Ladataan...

Televisiossa pyörii Jackie Brown, jälleen kerran — joten istun sohvalle naulittuna, jälleen kerran.

Tarantino-leffoista JB lienee harmittavasti se ylenkatsotuin. Erityisesti soundtrackiltaan se on kuitenkin edelleen hienoin — erityisesti Delfonics-raidan kohdalla ei voi kuin jähmettyä kylmiin väreisiin.

 

Share

Ladataan...

Eilisilta tarjosi odotetun ennakkonäytöksen.

 

 

Django Unchained jatkoi tarinallisesti samaa tuttua kostolinjaa kuin Kill Bill ja Inglourious Basterds, mutta kiehtovuudessaan ei yltänyt jälkimmäisen kanssa aivan samalle tasolle. Kuin Basterdsissa, myös Djangossa oli silti ilahduttavaa, että elokuva ei ollut silkkaa muotoa, vaan veti mukaansa myös juonensa puolesta.

Kokonaisuutta häiritsi jossain määrin rutiininomaisuus — Django olisi paikoin voinut olla jo Tarantino-fanin tekemä pastissi. Erityisesti jälkimmäinen puolikas oli kuitenkin valtavan intensiivinen kuvan, äänen, dialogin ja henkilöohjauksen osuessa useassa kohdassa yhtäaikaisesti maaliin.

Fanipoikana oli helppo jatkaa.

 

 

Tavastian Soliti-iltaan kävellessä olo oli varsin tyydytetty.

Share