Ladataan...
astu harhaan

Yyteri, helmikuu 2017

 

Kanssasi en pelkäisi mä mitään
ei olisi katua liian pimeää
tai matkaa liian pitkää
jolle en kanssasi astuisi

Kanssasi en kaipaisi mä mitään
niskasi kaari, hartioidesi leveys
kätesi kädessäni, katse omassani
naurusi sointi, iäksi riittäisivät

Kanssasi en pelkäisi mä mitään
muuta kuin etten ole sinullekaan se oikea.

Share

Ladataan...
astu harhaan

 

Olen aina ja ikuisesti jaksanut purnata tulitikkuaskin kokoisesta parvekkeestani, johon mahtuu juuri ja juuri pieni pöytä kaksine tuoleineen ilman, että kaataa jotakin nurin ohi ahtautuessaan. Tänä kesänä en kuitenkaan ole jaksanut parvekkeen pienuudesta urputtaa, sillä parasta juuri nyt on todellakin tuo ikkupikkuruinen parvekkeeni.

Tuossa kevväämmällä sisustin parveketta uusiksi ja kävin ostamassa seitsemän pientä orvokin alkua Tokmannilta. Urhoollisesti sain toimitettua ne myös hengissä kotiin asti niiden keikkuessa pyöränsarvessa muratin ja ruukkuneilikan kaverina. Se on sitä kun lähtee noi vihreiden asioiden hankinnat aina lapasesta... Juurikin nuo orvokit ovat tehneet parvekkeesta suosikki kesähuoneeni, sillä aina kun avaan parvekkeen oven, vastaani tulvii niin jumalattoman huumaava orvokkien tuoksu, että meinaan pakahtua siihen paikkaan onnesta. Kun kirjoitan (tätäkin) tekstiä parvekkeelle siirtämässäni työpisteessä, on välillä lopetettava näppäimistön hakkaaminen ja kumarruttava tuoksuttelemaan pöydällä komeilevaa orvokkipuskaa.

Ja siis nimenomaa puskaa. Ne seitsemän pientä ja hentoista orvokkilapsoa kun päättivät vetäistä semmoset kasvuspurtit ja pöheittymiset tossa toukokuun lopussa, että olen tyytyväinen etten hakenut niitä ensimmäisen satsin jälkeen lisää vaikka niin aioinkin tehdä. Ne ovat myös hukuttaneet alleen parit samettikukan taimet, jotka istutin parvekeastiaan ihan vaan siksi, kun ei noi orvokit millään riitä. Jooei sit millään. Siellä ne pienet, viisisenttiset samettikukat sitten koittavat tälläkin hetkellä putkauttaa ilmoille edes yhden pienen kukkasen orvokkimeren keskelle.

Orvokkien lisäksi parvekkeella kasvaa tällä hetkellä myös muutama tomaatinvarsi (satoa tuskin ihan hirveesti tulee, jos edellisvuosiin on uskominen, terveisin yksi kypsä tomaatti viiteen vuoteen), sekä herneitä nenään vedettäväksi ja versoja syötäväksi. Alunperin en meinannut hankkia parvekkeelle mitään kasteluriesaksi, mutta minkäs sitä viherpeukalo vietilleen mahtaa. Sormet nyt vaan on päästävä upottamaan multaan joka kevät ja tänä vuonna en kasvata mitään lausahdus aiheuttaa nykyään vaan huvitusta. Niinpä niin.

Toiveissa olisikin vielä lisää lämpöä hehkuvia kesäpäiviä, jotta parvekkeella voisi viettää vielä lisää lämpimän lempeitä kesäiltoja ja -öitä. Tähän mennessä siellä on tosiaan näpytelty valmiiksi jo blogiteksti jos toinenkin, nautittu lukematon määrä teekupposia, luettu satoja kirjojen sivuja, parannettu maailmaa jäätelöannosten voimin niin yksin kuin yhdessä, siemailtu yölliset ex tempore gin tonicit vadelmilla reitiltä vuokseni poikenneen kanssa sekä nautittu pääskysten näyttävistä lentonäytöksistä. Näitä kaikkia lisää, kiitos!

Share

Ladataan...
astu harhaan

Toukokuu 2017, kello 22.16

 

Vietin jokunen aika sitten pidennettyä viikonloppua mökillä. Toisin kuin suurimman osan suomalaisten mökeistä, perheemme mökki ei sijaitse järven rannalla vaan keskellä peltoja ja metsää, kaukana kaikesta. Vesistön kaipuu ja kalastushimot saa onneksi hoidettua kivenheiton päässä olevassa joessa, joten aivan vedetönnä ei tarvitse mökkeilijän oleman. Saunattomuudestakaan ei teidän kannata kantaa huolta; rannattomuus ei kuitenkaan tarkoita saunattomuutta, sillä saunoja tontilta löytyy jopa kaksi, joista uudempi on erittäin aktiivisessa käytössä ja vanhemmasta on karannut lämmöt harakoille jo vuosikymmenten ajan.

Vaikka kaipaankin usein veden äärelle, järvenrannattomuudesta huolimatta nautin mökki- ja varsinkin maalaiselämästä suunnattomasti. Kun kevätkylvöt on tehty, korviin kantautuu enää vain lintujen laulua joka sekoittuu vaimeaan Radio Suomen lähetykseen mökkituvasta. Vaikka mökin tontin reuna hipoo tietä, hiekkaista sellaista, ei liikenteen melua kuulu, koska ei ole liikennettä. Kouluaikoina bussi sujahtaa ohitse kahdesti päivässä, maitoauto iltaisin, silloin tällöin tukkirekka ja satunnaisesti joku ohikulkija henkilöautolla. Jos tunnin sisään menee kaksi autoa voi puhua jo ruuhkasta. Naapureita näkyy tontille yhden kappaleen verran, mutta sekin on sen verran kaukana ettei kuulumisia saa vaihdettua edes huutamalla. Tuttuja ja tuntemattomia moikataan raitilla vastaan tullessa ja satunnaisesti kylätalolle eksyessä ilmapiiri on välitön ja mutkaton. Silloin tällöin ohi köröttelevät isännät pysähtyvät portinpieleen jaarittelemaan kylän kuulumiset, vaikkei niistä niin olekaan kiinnostunut. Mökki mindfulness -tiloissa sitä sietää kaikenlaista kulkijaa paremmin kuin kaupunkioloissa.

Mökillä ollessaan elää aivan eri ajassa ja erilaista elämää kuin täällä kotona betonilähiössä.

Mökillä olen seesteinen ja levollinen, mutta kuitenkin täynnä energiaa. Tällä reissulla heräsin joka aamu neljältä lintujen konserttiin, kuuntelin hetken ja jatkoin unia seitsemään asti jolloin nousin ylös. Laitoin tulet uuniin, jotta yön kosteus poistuu ja tupa lämpenee. Peseydyin saunalla ja kuuntelin saunanportailla aikani sitä vallatonta meteliä, joka linnuista lähtee keväisin (instagram storyäni seuraavat saivatkin kuunneltavakseen täyslaidallisen lintujen sirkutusta, sorry not sorry). Söin jo hieman lämmenneessä tuvassa aamupalan ja siirryin hiljalleen puuhaamaan mitä nyt puuhattavana oli. Oli kukkapenkkien kuopsuttamista, mylläämistä ja kitkemistä, kauppa- ja mullanhakureissua kylälle, auringossa paistattelua, eläimistön ihmettelyä, naapurikylän kirppiksien kiertelyä, kalastamista, vanhan mökin siivousta ja pajukon istuttamista. Sisällä ei juurikaan tullut istuttua, muuten kuin syömässä ja iltaisin pelailemassa. Iltaisin tuikkasin pari halkoa uuniin, jotta tarkenen nukkua ja uni kopsautti tajun kankaalle jo ennen yhtätoista.

Mökille katosivat mustat silmänaluset ja kalvakka iho, mielen sopukoissa piileskelevä mustuus ja tarpeettomuuden tunne. Tilalle tuli kaikinpuoleinen levollisuus ja näppylöiden peittämä otsa, kun tuli vedettyä enemmän sokeria, vehnää ja liharuokia kuin normaalisti. Koin suurta mielenrauhaa polkiessani ikivanhalla pyörällä hiekkatien reunaa, nyhtäessäni voikukkia kukkapenkistä ja tuijotellessani hiljaa pellolla ruokailevia valkohäntäpeuroja ja jäniksiä. Kun kotiinpaluun aika koitti, mökiltä ja maaseudulta poistuminen tuntui mustalta möykyltä jossain alavatsassa. Kaupungissa en saa itseäni aamuisin ylös sängystä kuin pakottamalla, sillä ei ole syitä nousta, kun ei ole mitään oikeaa tekemistä. Illalla nukkumaanmeno on vaikeaa, eikä uni meinaa tulla, kun mikään ei ole syönyt energiaa. Mustat silmänaluset tekivät paluun jo toisen yön jälkeen, näppyläisestä ihosta olen sentään saanut jo erävoiton. Kaupungissa en välillä oikein osaa olla mitenkään päin, eikä ulos tee mieli lähteä vaikka maalla asia on toisinpäin. Kaupungissa ollessani saatan helpostikin istua sisällä koko päivän joko koneella tai kirjan parissa, miettien, että pitäis varmaan mennä uloskin välillä. Joskus on kausia, että aktivoin itseäni liikkeelle päivittäin ja kiertelen kaupunkia. Satunnaisesti saankin aikaan suurta kotiseutu- ja kaupunkirakkautta, mutta se hiipuu pian jos en ruoki sitä. Maaseudulla ollessani rakkautta ympäristöön ei tarvitse ruokkia, se tulee itsestään. Kaupunkiminäni on helppo uhri apatialle, mutta maaseudulla en tunne koko sanaa. Vaikken mökilläkään tekisi yhtikäs mitään, tunnen silti olevani elossa, sillä ympäristöni on niin täynnä luonnonihmeitä ja elämää. Toki voisin täyttää täälläkin päiväni kyyläämällä vaikka naapureita, mutta en koe heitä niin ihmeellisiksi, että viitsisin vaivautua.

Kai sitä on sydämessään aina enemmän maaseudun kasvatti kuin kaupunkilainen, vaikkei ole koskaan maaseudulla asunutkaan, muuten kuin pienenä kesäsiirtolaisena mummon ja papan tykönä kultaisella ysärillä. Ehkä vielä joskus koittaa aika, kun ei tarvitse palata kaupunkiin ja mielenrauha pysyy järkkymättömänä, rakkaus asuinympäristöönsä on vakio eikä jotain, mitä tarvitsee väkisin etsiä*.

Seuraavaa mökkireissua (ja sitä lottovoittoa) odotellessa.

 

[*eipä sillä, rakastan kyllä kotikaupunkiani kokonaisuudessaan erittäin paljon, sen kaupunkiosa ei vain taida olla minulle se sopivin elinympäristö.]

Share

Ladataan...
astu harhaan

Sideways/Helsinki, 9.6.2017

 

Phew, kaiken sen jännäkakkailun jälkeen Helsingin sää oli kuin olikin viikonloppuna linnunmaitoa eli mitä parhain kaupunkifestaroimiseen! Aurinko paahtoi menemään lähes pilvettömältä taivaalta (paitsi lauantaina, kun olin ihan varma, että kohta tulee vettä niskaan niin että litisee sukissa asti) olematta kuitenkaan tukahduttavan kuumaa. Kertani oli ensimmäinen Sidewaysissa, mutta jotenkin tuntuu siltä ettei se todellakaan jäänyt viimeiseksi. Konkreettisena tästä hipsterien kokoontumisajosta käteen jäi ranneke, kolme rakkoa jalkoihin ja laukkuun tohinassa unohtunut muovinen viinilasi. Ei-niin-konkreettisina-kokemuksina tuli koettua elämänsä ensimmäinen festari lähestulkoon kokonaan yksin, yli kymmenen musiikillista elämystä ja ihan hitosti kaikkea muutakin alueen sisällä ja sen ulkopuolella.

 

Lyhyesti kuitenkin virsi kaunis, joten Sidewaysin

...parhaat keikat: Mikko Joensuu, Editors, Villa Nah, Tuuttimörkö, Jukka Nousiainen ja Røyksopp. Ensimmäinen sai mut edelleen tiloihin ja ulkomaan vahvistukset oli ihan törkeen kovia - varsinkin Røyksopp, jota eniten odotinkin ja joka oli täydellinen päätös koko festareille. Nousiaisen täyteen ahdetulla Lihadiscon keikalla oli niin lämmin ja välitön tunnelma, etten sellaista ole koskaan ennen saanut kokea, ihan huikeaa. Suureksi yllätyksekseni yksikään näistä ei kuitenkaan ollut se viikonlopun paras keikka, vaan sen vei yllätysnimet. Semmoset, joita olin vain ajatellut käydä kurkkaamassa Editorsin jälkeen, et mimmostas, mut sinne tielle vaan jäin koko loppukeikaksi heilumaan. Lavapreesens oli jotenkin niin mukaansatempaavaa ja hulvatonta, ettei voinut olla hymyilemättä ja jammailematta mukana loppuun asti. Ja kyllä, puhun Ruudolfista ja Karri Koirasta. Tunnistin hätäseen ehkä kaksi biisiä, mutta äiät otti kyllä kaikki luulot pois meikäläisestä ja tuntuu jopa vähän siltä, että uudestaankin on keikalle päästävä. Huh huh.

...parhaat mahantäytteet: Fisu ja ranet sekä burgeri ranuilla! Varsinkin tota ekaa huolisin mieluusti eteeni nytkin, se remouladekastike oli meinaan niin taivaallista, että olisin voinut lappaa sitä lusikalla suoraan kitusiin. Noiden suosikkien lisäksi mahaan eksyi myös jonkinlaisia juuressipsejä, jotakin kasvispainotteista asiaa kuutiosta sekä pekoni- ja hedelmäkuppi. En tiedä vieläkään miksi ajattelin kupillisen pekonia olevan hyvä idea, mutta tulipahan koettua sekin. En välttämättä suosittele kokeilemaan.

...parhaat sivuosumat: Miki Liukkonen Kirjaverstaalla (pitää varmaan ostaa se hiton O, kun se on kirjastosta varattu ajasta ikuisuuteen), skeittaus: Pre HELride Sessions ja karnevaalipuisto.

 

Mut koska kaikki ei voi olla vaan ihanaa, kivaa ja parasta, niin tässä myös ne Sidewaysin

...paskimmat jutut: se on vaan kerran vuodessa, joten seuraavaa joutuu odottamaan vielä kokonaisen vuoden. Mut tosin Tampere on saamassa uuden kaupunkifestivaalin, että ehkä pitäisi mennä sinne lohduttautumaan jo heti ensi kuussa...

 

Oliks muita viime viikonloppuna sivuttain?

Share

Ladataan...
astu harhaan

Lilyssä on viime aikoina ollut paljon puhetta rahasta, ihanaa, kiitos Juliaihminen sen buumin aloittamisesta! Raha on yks mun suosikkiasioistani, on ollut pienestä asti, sillä rrrakastan numeroiden pyörittelyä, summien ylöskirjaamista, kuukausi- ja viikkobudjettien vääntämistä ja varsinkin säästämistä. Numeroiden pyörittely matemaattisten ongelmien parissa sitten taas ei kuulu intohimoihini ollenkaan, joten ei kannata pyytää minulta apua, jos täytyy selvittää missä kohtaa auto ja juna osuvat samalle kohdalle.

Olen lukenut hyväpalkkaisten lilyläisten kirjoituksia (kyllä, olette mielestäni hyvin palkattuja jos palkassanne on neljä numeroa ja se alkaa nettona vähintään kakkosella, varsinkin, jos sen palkan eteen ei tee edes kokonaista työviikkoa) ja myös niiden kirjoituksia, joilla ei tällä hetkellä ole palkkatuloja lainkaan. Pitkän harkinnan jälkeen ajattelin kirjoittaa aiheesta itsekin.

Itse olen parhaimmillani tienannut vakituisessa työsuhteessa 2143,48 euroa kuukaudessa bruttona. Summa oli kiinteä, enkä ollut oikeutettu lisiin jos työskentelin iltaisin tai viikonloppuisin (en siis työskennellyt) ja verot pudottivat käteen jäävän summan alle kahteen tonniin. Tein tuon summan eteen 37,5 työtuntia viikossa. Vaikka summa vaikuttaa monen muun palkkaan verrattain pieneltä työmäärään nähden, se oli silti minulle niin suuri summa, etten oikein edes tiennyt mitä sillä kaikella rahalla olisin tehnyt. Suurimman osan laitoin säästöön, tietenkin, ja lopuilla humputtelin menemään ostaen laadukkaampaa ruokaa, mutta muuten elin samanlaista, säästeliästä elämää kuin vajaata viikkoa tehneenäkin.

Olen siis tehnyt työhistoriani aikana niin täyttä päivää kuin vajaita viikkojakin (vähimmillään 16h/viikko) ja se on opettanut minulle paljon. Koska olen myös ollut tietoinen rahan arvosta pienestä pitäen (lama-ajan lapsi), en ole koskaan hassannut menemään niitä minulle isoiltakaan tuntuneita tilejä. Vaikka tililleni on napsahtanut kuinka monta, tai vähän, nollaa peräkkäin tahansa ollut tili, siitä on aina lohkaistu osa säästöön tulevaisuuden varalle ja haaveiden toteuttamiseen. Nytkin kun elän liitolta saadun työttömyyspäivärahan turvin, jatkan edelleen jo vuosia sitten laatimani säästösuunnitelman toteuttamista. Se on toki haastavaa kun tili on nykyään yli puolta pienempi kuin silloin, kun vielä olin vakituisessa työssä, mutta silti saavutettavissa (jos joku haluaa tietää suunnitelmani sisällön ja saada siitä ehkä vinkkejä omaan säästämiseen, niin voin julkaista sen myöhemmin).

Mutta niin. Miltä tuntuu "tienata" vain se liiton sinulle määrittelemä minimisummasi kuukaudessa ja mitä siitä jää käteen? Noh, haastavalta ja hyvin vähän. Toukokuussa saamani etuus oli nettona 709,13 euroa ja se jakautui suurin piirtein näin:

 

Kuukausittaiset, kiinteät menot: 351,89e
Asun omistusasunnossa, joten asuinkuluni ovat nykyään pienet. Jos asuisin vuokralla tai maksaisin lyhennyksiä, koko etuuteni uppoaisi asumiseen, jolloin joutuisin hakemaan lisäksi vaikka ja ties mitä tukia. Onneksi näin ei ole, enkä asu maan/kaupungin kalleimmalla asuinalueella. Vastike tosin nousi kesäkuun alussa n. 17 eurolla, mikä ei kuulosta suurelta summalta, mutta tällaisina 700 euron kuukausina se on paljon. Summaan kuuluu myös eläkerahaston kartuttaminen sekä netti- ja puhelinlasku. Minulla ei ole Netflixiä tai muitakaan maksullisia tv-kanavia, eikä muita kuukausimaksua vaativia harrasteita (niihin ei yksinkertaisesti ole varaa).

Säästötilille: 100e
Kuten aiemmin mainittua, siirrän joka kuussa säästöön rahaa. Toukokuussa oli varaa siirtää vain minimisumma, jonka olen naulannut tuohon sataan euroon. Minulla on aina jokin tavoite säästämisessäni, sillä säästäminen pelkän säästämisen vuoksi on mielestäni vähän yhtä tyhjän kanssa. Asuintalossani on tulossa putkiremontti lähitulevaisuudessa ja olisi ihan kiva saada se maksettua ilman velkoja, joten säästöä säästöä. Pidemmälle tähtäävä säästökohde on tietysti aina ollut oma talo jostain rauhallisesta paikasta, mutta siihen saan näillä tuloilla säästää vielä kuolemanikin jälkeen. Säästötilin rahoihin olen kajonnut vain kolmesti sen perustamisen jälkeen (se avattiin mulle skidinä ja olen myös säästänyt suht aktiivisesti lapsesta asti, ihan ok harrastus, eikö?) ostaessani auton, asunnon ja parvekelasit. Säästötili on siis vain tärkeitä hankintoja varten, eikä sen rahoja käytetä nopeisiin nautintoihin.

Ruokaan varattu summa: 150e
Nostan tämän summan joka kuussa käteisenä ja varaan sen vain ja ainoastaan ruokaostoksiin ja pakollisiin kodintarvikkeisiin (esim. pesuaineet, vessapaperi...). Kuukausittaiset ruokakuluni ovat suhteellisen pienet, sillä ostan ruokaa vain itselleni ja tiedän hyvin tarkkaan kuinka paljon ruokaa tarvitsen. Ruokahävikkiä ei juurikaan synny, muuten kuin yllättäen ylikypsyneinä hedelminä tai jos jokin ruoka-aine päättääkin, että tänään on hyvä päivä homehtua. Satunnaisesti syömäni lihan ostan aina -30% tarralla varustettuna ja työnnän sen heti joko pannulle tai pakkaseen. Valmistan pakkasen sisältöä silloin kun en jaksa mennä kauppaan tai ruokabudjetti on huvennut tavallista nopeammin. Syy tarkkaan ruokabudjettiin on seuraava: söin joskus parin viikon ajan euron eineslihapullia ja perunaa, koska ajat olivat silloin tiukat suurien ja nopeasti peräjälkeen tulleiden menoerien vuoksi. Se opetti minut varaamaan aina rahaa ruokaan. Kaikesta muusta voin karsia, mutta ruuasta en enää ikinä. Toukuussa lopullinen ruokaan mennyt rahasumma oli 131,20 euroa, loput siirtyivät seuraavan kuun ruokabudjettiin.

Humputtelutilille: 50e
Kyllä, minulla on humputtelutili! Sen rahoja käytän kaikkeen siihen, mikä on elämän perustarpeiden kannalta ylimääräistä. Tältä tililtä maksan kahvilareissut, yhdet kuppilassa, kosmetiikan, ravintolassa syömiset, shoppailut ja sen sellaiset huvitukset. Jos rahaa ei pakollisten menojen, laskujen, säästämisen ja ruokabudjetin jälkeen jää, ei humputteluun todellakaan siirry viittä kymppiä, hyvä jos kymppiäkään. Toukokuussa sitä onneksi jäi, sillä olin säästellyt (hitto mikä säästäjä!) humputteluvarojani edellisiltä kuilta ostaakseni tämän summan avulla vihdoin kahden päivän liput Sidewaysiin menopaluukyyteineen. Näillä tuloilla se myös jää kesän ainoaksi festarikseni, toivokaamme siis hyvää keliä ensi viikonlopulle!

Yllättävät menot: 21e
Nää on aina kamalia ja ne jäytää jatkuvasti selkärangassa. Tällä kertaa niihin ei onneksi kuulunut kuin bussiliput Helsinkiin työhaastattelua varten. Tosin loppukuusta saapui myös kotivakuutuslasku, johon ei sitten enää ollutkaan varaa. Onneksi maksuaika oli pitkälle heinäkuuhun, joten homma hoituu kesäkuun budjetissa, eikä tarvinut siirtää viimeisiä hiluja pois humputtelutililtä.

Tilistä jäi jäljelle: 36,24e
Selvennykseksi siis, tämä summa ei olisi riittänyt kattamaan kotivakuutusta. Ylijääneen osan jätän yleensä joko käyttötilille venymävaraksi yllättäviä menoja varten tai sitten lohkaisen siitä osan humputtelutilille kiitoksena hyvin hoidetusta kuukaudesta. Tällä kertaa kävi jälkimmäinen, ettei tarvitse Sideways-viikonloppuna syödä vaan Alepan eineslihapullia festarialueella...

 

Sitten ehkä muutama sananen vielä rahankäyttöön liittyvästä mentaliteetistani. Kuten ehkä jo aiemmista jorinoistani selvisi, olen melkoinen tarkan markan kansalainen. Jos minulla ei ole johonkin varaa nyt, niin sitten en sitä myöskään osta. Joko säästän tarvittavan summan tai sitten olen ilman. En ole ikinä ostanut mitään osamaksulla ja auton omistaessanikin maksoin verot ja vakuutukset kertamaksuina (nytkin kovin mielelläni omistaisin auton, mutta sen ylläpitämiseen ja bensaan ei vain ole laittaa rahaa - en siis omista). Minulla ei myöskään ole luottokorttia. Osaan olla aikamoinen nipottaja omien raha-asioideni kanssa, mutta tämä taktiikka on toiminut minulla ja olen tullut toimeen omillani siitä asti kun muutin vanhempieni luota pois.

Tiedän olevani etuoikeutettu siinä mielessä, että asun omistusasunnossa, asumiseni ei imaise eduistani 500 euroa tai enemmän, eikä minun ole pakko asua itselleni liian kalliilla asuinalueella (mutta uskallan myös ääneen sanoa tehneeni sen eteen kovasti töitä). Olen etuoikeutettu ja kiitollinen, että pystyn joinain kuukausina siirtämään pelkästään humputteluun niinkin paljon kuin 50 euroa. Se, että pystyn monena kuukautena elämään ihan mukiinmenevää elämää pelkällä työttömyyspäivärahalla ei ole päivänselvä asia monelle muulle työttömyys- tai toimeentulorahalla elävälle. Olen kiitollinen siitä, että olen perusterve, enkä joudu laittamaan kymmeniä euroja joka kuussa lääkkeisiin tai miettimään, mistä saisin rahat lapseni ruokkimiseen tai uusiin vaatteisiin. Olen kiitollinen siitä, että pystyn laittamaan rahaa myös sivuun pahojen päivien varalle.

Olen myös ikivanhan sanonnan ei ne suuret tulot, vaan pienet menot kannattaja. Jos ihminen ei saa 4000 nettotulojaan kuukaudessa riittämään elämiseensä (näitäkin tyyppejä on!), niin silloin on vain todettava, ettei vika ole palkkakuitissa vaan ihmisessä. Tässä maassa on tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, jotka kitkuttelevat köyhyysrajan tuntumassa sekä sen alapuolella ja onnistuvat silti pitämään itsensä ja jälkikasvunsa hengissä. Heille jokainen yllättävä hammaslääkärilasku ja rikkonainen kodinkone voi olla tarkasti budjetoidun elämän riekaleiksi repivä voima, jonka yli tai ympäri ei vain pääse. Monille hyvätuloisille sama summa uppoaa helposti pelkkiin huvituksiin. Itsekin toki laitan rahaa huvituksiin, mutta kuten edellä mainittua, pelkkään festarilippuunkin piti tässä tilanteessa säästää monen kuukauden ajan.

Kaikkia valintoja ei voi tehdä itse ja välillä raha määrää liiaksikin elämäämme meidän puolestamme. On ihmisiä, jotka eivät voi tilanteelleen mitään ja tämä minunkin tekstini varmasti sapettaa monia, koska olen kasvanut säästölusikka suussani. Minuakin sapettaa moni asia rahan suhteen ja suurin niistä on se, ettei se ikinä tässä maailmassa tule jakautumaan tasan. Palkat, asumis- ja elämiskulut eivät koskaan tule olemaan sellainen vakio, etteikö toisen tienaaminen tai tienaamattomuus ja kulut olisi syy valittaa ja pahoittaa mielensä. Jos joku asuu edullisella asuinalueella, niin siitä voi valittaa, kun ei se tajua kuinka paskaa on asua kalliimmassa paikassa kun siihen menee kaikki rahat (ehkä se tajuaa ja on siksi muuttanut sieltä pois), eikä tajua, ettei kaikki voi muuttaa (tajuaa se, mutta tarviiko siitä hänelle valittaa, jos sinä et voi muuttaa). Asumiskulut on erilaisia, palkat on erilaisia ja ennen kaikkea, ihmiset on erilaisia. Toinen saa 500 euroa kuukaudessa riittämään elämiseen, toiselle ei riitä 5000 euroakaan. Toinen asuu edullisemmin kuin toinen ja toinen hassaa satasia shoppailuun samalla kun toinen kerää pulloja henkensä pitimiksi.

Yhteistä meille kaikille on vain se, ettei kellään ikinä koskaan milloinkaan ole omasta mielestään tarpeeksi rahaa ja naapurilla on aina varmasti enemmän (paska tyyppi).

En kaipaa tiedoitteita siitä, kuinka paljon asuminen maksaa Helsingissä, Kokkolassa tai Kilpisjärvellä ja kuinka summa x ei vain riitä, jos asuu jossain edellä mainituissa metropoleissa. Sen sijaan haluaisin tietää, tienaatko sinä mielestäsi tarpeeksi ja saatko tulosi riittämään vai elätkö kädestä suuhun? Myös uudet säästö- ja budjetointivinkit kiinnostaa.

Share

Pages