Ladataan...

Stressaavia tällaiset päivät: kalenterin numerosarja on paisutettu niin kohtalonomaiseksi, että omassa päässäkin kolkuttaa koko ajan pakko tehdä jotain elämää suurempaa. Tai edes blogata jostain semmoisesta.

Pyh.

Kuunnellaan vaan levyi.

 

Share

Ladataan...

Voi Göteborg, voi Göteborg.

Aina kun luulee tuntevansa kaupungin bändit kuin taskunsa, tulee takavasemmalta kappale, johon ei voi olla rakastumatta.

 

 

Kolmen vuoden takainen Sunset Blvd tuli kuultua ensimmäisen kerran lauantaisissa levysoitteluissa. Pacific! oli nimenä kyllä tuttu, mutta jäänyt jostain syystä vielä kuuntelematta.

Tiistaiaamu on lopulta ollutkin yhtyettä täynnä.

Tunteet ovat kuitenkin vähän ristiriitaiset. Toisaalta Sunset Blvd saattaa hyvinkin olla pian jo kaikkien aikojen kymmenen lempiraitani joukossa, mutta toisaalta albumit eivät ole mitään ihmeellisiä. Göteborg-levytyksiksi ne ovat vielä poikkeuksellisen epäajanmukaisia.

Viimesyksyinen Narcissus kuulostaa vähän pehmennetyltä versiolta muutaman vuoden takaisesta Ranska-elektrosta — ja vieläpä aika geneeriseltä sellaiselta. 2008 ilmestynyt Reveries puolestaan viittaa samaan maahan, mutta taas vastaavasti useamman vuoden vanhentuneeseen soundiin.

Ei sillä, että näillä asioilla varsinaisesti merkitystä olisi. Tietty musiikki pyrkii kuitenkin heijastamaan oman aikansa ääntä varsinaisen uuden luomisen sijaan. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta silloin levyistä harvemmin tulee klassikoita — sellaisia kuten Moon Safarista ja Discoverysta, joille Reveries tiuhaan kumartelee.

Mutta Number One potkii. Kovaa.

 

 

Kappalebändi, ei albumibändi. Onneksi niitäkin tarvitaan.

Share