Ladataan...

Täällä ollaan taas! Sitten nuoruusvuosien en ole yhtään ainoaa Euroviisufinaalia missannut — Japanissa reissatessa meni tiukille, mutta aamuyöstä Tokion hotellilla (sic) sekin netin kautta nähtiin. Tällä kertaa ensimmäinen välierä katsottiin osaksi ja toinen tuli missattua, mutta finaalissa on taas valpas mieli. Niinpä luvassa finaalimietteet biisi biisiltä.

 

Engelbert Humperdinck - Love Will Set You Free (Englanti)

Jos joskus saa käyttää sanaa pompöösi, niin olkoon se nyt. Laahaavaa vastenmielisyyttä joka hetki, sääli.

Compact Disco - Sound of our hearts (Unkari)

Aika kivoja synajuttuja. Kertsissä Hurtsia, onneksi lopulta sopivan vähän. Biisinä jopa yksi tämänvuotisen kisan parhaista.

Rona Nishliu - Suus (Albania)

Vahvat Björk-vibat hakusessa. Kivat keuhkot, mutta siinä huimimmassa vedossa puolet menee vaan niin pahasti nuotin vierestä, että ei mikään auta. Kaunis biisi rumasti vedettynä.

Aha, ei kuulemma koulutusta eikä aavistustakaan nuoteista. Ei uskois.

Donny Montell - Love is blind (Liettua)

Alla iskevistä italopianoista ja synaiskuista tulee vahvasti joku ihan muu biisi mieleen. Outo sovitus — kertsissä ihan kiva ruotsinlaivapehmodiskoilu, jota ei ole viitsitty sitten koko kappaleen ajalle kirjoittaa. Aika mitäänsanomaton lopulta.

Maya Sar - Korake ti znam (Bosnia ja Hertsegovina)

Edellisen biisin introilun jälkeen tämänkin pelkää pomppaavan alun jälkeen tukevaan tasabiittiin. Kauniisti lausuu kieltään. Ihan nätti perussovitus, huiluosiot maistuvat erityisesti. Onhan tässäkin nyt aika hitosti enemmän fiilistä kuin Suomen Pernilla "ei harmita" Karlssonilla.

Hei mitä tuossa tauolla soi? Ihan tuommoista Twin Peaks meets Goldfrapp -kamaa, huh.

Buranovskiye Babushki - Party for everybody (Venäjä)

Gimmick, mutta sympaattinen sellainen. Biisinä toki roskaa, mutta yllättävän autenttisena ja jopa koskettavana se läpi tulee. Onhan noi sulkkuja, ei siitä mihkään pääse.

Greta Salóme & Jónsi - Never Forget (Islanti)

Isoa, tympeää yhteislaulantaa järkyttävällä sovituksella. Finaalin heikoimpia.

Ivi Adamou - La La Love (Kypros)

Ruotsin ylituotanto vuotaa tällä kertaa Kyprokselle. Ihanan juustoinen bridge ja kertsikin ihan. Lallattelut pilaavat koukkutilaisuuden ja säkeistössä vire on vain apaattinen, harmi. Ei riitä anthemiksi.

Anggun - Echo (You and I) (Ranska)

Mitäs helvettiä alulle. Perinteisellä diivailulla onneksi jatkuu. Sovitus ja vetäjä eivät tunnu olevan ihan samoissa geimeissä ja lavashow on ihan omissa sfääreissään. Koukuttavat vislaukset, mutta ei auta. Zéro point.

Nina Zilli - L'amore è femmina (Italia)

Hetken aikaa luulin kuolleeni ja tavanneeni limbossa Amy Winehousen, mutta aika nopsaan illuusio kuitenkin särkyi. Biisinä hyvistä aikomuksista huolimatta vähän laiha, mutta esitys on näihin piireihin erittäinkin tyylikäs.

Ott Lepland - Kuula (Viro)

Kuulostaapas tämäkin tutulta, mutta plaggarikortti jää todisteitta uupumaan. Ihan komeaa kasvua ja sovitusta, muttei ehkä nouse kuitenkaan tarpeeksi esille. Pinnat näteistä visuista.

Tooji - Stay (Norja)

Aijai, ihanan juustoiset happobassot. Vahvoja vaikutteita vaihteeksi kipailun itäisemmiltä osanottajilta. Hömppäisyydessään peruskiva.

Sabina Babayeva - When the music dies (Azerbaidžan)

Alun kähinöissä vahvaa tahatonta komiikkaa. Keskinkertaisuudessaankin aika heikkoa. Ei ne taida oikeasti haluta ensi vuonnakin näitä järjestää. Ruotsalaisten heikoin tuotos.

Mandinga - Zaleilah (Romania)

Pelkkä mustalaisrytmiikka ja itäeurooppalainen koukuttelu olisivat jo tarpeeksi herättämään allekirjoittaneessa vahvoja allergioita, mutta jotenkin ne "latinalaiset mausteet" onnistuvat vielä pahentamaan reaktiota. Päähän jäänee, hitto.

Soluna Samay - Should've Known Better (Tanska)

Hyvällä tavalla erinomaisen 90-lukulainen biisi. Bändistä, vaikka feikkisellaisestakin tulee pinnoja. Päähän jää, eli vaimentaa toivottavasti Romanian.

Eleftheria Eleftheriou - Aphrodisiac (Kreikka)

Kriiseilevällä Kreikalle streotyyppisin mahdollinen biisi jokaisella osa-alueella. Vasemmalla kädellä väännettyä mielikuvituksettomuutta, jollainen voi pahimmillaan pärjätä hyvinkin. Ja ruotsalaisia, taas.

Loreen - Euphoria (Ruotsi)

On tämä vain ihan helkkarin kova veto, ei siitä mihinkään pääse. Loistavat koukut, joita voi tulla vain yhdestä maasta. Ihanaa, kun eurodancestakin voi saada kylmiä väreitä. Ansaitsisi voittaa, ehdottomasti.

Aijai, on tuo azerien nukkepoika jotenkin vaan kauhean söötti.

Can Bonomo - Love me back (Turkki)

Romanian veto ilman lattariutta, laihemmilla koukuilla ja isommalla ärsyttävyydellä. Hirveää skeidaa. Onkohan Turkista tullut ikinä yhtään viisua, joka ei olisi saanut repimään hiuksia päästä?

Pastora Soler - Quédate conmigo (Espanja)

Vahvaa ja varmaa diivailua. Ikimuistoisuudesta jää uupumaan vielä parin koukun verran.

Roman Lob - Standing still (Saksa)

Saksaan voi aina luottaa — maan viisut voivat olla aina ihan mitä tahansa. Jostain syystä tällä kertaa piti hieraista silmiä tavallistakin pidempään. Ihan kivan biisin Kim Herold veti, mutta ei paikallinen radionovailu täällä galakseja räjäytellyt.

Kurt Calleja - This is the night (Malta)

Ruotsia täälläkin, vieläpä kaikkien aikojen feikkibändillä säestettynä. Aneeminen laulaja ei polkaise biisiä käyntiin edes yläfemmoilla. Pliisu veto.

Kaliopi - Crno i belo (Makedonia)

No nyt alkaa diivat jo tympiä, eikä metallisovitus varsinaisesti auta asiaa. Turhuuksien roviolle.

Jedward - Waterline (Irlanti)

Jedwardin äänestykseen kehottaneita teinityttöjä kohtasin katukuvassa tänä keväänä ensimmäisen kerran jo reipas kuukausi sitten. Ja mikäs siinä, ei kaksosten biisi edes hassumpi ole. Laulu on edelleen kovin monotonista, mitä soisi sävellyksellä ja sovituksella kompensoitavan. Energia on ihailtavaa ja kirkasotsainen meininki lämmittää aidostikin.
 
Kolmas kerta toden sanoo?

Željko Joksimović - Nije ljubav stvar (Serbia)

Paikallinen Geir Rönning ei pahemmin hetkauttele. Itkuviulut vielä vähemmän. Kolmetoista tusinaan.

Gaitana - Be my guest (Ukraina)

Pulputusbassoja, överitaustoja ja ysäridancen uudelleenkukoistusta. Maailman helpoimmat koukut ja yksi viisujen parhaista vedoista. Torvimiehessä aineksia uudeksi epic sax guyksi?
 
Tykkään, ihan oikeasti!

Pasha Parfeny - Lăutar (Moldova)

Samat sanat kuin Romanialle ja Turkille. Visuaalisuus lämmittää, kaikki muu kuvottaa.
 
 
Siinä ne, sitten äänestystä jännäämään!

Share

Ladataan...

Viikonloppu ei kartuttanut allekirjoittaneen altsupinnoja: Euroviisut ja lätkät kun tuli tapitettua mitä tiiviimmin.

Suomiöverit siis — mutta niin kovin positiiviset sellaiset! Pahoittelut kirjoitusasusta, mutta noin termi näytti kuvaavammalta.

Ensin mainittu oli pettymys. Omasta mielestäni Paradise Oskarin biisi oli — kun sen vihdoin semifinaaleissa ekan kerran kuulin — aivan erinomainen. Lapponian ja Marioneiden ohella parhaiden suomalaisviisujen joukossa.

Vaikka viisupärjäämisen ja hyvän musiikin korrelaatiosta voikin olla montaa mieltä, ovat koukuttavimmat biisit niitä, jotka poikkeuksetta pärjäävät — ja Suomella sellainen oli. Ensimmäinen esiintymispaikka riehakkaan avauksen ja muiden, näyttävämpien liveilyjen välissä ei riisutulle tyylille ollut kuitenkaan helppo, viimeisenä esiintyjänä pisteitä olisi voinut ropista ihan eri tavalla. Miinusta kuitenkin ehkä tarpeettomankin vaatimattomasta lavashow'sta.

 

 

Lenan Lykke Li -henkinen Taken by a Stranger oli oma viisulempparini, Serbian ja Sveitsin biisien ohella. Ja voi, kuinka se on kaunis. Kokonaistaso oli omaan korvaani heikompi kuin viime vuonna — voittaja oli peruskoukuttavuudessaankin melkoista hattaraa ja Ruotsi tuotti erityisen ison pettymyksen.

 

 

Eilinen puolestaan...

Aloin katsomaan arvokisajääkiekkoa Lillehammerin Olympialaisissa '94. Kuuntelin pelejä radiosta ja upposin peliin koko yhdeksänvuotiaan innolla. Kun siihen asti olin karttanut kaikkea urheiluun liittyvää hyvinkin tiiviisti, muuttui kaikki kertalaakilla.

Kansallisromanttisesti suosikkipelaajaksi valkkautui puhtaasti nimen perusteella Koivu.

Kultajuhlaa '95 ihastelin televisiosta ja olin lajiin jo täysin haksahtanut. Sittemmin kevään kisoista tuli valtavan iso juttu ja imin itseeni kaiken mahdollisen tiedon aiheesta. Avuttomana luistelijana en itse lähtenyt pelaamaan, enkä pitkäjänteettömänä innostunut liigoista, mutta arvokisoissa oli aina sitä jotain.

MM-kisojen, Olympialaisten ja World Cupin finaalitappiot vetivät aina nyreäksi. Pessimistiä minusta ei kuitenkaan tullut, vaan jokaisten kisojen alussa olin entistä varmempi uudesta mestaruudesta.

Kunnes sitten eilen.

Yläasteella ostettu, vanhemman Koivun Canadiens-replikaattipaita päällä, kasvot semi-ironisesti sinivalkoiseksi maalattuina jännitin niin maan tavattomasti, revittelin äänijänteitäni ja riemuitsin täydellä sydämelläni. Mestaruus tuntuu oikeasti aika isolta jutulta. Samaa mieltä oli aamuyöllä koko ääriään myöten täynnä ollut Tampereen keskustori: näky, jota ei voinut olla ihailematta.

Tarinalliselle ihmiselle hienoimman jutun mestaruudesta tekee juuri aika. Kultamitalit pokanneista pelaajista suurin osa oli kuusitoista vuotta sitten kaltaisiani pikkupoikia, jotka mestaruuden jälkeen juoksivat ulos toistamaan Peltosen hattutemppua ja Jutin pumppaustuuletuksia uudestaan ja uudestaan. Kun nuori yllättäjäjoukkue teki eilen melko uskomattoman tempun, sulkeutui taas niin kovin moni ympyrä. Niin YLEn, Mertarannan, Koivujen ja oman jääkiekkofaniutenikin kohdalla.

Ja mikä parasta, se tapahtui taas juuri oikealla tavalla. Tarinallisuus, ah.

 

Share