Ladataan...

Viime päivät ovat olleet täynnä elokuvia. Ihan ensimmäisenä akuutein: kaikkien aikojen kohutuin suomalainen dokumenttielokuva — tai elokuva ylipäänsä — saa tänään televisioensi-iltansa. Reindeerspotting siis tänään TV2:lla kello 23.

 

 

Viime viikon vilpittömänä tavoitteena oli vahdata kaikki parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta kamppailleet leffat, mutta turnausväsymys iski ja pari jäi lopulta vielä näkemättä.

Viikko piti kuitenkin sisällään useamman hienon elokuvaelämyksen. Pystin pokannut King's Speech oli komea, joskin vähän kaavamainen voittaja. Paikoin hyvinkin epäkonventionaalinen kuvaustyyli pisti silmään.

 

 

127 Hours oli ihan kiva, mutta tarinan kokoon nähden tuntui huvittavalta, kuinka suureellinen sankarieepos siitä oli rakennettu. Chileläismainareita odotellessa. Kuvaus oli kivaa, mutta digikamerakuvausefektit? Mitä helvettiä?

 

 

Coenin veljesten True Grit ei ollut ihan niin terävä kuin parivaljakon työt yleensä — vähän varmaksi vedetyn oloinen. Tiettyjen nuoruusvuosien ohjaajaidoleiden maneerit vain tuntuvat tässä vaiheessa puskevan aika pahasti läpi. Tekstittämättömyyteen tottuneellekin dialogi oli paikoin astetta haastavampaa tulkittavaa.

 

 

Jo aiemmin katsottu the Social Network oli ehdottoman kiinnostava, tyylikäs ja henkilökohtaisella tasolla vieläpä kaamean inspiroiva, mutta tuntuu absurdilta väittää sitä David Fincherin ohjaukseksi. Siis hei, David Fincherin.

 

 

Muista hehkutettakoon vielä Black Swania, jonka laihan Oscar-menestyksen saattoi arvata. Kiehtovampia elokuvakokemuksia on silti hyvin harvassa. Ja häh, miten minulta on mennyt ohi, että Aronofsky ohjaa seuraavaksi Wolverine-leffan? Uijui! Kuvaukset New Yorkissa ovat alkaneet ilmeisesti juuri nyt.

 

Kuva: nerdbastards.com

 

Viimeiseksi vielä semmoista, että ensi viikolla on luvassa taas lyhäreiden bongailua. Tampere Film Festivalilla — eli suomeksi Tampereen elokuvajuhlilla — eli kotoisammin filkkareilla — on tullut ennenkin bongailtua hienoja juttuja ja odotukset ovat kovat.

Share

Ladataan...

Kaupungit ovat kuin ihmissuhteita. Jotkut ovat ohimeneviä ja unohdettavia, toisiin jättää aina pienen palan sydämestään. Isoimman vaikutuksen tehneiden kaupunkien kanssa jaetaan yhteisiä muistoja ja omaa elämää on mahdotonta pitää niistä erillään.

Onnekseni kaupunkien kohdalla polygamia on sallittua, jopa suotavaa. Niinpä minulla on pellavapäinen naapurintyttö (Tampere), aina etäältä katseltu ihastus (Helsinki), yltiöcool ystävä etuuksilla (Tukholma), eksoottinen lomaromanssi (Tokio), ensisilmäyksellä syntynyt rakkaus (Berliini) ja lopulta se kaikkien odottama sielunkumppani (Manchester).

Ensikosketukseni Britanniaan ja sen kakkoskaupunkiin oli erinomaisen positiivinen, kun Manchesterissa riitti elämää ja katsottavaa. Vaikka ensimmäiselle yhteiselle matkallemme lähtenyt, paikan kuin taskunsa tunteva Tyttö sanoikin Manchesterin olevan enemmän elämistä kuin vierailemista varten, oli lyhytkin kosketus antoisa.

Eniten itseeni iski arkkitehtuuri. Rakastan kontrasteja suunnilleen kaikessa, mutta erityisesti kaupunkikuvassa ja niinpä paikat, joissa vieri vieressä on raskaita, vanhoja kivitaloja ja uuden vuosituhannen kevyitä lasipalatseja, vievät sydämeni aika nopeasti. Katseltavaa riittikin useaan otteeseen, kun erityisesti sisältäkin katsastettu, huikea John Ryland's Library, kaupungintalo ja St James Building saivat suun haukkomaan henkeä. Puitteet olivat siis kohdallaan.

Käytimme aikaa kaupungin kiertämisen ohella ennen kaikkea shoppailuun, syömiseen ja juomiseen, joihin jokaiseen löytyi useita mainioita vaihtoehtoja. Oma vaatekaappini parani Officesta valkatuista, täysmustista Converseista, halpis-Primarkin Back to the Future -t-paidasta, Afflecks Palacen kirpparilta bongatusta Popeye-paidasta ja Urban Outfittersilta löydetystä Viva Wolfin / the Rise and Fallin säkkipaitasesta. Lisäksi TK Maxxin alerekeistä yhytin itselleni yllättävän löydön — suoria housuja kammoksuvallekin Lagerfeldin siniset, prässätyt housut kun istuivat aika madmenisti. Topmanista ja Am Appystä pidin hurjasti, mutta niissä jäin lopulta tyhjin käsin.

Levyjen suhteen olin säästölinjalla. Piccadilly Records oli oikein tyydyttävällä indievinyylivalikoimallaan ykkösvalinta: täyteen ahdetusta seiskahyllystä löytyi Craft Spellsin täydellinen Party Talk ja tuliaiseksi Laura Marlingin osuva Goodbye England Covered in Snow. Ja aika nätti kassi. Vastapäätä sijainnut Vinyl Revival oli oivallinen myös  — kuten koko ihastuttava kaupunginosa, Northern Quarter. Vintagekaupat pörrättiin läpi, mutta ostoksia ei löytynyt lopulta edes suosikiksi päätyneestä Ryan's Vintagesta. Afflecks Palacesta löydetyt Mary Poppins -lp ja Disney-kokoelma-lp aiheuttivat tukahdutettua kiljumista ja silmien säihkyntää ja kirpparin omistaja oli puhetulvassaan yksi unohtumattomimmista karaktääreistä.

 

 

 

 

 

 

Northern Quarterin helmi ja yksi matkan kohokohdista oli Mr. Scruffin Teacup-kahvila — yltiösymppis teeluola herkullisilla juomilla ja ruoilla. Ihanuus!

Perjantaina oli tarkoitus ottaa lyhyesti tuntumaa kaupungin musiikkitarjontaan, kun Deaf Institutessa esiintyivät tänään Tavastialla soittava Sleigh Bells ja astetta upeampi Tennis. Loppuunmyydyssä pikkumestassa ei lopulta ollut kahdelle tilaa, vaikka yltiöavulias baarityttö koitti saada meitä listallekin. Vaan eipä hätää: korvaavaksi ratkaisuksi valkattu, Cornerhousen ensi-illassa pyörinyt Black Swan oli juuri niin loistava, kuin mitä Jennakin sanoi. Vuoden tai vuosikymmenen elokuvatapaus jo nyt.

 

 

Jälkeenpäin oli pakko päästä vieruspenkin natalieportmanesquen kanssa lasilliselle toipumaan — ja pikakierros Mansen baareissa olikin aika tyydyttävä. Suosikeiksi reissulla nousivat torstai-illan afterworkeihin passannut, tyylikäs The Room ja Deaf Instituten alakerran Trof (jonka Spoti-Fridayn biisiehdotuslappuun raapustettiin Jag Är En Vampyr ja lähdettiin yöhön pohtien, rakastuttiko kappale myös tuolla). Lauantai-illan överit koettiin The Venuessa, jonka perusvarmassa indiediskossa ei tunnettu Heaven's on Firea. Pyh! Oma kokemuksensa oli myös kotikaupunginosamme Levenshulmen Bluebell Inn, josta ammennettiin aitoa paikallispubin tunnelmaa.

Aika meni liian nopeasti, mutta joka päivään mahtui useampi unohtumaton hetki. Keskiviikkoiltana kaupungin valot, torstaina häikäisevä kaupungintalo, perjantaina gay villagen Viassa saatu viiksikehu ja hauistunnustelu, lauantaina vaikuttava, ahdistavaa historiaa henkinyt Salford ja sunnuntaiaamuna krapulan väliaikaisesti parantanut full English vegetarian breakfast.

Kaikkein parasta matkassa oli lopulta se, että se oli vasta ensimmäinen kerta. Seuraavaa kohtaamista ei tarvitse edullisen matkustamisen vuoksi odottaa loputtomiin ja katseltavaa jäi vielä vaikka kuinka.

Nähtäväksi jää, saiko Berliini rinnalleen kilpakosijan sen aktiivisimman elämänkumppanin sijasta päätettäessä. Manchesteriin kun voisi itsensä kuvitella myös.

Share