"Työmatkoihin menee 5 h päivässä"

Ladataan...
Au naturel

Viime viikolla vietettiin kansallista etätyöpäivää. Luin tuolloin Hesarista jutun naisesta, jolla menee päivittäin työmatkoihin viisi tuntia. Tunnin bussimatka Tampereen sisällä, sitten junaan ja sillä Pasilaan. Perillä epäilemättä vielä julkisilla itse työpisteeseen.

"Mies joutuu kotona koville, kun minä olen joko junassa tai odottamassa junaa, joka on myöhässä." Koville taitaa joutua koko perhe. Tuollainen työmatkahan on ihan naurettava – ja samalla monelle arkipäivää.

Jos ihminen on töissä kahdeksan tuntia, matkustaa päivässä viisi tuntia, tekee aamutoimia tunnin, hoitaa lapsen iltatoimia tunnin, niin vuorokaudesta jää jäljelle yhdeksän tuntia. Tosin siitä yhdeksästä tunnista pitäisi nipistää vielä yöunetkin. Ja kaupassakäynti. Äidille tai siskolle soittaminen. Ruoanlaitto. Syöminen, suihkussa käynti – ja pissalla. "Mites sulla on tänään mennyt" -kysymys puolisolle.

Oli aika kun istuin junassa jatkuvasti. Suhasin yöjunalla Suomea pituussuunnassa, istuin aamuisin pendolinossa ehtiäkseni luennolle parinsadan kilometrin päähän. Muutenkin junan penkki tuli kovin tutuksi. 

Nykyään pendelöinti (käytetäänkö sitä sanaa edes enää?) on minusta puistattava ajatus. Joskus vielä ajattelin, että unelmahommien vuoksi voisin reissata töihin pidemmänkin matkan päästä, mutta sittemmin olen tehnyt valintani. Aikani on liian arvokasta siihen, että käyttäisin useamman tunnin päivittäisestä valveillaoloajastani työpaikalle matkustamiseen. 

Ymmärrän, ettei kaikilla ole varaa valita. Mutta tosi monella on, ja silti he jaksavat vuodesta toiseen tuollaista tahtia.

Huh huh. 

 

Share

Kommentit

Onnellinen morsian

Työkaveri matkustaa saaristosta lautan takaa töihin joka ikinen työpäivä aamulla kaksi tuntia ja illalla toiset kaksi tuntia takaisin kotiin. Ja on kyllä "muutamaan kertaan" sen todennutkin, että itsepä on työnsä ja asuinpaikkansa valinnut, pitää kummastakin kovasti, että harmi kun ovat niin perhanan kaukana toisistaan.

Au naturel

Ihan syystä tuo kansallinen etätyöpäivä. Miten monen elämää paremmat etätyömahdollisuudet helpottaisikaan - just näissä tapauksissa etenkin, kun kyseessä on unelmahomma, mutta asuinpaikkaansakaan ei millään haluaisi sen vuoksi vaihtaa. 

Itselläni on kokemusta aika monestakin työpaikasta, jossa etätyöhön suhtauduttiin ihan vaan yleisnihkeästi. Selvä kyttäilyn ja holhoamisen asenne taustalla. Ja mä olen kamalan huono hengailemaan työpaikalla tai vastaavassa tilanteessa ihan vaan solidaarisuudesta toisia kohtaan. Jos ei itse pidä huolta työajoistaan, niin ei sitä tee kyllä kukaan muukaan palveluksena itselle. 

Sateenkaarinotko

Etätyöpäivä on kyllä hyvä juttu - harmi, kun siihen suhtaudutaan joisssakin paikoissa niin nihkeästi tai työvälineet ovat yksinkertaisesti sellaiset, että työ täytyy tehdä toimistolla. Onneksi nykyään on tehty jonkin verran tutkimustakin siitä, että etätyö on oikeasta työntekijälle hyvä juttu. Tietenkin siinä on olemassa työn ja vapaa-ajan sekoittumisen vaara (niin kuin itsellä ainakin), mutta kyllä aikuisin pitäisi osata pitää huolta aikatauluistaan.

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen