Ladataan...

Tässä viimepäivien nuha-kuumeen voittamana sängyssä maatessa tuli mieleen noin vuosi sitten soitto paikalliseen neuvolaan. Ei mennyt ihan putkeen tämä jutustelu näiden häveliäiden brittien kanssa. Täällä kun ei irtopisteet heru alatyylisillä pierujutuilla eikä hanuria soiteta joka suuntaan. Onnistuin kuitenkin tässä(kin) heti pyyhkäisemään kulttuurin ytimeen.

Silloin noin kolmekuisella vauvallamme oli epämääräisiä vatsavaivoja. Puhelimeen vastasi asiantuntevan oloinen terveydenhoitaja. Hän kyseli laajasti ja suhtautui huoleemme täsmällisesti. Kun vatsavaivoille ei tuntunut heti löytyvän selitystä, hän pyysi mittaamaan kuumeen ja soittamaan uudelleen.

- Hellou, mittasin kuumeen pepusta, ei ole kuumetta.
- Ööö..siis…teit mitä?
- Mittasin kuumeen vauvan pepusta.
- Ööö… mittasit kuumeen…

Hiljaisuus.

- Siis…mistä?
- Vauvan pepusta. Se on vähän korkeampi kuin kainalosta.

Hiljaisuus. 

- Hmmm…ones again…

- Bottom?
- Yes.

Syvä hiljaisuus.

- Bottom???

Erittäin syvä.

- Mmm. Näin me tehdään mun kotimaassa.
- Niin ja mistä sä olet kotoisin?
- From Finland

 

Yes! Land of the bottom ;)

 

Laura

Share

Ladataan...

Luin viime viikolla ehkä parhaan uutisen pitkästä aikaa. Eräässä englantilaisessa koulussa oli noussut suuri haloo lasten kouluun tuomista eväistä, packed lunch.

Taustaksi pitää kertoa, että ainakin meidän koulussa lapsille tarjotaan ilmainen kouluruoka vain ensimmäisinä vuosina. Tänä vuonna poikammekin kantaa osan viikosta eväät mukanaan ja maksaa £2 lämpimästä ateriasta niinä päivinä, kun emme jaksa vääntää evästä tai muuten katsomme, että lapsen on parempi syödä lämmintä ruokaa koulussa.

Kouluruuasta on vouhkattu jo vuosia. Healthy snacks (terveelliset eväät) on päivän sana. Viime viikon uutisen mukaan koulupojalla oli ollut mukanaan sausage roll eli vähän sellainen piiraan tapainen, voitaikinaan kääritty nakki. Ja sehän nyt ei käynyt päinsä. Koulu oli suivaantunut tästä eväästä, napannut sen pojalta pois ja antanut tilalle kinkkuvoileivän! Kyllä. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta valmista eväsleipävalikoimaa katsoessa, suurin osa eväsleivistä on vaalean vehnäleivän päälle kasattua majoneesitahnaista kolmioleipää. Pojan isä oli puolestaan suuttunut koulun toiminnasta ja marisi uutisessa, kuinka poika ei pidä kinkusta lainkaan. Poika oli joutunut poistamaan täytteet ja syömään pelkkää kuivaa leipää, jonka terveellisyyttä isä arvioi negatiiviseen sävyyn. Koulu oli kieltäytynyt neuvottelemasta asiasta, johon isä jyrisi, että vastuu terveellisen ruuan tarjoamisesta kuuluu vanhemmille, ei koululle. Hän ihmetteli, etteikö pojan suosikkeja sausage rolleja saisi kantaa evääksi edes kerran pari viikossa.

Voihan nakkisämpylä!

 

Laura

Share

Ladataan...

Tulin yllätetyksi.

- Hei, oletteko Suomesta?,  joku kysyi takanamme suomeksi.

Käännyin. Kuka nyt Lontoossa puhuu suomea…

- Joo, ollaan!

Ilmeeni paljasti minut.

Noloa! Niin noloa! Yritin peittää hämmennystäni hymyllä. Tuskin meni läpi.

 

Seisoimme pojan kanssa kaksin onnistuneen sovituskoppikierroksen päätteeksi kassajonossa parit farkut kainalossa ja höpöttelimme hölmöjä suomeksi, tottakai. Meillä on samanlainen huumorintaju ja – tunnustan – usein naureskelemme salakielellämme ikätasollemme sopivia pierujuttuja.

Tosin nyt en hävennyt juttujamme. Nainen huivin takaa hymyili meille. Kolme pienempää tummaa silmäparia katsoi uteliaana. Perhe takanamme ei näyttänyt lainkaan kantasuomalaiselta ja hetken aikaa kesti hoksata, kuka meille puhui meidän omalla äidinkielellä täällä monikulttuurisuuden kehdossa ja vielä niin arkisessa paikassa kuin vaatekaupan kassajonossa. Ei sillä, etteikö Lontoossa kuulisi suomea (joka kerta Oxford Streetillä, by the way… be careful there..), mutta nyt oltiin kaukana turistipaikoista ja framille nostettiin stereotypia kalpeasta ja maantieharmaasta pohjoisen kansasta. Ja se stereotypia ei ollut enää totta. Niin vanhentunutta, että se lähinnä paljastaa minun ikäni. Onneksi!

Mokailu jatkui. Yhtäkkiä en osannutkaan puhua pelkästään suomeksi. Naisen suomen kielessä kuului murtava aksentti ja ikään kuin helpottaakseen kommunikointiamme seilasin englannin ja suomen kielten välillä. Miten hölmöä. Sain itseni kiinni älyttömyyksistä. En varmasti olisi miettinyt, millä kielellä kommunikoidaan, jos perhe olisi näyttänyt perinteisemmältä skandinaavilta tai puhunut kieltä kuin kantaväestö.  Ja toisekseen, nainen varmasti haluaa ylpeästi puhua suomea suomalaisten kanssa, koska on tämän vaikean kielen opetellut! Kielitaitomme on globaalisti katsottuna niin loistavaa, että usein kieli vaihtuu hetkessä toiseen ja sehän voi olla jopa haitaksi, etenkin maahanmuuttajien kanssa.

 

Kassajono eteni. Lapset tuntuivat puhuvan erinomaista suomea. Perhe oli asunut Lontoossa vain puolisen vuotta. Oli pakko kysyä naiselta, kumpi paikka on parempi.

- Tykkään enemmän Suomesta. Siellä on niin rauhallista ja turvallista lapsille.

Yes, I agree! Silti jäin pohtimaan eikö monikulttuurisemmassa Lontoossa ole helpompaa kuin maahanmuuttajana Suomessa. Todella toivon olevani väärässä!

 

Laura

 

 

Share

Pages