Ladataan...

Jos artistien kirjoittamat arvostelut omista levyistään on uusi trendi, en pistä vastaan. Aiemmin keväällä vastaan tuli Death Hawksin keulahahmo Teemu Markkulan huima arvostelu yhtyeen Death & Decay -albumista, eikä kuvaukseen yhtyminen ei ollut vaikeaa. "Soitanta on tiukkaa kuin kumihansikas."

 

 

Nyt saman tekee Jesse, jonka oma analyysi tuoreesta III-levystä lupailee samaa tasoa.

"Uudella albumilla “III” Keke ja Ana todistavat kaikille maailman ihmisille todellisen voimansa. Tämän voidaan olettaa olevan vasta alkua yhtyeelle, mutta kyseessä on nyt jo arvioituna tämän vuosituhannen ehdoton helmi. Kappaleet ovat täynnä nerokkaita ideoita ja koukkuja, uusia muotoja sekä tuoreita ajatuksia. On lähes uskomatonta miten syvästi Jesse tavoittaa lähes unohtuneen kulttuurisen tradition juurtuen aina ihmiskunnan alkuaikoihin, jolloin musiikin tarkoitus oli ensisijaisesti tanssittaa. Koko hoito on kuin omistettu tanssilattialle, auttamaan lisääntymisrituaaleissa, transsiin vaipumisessa ja ekstaattisessa juhlimisessa."

Omat johtopäätökset aiheesta voi vetää lataamalla tuoreen levyn ilmaiseksi yhtyeen sivuilta — tai vilkaisemalla läpi juuri ulos tulleen videon. Eivätpä ne pikakuuntelulla täysin väärässäkään ole.

 

Share

Ladataan...

Valegraafikon työpäivä on silkkaa mockupia sisällöltään, vaan ei muodoltaan. Pari piristystä väliin on kuitenkin mahtunut.

Uusi Jesse groovaa syvän etelän hengessä. Vokaaleissa Death Hawksin Teemu.

 

(via Good 'n' Nasty)

Black Twigin digisingle maistuu totutun hyvälle — ujellukset ja yllätysrääkäisy erityisesti. Askeleita ulkomaailman huomioon odotettavissa.

 

(via Soliti)

 

Mysteeribändi Night Worksin vertailu James Blakeen tuntuu vähän kaukaa haetulta. Kahvila-ambienssia, jumitusta ja herkullista rytmiikkaa, tsaijai.

 

(via DIY)

 

Ranskaa, kissoja, valkoista typistä desaturoituneella videolla — mitä muuta sitä voisi halutakaan?

 

(via parempi puolisko)

 

Illan päätteeksi Hugo. Yltääkö huippuuteen vain teknisellä osastolla — selvinnee puoleenyöhön mennessä.

 

(via Finkkarin superpäivä)

Share

Ladataan...

Sisäpelikauden kovin kotimainen festari on jo useamman vuoden ajan ollut Monsters of Pop. Tampereen Klubilla ja Telakalla juhlittiin tällä erää jo viidettä kertaa ja kattaus tuntuu paranevan vuosi vuodelta.

Osin syy voi olla uuden ja kiinnostavan kotimaisen musiikin tulvalla, vuoden kirjoitetuimmista yhtyeistä paikalla kun olivat lähestulkoon kaikki.

Torstai

Kuten ennakossa totesinkin, sain junailtua itseni Tampereelle vasta Idiomaticin lopputahdeille. Yhtyeen olen nähnyt useamman kerran vain osin, vähän sivusta tai toisella korvalla kuullen — mutta Telakalla soitto toimi ainakin ihan moitteettomasti ja yleisöä oli tungokseksi asti. Telakan soundit ovat kaksiteräinen miekka, joillekin bändeille ne toimivat käsittämättömän hyvin ja joillekin ovat vähemmän armeliaita — ja Idiomaticin jälkeen ensi kertaa livenä näkemäni NT's White Trash kuului ehdottomasti ensimmäiseen kastiin. Alun tiukat biisirypistykset toimivat hemmetin hienosti ja vaikka loppupuoli kärsikin soitinten varovaisesta pettämisestä, lupaili keikka yhtyeeltä oikeasti paljon. Hyvää.

Klubilla aloittanut Bendagram ei ollut itselleni entuudestaan tuttu kuin nimenä, mikä monesti on omalla kohdallani haastava lähtökohta jaksaa kokonaista settiä. Klubin avaajana — ja nimenomaan jj:n lämppärinä kaksikko oli kuitenkin vallan mainio. Hyvät, kylmät soundit, etäinen lavapresenssi ja erityisesti alkupuolen toimivat biisit ilahduttivat. Toisaalta tietty kliinisyys jätti yhtyeestä vielä vähän turhan turvallisen vaikutelman — Bendagram kuulosti osin musiikilta, jota on vaikea kritisoida ilman, että joutuu nojaamaan tai sitten en vaan tajunnut -tukeen.

Ennakkoon ehkä eniten odottamani jj veti keikan lähes prikulleen samalla tavalla kuin Popagandassakin — tällä kertaa Joakim oli tosin huomattavasti enemmän tässä maailmassa kiinni ja lavaltakaan ei pahemmin stormailtu. Ecstasyn syvät bassot eivät miksauksessa toiminut sitten ollenkaan, mutta muuten keikka oli vallan mainio. Hittipotpuria vetäessään oli kiinnostava taas huomata, kuinka monta valtavan hienoa kappaletta yhtyeellä vyöllään onkaan. Joakim Benon on yksi niistä harvoista uuden ajan muusikoista, joita uskallan oikeasti sanoa neroksi. Ja Zlatan-videot taustalla, ah!

Avausillan päätti mitä parhaimmin Regina. Vaikka uuden levyt julkkarit olivatkin vasta seuraavana päivänä Helsingissä, toimitti yhtye saman keikan jo ennakkoon — ja hyvin sen tekikin. Uudet biisit toimivat tällä kertaa hirveän paljon paremmin kuin Flow'ssa, ja isoin yllätys oli tietysti kokonaan uudelleensovitettu Saanko jäädä yöksi. Suurimman hitin laittaminen kokonaan uusiin ja keskimääräistä yleisöä vähemmän riehaannuttaviin shoegaze-vaatteisiin oli rohkea veto, joka toimi vieläpä yllättävänkin hienosti. Tämän hetken ehdottomasti kovin kotimainen yhtye.

Perjantai

Telakan osuuden starttasivat taas mainiot nuoret suomalaisbändit. Big Wave Riders oli lavalla taas totutun hyvä ja läpisoitettu ep vakuutti livenäkin. Viimeisenä kuultu uusi kappale tulossa olevalta pitkäsoitolta vakuutti kovasti ja herätti lisäksi vahvoja Stone Roses -assosiaatioita. Delay Trees oli edelleen sitä samaa parhautta mitä aina muulloinkin. Taianomaisessa parantamismusiikissaan yhtye on mitä laadukkain.

Perjantain kohokohta oli kuitenkin tamperelaisen the Rollstonsin keikka. Muistelin nähneeni yhtyeen joskus muinoin aiemminkin, mutta vaikka muistikuvat ovat hämäriä ja materiaalin tuntemistaso alhainen, oli keikkaa hirmuisen mukava seurata. Biisit kuulostivat aivan mainioilta — jopa ne hämärät kahvinkeittelyväliraidatkin — ja yhtye muutenkin näytti juuri sellaiselta, jonka haluaisi kutsua kotiin juomaan kaakaota ja pelaamaan pleikkarilla. Sillä vanhalla.

Viikonlopun söpöyspinnat veti kotiin Klubilla hurmannut Britta Persson, jonka keikka oli kokonaisuudessaan erinomaisen mukava. Vaikka tuttuja biisejä ei montaa ollutkaan, toimi paketti hienosti. Jälki-ihasteluna yhtyeen tytöt ehti bongaamaan vielä seuraavana päivänä Pyynikin näkötörnilta munkkikahvittelemasta!

Vastikään coverlevyn julkaissut the Valkyrians sen sijaan sai mennä ohi. Biisin tai puolitoista kuuntelin baaritiskiltä, mutta huomattavasti enemmän innostuin uudesta lempioluestani: Brooklyn Breweryn American Alesta.

Viimeisenä Klubin lauteille nousi kovasti odotettu Lo-Fi-Fnk. Yhtyeen astuessa lavalle oli päällimmäinen tunne kuitenkin silkka järkytys. Miten ne voi olla noin nuoria? Bändi on ehtinyt julkaisemaan ep:itä jo lähes kymmenen vuotta sitten ja silti näyttää vasta lukiota aloittavilta — joko Ruotsin vedessä oikeasti on jotain tai sitten miehistöä (sic) vain vaihdetaan uusiin kasvoihin säännöllisin väliajoin.

Keikka sen sijaan... No. Biisit eivät kuulostaneet livenä hirveän erikoisilta, mutta valtavan hyvän fiiliksen kolmikko sai aikaan — erityisesti se eniten tanssinut jäsen. Want U:n kohdalla yleisö jopa hieman riehaantuikin, ainakin siihen koko viikonlopun jatkuneeseen jähmettymiseensä nähden. Ei paras keikka ikinä, mutta jätti sympaattisuudessaan kuitenkin hyvän mielen.

Lauantai

Päätöspäivä oli jo lähtö- ja omakohtaisesti laihin, mutta entisestään ohuemmaksi jätin sen skippaamalla vielä Telakka-osuudenkin. Klubin puolella Jessen ja Jimi Tenorin yhteiskeikka oli enemmän ensin mainittua — ja hyvää olikin. Pitkästä aikaa koettu klubikeikka tanssitti ja tyypilliseen tyylinsä huvitti, joskin huumoriarvojen siirtyminen ainoastaan välispiikkeihin on ratkaisu, johon en voisi tyytyväisempi olla. Hyviä tyyppejä. Hyvää musaa.

Pakkahuoneella illan osaltani päätti norjalainen Lindstrøm. Yhden miehen keikka jäi näyttävyydessään monta astetta, kun läppärin takana heiluminen ei kauaa pitänyt otteessaan — mutta screeneillä pyörineet visuaalit sitä vastoin olivat ehkä ne toiseksi hienoimmat näkemäni. Ja hyvältä se kuulostikin, vaikka iso osa soitosta menikin vähän turhan helpon tanssimusiikin puolelle. Erityisesti päätös kuulosti vielä hirveän hienolta — täyttäen samalla funktionsakin. Tanssitti siis.

Funktiostaan suoriutui koko festarikin, ehkäpä paremmin kuin koskaan aiemmin. Keikoista leijonanosa ihastutti ja jätti kasan hyviä muistoja — ja kaikki muukin toimi totutun varmasti. Hietalan Antille vielä yksi virtuaalinen seläntaputus, hyvin sä vedät!

Share

Pages