Noel Fielding's Luxury Comedy

Ladataan...

Faktaa: Noel Fielding on yksi viime vuosien  hauskimmista ja karismaattisimmista koomikoista. Vaikka kulttisarja Mighty Boosh on enemmän viihdyttävä kuin varsinaisesti hauska, tekee sen pariin mieli palata uudestaan ja uudestaan — ja juuri Noelin takia. Putouksia menee ja tulee, mutta sketsihahmoskitsofreniassaan Fielding on lähes omaa luokkaansa.

 

IT Crowdin Richmond-hetket olivat sarjan parhaimmistoa.

 

 

Sulan hattuun saa myös sillä, että saa Russel Brandin näyttämään edes vähän vähemmän ärsyttävältä.

 

 

Booshin hengessä — ja pääosin samalla porukalla — tehdyn Noel Fielding's Luxury Comedy -uutuussarjan voisi siis kuvitella olevan... no, aika kova juttu.

Avausjakson ensimmäisen viisiminuuttisen perusteella olo on kuitenkin vain ähky. Sarjan ihmisvastine olisi piripäinen, viikonlopuksi karkkikauppaan suljettu adhd-lapsi — ja vaikkei montypythonmaiseen tyyliin kuulukaan välttämättä niinkään naurattaminen kuin viihdyttäminen, tuntuu sekin osasto tällä kertaa potkaisevan tyhjää. Sääli. Lisämahdollisuus annettaneen, mutta olo on jo etukäteen auttamattoman skeptinen.

 

 

Oh well. We'll always have Goth Juice.

 

Kuva: http://oldgreggggg.tumblr.com/

Share
Ladataan...

Kommentit

Ai niin!

En tykkää susta enää :(

bbq

boys don't cry )));

Anna: oli odotettavissa :((

HAMI: mihin sitä nykyään enää voi uskoa?

Ai niin!

No eikä ku dissaat Russellii :(((

Kommentoi

Ladataan...