Ladataan...

Jotenkin ihmeellisestihän tämä meni. Käydään läpi aikajärjestyksessä.

  • Phoenix oli aina ollut peruskiva bändi, jolla oli pari erityishyvää biisiä. Levyjä ei kaiveltu soimaan liian usein, mutta soidessaan ne eivät harmittaneetkaan.

 

 

  • Yhtäkkiä ilmoille tulvahtaa pari kappaletta, jotka höristyttävät korvia ja vipatuttavat jalkoja. Ai Phoenix, oho!

 

 

  • Jatkoa tulee albumillisen verran. Luvassa on levy, joka lienee bloggaushistoriani superlatiivirikkain — ja ansiosta. Moderni klassikko. Täydellinen poplevy.

 

 

  • Seuraa ymmärrettävä hiljaisuus. Mitä seuraavaksi?

 

  • Keväällä ilmoille paukahtaa ensin teaser-henkinen nettisivu, jossa soi lyhyt introkappale. Hullaannun täydellisesti. Parasta. Ikinä.

 

 

  • Uuden singlen nimi on Entertainment ja se on valtava pettymys. Sekava kappale, jossa on kyllä koukkuja — mutta jotka kaikki ovat kuin kliseitä yhtyeestä itsestään. Äh.

 

 

  • Kuuntelen Bankrupt!-albumin ensimmäistä kertaa, äärimmäisen varovasti. Levy osoittautuu pettymykseksi. Kokonaisuutta riivaa sama kuin ensisingleäkin; aineksia on, mutta kappaleet eivät pysy kasassa. Yksikään raita ei tunnu nousevan edellisen levyn arvoiseksi. Kansikuvakin on ihan hölmö.

 

 

  • Pari armollista lisäkuuntelua. Jotkut kappaleet rupeavat kuulostamaan paremmilta. Koukkuja on, mutta kappaleet ovat samaan aikaan sekavia ja ärsyttävänkin tuttuja. Entertainmentkin alkaa kolahtaa.

 

 

  • Kuuntelen albumia uudestaan ja uudestaan. Edelliseen levyyn vertaaminen alkaa tuntua turhalta — uusi ei jää vajaaksi eikä mene ohi, vaan muodostaa sen rinnalle samalla tavalla täydellisen vastinkappaleen. Niin paljon hyvää — ja etenkin se huumaavaan teaserin Bourgeois. Parasta mitä juuri nyt tiedän.

 

Pages