Sittenkin intohimotyöläinen?

Juuri kun tuli intoiltua työpaikkakulttuurin epäkohtiin puuttuvasta Designpääkaupunkivuoden hankkeesta, törmäsin netissä ihan päinvastaisesta signaalista kertovaan ilmiöön. 

Downshiftauksen vastaisku tulee. Jo riittää lorvailu, sillä tulevaisuuden kuuma juttu työmarkkinoilla on intohimotyöläinen. 

Kyse ei ole kiertoilmaisusta seksityöläiselle, vaan intohimotyöläisellä viitataan monilahjakkaiden ammattilaisten tarpeeseen tehdä samaan aikaan monta erilaista palkallista työtä. Taloussanomien jutun mukaan tulevaisuudentutkijat ja trendihaistelijat veikkaavat tämän hieman nätimpään pakettiin pakatun työnarkomanian olevan työmarkkinoiden seuraava suuri megatrendi.
 

Paitsi että alkukauhistuksen jälkeen onneksi selviää, että intohimotyöläisiähän tässä ollaan itsekin oltu vuosikausia, minä ja moni tuttavapiiriin kuuluva. Kyse onkin siitä, että perinteisen palkkatyössä ympäripyöreästi raatamisen sijaan osa työajasta lohkaistaan esimerkiksi harrastustoiminnalle tai muulle intohimon kohteelle ja siihen päälle kehitellään vielä jonkinlainen ansaintalogiikka.

Mainostuloja saava sivutoimibloggaaja, päivätyössä käyvä muusikko, omia käsitöitään tai koruja designmyyjäisissä kaupitteleva toimistorotta - intohimotyöläisiä kaikki. 

Se kuulostaa jo paremmalta. Mutta sovitaanko, että pidetään termi visusti erossa siitä, kun työpaikalla joutuu viettämään vasten vapaata tahtoaan ihan liian monta ylityötuntia?

Jos ei vilauteltaisi silloin intohimokorttia ollenkaan.

Kuva täältä