Ladataan...
Anniina V Blog

Postaus sisältää mainoslinkin.

Joulun aikana tulikin rauhoituttua oikein kunnolla, vähän pakostakin ja se kyllä teki hyvää.

Puolessa välissä kuuta sairastimme koko perhe influenssan, josta parannuttuamme aika tuntui juoksevan hirmuista vauhtia kohti pyhiä. Päätin olla stressaamatta ja lähes onnistuinkin siinä.. Viime hetken pieni lahjastressi meinasi iskeä, kun yksi paketti, jota oli odotettu jo melkein kuukauden verran jäi tulematta jouluksi. Ensi vuonna lahjojen hankkiminen täytyy aloittaa vielä enempi ajoissa. ;)

Tietokoneeni oli joulun alla useamman viikon huollossa. Valitettavasti en sinä aikana saanut blogia päivitettyä ja moni aiottu postaus jäi tekemättä. Instagramin puolella seuraajat pääsivät kurkkimaan jouluvalmisteluihimme ja päätin tehdä joulukodistamme koosteen myös tänne blogin puolelle. Rentoa fiilistä ja maltillisia koristeluja ->

Odotukset ensi vuotta kohden ovat korkealla. Alkuvuoden tavoitteina on parantaa elämäntapoja ja sen puitteissa tehdä keholle kunnon "kuuraus" (tästä pian lisää myös blogissa!), alkaa ulkoilemaan enemmän ja suunnitella pyöreät synttärijuhlat minulle, huih! 

Lisäksi, niin kuin moni teistä tietääkin, olemme etsiskelleet sopivaa taloa syksyn ajan. Nyt onkin käynyt niin, että ajatukset ovatkin kääntyneet rakentamisen puolelle. Mahdollisia tonttejakin on katseltu, kuin myös talomalleja. Tupla-huih!

Jossain välissä, stressiä asiasta ottamatta, on aikomus alkaa selvittelemään syytä siihen, miksei meille ole vuosien toiveista huolimatta toista lasta suotu.

Sellaisia suunnitelmia ja haaveita ensi vuodelle - tulkoon siitä unelmieni vuosi. ♥

Vuosi 2017 onkin aivan ihana aloittaa tämän kalenterin kanssa, jonka parhaita paloja ovat ehdottomasti kiitollisuuspäiväkirja, aarrekartta (ja ohjeet sen tekemiseen) sekä sanoinkuvaamattoman huikeat fiiliskuvat. Onko Unelmien vuosi-kalenteri jo teille tuttu? Oman kalenterisi ehdit vielä tilata ennen vuoden vaihdetta. Kiitokset vielä Merja ja Frida tästä ihanasta lahjasta - Unelmien vuosi-kalenterista! 

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja oikein upeaa uutta vuotta teille jokaiselle!

-Anniina

 

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

 

Hyvä uni on elinehto. Eniten ikävä reissussa ollessa tuleekin omaa sänkyä (siis ainakin jos mies ja poika ovat olleet mukana matkassa). Viime postauksessani, jossa kerroin ilman ostoksia uudistuneesta olohuoneestamme mainitsinkin, että muutoksia on kokenut myös makuuhuoneemme. Niinkin helpolla tavalla, kuin pyöräyttämällä sängyn eri seinälle, sain tehtyä tilasta seesteisemmän.

Jo muuttaessamme mietin sängyn laittamista ikkunan alle, mutta epäröin ikkunoiden takia. Eräänä iltana sain kuitenkin päähäni kokeilla sänkyä sen eteen ja tsadaam niinhän se sitten olikin paljon parempi. Huone näyttää tilavammalta ja jotenkin valmiimmalta.

Verho ratkaisi ikkunan "katkeamisongelman" sängyn päädyn takana -  kohta joka muuten olisi saattanut näyttää hassulta. Ensin kokeilin valkoista verhoa, mutta päädyin kuitenkin tuohon pehmeämpään vaaleaan. Se tuo tilaan juuri sopivan verran lämpöä. 

Nyt tekisi mieli vielä kokeilla jotain hieman tummempaa pussilakanaa untuvatuplapeittoomme. Meillä kun ei sen lisäksi päiväpeittoa käytetä. 

Huone on melko pieni, joten kuvaaminen on hivenen hankalaa, vaikkakin helpompaa kuin ennen. Täältä pääset kurkkaamaan kuvia makuuhuoneesta edellisessä järjestyksessään. Kumpi on suosikkisi?

Tämä ilta kuluikin rattoisasti Åblogi-porukan kanssa Naantalissa - tutustuimme ihanaan CC Naantali-putiikkiin, jonka kanssa samassa yhteydessä toimii Kukkakauppa Kastanja. Postausta luvassa myöhemmin!

Mukavan illan jälkeen onkin ihana kömpiä tuonne puhtaisiin lakanoihin, ottaa hyvä kirja käteen, lueskella hetki ja nukahtaa. Kauniita unia!

-Anniina

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

Yhteistyö / Sisustustalo Kodinonni

Muistattekos vielä viime vuoden puolella tekemäni sisustusvierailu-postaukset? Nyt on jälleen aika jatkaa niitä, sillä ihania vierailtavia koteja on kertynyt kuvattavaksi vaikka millä mitalla. > Täältä < löydät sarjan aiemmat postaukset. Myös Instagramista hastagin #anniinansisustuskierros takaa löytyy kuvia aiheesta. :)

Vietimme juhannusviikonloppua Uudessakaupungissa mieheni siskon perheen tänä keväänä valmistuneessa kauniissa omakotitalossa, ja mitäs sitä muutakaan juhannuspäivän aamuna mielummin tekisi, kuin vähän stailailisi ja kuvailisi. ;)

Veimme sukulaisperheelle uuteen kotiin lahjaksi raumalaisesta Sisustustalo Kodinonnesta bongaamani huipputyylikkään Muovikko-puukorin. Täytyy todeta, että se on näkemistäni moderneista puukoreista kyllä ehdottomasti kaunein ja sen lisäksi vielä oikeasti todella käytännöllinen. Sekin tuli omin käsin testattua, että kantaminen on helppoa, vaikka kori olisi aivan täynnä, eivätkä roskatkaan varise lattialle umpinaisen pohjan ansiosta.

Muovikko on tehty itse asiassa samasta kovasta muovista, kuin autojen lokasuojat ja sen värivaihtoehtona on raikkaan valkoisen lisäksi myös elegantti musta. Kori käy myös hyvin lehtien säilytykseen! Raumalaisen Mikko Toolsin Suomessa suunniteltu ja valmistettu Muovikko toimitetaan kätevässä litteässä paketissa ja sen saa koottua tosi näpsäkästi itse. (Tiedustelut kodinonni@kodinonni.net)

 

Tähän uuteen kotiin on valittu rohkeasti todella kauniita värejä. Eteisen vihertävä sekä vanhempien makuuhuoneen tumman petrooli seinä aiheuttavat ainakin tässä sisustajassa, joka tällä hetkellä kotonaan täysin valkoisten seinien keskellä elelee, aikamoista kateutta. 

Siellä täällä vilahtelevat puunsävyt ja kupari tekevät sisustukseen lämpimän säväyksen tyylikkäiden kylmien sävyjen keskelle. Noista valaisimista voisin ottaa kotiini minkä vain, upeita!

Kuvista vilahtelee ihanasti kesä - ensimmäisestä kuvasta alkaen allekirjoittaneen lavatanssimekkosen roikkuessa eteisessä ja toki myös juhlaa varten kerättyjen luonnonkukkien kautta. Juhannus oli tänä vuonna upea sään puolesta - koskakohan viimeksi näin on ollut. Muistelisin, että viime vuonna ainakin tarvittiin sitä kevyttoppatakkia...

Aaton makasin alkavassa flunssassa tämän ihanan kodin lokoisalla sohvalla lueskellen, mutta seuraavana päivänä oloni oli onneksi sen verran parempi, että pääsimme perinteisesti viettämään aurinkoista juhannuspäivää Kustaviin. Eikä tuon valkoisen pitsimekon päälle onneksi tarvittu takkia tansseissa pyörähdellessä.

Flunssa palasi silti "kummasti" takaisin, ja paljon kovempana, heti juhannuksen jälkeen ja sitä tässä onkin nyt podettu. Toivottavasti tämä nyt olisi ensimmäinen ja viimeinen kipeily tälle kesälle - olisi niin paljon kivaa tekemistä, ettei olisi aikaa flunssailla. ;)


Eikös vaan olekin aivan ihana koti? Ehkäpä esittelen siitä vielä enempikin jollain kertaa, nyt kävin kameran kanssa läpi lähinnä päätilat, mutta vielä olisi voinut kuvailla yläkerrasta poikien huoneita jne. 

Seuraavana sisustuskierroksen kohteena saattaapi olla vierailu parinkin bloggaajaystäväni kodeissa - tosin täytyypä varmaan ensin kysellä sopiiko se heille. ;) Mitäs sanotte Katri ja Suvi?

Aurinkoista viikkoa!

-Anniina

 

Share

Pages