Ladataan...

Lontoossa viime viikolla nähty Satellite Storiesin keikka oli jälleen hieno osoitus yhtyeen livetaidoista — vähän harmittavan pieneksi jäänyt yleisömäärä oli sitäkin isommin mukana keikan alusta loppuun, kuten etukäteen arvata osasikin. Ei monelta onnistu.

Illan varsinaisen yllätyksen tarjosikin siis ensimmäisenä lämppärinä soittanut Ballet School, joka hurmasi täydellisesti ainakin kaksi väliaikais-hammersmithläistä korvaparia. Bändin nimi kuulosti tutulta, mikä selittyi suomalais-berliiniläisellä Kaiku Studios -kontaktiudella.

Ja siis: aivan huikea keikka. Toinen toistaan parempia ja valmiimpia kappaleita, joista mieleen tuli korkeintaan sopivasti Chairlift. Paras uusi tuttavuus hetkeen.

 

 

Share

Ladataan...

Suomalainen musiikkibloggaaja matkusti Lontooseen katsomaan suomalaista bändiä? Ei Satellite Storiesin näkeminen varsinaisesti reissun päätavoite ollut — pikemminkin erinomainen yhteensattuma. Tänä iltana nokka kohti Dalstonin Birthdaysia ja yhtä parhaista kotimaisista livebändeistä.

 

 

 

Share

Ladataan...

Kuulin Satellite Storiesia ensimmäisen kerran syyskuussa 2010. Juhanin Slow Show -postaus kiinnitti huomion — uudet ja kiinnostavat kotimaiset bändit kun ovat musiikkibloggaajan suola.

Kappaleet iskivät kovaa. Vahvat vaikutteet kuuluivat läpi, mutta omaakin annettavaa löytyi. Helsinki Art Scene tuntui silloisena ei-helsinkiläisenä erinomaisen piristävältä.

 

 

Seuranneella Spotify-promolla oli vieläkin tarttuvampi raita, Kids Aren't Safe in the Metro. Tuntui ilmiselvältä, että yhtye breikkaa, ehkä isostikin.

 

 

Odotellessa fiilis vähän jäähtyi. Uudet kappaleet kuulostivat hyviltä, mutta tuntuivat nojaavan liiaksi aiempiin kaavoihin. Julkaisu-uutisia ei tullut.

Ensimmäinen livekokemus vajaa vuosi sitten Loosessa toi esiin kuitenkin kaivatun uuden puolen: lavalla yhtye osoittautui aivan mainioksi. Biisit villitsivät ja asenne oli erinomainen. Läpipaistavin ominaisuus oli vilpittömyys.

 

 

Seuraava live tänä kesänä herätti taas pieniä epäilyjä: muutamat kappaleet kuulostivat aivan erinomaisilta, muutamat taas aiempien valokopioilta. Keikan kohokohdaksi nousi irtiotto, jonka nimen huomasin vasta tänään olevan täydellisen nokkela Mt. Foreverest.

Odotettu Phrases to Break the Ice -albumi kuulostaa... no, odotetulta. Yli puolet raidoista on kuultu jo etukäteen, loputkin keikoilla. Yllätysässiä hihasta ei löytynyt.

 

 

Jatkossa yhtyeeltä toivoisikin enemmän kokeilunhalua. Uskallusta. Yritin välttää sen ilmeisimmän vaikutebändin nimeämistä, mutta ilman sitä on vaikea saada mielipidettään irti: tulevilta kappaleilta toivoisin itse, fanina, irtiottoa pois niistä hyväksi havaituista twodoorcinemaclub-riffeistä ja -rummuista. Jotain ihan muuta, mitään uutta kun niihin on useamman kappaleen jälkeen vaikea saada. Tuttuihin ja toimiviin asioihin on helppo jumittua — minkä tiedän erinomaisen hyvin omasta kokemuksestani.

Ehkä ongelmana onkin se, että albumi on tehty täydelliseksi juuri yhtyettä koskaan kuulemattomille: nimensä mukaisesti jäänsärkijäksi. Sellaisenaan se onkin hyvin lähelle Tourist Historyn tasoinen. Eheää kokonaisuutta tai jotain uutta odottanut kuulija saa ehkä luvan nielläkin pettymyksensä.

 

 

Kiva levy, perkeleen hyvä bändi. Myönnän ilolla olevani monesta asiasta kateellinen.

Share

Pages