Mun uusi kuppini

Rakas keltainen kissakuppini menehtyi tapaturmaisesti muutama kuukausi sitten. Pienet kädet vetäisivät pöydältä sen alla levänneen Hesarin kohtalokkain seurauksin. Vauriot olivat liian suuret korjattavaksi, ja mukin jäännökset siunattiin sekajäteastian huomaan haikeissa tunnelmissa.

Sinnittelin jonkun aikaa ilman nimikkokuppia – mukia, josta joisin minä, ja vain minä. Teetä ja kahvia, monta kertaa päivässä. Samalla vilkuilin jokaista kaupungilla ja sivukujien näyteikkunoissa vastaantulevaa kuppia sillä silmällä: voisiko meistä tulla pari?

Etsinnät venyivät ja venyivät. Pakollisten ominaisuuksien – riittävä vetoisuus ja muoto, joka suojaa kuumaa sisältöä ennenaikaiselta jäähtymiseltä – ohella kupissa piti olla myös sitä jotain. Pelkän astian sijaan nyt etsittiin pitkäaikaista ja luotettavaa kumppania päivystämään rinnalleni keittiönpöydän ääreen, päivästä ja vuodesta toiseen.

Uuden mukin tulisi inspiroida ja innoittaa arjen keskellä, kannustaa ja luoda uskoa epäilyksen hetkillä. Ihan kuten edeltäjänsä, rakkaan kissakupin.

Lopulta törmäsin ruusukuppiin. Hienostunut brittiläinen odotti minua Stockmannilla.  Kaupat tuli.

Ekat kahvit uudesta kupistani (Clipperin orgaanisesta
reilunkaupan espressosta - suositteluni!).
 

Klassisen ruusukuvion ja laatuposliinin takaa löytyy perinteikäs perheyritys, Roy Kirkham & Co. Kupin mittasuhteet ovat harmoniset, ja valokuvattuna se näyttääkin liki puolen litran vetoista kokoaan pienemmältä. Silti siihen mahtuu iso maitokahvi tai kunnon satsi teetä hautumaan. Täydellistä.

Ihastuksissani unohdin tarkistaa, kestääkö edeltäjäänsä hentoisempi, siro posliinimuki mikroa tai tiskikonetta. Onneksi kuppini ei tunnu pahastuvan koettelemuksista kumpaakaan.

Toivon minulle ja ruusulle pitkää yhteistä taivalta.