Ladataan...
Anniina V Blog

Käväisin viime viikon lopulla pienen pyrähdyksen naapurimaassa, koulutusmatkalla uuden työni puitteissa. Olikin oikein tehokas ja mukava reissu - ennen kaikkea siksi, että pääsin tutustumaan ympäri maata työskenteleviin kollegoihini.  

Jo pikainenkin visiitti kotimaan ulkopuolelle herätteli matkustelun kaipuun - mihinkäs seuraavaksi?

Sen verran on muuttunut hektisemmäksi elämä viime kuukausina, että pieni irtiotto voisikin olla paikallaan. Ihan pikkuinen reissu tehdäänkin miehen kanssa kaksin loppukuusta - pääsen vihdoin livebailaamaan Antti Tuiskun tahdissa. Se tulee tekemään niin hyvää! Oletteko käyneet pohjoisen poikaa katsomassa? Show on kuulemma ihan huima! Tai onko joku  teistä tulossa tuolle samaiselle Viking Gracen keikalle kanssani?

Blogi on jäänyt kiireistä johtuen vähemmälle ja vaikka kirjoitettavaakin olisi vaikka ja kuinka niin aika ei vain kertakaikkiaan riitä nopeampaan postaustahtiin. Mutta vihdoin nyt seuraavassa postauksessa esittelen uudet tatuointini, jotka tehtiin peittotatuointeina vanhojen päälle. Taitava tekijä, jota mielelläni suosittelen!

Tästä taisikin tulla vähän sellainen yleiskuulumispostaus, mutta sainpahan ainakin sanottua, että täällä ollaan ja hyvää kuuluu! Mitä teille kuuluu? Oletteko käyneet reissuissa? Mites työelämä? Painavatko ruuhkavuodet päälle? Mistä olet kiitollinen? Nuo viimeiset kaksi kysymystä liittyvät muuten myös tuleviin postauksiin. :)

Tänään töiden jälkeen vietämme pienen kaveriporukan kesken mieheni syntymäpäiviä ja lähdemme katsomaan hänen suosikkibändinsä Insomniumin keikkaa Logomoon. Tykkäänhän minäkin niistä, vaikkeivät Antille ihan vedäkään vertoja. ;)

Toivottavasti vaan tämä alkava flussa pysyisi aisoissa. Inkivääriteetä ja hunajaa nassuun vaan!

Mukavaa viikonloppua!

-Anniina

P.s. Kiitos kuvausavusta Tomas! :)

 

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

Vielä en kerennyt sisustusliikekierrokselle, jota viime postauksessani suunnittelin, mutta muutoksia kerkesin siivouspäivän yhteydessä tehdä. Hain säilössä olleet villamaton ja lampaantaljat lämmittämään oleskelutilaamme ja järkkäilin astiakaapit uuteen uskoon. Ihan ilman ostoksiakin sai aikaan jo aika kivasti uudistuksia, eikös vain?

Pieni kierros on kuitenkin edelleen suunnitelmissa, vaikkakin olenkin huomannut tulleeni paljon aikaisempaa tarkemmaksi ostosteni suhteen. Harvemmin esim. kirppiskierroksillakaan enää tarttuu kasaa tavaroita mukaan - toisaalta, kun jotain oikein kivaa tulee vastaan niin kyllähän se mukaan lähtee. 

Nyt haikailen värillisen lasin perään - se näyttää niin upealta lasiovellisissa kaapeissa. Niin kuin esimerkiksi nuo sinapinkeltaiset Marimekon Sukat makkaralla-lasit ja niiden kanssa saman sävyinen kirppislöytökannuni (1 e).

Myös makuuhuoneemme koki uudistuksen, kun pyöräytin sängyn eri seinälle ja huoneesta tulikin muutoksen myötä paljon raikkaampi ja tilavampi. Siitä lisää pian! Minkälaisia uudistuksia te olette tehneet kotona viime aikoina ilman ostoksia?

Lämpöä syysiltoihinne!

-Anniina

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

Koko kesän lomilla ollut sisustusinto on palannut ja ripaus syksyä on ilmaantunut pikkuhiljaa kotiimme. Hiukan lisää väriä vielä kaipailen ja sen vuoksi täytyykin piakkoin tehdä pieni sisustusliikekierros, josta blogissakin sitten kyllä kertoilen. Lempparisisustuskaupoista postauksia siis luvassa! 

Tyynynpäällisiin on lisätty ripaus väriä, kynttilät kaivettu esille kaapeista ja torkkupeitot sekä lampaantaljatkin ovat etsiytyneet paikoilleen.

Miten syksy näkyy teillä kotona?

Värit tekevät näyttävää paluuta sisustamisessa yleisesti. Upeita esimerkkejä tästä näyttää parasta aikaa käynnissä oleva Habitare, joka åblogikollegani oblik-blogia kirjoittavan Jutan sanoin on tänä vuonna eheämpi kokonaisuus kuin koskaan.

Olen kuikuillut odottavasti postauksia Habitareen liittyen, koska ikäväkseni en itse tänä vuonna sinne ehdi millään. Onneksi blogien, instatilien ja -storiesin kautta pääsee tekemään oikein kivan virtuaalikierroksen messuilla. 

Kiinnostavia Habitare-postauksia löydät mm. näistä blogeista:

oblik.
Valkoinen Harmaja
Nuapurissa
Coffee Table Diary
Call It Home:n Katin Etuovi-blogi
Muotoseikka
Pilviraitti
Modernisti Kodikas

Saa nähdä kuinka paljon sisustuskuume nousee, kun alamme vähitellen etsiä tämän vuokra-asunnon tilalle sitä oikeaa omaa kotia. Tänään menemme katsomaan yhtä ehdokasta, jaiks! Pitäisi yrittää olla innostumatta ensimmäisestä ja muistaa katsella rauhassa tarjontaa. Kertokaapas miten se sitten onnistuu?! Haha..

Rentouttavaa syksyistä viikonloppua toivotellen,

Anniina

Share

Pages