Kolme asiaa, joista en luovu

astu harhaan

 

Bongasin tämän samaisen aiheen ensin Juliaihmisen blogista sekä sittemmin Pirtin puolelta ja se vaikutti niin hauskalta, että halusin itsekin pohtia, että mistä kolmesta asiasta en kuunapäivänä luopuisi. Listahan toki alkoi venyä ja paukkua suuntaansa kuin avaruusölliäinen Evoluutio-elokuvassa (muistaako tätä elokuvaa edes enää kukaan!?), kun ajattelin kaikenmaailman intternettejä ja veljenpojasta otettuja valokuvia, hengittämisestä ja vedestä nyt puhumattakaan!

Ajattelin lähestyä aihetta kevyillä asioilla, jotka kuitenkin otan sen verran vakavasti, että niistä luopuminen ottaisi henkisesti erittäin koville. Tässä siis lopullinen lista kolmesta asiasta, joista en todellakaan luopuisi:

 

1. Sipsit

Te voitte läyhätä menemään aivan vapaasti lehtikaalisipseistä, siemennäkkärisipseistä sekä juuressipseistä, mutta minä viittaan kintaalla niille jokaiselle ja yökkään jopa vähän perään. Been there tasted those, almost fucking died. Ei pottusipsien, satunnaisesti jopa maissinaksujen, voittaneita vaan ole. Olen mussuttanut sipsejä kaikissa muodoissaan hallitusti menemään lapsesta asti ja en-niin-hallitusti koko aikuisikäni. Satunnaisesti olen mennyt sipsilakkoon, kun niitä on tullut tungettua kurkusta alas liikaa, mutta noin muuten sipsipusseja tulee rapisteltua useinkin. Jos joudun tilanteeseen, jossa täytyy kertoa itsestään uusille ihmisille tai kirjoittaa tinder-profiili, yhdeksän kertaa kymmenestä kerron pitäväni sipseistä. Maailmanloppu koittaa sinä päivänä, jos ikinä joudun sipseistä luopumaan.

 

2. Tee

Ensin ajattelin, etten voisi luopua kirjoista, sillä suurimman osan hereilläoloajasta toisessa kädessäni roikkuu kirja. Sitten rupesin ajattelemaan sitä asiaa, joka on toisen käteni jatkona niinäkin päivinä kun kirja ei ole ja valintani oli valmis. Juon teetä aamulla, päivällä sekä illalla ja joisin varmaan yötkin läpeensä, jos ei tarvitsisi välillä myös nukkua. Jos päivässäni on kolo, johon en keksi mitään puuhaa, keitän kupin tai kaksi teetä. Kun kirjoitan blogitekstiä on vieressäni kuppi kuumaa, tälläkin hetkellä oikein siro puolen litran mukillinen puoliksi jäähtynyttä matchaa, ja television äärellä puhaltelen hyöryävän kupposen äärellä. Tee kuuluu päivään jokaiseen, aamuun ja iltaan. Maailmanlopun bisneksiä on myös se hetki, jos kuppi joskus kädestäni riistettäisiin.

 

3. Simpsonit

Keksinpäs edes yhden, jota ei voi kurkustaan alas tunkea (no okei, eiköhän näilläkin ole jonkinlaista oheisherkkua jossain päin mualimaa tarjolla). Simpsonit ovat olleet olemassa lähes yhtä kauan kuin minäkin ja ovat lähtemätön osa lapsuuttani. Perheeni kaikki jäsenet äitiä lukuunottamatta katsovat Simpsoneita edelleenkin aina, kun niitä sattuu sopivaan aikaan televisiosta tulemaan - ja tuleehan niitä. Sillä ei ole niin väliä, että tuntee jo lähes jokaisen jakson läpikotaisin, etu- ja takaperin, niitä katsoo silti vain. Ainii tää on tää! onkin tuttu huudahdus, jos satumme perheen kesken sarjaa katsomaan. Toki sarjan uudemmat jaksot eivät jaksa sytyttää samalla lailla kun kultaisen ysärin tai 2000-luvun alun tuotokset, mutta nekin on jaksanut katsoa ainakin kertaalleen läpi. Jos en keksi mitään muuta katseltavaa, laitan Simpsoneita pyörimään suoratoistopalveluista intterwebsin syövereistä. Jos en keksi mitään tekemistä sunnuntain myöhäiselle aamupäivälle, katson ne sataan kertaan nähdyt jaksot lyhyenä maratonina Subilta. Jos meinaan jäädä jossain tilanteessa sanattomaksi, voin aina vetäistä hatusta lainauksen jostain Simpsonit jaksosta, joka tosin menee usein aivan hukkaan, sillä en vielä ole kohdannut ihmistä, joka olisi sarjaa tiirannut yhtä ahkerasti. Siinä ei ehkä olisi maailmanlopun aineksia, jos Simpsonit lakkaisivat verkkokalvoilleni välittymästä, mutta jos pitäisi valita Simpsoneita inhoavan aviomiehen ja jaksojen toljottamisen väliltä, niin siinä jäisi kirkkoon astumatta. Ihavvaan tiedoksi.

 

Mitä sun kolme asiaa, joista en luovu -listalta löytyis?

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Tää oli huippu! Hauskasti kirjoitettu! Alampa miettimään, mitkä omani olisi. Ensimmäinen ei ole vaikea, se on suklaa :D

smagardi
astu harhaan

Kiitos! ❤
Miepä jään oottelemaan, että mitä kaks muuta keksit! :)
 

Tiiaanna
cake & copper

Sipsit vaan on parasta, niistä en luopuisi myöskään. Kartanon tilli & kermaviili on pitänyt ykköspaikkaa omalla listallani jo vuosien ajan!

smagardi
astu harhaan

Kartanon tilli & kermaviili on myös mun suosikki! Ihan parhaita!

CCNOORA (Ei varmistettu) http://curiousnoora.bellablogit.fi

Oi kun on vaikea keksiä vain kolme asiaa! Hmmm.. Pistänpä tämän postausidean korvan taakse. :)

smagardi
astu harhaan

No eikö vaan olekin! Jään odottelemaan sun postausta. :D

pöpelikössä
Pöpelikössä

Sipsit! Wuup wuup! Kaikki kunnia sipseille!

smagardi
astu harhaan

Todellakin!

LauraKatarooma (Ei varmistettu)

Ei tuu nyt yhtäkkiä mitään mieleen. :O Pitää vissiin miettiä tätä asiaa tarkemmin.

smagardi
astu harhaan

Näitä oli lopulta aika hauska pohtia, kun karsi kaikki elämisen kannalta oikeasti välttämättömät ilmiselvyydet pois. :D

smagardi
astu harhaan

Sipsit nyt vaan on parasta! Käynpä tsekkaamassa sun loputkin.

sailatuulia (Ei varmistettu) https://kohtisuora.com/

Oi, hyvä lista! Mäkin arvoin pitkään sitä, tulisko sipsit mun listalle. Lopulta spotify syrjäytti, koska käytän sitä kuitenkin enemmän kuin sipsejä. Ainakin välillä. Tai ainakin toivottavasti. Loppulista on täällä: https://kohtisuora.com/2017/09/05/kolme-asiaa-joista-en-luovu/

smagardi
astu harhaan

Miullakin on kyllä Spotify aktiivisessa käytössä, mutta luopuisin siitä heti, jos vastakupissa olis sipsit. :'D

Käynpä tsekkaamassa heti sun listan!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.