Ladataan...

- Oh, your due date is today? How exciting!

- Yeah (huokaus).  I’m so huge I don’t wanna wait anymore…

Istahdin jättisuuren mahani kanssa englantilaisen äitiysneuvolan odotusaulan sohvalle, kun nainen vastasyntynyt vauva sylissään alkoi jutella. Tasan vuosi sitten oli raskauteni laskettu aika. Vieressäni istuvan naisen Max-vauva oli tuolloin kaksiviikkoinen ja tutustuimme Victorian kanssa myöhemmin syksyllä paremmin. Tämä ensi-tapaaminen jäi molemmille mieleen.

- Kuulin, kun sanoit lasketun aikasi äsken ilmoittautuessasi.

Hymyilin.

- Olen tulossa kätilön vastaanotolle enkä jaksaisi yhtään enää odottaa. Toivottavasti kätilö voi auttaa..

- Juu, kätilö auttoi minunkin synnytyksen käynnistymisessä. Millaista synnytystä olet ajatellut?

Hämmennyin. Kuinka niin…

- Normaalia…, vastasin hyvin kysyvällä äänensävyllä.

Nyt oli Victorian vuoro hämmentyä.

- Mitä tarkoittaa normaali?

Siinä hetkessä eteeni piirrettiin kulttuurierot. Siinä hetkessä rivien välistä sanottiin, puolivahingossa, ettei ole mitään normia, ei varsinkaan normia mitä pitkin synnyttää. On vaihtoehtoja, on valintoja.

Kakistelin.

- Toivon alatiesynnytystä, en tykkää leikkauksista, toivon ilokaasua, epiduraalia ja kaikkea mahdollista kivunlievitystä, sain vihdoin sanotuksi.

Siis juuri sitä, mitä Suomessa tarjotaan aina. Sitä kaikkea, mitä sain edellisellä kerralla. Eikö sitä ”kaikki” toivo… Tajusin ajautuneeni kulttuuriseen umpikujaan. Se, että meillä pidetään itsestään selvänä sairaalaympäristöä, epiduraalia ja Burana-purkkia alaovella on Englannissa vain yksi vaihtoehto kaiken joukossa.

- Minä synnytin ammeessa ilman lääkkeitä. Vesi lievitti kipuja. Tosin mielestäni siinä äidin täytyy olla erittäin sinut veden kanssa. Mitä enemmän nauttii vedestä, sen parempi, Victoria jatkoi.

Se, mitä Suomessa pidetään vaihtoehtoisina tapoina, on Englannissa normi, ei poikkeus. Asiat ovat valintoja, ei itsestään selvyyksiä. Valintoja tarjotaan, niistä keskustellaan kätilöiden kanssa ja valittua polkua seurataan loppuun asti. On mahdollista synnyttää mm. sairaalassa synnytyssalissa periteisesti tai sektiolla, kodinomaisemmassa tilassa erillään sairaalasta, ammessa eli vesisynnyttää, lääkekoomassa, luomupunnertaa ja jopa kotisynnytykseen kannustetaan ja se onkin yllättävän suosittua.

Ajatus kotisynnytyksestä järkyttää minua edelleen. Mitä jos jotain tapahtuu… koska mitä vaan voi tapahtua… Ei synnytyksen kulkua voi etukäteen päättää. Tilanteessa täytyy elää ja asioita voi vain toivoa. Sairaalaympäristö tarjoaa turvallisen tilan riskien hallintaan, ja siksi Suomessa lähes kaikki päätyvät sairaalaan. Elävä esimerkki juuri tällaisesta ”jos jotain tapahtuu..” -tilanteesta yöpyi samassa sairaalahuoneessa minun ja babyn kanssa. Tuore äiti oli aivan pois tolaltaan. Kotisynnytyksessä oli tapahtunut vaikka mitä, ja äiti oli ollut aivan varma, että menettää lapsensa. Tällä naisella henkinen toipuminen on taatusti pitkä prosessi. Mutta kuten sanottu, valinta sekin.

Tästä huolimatta (tai ehkä jopa juuri siksi) en enää usko, että ”kaikki” suomalaisetkaan naiset haluaisivat samaa, sitä mitä meille tarjotaan. Aika lailla vaihtoehdottomuutta. Sairaalasängyssä punnertamista ja maksimaalista kivunlievitystä. Vaihtoehtoja voisi avata ja niistä voisi keskustella. Kohdallani englantilainen synnytys erosi suomalaisesta vain jonkin verran. Sairaalan ovimies ei seissyt lääkepurkki ojossa, kaikkea kivunlievitystä piti pyytää erikseen, toiveita pyrittiin toteuttamaan realiteettien rajoissa, mutta lopulta asiat etenivät omaa tahtiaan. Kätilöni rohkaisemat sanat muistan aina: Luota kehoosi, se muistaa, kuinka toimia. Hyvin kävi.

London babyn 1-vuotissyntymäpäiviä vietetään huomenna :)

 

-Laura

 

Share

Ladataan...

Fidget Spinner on kiva juttu juu, muttei mitään tämän kesän varsinaisen hittituotteen rinnalla. Ainakin kun asiaa kysyy kohta 1-vuotiaalta.

Suomesta tärähtää. Joka pihan tuttuus. Uutta englantilais-Mirkulle. Eipä ole ennen tullut vastaan. Keinut ja kiikut on nähty, mahtavia juttuja nekin, muttei mitään tämän rinnalla. Trampat ja kiipeilypuut jää ehdottomasti syrjään, kun silmiin osuu tämä hitti. Vauhti kiihtyy, hengitys tihenee ja hihkuminen alkaa, kun pihalta löytyy huisin upea kapistus: hiekkalaatikko!

Englannissa syntynyt pikkuneiti ei ole päässyt tutustumaan supisuomalaisiin tapoihin ennen tätä kesää. Voi sitä riemua, kun suurkaapunnin plikka laittaa sormet hiekkaan ja kuopii suomalaista maaperää.

 

 

Kyllä tästä maailmalla kulkeneesta hienohelmasta vielä aito suomalainen Iita leivotaan :)

-Laura

 

                                          xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

                                               Seuraa blogia facessa, blogilistalla ja bloglovissa

Share

Ladataan...

Englantilaislasten kouluvuosi on päättymässä. Vihdoin.

Mitä jäi käteen?

1. Kielitaito. Päällimmäisenä tietysti pojan englannin kielen taito. Jo alkukesällä kielitaito alkoi olla fluent with brilliant British accent. Tätä oikeaa ääntämystä lapsi tietysti opettaa myös vanhemmilleen, joiden korvat eivät edes kykene erottamaan oikeaa äännettä väärästä tai vaihtoehtoisesti kieli ei vaan taivu. Grrr…

2. Tapahtumat koululla. Summer Fair, Halloween Disco, joulukonsertti, esityksiä vanhemmille pitkin vuotta, lukuisia naamiaisia, uskomaton määrä punnan tai parin kolehteja, kirjamyyntiä, lahjoituksia, kouluvaatekierrätystä, non uniform day:t, joiden hauskuus ei ole vieläkään auennut (= mennään omat vaatteet päällä kouluun, mutta muuten on tavallinen koulupäivä)… ja paljon muuta tapahtumaa koulun ympärillä.

3. Luokkaretket. Mahdollisuudet nähdä ja toteuttaa ovat hieman toista luokkaa ja luokkaretkiä onkin tehty mm. National Potrait Galleryyn ja London Eye:hyn.

4. Sleep over = vanhempien vapaa-ilta

5. Valtakunnalliset taso-kokeet. Lasten vuoden jännittävin viikko. Kirjoitin siitä blogissani tuoreeltaan.

6. Ystävät. Erityisesti pojan ystävät, mutta myös ne school mamit.

7. Lippu-lappuset. Jos saa ennustaa, sähköinen reissuvihko rantautuu tälle saarelle ehkä joskus ensi vuosisadalla, sillä perinteistäkään ei ole vielä lanseerattu. Tiedonanto koulusta kotiin kulki koululaukussa. Oli lupa-lappua, tiedonantoa, kolehtipyyntöä jne… mutta ehdottomasti mieleenpainuvin lappu oli otsikoitu: Bumbed Head Form. Siis oikeesti! Valmis lomake sille, kun lapset lyövät päänsä pihalla yhteen :) Tapaturmassa ei oikeastaan käynyt kuinkaan, mutta siitä piti ensimmäiseksi soittaa vanhemmille ja vielä perään ilmoittaa tapahtuneesta virallisen kirjallisesti. Ihanaa huolenpitoa, vaikka kyllä meitä hieman huvitti. 

Mukavaa kesää :)

-Laura

 

                                          xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

                                               Seuraa blogia facessa, blogilistalla ja bloglovissa

Share

Pages