Ladataan...

Yournalistin Horror and Terror -debyytistä kirjoittelu on venähtänyt luvattoman pitkälle — mutta lopulta ajoitus onkin mitä parhain: telkkarista kun saa samaan aikaan tuijotella Ghostbustersia. Yhteys on luonnollisesti selkeä.

 

 

Vahvalla DIY-hengellä varustettu Yournalist on rakentanut tasaisen varmasti ympärilleen hyvää pöhinää; sopivassa suhteessa hypeä ja sen lunastamista. Pohjalla on rutkalti sympaattista meininkiä, joka näkyy aina esikoisen kansikuvassa asti. Julkaisu myös vinyyliformaatissa saa luonnollisesti täältä suunnalta osakseen rutkasti ihailua.

 

 

Ensimmäinen pitkäsoitto on indiepuristin korviin epätasainen kokonaisuus, mutta hyviä hetkiä on tiuhassa — samoin kuin edelleen roppakaupalla potentiaalia. Ehdottomasti parhaimmillaan yhtye on kevyemmän popnerokkuuden parissa, raskaampiin riffeihin eksyessään kurssi tuntuu katoavan. Mitä michaeljacksonisti starttaavalla Colosseumilla oikein tapahtuu?

Alkupuoli on parhaimmillaan mainio: lievähkön jakomielitautisella sovituksella varustettu New Year 2021 kätkee sisälleen huiman kauniin sävellyksen, C'Mon People on nautittavinta radioystävällistä powerpopia hetkeen ja jo ep:llä kuultu Nigerian Girl edelleen yhtyeen kirkkain hetki. Koukuissa ei säästellä.

 

 

Täysosumaa ei esikoisella vielä tule: liian moni raita jää keskitien tavaraksi ja vastaavasti parissa muuten toimivassa raidassa möhläillään sovituspuolen turhalla kikkailulla. Seuraaviin metsästysmökin sessioihin toivoisi adhd-bändille mukaan sopivan kultasormista tuottajaa. Tämmöisenäänkin levy on helpohkosti vuoden tähän mennessä viihdyttävin — juurikin se kotimaisen indiepopin Ghostbusters.

Mutta hei! Mielipiteeni pääsee helposti sivuuttamaan, ihastuttava ja uunituore Mellakka Helsinki kun lykkäsi uutuuslevyn Lilyn lukijoille arvottavaksi. Horror and Terrorin saavat omakseen nimmaroituina ne nokkelimmat kolme lukijaa, jotka kertovat mitä syntyy, kun levyn nelosraidan Nigerian Girl ja kymppipaikan Brazilian Boy kohtaavat. Aikaa on tämän viikon loppuun asti, kommentit alas kiits!

Share