Kuka kaipaa tv-realitya kuvataiteilijoista? (En minä, eikä taiteilija.)
Minä haluaisin katsoa telkkaria, mutta kun sieltä tulee enää ihan pelkkää tosi-tv:tä. Siis kotimaista sellaista: uutta tuotantoa uuden perään. Ajattelin listata tähän kohtaan kotimaisen reality-tarjonnan yhden tv-viikon ajalta, mutta en jaksa. Masennun. Kohta tulee maajussitkin taas ja lisää hääohjelmaa.
Ja tulee myös kuvataiteilijoiden oma tosi-tv. MTV3 alkaa nimittäin toukokuussa lähettää Taiteilijaelämää Salmelassa -ohjelmaa, jossa valmennetaan nuorista kuvataiteilijoista ammattilaisia.
Sen sijaan, että purnaisin itse ohjelman tarpeettomuudesta, kysytäänpä mielipidettä nuorelta kuvataiteilijalta itseltään. Ville Kylätasku on helsinkiläinen taiteilija, jonka ekspressiivisiä maalauksia nähdään Helsingin Kaapelitehtaalla 29.4.–19.5. Mitä mieltä hän on ohjelmaideasta?
"Taiteen popularisointi ei ole mielestäni tarpeellista. On ymmärrettävää, että taide ei kiinnosta kaikkia – eikä sen tarvitsekaan”, Kylätasku sanoo.
”Sinänsä en ole yllättynyt, että formaatti tulee Salmelan Taidekeskukselta, joka taidelinjauksellaan edustaa mielestäni suuren yleisön helposti lähestyttävää taidemakua ja -tajua”, hän jatkaa.

Ville Kylätaskun Kaapelitehtaalla nähtävät ekspressiiviset
maalaukset tutkivat Egon ja Itsen välisiä henkisiä tiloja.
Voisiko nuori kuvataiteilija kuitenkin saada tosi-tv-ohjelmasta uralleen lisäpontta? Kylätasku uskoo, että voi.
”Nykytaiteessa on ollut pitkään läsnä tilanne, että mikä tahansa julkisuus voi olla eduksi taiteilijalle. Taiteen laadun kanssa tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta tunnettuus voi lisätä taiteilijan tuloa esim. teosmyynteinä”, hän kommentoi. Näkyvyydellä voi kuitenkin olla myös kääntöpuolensa:
”Uskon, että tv-ohjelmasta voi olla myös haittaa arvostuksen saamisessa asiantuntijoiden ja keräilijöiden parissa.”
Kylätasku ei itse taitaisi lähteä mukaan vastaavaan formaattiin?
”En lähtisi. Omat tavoitteeni ovat hyvin erilaiset kuin mitä tämä ohjelma voisi tarjota. Mielestäni koko ohjelma on typerä.”
Niin arvelinkin.
Ville Kylätaskun näyttely Ego comes with Flowers 29.4–19.5. Helsingin Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1 E, 4.krs).
Kuvan tiedot:
Ville Kylätasku
Ego Comes with Flowers
100 x 78 cm, akryyli ja öljy kankaalle
2011


Kommentit
Taideintoilijana ja -opiskelijana minäkin olen aina miettinyt, miksei telkkarista tule mitään kunnollisia taideohjelmia.. Ja tällä en tarkoita vaan niitä taidehistorian klassisia juttuja, vaan myös nykytaidetta.
Ymmärrän kyllä miksi monet taiteilijat ajatteleva idean olevan liian kaupallinen tai Kylätaskun kommentin mukaan 'taiteen popularisointi on tarpeetonta' mutta kyllä mä ainakin haluisin nähdä ekan jakson, jonka jälkeen voisin sitten päättää seuraanko kyseistä tositvtä vai en!
P.S. Niin ja jotain taideblogejakin kaipailen :D
Ihan reilua on antaa ohjelmalle mahdollisuus, noir sur blanc. Kyllä minäkin sen varmaan sille suon, vaikka ensireaktio uutiseen olikin iso ja väsynyt hohhoijaa. Miksi kaikki uudet ohjelmat pitää survoa pudotusmalliseen tosi-tv-muottiin (tai vaihtoehtoisesti seiska-tyyliseen tirkistelymeininkiin).
Voihan olla, että ohjelman henki on kuitenkin vähän erilainen. Ehkä siitä on vaan haluttu tehdä myyvä tiedote/uutinen. Jää nähtäväksi.
En usko, että katson ohjelmaa ollenkaa. Siitä huolimatta, että siinä on mukana myös ihmisiä, joita tunnen. Itse ajattelen, että tuo koko Salmela-meiniki on ihan eri maailmasta kuin se kuvataide, jossa itse olen mukana. On vaan tosi sääli, että ns. "tavalliset" näyttelyssäkävijät pitävät tätä sitten hyvänä taiteena.
Itse en ole kuvataidepiirien insideri, mutta ei tällainen luonnehdinta ohjelmasta ihan kamalasti nappaa tavis-taiteenystävää (tarkoitan siis tavista joka tykkää taiteesta, en sitä että fanittaisin jotain erityistä taiteen tavis-alalajia):
noir suir blanc, itse olen melkein yllättynyt Ylen taidetarjonnasta. Kun lähtee vaan tonkimaan tai kärkkyää kaiket päivät sohvalla kaukosäädin kädessä, niin ihan mielenkiintoisia juttuja sieltä löytyy.
Ja siitä tv-sarjasta en osaa mennä sanomaan mitään ennen kuin olen nähnyt. Kyse on ennemmin siitä, että miten se on tehty. Melkeinpä voisin ihan mielenkiinnosta katsoa, ja ehkä sen jälkeen pistää jonkun tiukan kritiikin pystyyn :D
Keskustele