Pari viikkoa sitten saunan lauteilla kuunneltiin epävakaasta matkaradiosta kiakkoa, tänään voisi jännäillä livenä Popagandan artistijulkaisua. Överiä, ehkä. Veikkauksia on saanut esittää, parinkymmenen minuutin päästä ohjelma julkaistaan — ja julkaisutapahtuma livestreamataan. Hauskaa!

Toissavuotinen festarointikokemus on jäänyt mieleen parhaana kaupunkifestivaalina, kun viimeviikonloppuinen Field Daykin onnistui järjestelyiltään olevaan ehkä seiskaplussa. Voisiko elokuussa kutsua taas Ruotsi?

Saunan jälkeen kuitenkin tukka kuivaksi ja Tavastialle! Siellä lauteilla odotettu Toro y Moi.

Ruotsalaisrakkaudesta nimeltä Postiljonen on tullut kirjoiteltua kai jo pariinkin otteeseen, mutta yksi kerta kiellon päälle ei haitanne ketään.

Kyseessä kun on yksi tulevan kesän hienoimmista levyistä, esikoisalbumi Skyer.

Albumina kymmenraitainen on käsittämättömän ehjä kokonaisuus — jopa niin ehjä, että biisien samankaltaisuus ja elementtien repiminen samasta palettipoolista saattaisi paikoin ärsyttää. Mutta vain, jos kappaleet eivät olisi toinen toistaan komeampia ilmestyksiä. Eeppisen unipopin, maailmanlaidallaseisomissoundtrackin ja baleaarisen ilotulituksen yhtälö onnistuu jokaisella raidalla olemaan osiensa summaa isompaa. Huiman, huiman hienoa.

Päivään, yöhön, aamuun, iltaan. Yliannostuksen vaaraa ei liene.

Lontoossa viime viikolla nähty Satellite Storiesin keikka oli jälleen hieno osoitus yhtyeen livetaidoista — vähän harmittavan pieneksi jäänyt yleisömäärä oli sitäkin isommin mukana keikan alusta loppuun, kuten etukäteen arvata osasikin. Ei monelta onnistu.

Illan varsinaisen yllätyksen tarjosikin siis ensimmäisenä lämppärinä soittanut Ballet School, joka hurmasi täydellisesti ainakin kaksi väliaikais-hammersmithläistä korvaparia. Bändin nimi kuulosti tutulta, mikä selittyi suomalais-berliiniläisellä Kaiku Studios -kontaktiudella.

Ja siis: aivan huikea keikka. Toinen toistaan parempia ja valmiimpia kappaleita, joista mieleen tuli korkeintaan sopivasti Chairlift. Paras uusi tuttavuus hetkeen.

Lontoo vaihtui aamuyöllä Helsingiksi. Kotona odotti kaunis esine.

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: ei, en osaa. Vastaus toiseen kysymykseen: kyllä, aion.

Vanha koira ja niin edelleen.

Jos musiikillista alkuvuotta 2013 pitäisi tiivistää, kiteytyisi se aika varmasti sanaan comeback. Paluita on tehty niin kymmenen vuoden tauon, hajoamisen kuin myös omissa silmissä mahdottoman uusiutumisenkin jälkeen.

Kesäkuussa ilmoille paukahtaa skotlantilaisen veljespari Boards of Canadan ensimmäinen albumi kahdeksaan vuoteen. Tutun hypnoottinen soundi on edelleen tallessa, osoittaa uunituore Reach for the Dead -kappale. Levyn kansikuva on aika täydellinen sekin.

Suomalainen musiikkibloggaaja matkusti Lontooseen katsomaan suomalaista bändiä? Ei Satellite Storiesin näkeminen varsinaisesti reissun päätavoite ollut — pikemminkin erinomainen yhteensattuma. Tänä iltana nokka kohti Dalstonin Birthdaysia ja yhtä parhaista kotimaisista livebändeistä.