Tuntuu hieman hölmöltä muistella takaisinpäin, kun on jo hurjaa vauhtia matkalla eteenpäin.

Kokoan kuitenkin hiljalleen mutta varmasti yhteenvedon lempiasioistani Kööpenhaminassa, tällä kertaa vuorossa ehdottomat lempialueeni.

1. Lempparialueet

Vesterbro: on suhteellisen sisäsiisti, muttei tylsä alue noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tivolilta. Täynnä mielenkiintoisia paikkoja, kuten Kodbyen eli Meatpacking District, joka on eläväisimmillään viikonloppuöisin. Paljon cooleja lapsiperheitä, mutta myös varjoisampaa aluetta, kuten Vesterbron läpileikkaava Istedgade, jolta saa niin huumeita kuin afrokampauksia tai seksivälineitä. Lempipaikkojani ja lisää keveää asiaa Vesterbrosta 18 postauksen verran tässä.

Norrebro: jonne pääsee Vesterbron kautta kätevästi kävellen tai pyöräillen järvien kautta suoraan Dronning Louises Brolle (jota useat tuttuni kutsuvat osuvasti nimellä Hipster Bridge) on täynnä meneviä luovan eliitin nuoria ja on eläväinen, uudistuva ja mielenkiintoinen. Norrebrogade, Dronning Louises Bron kautta kulkeva katu on yksi Kööpenhaminan pisimmistä kaduista on samalla pyöräystävällisin- ja vilkkain. 

Norrebron puoli järviä on iltaisin aivan ihana; täynnä vanhoja valomainoksia, myöhäisillan lenkkeilijöitä ja makeita pariskuntia. Välillä tuntuu siltä, kuin kävelisi Seinen rannalla ja Norrebrossa tavoittaa helpoimmin Kööpenhaminan ihanuuden: yhdistelmän Pariisia, Lontoota, Berliiniä ja New Yorkia.

Amagerbro: johon tutustuin vasta syksyisellä uusintakäynnilläni on elämänmakuisempi kuin Vestebro, Norrebro, Osterbro tai Indre By. Up-and-coming-alue on tällä hetkellä vielä suhteellisen halpa ja kaduilla näkyy huomattavasti vähemmän fiksipyöriä ja muotitukkia kuin muualla ja huomattavasti enemmän rosoisuutta ja urbaania elämää.

Opiskelijaystävällinen Amagerbro on täynnä Kollegiumeja eli opiskelija-asuntoloita ja tunnelma on välillä hyvin lontoolainen. Amagerbron ehdoton vahvuus on Amager Strandpark, jota pidän yhtenä kauneimmista ja oudoimmista rannoista, joita olen elämäni aikana nähnyt. Strandparkissa kannattaa käydä, vaikkeivät ympäröivät kadut kiinnostaisikaan. Perille pääsee kätevästi bussilla 5A.

Uskomattomia lenkkimaastoja löytyy Amager Faelledista, joka ulottuu Amagerista lähes Indre Byhyn asti. Lenkkeilijänä voi eksyä päänkorkuisten kaislojen keskelle tai tupsahtaa keskelle söpöjä pieniä mökkejä.

Kööpenhaminasta saa eniten irti kävelemällä, kyselemällä ja katselemalla. Ennakkoluulottomuus palkitaan myös tämän kaupungin kohdalla - välillä kannattaa ostaa kymmenen kerran clipcard ja lähteä kauemmas bussilla, junalla tai metrolla. 

Tavarat kasassa taas ja huomenna uusi lähtö - takaisin Kööpenhaminaan, lenkkeilemään puistoihin ja istumaan iltaisilla rannoilla. Oho ja hups.

Nolon Köpisrepsahduksen myötä repsahdin myös Instagramiin. Reissuja ja muita toilailuja voi siis seurata sieltä @top10club (typerä nimi juontaa pikkuhiprakkavitsiin ja oli valitettavasti ainoa nimimerkki joka toimi sokkokokeiltaessa).

Helsinkiin palaan 31. päivä. Siitä eteenpäin on luvassa lähinnä julkista paniikkia, pakkaamista ja paniikkipakkaamista.

Vi ses!

1. Suomen lisäksi puhun sujuvaa ranskaa ja englantia, ylioppilaskirjoitus-eximian tasoista ruotsia, kahden opiskeluvuoden verran saksaa, alkeistason espanjaa ja muutamia lauseita tanskaa. Esimerkiksi tanskaa olen tosin oppinut eniten lähinnä tanskalaisten räppibiisien kautta.

2. Mittaan rahanmenoani nykyään lentolippuina. En mennyt Flow'hun elostelemaan, sillä samalla hinnalla kustannan itselleni lennot. Uudet kengät maksavat Oslo-lippujen verran ja Burberryn klassinen trenssitakki vie aika kauas. 

3. En osaa pitää paperipäiväkirjaa eikä se luonnistu, vaikka kuinka yrittäisin. Sen vuoksi laatikoistani löytyy käsittämätön määrä Moleskinen muistikirjoja, joita ei ole jatkettu muutamaa ensimmäistä sivua enempää. Koen tästä äärimmäisen huonoa omaatuntoa, sillä pelkään unohtavani hetkien tärkeät yksityiskohdat.

4. Ennen tulevaan yliopistooni pääsyä käväisin myös Cambridgen kaksiosaisissa haastatteluissa. Hieman turhankin elävänä muistikuvana pyörii ensimmäisen haastattelun ihkaensimmäinen ja helpoin kysymys, jonka kohdalla tukehduin ehkä huoneessa leijailevaan antiikkipölyyn enkä muista, mitä kieltä suustani tulvi.

Huolimatta siitä, että meillä synkkasi toisen haastattelun charmantisti hullun jenkkiprofessorin kanssa, eivät Cambridgen raskaat puuovet auenneet. Taskuun jäi kuitenkin kunnioitettava pino hauskoja anekdootteja.

5. Haaveilen yhä salaa hevospoolopoikien täyteisestä Oxbridge-elämästä. Hävettää.

6. En poistu lentokentältä lähes koskaan ilman uutta huulipunaa. Ostan harvoin muita meikkejä, mutta lentokenttähuulipunat ovat yksiä parhaista muistoista.

Erilaiset punat muistuttavat viimeisistä hetkistä milloin missäkin maassa ja etenkin hetken fiiliksistä - tarttuiko mukaan Chanelin pirteää vaaleanpunaista, vaiko Diorin synkempää mattapunaa.

7. En ole ihan aito blondi, vaikka näin usein luullaan. Lapsuuden eloveenablondi on ajan myötä vaihtunut tummempaan, mutta pidän kynsin ja hampain kiinni skandinaavilookista ja huijaan, mikäli tilanne sen vaatii.

Nämä paljastukset eivät olleet aivan spontaaneja avautumisia, vaan loistavan No Sex and the Cityn Jeminan Versatile Blogger Award-heitto (superkiitos!). 

Statussymboleja luetteleva kirja on hauska ja viehättävä Luella's Guide to English Style, huulipuna Chanelin lempparini Rouge Coco Shine sävyssä Chance ja viimeinen viehättävästä tai lempparista kaukana oleva kuva otettu eräänä itkuisena iltapäivänä Kööpenhaminassa, kun tuntui, ettei mistään tule mitään.

Kahdeksanneksi paljastukseksi voisin vielä liittää yhden: suunnittelen uusintavisiittiä Kööpenhaminaan ennen Lontooseen lähtöä. En osaa pysyä poissa, vaikka ehkä pitäisi.

60 päivää

9 Roskilde-päivää

5 sydänsurupäivää

4 päivää kahvila-autotöitä kahvilaummikkona (suoraan yövuoroon espressokoneen äärelle)

3 Kööpenhaminaromanssia

7 uutta australialaistuttavaa (ja ainakin 5 standardikutsua vastavierailulle)

12 vierasta Helsingistä

4 uutta opittua juomapeliä

6 pizzaa Itzi Pitzi Pizzasta

1 häviö backgammonissa pienessä baarissa Norrebrossa

2 voittoa backgammonissa Amagerbron yksiön lattialla

5 uutta lempibiisiä

1 uusi pari Reebok classiceja 

2 uutta valkoista villapaitaa

1 viesti krapulaiselle ystävälle

ja 1 Kööpenhaminaa ikävöivä sekopää, joka ei saa pidettyä näppejään erossa lentoyhtiöiden sivuilta ja joka ei ole vieläkään toipunut tarpeeksi jaksaakseen laatia Kööpenhaminasuosituslistoja tai kertauksia lempikulmistaan (pian, lupaan).

Viimeisinä Kööpenhaminapäivinäni olin suunnitellut ottavani rauhassa, istuvani pitkiä tunteja parvekkeella ja miettiväni paljon Helsinkiä.

Sen sijaan löysin itseni keskeltä kiirettä. Talutin pyörää Vesterbrosta Amageriin keskellä yötä ja katsoin ranskalaisen elokuvan vanhassa elokuvateatterissa. Join punaviiniä ja ihastelin vanhoja Bang og Olufsenin kaiuttimia. Lepäsin tunteja Amagerin rannalla ja katsoin kun ystävä ui, pyydystettiin myöhemmin rannalle huuhtoutuneet täydet Tuborg-tölkit. Pidin piknikin vieraan yksiön lattialla uuden tuttavuuden kanssa, kun sade yllätti emmekä päässeet puistoon asti. Opettelin pelaamaan backgammonia paremmin ja voitin pojan vanhassa Super Nintendo-pelissä kymmenen kertaa putkeen. 

Pakkasin lopulta vasta viimeisen päivän aamuna, neljä minuuttia ennen asunnon luovuttamista.

Kastrupin lentokentälle selvittyäni kaikki lähti eteenpäin pikakelauksella. Koneeseen, koneesta ulos, Helsinki-Vantaa. Kentällä olo oli tyypertynyt: tässäkö tämä oli? Tanskalaisen sim-kortin vaihtaminen suomalaiseen kirpaisi.

Tietokoneella on ainakin 800 kuvaa ja loput piileskelevät sähköpostissa, omituisesti nimetyissä kansioissa sekä puhelimen muistikortilla. Kuvien lisäksi takataskusta löytyy miljoona tarinaa ja sata kohtaamista.

Vaikka Kööpenhamina on fyysisesti nyt kauempana, on kaikki vielä lähellä.

Voiko kahden kuukauden poissaolon päätyttyä puhua paluushokista?

Rinkassani kulkeneet neonpinkkiraitaiset Adidakset ovat saaneet kokea Köpiksen kaduilla ja puistoissa niin raivolenkit kuin aamujuoksueuforiatkin. Niillä on pingottu Vesterbrossa, Nørrebrossa ja ristiin rastiin kortteleita ja puistoja.

Juoksukulttuuri tuntui kuitenkin melkein kulttuurishokilta tänne saapuessani - juoksijan olisi hyvä tietää muutamia asioita ennen kaduille lähtöä.

Kotikutoinen Folke West astuu siis taas kuvioihin, tällä kertaa juoksuaiheisena; ensin käytännön vinkkejä ja sitten tunteella valitut lempijuoksupaikat.

1. Kaduilla juokseminen

Mukulakivikaduilla viilettäminen kuulostaa ihanalta kaupunkiromantiikalta, mutta on Kööpenhaminassa kiusallista, ahdistavaa ja tuskallista. Helsingin hiljaisuuteen tottuneena oli ohi suhahtelevien polkupyörien väistely ensin piinallista. Läheltä piti-tilanteet voin onneksi laskea yhden käden sormilla - pyöräilijöistä irronneisiin nyrpeisiin ilmeisiin tarvittaisiin jo tukkimiehen kirjaimet.

Polkupyöräuhkaa ahdistavampaa on ihmisten suhtautuminen kaduilla lenkkeilyyn. Kööpenhaminanoviisina en voinut käsittää, miksi ohikulkevat kävelijät, pyöräilijät sekä autoilijat tuijottavat niin paljon. Naisjuoksijana täällä ei voi myöskään välttyä vislailulta tai huutelulta - asioita, joihin en kuvitellut törmääväni muualla kuin Etelä-Euroopassa.

Aika ajoin myös kaduille syntyvä ihmistungos ärsyttää - juuri flow'n saavuttaneena ei huvittaisi joutua poukkoilemaan vasemmalta oikealle ja autotieltä pyörätielle. 

Köpiskäytäntönä tuntuukin olevan puistoissa (esimerkiksi Søndermarken), meren rannalla tai "lakeilla" juokseminen, enkä yhtään ihmettele - vasen, heikko nilkkani on muljahtanut ikävän monesti niin Frederiksbergin kuin Vesterbronkin kumpuraisilla mukulakivikaduilla.

2. Muut juoksijat

Keskustassa huomasin aluksi aloittelijoiden puutteen. Ainakaan Vesterbron tai Nørrebron puistoissa ja järvien rannoilla ei näy löysiä verkkareita tai punaisia poskia - enemmänkin kompressiosukkia ja vatsalihaksia. Välillä seassa on vilahdellut hitaasti hölkytteleviä juoksijoita, mutta kanssapinkojat tuntuvat enimmäkseen olevan kymmenenteen maratoniinsa valmistautuvia Murakamin kirjan sisäistäneitä harrastajia.

Ympärillä juoksevat ihmiset toimivatkin hyvinä motivaattoreina ja kirittäjinä - kunhan ei valitse sitä hieman raihnaiselta näyttävää mutta höyryjunan kaltaisesti etenevää harmaantuvaa miestä, joka on todennäköisesti tuhatkertaisesti parempikuntoinen ja voittaa kestävyydessä ja nopeudessa 100-0.

3. Muista juoksijoista

Kirittäjäksi valittu harmaantuva mies voittaa todennäköisesti myös tyylikkyydessä - niin kuin tekee lähes jokainen vastaanjuoksija. Kööpenhaminalaiset jatkavat tyyliänsä lenkkipolulle asti ja välillä lenkilläkin tulee alipukeutunut olo.

Freesit Vesterbron tytöt ovat freesejä myös kymmenennellä kilometrillä helteellä ja komeat Nørrebropojat onnistuvat olemaan cooleja vaikka huitelisivat maksimisykkeellä kaatosateella. Lenkkeily tuntuu välillä näyttäytymiseltä - joinakin päivinä tämä ahdistaa, joinakin se tuntuu raikkaalta.

4. Kööpenhamina juoksijan silmin

Kööpenhamina on mykistävän kaunis juosten. Pururatavääntämisen sijasta täällä voi valita meren, puiston, järven tai kadut. Välissä voi pysähtyä silloille, nurmikoille ja lepuuttaa, jos tuntuu siltä. Lenkkivariaatioita on miljoona ja esimerkiksi sää maalaa kaupungin joka kerta erilaiseksi.

+ NBRO Running

Kööpenhaminassa pidempään oleskelevat juoksijat, tässä teille vinkki, jonka olisin toivonut jonkun antaneen minulle, kun kaupunkiin rantauduin. NBRO Running on Nørrebrossa sijaansa pitävä juoksuryhmä, joka ei koostu vanhoista, yrmeistä, maratonjuoksua harrastavista bisnesmiehistä, vaan rennon ja hauskan oloisista suhteellisen nuorista köpisläisistä.

NBROn treenit alkavat Kaffesalonenin, Dronning Louises Bron lähellä sijaitsevan kahvilan edestä. Suurin Kööpenhaminakatumukseni- ja harmitukseni onkin se, etten löytänyt ryhmää tarpeeksi aikaisin.

Voisin kirjoitella vaikka kuinka pitkiä ylistyskappaleita NBROsta, sillä idea on mielestäni maailman paras: hyviä tyyppejä, ihania juoksureittejä ja mukavaa tunnelmaa. Sattuisikohan kukaan tietämään, löytyykö Lontoon keskustasta samankaltaista ryhmää?

Ensi Folke Westauksessa listaan vielä lempijuoksupaikkani, ettei muiden juoksija-matkailijoiden tarvitse enää nyrjäytellä nilkkojaan Kööpenhaminan petollisilla mukulakivillä.