Ladataan...

Kaupungin ja maan virallisen vapunviettolokaation nurkilla asuminen jännittää ensikertalaista. Ördailyä vai satasen skumppia? Karhupäähineitä vai virttyneitä ylioppilaslakkeja?

Omassa taloudessa Vappu on pelastettu jo pelkästään sillä, että itse tehty sima on tällä kertaa ehkä parasta ikinä. Ekat varovaiset kesäpäivätkin lupailevat taas puoli vuotta kestävää vuodenaikaa.

Taustamusiikiksi vielä uusi Tennis-video ja Havis Amandaa lakittamaan. Elämä maistuu simalle!

 

Share

Ladataan...

Terveisiä Tampereelta! Bänditreeniviikonloppu sai parikseen myös nopean varoituksen dj-pistokeikan, kun poikkesin Valon kolmevuotissynttäreillä verestämässä Indiaaniklubin muistoja. Kivaa oli, väkeäkin riitti — kunnes osan biisivalinnoillani karkoitin.

Pitkäksi venähtäneen aamupäivän bändi on Reptar. Hipsterimekasta, Georgian Athensista kotoisin oleva yhtye julkaisi viime vuonna kehutun Oblangle Fizz Y’all -ep:n ja jatkoa seuraa toukokuussa Body Faucet -levyn myötä. Jos jatko on yhtä mainiota kuin ensisingle Sebastian, olen jatkossakin pelkkänä korvana.

 

 

Kovin Vampire Weekendiä, kovin Tanlinesia. Pakkotykkäys. Esimerkiksi Active Childin, PJ Harveyn ja Band of Skullsin tavoin Vagrant Recordsille levyttävän porukan ep on kuultavissa lafkan Soundcloudissa — ja siis alla — ja näin suosittelen tekemään.

 

 

PS. Yhtye tarjosi vielä yhden aika oudon sattuman. Hehän nimittäin kerrankin ovat kuin kaksi marjaa, vai kuinka?

 

www.reptarmusic.com

 

www.tennis-music.com

Share

Ladataan...

 

Tänään maailmalla — tai internetissä — vietetään neljättä kertaa Just Vinyl Dayta: päivää, jolloin kuunnellaan pelkkiä vinyylilevyjä.

 

 

Itse olen harrastanut mustan kullan keräilyä puoli vuosikymmentä. Vanhempieni hyllyistä nappasin ensin muutaman kiekon Anttilasta ostetun levarin pyöritettäväksi. Beatlesin livelevy, Lennonin Imagine ja pari randomjazzia saivat toimia kokoelman aloittajina.

Ensimmäinen nyyli, jonka itse ostin, oli Husky Rescuen Nightless Night -single. Olin katsomassa yhtyeen keikkaa Tampereen Klubilla alkuvuodesta 2007 — oletettavasti ensimmäinen eksymiseni Klubille — ja samoin satuin lyhyesti juttelemaan ensimmäisiä kertoja yhden rinnakkaisluokkalaiseni kanssa. Sen, josta paria vuotta myöhemmin tuli paras ystäväni — ja hetken kuluttua nykyinen elämänkumppanini.

 

 

Alkuun ostin levyjä harvakseltaan, keskittyen pääasiassa vanhoihin julkaisuihin. Jatkoin cd-levyjen hankkimista ja saavutin kulutuspisteeni huipun alkuvuodesta 2008, kun tyhjentelin Play.comin alelaareja tiheään tahtiin. Keväiseltä koulureissultani Tokioon raahasin jo mukanani toistakymmentä vinyyliä, joukossaan myös yksi suurimmista aarteistani: tuoreehkon lempiyhtyeeni Belle and Sebastianin Black Sessions -promolevy.

 

 

Joulun alla samana vuonna kävin tapaamassa siskoani Rovaniemellä, ja aseman kirpputorilta ostin muutaman levyllisen Beatlesia. Yhdeltä kokoelmalta löytyvä Twist and Shout tiivisti yhteen kappaleeseen kaiken sen, miksi olin vanhoista levyistä innostunut.

 

 

Hullaantuminen kasvoi. Pahemmin hurahtaneen kaverini kanssa tilailimme käytettyjä levyjä saksalaisesta Total Recall -levykaupasta. Kolusin läpi divareita ja kirppareita löytäen yhden kuriositeetin sieltä, toisen klassikon täältä. Yhä useammin sai selitellä viehätystään kömpelöön ja vanhanaikaiseen formaattiin.

 

 

Vinyyleistä tuli pysyvä harrastus ja cd:t jäivät. Vanhojen levyjen lisäksi rupesin hankkimaan uudetkin levyt vinyyleinä ja innostuin seiskatuumista — vaikka cd-singlejä en ollut koskaan ymmärtänytkään.

Loppuvuodesta 2009 soitin ensimmäisen vinyylipitoisen dj-illan Valossa. Avauslevyn kohdalla kädet tärisivät. Toisen aikana osasin jo rauhoittua.

 

 

Vuosien varrella suhde omaan levyhyllyyn on muuttunut. Jossain vaiheessa tärkeintä oli volyymi, josta muistoina löytyy useampia halpoja, mutta korkeintaan kohtalaisia levyjä. Alun klassikkoagendassa tärkeintä taas oli laatustandardien täyttyminen. Ristiriitaisesti etenevässä kronologiassa tällä hetkellä isoin juttu on omakohtaisuus — se, että ostetut levyt kertovat jotain siitä hetkestä: tärkeitä päiviä ja ajanjaksoja voi muistaa jollain merkityksellisellä levyllä. Mitä tärkeämpi päivä, sitä tärkeämpi levy. Vuosipäivänä kotiin tuomiseksi tarttui Jens Lekmanillinen, kun se kaikkien aikojen hienoin albumi oli kaupasta tilapäisesti loppu — ja vielä siis saamatta. Hyvä kakkosvaihtoehto kuitenkin.

 

 

Vaikka musiikkiformaatin pitäisi olla maailman epäfundamentalistisin asia, viehättää vinyylissä edelleen samat asiat kuin ennenkin. Sen eteen joutuu näkemään vaivaa, eikä sitä voi kuunnella koska tahansa. Oikeat levyt tekevät joistakin hetkistä ja asioista vieläkin isompia.

Levyhyllyn rakentuminen on elämänmittainen prosessi. Tänään tilasin Fat Possumin alennusmyynnistä Tennistä ja Youth Lagoonia — aikalaislevyjä, joita joskus kuuntelemalla voi muistaa, millaista elämä syksyllä '11 oli. Jossain lipaston uumenissa on vihkollinen listauksia levyistä, jotka on tarkoitus jossain vaiheessa löytää.

Yksi kerrallaan.

 

Share

Pages