Ladataan...

BBC:n odotettu ja joskus suhteellisen hyvin nappiinkin osunut Sound of 2012 -listaus kerää yhteen artistit, joilta odotetaan ensi vuonna isoa breikkausta. 15 ehdokkaan longlist julkaistiin tänään, voittajat poimitaan heti tammikuun alussa.

 

kuva: oh no they didn't!

 

 

Lista näyttää seuraavalta.

 

A$AP Rocky

Räppiä Harlemista. Yhden kuullun biisin perusteella ihan kiinnostavaa, mutta arvattavasti aika kaukana henkkohthypeilystä.

 

 

Azealia Banks

Tyttöräppiä Harlemista. Omiin korviin aika kahden pennin skeidaa, mutta kai tästäkin joku innostuu. Terveisin setäihminen.

 

Dot Rotten

Räppiä Lontoosta. Kovin geneeristä, kovin kovin tylsää.

 

Dry the River

Herkistelyfolkia Lontoosta. Kasvaa ihan kivasti / ihan kivaksi. Oletettava YleX-suosikki.

 

 

Flux Pavilion

Dubstepiä keskimääräistä isommalla dubilla Northamptonista. Muovista ja tylsää.

 

Frank Ocean

Rytmimusaa Los Angelesista. Entinen (eiku ihan nykyinenkin, NYGNK huom.) Odd Future -koplailija kuulostaa yhdellä sanalla kliiniseltä — omassa genressään tulevaisuuden tusinatavaraa siis. Smooth.

 

Friends

Lofisiisteyttä Brooklynistä. I'm His Girlin hehkutus biisin todellisiin apuihin nähden on aika huvittavaa, mutta aineksia isompaankin menestykseen on. Iskee. Mahdollisuus isompaan breikkaukseen on kuitenkin iso kysymysmerkki.

 

 

Jamie N. Commons

Johnnycashia Bristolista. Ei ihan sitä itseäni eniten kiinnostavaa lajityyppiä, mutta listan akteista ensimmäinen, jolle tekee oikeasti mieli nostaa hattua. Tyylipuhtaus on homman nimi — ja huima ääni se kantava elementti. Ikää on 22. Kakskyt-hiton-kaks. Lilyläisten päiväunipojat 2012 -listan ykkösnimi.

 

 

Lianne La Havas

Laulaja-lauluntekijää Lontoosta. 22-vuotias Ääni löytyy täältäkin, mutta lajityyppi onkin sitten jotain muuta. Neidon herkistelyyn on ihastunut myös Bon Iver — ei syyttä.

 

 

Michael Kiwanuka

Soulia Lontoosta. Vintagetuotantoa ja laadukasta biisimateriaalia, eli vuoden '12 kahvilalevyn paikka on selkeästi hakusessa. Kivaa ja kelpoa, mutta ei tähän itse osaa intohimoa löytää.

 

 

Niki and the Dove

Elektropoppia Tukholmasta. Sopivan retroa, sopivan koukuttavaa, sopivan mainstreamia ja ennenkaikkea sopivan hölmöä kasvaakseen isoksikin jutuksi. Kuuntelisin jatkossakin, mutta tuskin kuitenkaan riehaantumatta.

 

 

Ren Harvieu

Vahvaa naisääntä Manchesterista. Kun siihen päälle isketään vielä varsin komeaa, ajatonta tuotantoa, voi kyseessä olla isokin mahdollisuus. Liiankin?

 

 

Skrillex

Järkyttävää paskaa Los Angelesista. Jo nykyisen suosion määrässä ei ole mitään, ei mitään järkeä. Älä klikkaa tuota linkkiä. Älä.

 

Spector

Tyylirokkia Lontoosta. Ja hei: tuttu myös Lilystä! Tykkään edelleen, mutta esimerkiksi viimevuotisella listalla majailleen Vaccinesin kaltaiseen onnistumiseen vaaditaan vielä roppakaupalla hyviä biisejä. Blogirakkauteen Arvoituksessa riittää toki jo tämä yksi.

 

 

Stooshe

Purkkaa Lontoosta. Saaks sanoo Lily Allen? Yhtäläisyyksiä tai ei, se oli ensitahtien jälkeen alustava reaktio. Ei niin huonoa kuin ulkoasun perusteella olisi voinut kuvitella, mutta lopulta ison pykälän päässä Allen-tasosta. Vähän tyhjänpäiväiseksi radiopopiksi kuitenkin ihan kelpoa.

 

 

Kokonaisuutena lista on aika masentava. Joko BBC:n taso on tipahtanut kovasti tai ensi vuoden uutuuksien suhteen ovat toivot kaikkialla aika nollissa — tai sitten oma musiikkimaku on kääntynyt edellisessä tienhaarassa toisaalle. Kovin isoja tulevaisuuden tähtiä seurueesta on kuitenkin vaikea löytää. Oliko Lana listalle jo nyt liian iso ilmiselvyys?

Share

Ladataan...

Vuoden lo-fi-levy on tässä. Ensinnäkin siksi, että se on niin pirun hyvä — toisekseen siksi, että se menee tuotannossaan niin yli.

 

 

Ihan ensimmäiseksi Friendsiä ei arvaisi japanilaiseksi bändiksi, vaikka jotain kulttuuriin sopivaa ehdottomuutta juuri tuotannosta löytyykin. Biisit kuulostavat kuitenkin kaikkea muulta kuin vuoden nousevan auringon maalta vuonna 2011 — ajanmukaisesti ja tyylitietoisesti pysytellään lähempänä 60-luvun ja viime vuosien Amerikan surf popia.

 

Albumin ehdoton helmi on Our Love Is True, yksi parhaista kappaleista, joita olen tänä vuonna kuullut. Soisi löytyvän jatkossa jokaiselta indietyttöjä ja -poikia ihastuttavalta tiskijukalta.

 

 

Lyhyet biisit viehättävät ja muodostavat valloittavan kokonaisuuden, esikuviensa kaltaisesti juuri omanlaisensa Pet Soundsin. Helpolla levy ei kuitenkaan päästä, muutaman biisin jälkeen loputtomien kaiutusten ja monistettujen kitarasäröjen toivoisi hellittävän hetkeksi. Albumillisen jälkeen olo on, jos ei nyt tinnitusta pelolla kuulosteleva, niin ainakin vastaavasti hiljaisuudesta nauttiva.

 

 

Siitäkin huolimatta: kaunista, yksinkertaista, tyylitietoista ja kuitenkin sopivan haastavaa musiikkia. Kymppituuma ilmestyy lokakuussa japanilaisen Second Royal Recordsin toimesta.

Share