Ladataan...

Olo on sellainen, että haluaisin sanoa jotain merkityksellistä ja kiteyttävää, mutta mitään sanottavaa ei varsinaisesti ole. Peruselämää. Perusjuttuja.

Päässä on soinut kohta viikon verran putkeen the Orchidsin Peaches, vanha huippuraita. Mennään sillä.

 

 

Millaista olisi nähdä sedät livenä tänä päivänä?

 

Share

Ladataan...

Tänään löysin viittauksen.

Olen aamun ajan kuunnellut taas edesmenneen brittiläisen Sarah Recordsin levytyksiä. 80-luvun lopusta 90-luvun alkuun levyjä julkaissut lafka esitteli pieniä suuria twee- ja indieartisteja, kuten Blueboyn, Another Sunny Dayn, Heavenlyn ja the Field Micen.

Aamulla soi viimeksi mainitun Snowball-debyytti. Ja kappale nimeltä This Love Is Not Wrong.

 

 

Sitten muistin uudemman lempparini the Pains of Being Pure at Heartin, jonka s/t-debyytiltä löytyi supermainio This Love Is Fucking Right. Otsikon itsessään arvaisi jo linkiksi, mutta ihanasti yksi yhteenhän kappaleetkin tuntuvat menevän.

Ja teema. Oli rakkaus sitten fucking oikein tai vain ei-väärin, tekee siihen mieli samaistua, kiivetä korkeimmalle katolle ja julistaa sitä isoon ääneen.

Viittaus, ah. Tykkään.

 

 

Kumpi kuulostaa paremmalta?

Share