Ladataan...
Anniina V Blog

Olen muuttanut elämäni aikana 19 kertaa tämän tulevan jälkeen. 28,5 vuoteen se on aika monta muuttoa. Aikuisiällä muutoista olen tehnyt 10 ja tämä tuleva on siis yhdestoista.

Jotkut asunnot ovat olleet enemmän koteja, kuin toiset. Siihen on vaikuttanut pääosin mikä fiilis itse asunnossa on, kenen kanssa siellä olen asunut ja olenko ollut onnellinen. Tässä viimeisimmässä puutaloasunnossamme kauniilla ja rauhallisella Pohjolan asuinaluella Turussa olen tuntenut olevani kotona. Ihan täysillä.

Miksi sitten muuttaa taas? Kun on sopivan kokoinen asunto, jonka on juuri saanut laitettua lähes kokonaan mieleisekseen. 

Hulluahan se on, varmasti moni sanoisi.

Ja ehkä se onkin, mutta minkäs hetkessä innostuvalle ja inspiroituvalle mielelle teet. Onneksi minulla sentään on tuo tasapainottava mies, joka topputtelee, jos liian lujaa ehdin jostain aivan hullusta innostua. Tähän tulevaan projektiin hänkin kuitenkin lähti oikein mielellään mukaan, alun järkevän pähkäilyn jälkeen (joka siis kesti kokonaisen yhden illan). ;)

Sisustaja ja visualinen olen ollut pienestä pitäen. Kaipuu kauniiksi tekemiseen onkin hyvin vahvaa ja siksi varmaan tällaisia hullutuksiakin tulee aloitettua. Se on joka kerta uudella tavalla kehittävää ja kun tiloja, joita sisustaa on kertynyt matkan varrella jo monia, niin väkisinhän sitä on kehittynyt lajissa. ;)

Meiltä löytyy runsaasti omia töitämme, niin kuin artesaanipariskunnan kotoa tietysti kuuluukin. Ne tekevät kodin tunnun vahvasti, niin kuin myös vanhat rakkaat huonekalut, jotka ovat kulkeneet mukana jo monessa asunnossa. Olen aina halunnut tavalla tai toisella erottua massasta, mutta löytyy meiltä silti paljon elementtejä, joita näkyy muissa blogeissa ja sisustuslehdissä. Seuraan hyvin tiheästi alaa monien eri mediojen kautta, joten tuleehan sitä inspiroiduttua asioista, jotka näkyvillä siellä ovat.

Tämä asuinalue tuntuu kodikkaalta ja siksi onkin ihanaa, että vaikka muutto tuleekin, pysymme täällä sympaattisessa Pohjolassa ja muuttomatka viereiseen taloon on vain noin 20 metriä. :)

Miten te suhtaudutte muuttamiseen? Onko se täyttä pakkopullaa vai oletteko innoissanne? Onko jollakulla muulla muutto päällänsä/tulossa?

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua! 

-Anniina

 
SEURAA ANNIINA V BLOGIA FACEBOOKIN TAI BLOGLOVININ KAUTTA, SEKÄ INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSA.
Share

Ladataan...
Anniina V Blog

"Vierivä kivi ei sammaloidu", on kai sanonta joka kuvaa hyvin meitä. Kerkesimme juuri tehdä tästä ihanasta asunnosta meille kodin ja saada siitä näköisemme, kun saimme tarjouksen, josta emme voineet kieltäytyä. 

Muutamme naapuritaloon.

Tuleva asunto on 30 neliötä isompi kuin nykyinen. Siinä on oma sauna, kodinhoitohuone ja ruokailutila, joista olemme haaveilleet. Teemme ennen muuttoa asunnossa pintaremontin, jossa lähes kaikki lattiat ja seinäpinnat uusitaan. Totuttautumista varmasti vaatii se, että asuintilat ovat kolmessa kerroksessa entisen yhden sijaan. Hulluutta tai mitä lie, mutta olen jo aivan fiiliksissä remontista, sisustamisesta ja tulevasta kodista!

Ikävä tulee varmasti tätä edellistäkin, suuria ikkunoita erityisesti.

Tänne blogiinkin alkaa pian ilmestyä remppa- ja sisustusjuttuja, joihin toivon toki kommentteja ja mielipiteitänne. Instagramin pikkublogia päivittelen päivittäin, sinnekin kannattaa tulla seurailemaan! 

Ja muistakaahan tulla sunnuntaina Åblogien blogikirppistapahtumaan Lietoon.

Nähdään siellä! :)

Share

Ladataan...
Anniina V Blog

Blogissa ollut jo kauan ihan hurjan hiljaista. Pahoittelut siitä! Instagramin puolella olen pitänyt miniblogia, ja se jatkuukin nyt vielä jonkun aikaa. Rakentelen meinaan tässä pikkuhiljaa uutta blogipohjaa oman domainin alle ja mielessä pyöriikin jo paljon kivoja postausideoita. Elokuussa edessä myös kivoja juttuja Åblogien kanssa! Älkää siis huoliko, palaan pian! ;)

Kuvakollaasi: Ennen lomareissua otettuja kuvia kodistamme. Nyt jo oltu pari päivää kotona ja pikku muutoksia tehty, kun tuli niin kauhiasti inspiroiduttua lomalla. :D
Share

Pages