Ladataan...

Ullanlinnat suomenruotsalaisimmat suomensuomalaiset kävivät vihdoin katsomassa Vadelmavenepakolaisen, kun se tänään aloitti uuden kautensa KOM-teatterissa. Mainiosta överiydestä jäi lopulta päähän soimaan se kaikkien aikojen paras ruotsalainen euroviisu. Ah.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Erinomaisen King of Kong -dokkarin jälkeen, ihan viihdyttävän pelimusiikkikonsertin aikana on hyvä tehdä listaa. Tietokonepeleistä!

Käytin aika ison osan lapsuudestani ja nuoruudestani tietokonepelien ääressä. En mitenkään obsessiivisesti, mutta kuitenkin päivittäin pelaten. Nykyään pelaaminen on aika vähäistä: iPadilta löytää aina säännöllisin väliajoin jonkun koukutuksen, johon kuitenkin enintään muutamassa viikossa kyllästyy. Niitä lapsuuden suosikeita puolestaan tekee edelleen mieli tahkota uudestaan ja uudestaan.

Tässäpä siis omat suosikkini. Mitä te olette pelanneet?

 

Commander Keen 4

Legendaarinen tasohyppely. Hyppykeppi, menuun piilotettu pong-peli, salakäytävät ja radioaktiivisia torttuja vääntävät etanat.

 

 

Secret Agent

90-luvulla kaikki shareware-peliromput olivat parhautta. Yhdeltä löytyi x1agent.exe, eli oikeammin Secret Agent.

 

 

Age of Empires II

Rakentelupelit, erityisesti reaaliaikaiset sellaiset olivat aina suosikkejani. Caesar III oli mahtava, mutta vielä enemmän tunteja upposi Age of Empiresin kanssa.

 

 

Populous 3

Reaaliaikastrategiaa tämäkin. Kauniit grafiikat ja mahtavat äänet. Mana!

 

 

Cosmo's Cosmic Adventures

Ehkä se eniten symppis tasoloikka. 

 

 

God of Thunder

GoTia en pelannut niin paljon kuin joitain yllä mainittuja, mutta omalaatuinen huumori ja puzzle-henkiset kentät ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

 

 

Transport Tycoon

Tycoonia olen pelannut ehkä enemmän kuin mitään muuta. Liikennereittien rakentamista hölmöä tekoälyä vastaan. Ilmatyynyalukset on huijausta, niillä tienaa liian helposti.

 

Share

Ladataan...

Ei syksyä ilman uutta komediasuosikkia.

Eevan suosittelema Happy Endings on vielä itseltäni testaamatta, mutta yksi uusi lemppari on itsellenikin löytynyt. Näppärä ja nokkela, sketsipohjainen Portlandia on vakuuttanut alkujaksoista lähtien. Parodia iskee aihepiiritasollakin: "Typical targets include artisanal light bulbs, feminist bookstores and indie rock."

 

 

Kolmoskausi starttaa Yhdysvalloissa alkuvuodesta, tuunatulla Netflixillä pääsee kiinni ekaan kuuden jakson kauteen. Suosittelen.

Aimee Mannkin bongattu!

 

Share

Pages