Ladataan...

Jossain kaukana tuuli laulaa mahtavan laulun 

jonka kuullessani aina liikutun,

kuten aina, kun täytän vuosia,

vaikka päivät raahautuvat seuraaviin samankaltaisina sittenkin

 

iltaisin syön jääkaappikylmiä klementiinejä,

järsin nahistunutta aurinkoa

miten näin valottomia päiviä voi olla

miten iho näin varisee irti 

                   hauras solukko

(kylmästä tai kosketuksen puutteesta tai molemmista)

 

  pitää hankkiutua ihmisten luo, johonkin, pitää pysytellä lämpimässä

 pitää rohjeta mennä kohti

 

ehkä siten selviämme kevääseen.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ylikiehuneita öitä, sateisia päiviä, 

unia, joissa on kaikki muu paitsi tolkku

sanat ovat silppua, jota en saa järjestykseen,

sillä miten puhua siitä

että pääni sisällä asuu 
vain lintu ja solmu ja hyönteisiä 
        niiden ääni kantaa omaani kauemmas

 

            Että sitä sattuu. Kaikenlaista. 

Voit tehdä mitä vain, mutta älä vain sairastu,

lakkaa hokemasta että se siitä, kyllä.

 

Ja silti: toivo pitää meitä pystyssä kuin keppi vanhusta tai marjapensaita,

niitäkin, joista ei muistettu poimia mitään ennen kuin syksy tuli ja rusensi kaiken

 

ja silti:        ajattelen 

että tyhjän voisi puhua vielä täyteen 

                rakkautta

 

että jos katsoisi taakseen nyt

näkisi erilaisen valon.

 

Tuuli levittää silpun, rusennetut marjat, lauseet 

 

että jonakin päivänä

kertoisin vielä toisin 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Sataa vettä joka päivä. Puhun ääni flunssasta kapeana ja selviydyn, koska ainahan minä. Väkisinhymyillyt tunnit jonossa kuin viirit, joita ripustaessani lopulta sotken narut ja itseni tyystin. Keskellä vettynyttä lokakuuta havahdun: olen solmussa taas, ja vieläkin, ja ihan kokonaan. 

Otan tämän työpaikkani ensimmäisen sairaspäivän ja tunnen pettäväni kaikki ja itseni ja sen, joka minussa vaatii tekemään aina vielä vähän. Joka sanoo, että oma vika, että ainahan sinä olet ollut sellainen, jollain tapaa solmu.  Ainahan syksyisin on ollut näin vetistä ja hämärää. Silmissä ja muualla.Ainahan sinä olet ollut aikeissa luovuttaa. Ainahan sinä.

- Mutta kuume laskee, maailmanloppua ei tule, yhä elän ja hengitän. Tekee hyvää huomata, etteivät seinät lopulta kaadu, vaikka sairastaisi, sekoilisi, kävisi vähän puoliteholla ja välillä luovuttaisi. Kukaan ei tulekaan sanomaan, että olen huijari ja huono, paitsi minä itse. Ja voi, kuinka toivon, että joskus opin olemaan sisäisen tuomarini kanssa, tasaan välit, löydän keskusteluyhteyden, että joskus minulla olisi vielä voimaa vaientaa se ääni, joka kalloni kaltereissa huutaa: huono, huono, huono.  

Sillä maailmanloppu ei tule vielä, sateiset päivät jatkuvat, ja minä pärjään, sillä ainahan minä. 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages