Ladataan...

Sad. Sad. Sad. 

So sad. My deepest sympathy to the people who lost their friends or a loved ones.

Käsittämätön teko.

Tuntuu pahalta ja surulliselta.

Ei terrori-iskuun ole sanoja.

Maantieteellinen läheisyys vaikuttaa mielialaan. On vähän enemmän varuillaan. Ehkä pelottaakin. Vaikka elää metropolissa, jossa terrori-tekoon jollain lailla varaudutaan, ei se silti poista hämmennystä. Halu suojella omiaan on entistä suurempi. 

Vaikeaa oli myös kertoa tapahtuneesta pojalle pelästyttämättä lasta.

Kotona asiasta puhuminen tuntui kuitenkin paremmalta kuin ajatus siitä, että lapsi olisi kuullut iskusta koulussa. Kuin sattumaa, muutama viikko sitten koulussa oli harjoiteltu toimintamalleja vakavia tilanteita varten. External or internal incident. Poikani kielitaito ei aivan riittänyt tai mielikuvitus teki tepposet. Säikähtänyt poika veti kotona heti verhot kiinni ja suojeli pikkusiskoa & äitiä.

Puhuminen auttaa, niin tässäkin asiassa. Vaikka tekoa ei itsekään käsitä. Seitsenvuotiaan silmin kuvissa oli paljon poliiseja ja ambulansseja, tilanne erikoinen tutulla paikalla, mutta itse asian poika taisi käsitellä lapsenomaisella suoruudella.

Ensimmäinen viesti oli Suomesta. Kiitos huolenpidosta! Kaikki on kunnossa, vaikka perusturvallisuuteen tuli pieni särö. Pelko on peikko, jolle ei saa antaa ylivaltaa.

Elämä jatkuu. Eihän me pelätä, eihän!

Laura xx

Share

Ladataan...

Tasa-arvo tai sen tavoittelu on itsestäänselvyys meidän länsimaisessa kulttuurissa. Näin Minna Canthin päivänä, tasa-arvon päivänä, nousee pintaan oma hämmästyneisyys siitä, miten kaikille tasa-arvo ja vapaus eivät olekaan se hyvän elämän kulmakivi.

 

Olen hiljattain tutustunut perheeseen, joka on muuttanut viime syksynä Intiasta tänne Lontooseen perheen isän työn perässä. Perheen äidillä on selkeä kulttuurishokki.

Hän on tottunut Intiassa siihen, että koko elämä pyörii kodin ympärillä. Ruoka (siis raaka-aineet) tuodaan kotiin puhelinsoitolla, koulubussi hakee lapset kotiovelta, kotona käy siivouspalvelu ja naapurusto on täynnä saman elämäntilanteen jakavia perheitä. Pelkästään heidän kotitalossaan on 150 asuntoa, joten porukkaa piisaa. Avioiduttuaan on tyypillistä, että naiset jäävät kotiin ja arki jaetaan saman talon perheiden kesken. Lapset juoksevat pihalla, ovelle voi paukahtaa kuka tahansa milloin vaan ja talon naiset chattaavat kaiket päivät keskenään. Kotiympyröistä ei tarvitse lähteä kuin shoppailemaan ja senkin voi halutessaan hoitaa online. Tosin shoppailu on kuulemma mukavaa, kun pääsee hiplaamaan tuotteita. Minnekään ei kuitenkaan lähdetä yksin, vaan aina on kaveri kainalossa.

Täällä Englannissa kaikki pitää hoitaa itse. Yksin. Ilman toisten naisten tukea. Lapset pitää kuljettaa kouluun aamuisin ja hakea iltapäivisin. Siihen väliin mahtuu kuusi pitkää tuntia, jotka yksinäisen äidin on kulutettava. Yleensä kotona. Ei kukaan sinne kotiin käske jäämään, mutta kun sieltä ei ole tottunut lähtemään. Koko tähänastinen arki on pyörinyt kodin ympärillä ja sen lähistöllä. Onpa pientä, sanoisin.

Täällä kotia pitää siivota itse, ruoka pitää hakea ja kantaa itse, ellei käytä lukuisia online-ruokakauppoja. Niistä naisella ei kuitenkaan ollut tietoa. Talvi tuntuu pitkältä ja pimeäkin tulee kovin aikaisin. Iltaisin ei tohdi lähteä kotoa, koska on pimeää – ja se on pelottavaa. Ja mies työskentelee iltamyöhään. Aivan next door -naapurustossa ei asu muita lapsiperheitä, joten lapsetkaan eivät juoksentele pitkin pihoja. Kotona ollaan paljon ja lasten kanssa keskenään. Kodin ulkopuolista tekemistä tai harrastuksia ei olla totuttu hakemaan. Muutama tuttu kuitenkin on jo löytynyt – hyvä niin! Ja viikonloppuisin perhe tekee asioita yhdessä mm. käy tutustumassa Lontoon lukuisiin nähtävyyksiin. Illatkin pitenevät ja ilma lämpenee.

Ja ennen kuin minä ehdin tajuta millaisessa kulttuurissa nainen on elänyt, olin ehtinyt jo kertoa mieheni osallistumisesta kotitöihin ja lasten hoitoon, ulkomaan matkoistani, työstäni, omista & lasteni harrastuksistani, lukuisista tekemisistämme ja siitä, kuinka pyrin tutustumaan uusiin paikkoihin ja liikkumaan vauvan kanssa joka päivä. Ihan yksin. Ei ihme, että sain osakseni hämmästystä. Länsimaisen naisen vapaus voi olla myös pelottavaa.

Hyvää Minna Canthin päivää, tasa-arvoiset ja vapaat länsimaiset naiset! Ollaan onnellisia siitä, että meidät on kasvatettu rohkeiksi ja itsenäisiksi! Ei tämä niin itsestään selvää taida ollakaan…

 

Mieleeni tuli monet maahanmuuttajanaiset Suomessa. Kulttuurishokki voi olla aikamoinen, etenkin kun kotiseudun on usein joutunut jättämään pakon edessä. Kerrohan, jos olet kohdannut jotain vastaavaa.

Share

Ladataan...

Muuttaminen uuteen paikkaan rikkoo stereotypioita - jopa ihan Suomen sisällä. Täytyy myöntää, en ole koskaan ollut mikään Englanti-fani. Olin siinä käsityksessä, että Britannia on sateinen ja konservatiivinen maa, eivätkä aiemmat lyhyet lomani täällä olleet vielä murtaneet mieltäni. Mutta käänne on tapahtunut. Täällä asuessani olen löytänyt englantilaisen mahtavan huumorin lisäksi upean kaupungin, jota on helppo rakastaa. Listasin Top 5 parasta asiaa Lontoossa asumisessa juuri nyt!

1. Diversiteetti. Monimuotoisuus

Lontoo on ihana kulttuurien sekamelska. Täällä on ihmisiä taatusti maailman joka kolkasta ja se näkyy! Kaupunginosilla on identiteetit, ne erottuvat selkeästi toisistaan ja asukkaat ovat ylpeästi kotiseutunsa edustajia. Suurkaupungissa on mahtavaa hukkua massaan, ketään ei kiinnosta hetkeäkään juuri sinun tekemiset.

 

2. Avoimet ja kohteliaat ihmiset

Vaikka tosiystävien kohtaaminen voi olla vaikeaa, niin minua edelleen viehättää ihmisten kohteliaisuus. Thanks ja please kuuluvat sanavarastoon jokaisessa arkisessa kohtaamisessa. Britit (myös muualta tulleet & tavat omaksuneet ) ovat taitavia huomioimaan toiset - julkisissa liikennevälineissä, ruuhkassa, jonossa, kadulla…kaikkialla! Huonojalkaiset saavat automaattisesti istumapaikan, kuten myös raskaana olevat. Ovia availlaan tuhahtelematta ja jonossakin pääsääntöisesti osataan käyttäytyä. Kertaakaan en ole kokenut olevani tiellä lastenvaunujen kanssa, vaikka ”excuse me” on jatkuvasti käytössä. Kukaan ei nakkele niskojaan tai näytä nyrppikseltä, siis sitä mitä koin Helsingissä vaunujen kanssa "tietä tukkiessa". Kohteliaisuus on niin iso arvo, että poikani kouluaamutkin alkavat sanoin: ”Good morning, pupil (name)”, johon oppilas vastaa: ”Good morning, Miss Teacher (name)”. Näin käydään koko luokka oppilas oppilaalta läpi ja lopuksi luokka sanoo yhteen ääneen: ”Good morning, everyone!” Kaikkiaan tänne kokee olevansa tervetullut! Vaikkakin on ihan mamu.

 

3. Museot ja marketit

Portobello Road Market, Camden Market, Colombia Road Flower Market ja lukuisat muut persoonalliset kauppapaikat. Niihin ei vaan väsy. Vaikkei aikoisi ostaa mitään, niin tarjontaa on viehättävää katsella.

Lisää silmän iloa tarjoaa Lontoon monipäinen museotarjonta. Lasten kanssa tai ilman, molempi parempi. Aikaa saa kulumaan loputtomasti näitä upeita, visuaalisia näyttelyitä kiertäessä. Ja mikä parasta, lähes kaikki museot ovat ilmaisia!

 

4. Kaupunki ei lakkaa muuttumasta

Tutut kulmat muuttuvat jatkuvasti. Katutaide ja yllättävät tilanteet ovat merkittävä osa suurkaupunkia. Aina löytää uusia paikkoja, uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia. Vaikka asuisi täällä koko ikänsä. Muutos toimii polttoaineena, johon ihmiset suhtautuvat positiivisen uteliaasti.

 

5. Perhe

Tottakai. Oma perhe.  Vaikka listaan tämän viimeiseksi, se ei suinkaan ole vähiten arvokas asia. On aivan huippujuttu, että saa jakaa tämän elämänkokemuksen juuri oman perheen kesken. Niiden kaikkein tärkeimpien ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa muutenkin elämäänsä viettää.

 

Share
Ladataan...

Pages