Voita leffalippuja (ja katso The Tree of Life)!

Ladataan...
Au naturel

Au naturelin leffakisassa on jaossa viisi palkintopakettia, jotka sisältävät kaksi Finnkinon* avointa leffalippua sekä The Tree of Life -julisteen. 
 

tree_of_life_netti.jpg


Terrence Malickin (mm. Veteen piiretty viiva, The New World) uusin ohjaus The Tree of Life esitettiin keväällä Cannesin elokuvajuhlilla. Yleisön reaktio taitaa kuvastaa elokuvan yleistä vastaanottoa: puolet porukasta hurrasi, puolet buuasi (Kultaisen palmun se silti nappasi). 

Brad PittinSean Pennin ja Jessica Chastainin tähdittämä elokuva on kertomus 1950-luvun Yhdysvalloissa asuvasta perheestä ja sen esikoisen, Jackin, elämänkaaresta. Sen varrelle mahtuu mutkikas isäsuhde ja aikuisiän eksyneisyys modernissa maailmassa. Yhdessä keskushahmonsa kanssa elokuva etsii vastauksia kysymyksiin elämän alkuperästä ja tarkoituksesta. 

Minua The Tree of Lifen traileri kouraisee. Ei imelä, ei kaupallinen, vaan vaihteeksi vähäeleisen koskettava leffamaistiainen.

Elokuva saa meillä ensi esityksensä tällä viikolla Espoo Cinén avaajana, mutta koska en pääse sinne, odottelen elämänpuun lehtien puhkeamista teattereissa 26.8. alkaen. Kenties astun ulos teatterista elämän tarkoituksen ymmärtäneenä.
 


Leffakisan lippupalkinto sopii mitä mainioimmin uutuus-Malickin katsastamiseen – joskin liput käyvät yhtä lailla mihin tahansa muuhunkin näytökseen, missä tahansa Finnkinon teatterissa, puolen vuoden ajan.
 

Kerro kommenttikentässä, mitä syksyn uutuusleffaa odotat eniten. 


Kaikki vastauksensa viimeistään lauantaina 20.8. jättäneet osallistuvat viiden lippu & juliste -paketin arvontaan. Jos et ole rekisteröitynyt Lily-käyttäjäksi, vastaa tunnistettavalla nimimerkillä. Muista jättää myös sähköpostiosoite, linkki sivuillesi tai muu yhteystieto, jotta sinut saadaan onnen potkaistessa jäljitettyä.

Leffakisan voittajat julistetaan tällä palstalla maanantaina 22.8.


* FS Film Oy toimii leffakisan sponsorina.

Share

Kommentit

lindak(Ei varmistettu)

Le Havrea!

80140

Ehdottomasti:


Tintin seikkailut: Yksisarvisen Salaisuus


Näytti trailerissa ihan mielettömän hienolta. :)

Aurora2(Ei varmistettu)

Tree of Life on ehdottomasti yksi odottamistani elokuvista! Seuraava suosikki meneekin vuoden 2012 puolelle, kun Hobitti tulee vihdoin ensi-iltaan.

E-mail: egassemterces@hotmail.com

mikihara(Ei varmistettu)

Crazy, stupid, love. Näyttelijöiden kihelmöivä kokoonpano ja Steve Carellin surullisen naaman vetovoima tulee varmasti imaisemaan leffateatterin penkkiin. Jos vaikka salista ulos lähtiessä olisi aavistuksen autuaampi olo.

Email: mineap@gmail.com

Odotan näkeväni Apinoiden planeetan synnyn! :)

NiiNaA(Ei varmistettu)

Pussikaljaelokuva!
Kirjan taannoin luenneena tykästyin täysin ja täytyyhän siis leffakin nähdä ja tukea etenkin suomalaista elokuvatuotantoa.

niina69 (a) hotmail.com

Marikin elämää

Illusionisti vaikuttaisi mielenkiintoiselta leffalta.

 

marikax@gmail.com

katellaan

Pussikaljaelokuva

Hipsu(Ei varmistettu)

Enimmäkseen odottelen Conania ja Captain Americaa. Aika actionpainotteista, vaikka en todellakaan ole mikään actionimies pohjimmiltani. :) Lempileffani on sellainen herkkä ja epätoimintaleffa kuin Lost in Translation.

Email: janne.o.mikola (a) gmail.com

TuulaV(Ei varmistettu)

The Tree of Life

tvoitto@gmail.com

iivents

The Tree of Life. Odotukset korkealla, saas nähdä vastaako pätkä niihin. :)


@Hipsu, Lost in Translation On hyvä leffa! 

Always / Never

Pussikaljaelokuva,
koska olin Kalliossa töissä sinä kesänä, kun tuota leffaa kuvattiin. :)

Intomieli(Ei varmistettu)

Autot2,
ei omasta, vaan lasten toiveesta;)

Odotan Cronebergin "A Dangerous Method" elokuvaa.

http://www.youtube.com/watch?v=664eq7BXQcM

nooramari(Ei varmistettu)

pussikaljaelokuva vois olla erittäin kova. rimmiseltä olen tosin lukenut vain pölkyn, mutta siitä pidinkin kyllä sitten jo paljon.

Tuulikki(Ei varmistettu)

Esittelysi perusteella The Tree of Life vaikuttaa varsin kutkuttavalta elokuvalta.

ltrait ät utu.fi

Anastasia(Ei varmistettu)

Odotan elokuvaa Sin City 2
muskaaksum@gmail.com

Vierailija(Ei varmistettu)

ehdottomasti pussikaljaelokuva koska tykkään kotimaisista todella paljon jos on hyvin tehty ja vaikutti trailerin perusteella lupaavalta
eekku80@netti.fi

Miksou

Contagion (suomeks ihan vaan Tartunta). Matt Damon, Kate Winslet, Jude Law, Marion Cotillard, Gwyneth Paltrow ja Laurence Fishburne! Steven Soderberghin leffa ja odotukset korkealla. Ensi-ilta jenkeissä 21.10, en tiedä kauan saadaan Suomeen taas odottaa. :<

www.youtube.com/watch?v=4sYSyuuLk5g

 

Toinen joka varmasti julkaistaan jopa Suomessa syksyllä on Cowboys & Aliens, ensi-ilta 09.09.11. Harrison Ford, Daniel Craig ja Olivia Wilde. Ohjaaja mainio Jon Favreau jonka jälkeä Iron manitkin ovat.

www.youtube.com/watch?v=eJixNxFxhT4

 

Hyvä leffasyksy tiedossa siis, koska Tree Of Life kiinnostaa myöskin.

The Tree of Lifea sitä itsekin odottaa. Ja toki myös Pussikaljaelokuvaa.

Vierailija(Ei varmistettu)

Apinoiden planeetta
riika.salminen@taivassalo.fi

Härmä ja Autot 2 sekä Saapasjalkakissa

Never nemo(Ei varmistettu)

Hahaa, Tintti on suosikki. Tintin seikkailuja siis odottelen.

jasmin1987@jippii.fi

Vierailija(Ei varmistettu)

pussikalja elokuva kiinnostaa

Vierailija(Ei varmistettu)

pussikalja elokuva kiinnostaa

sirkkuli56@luukku.com

Sartsa(Ei varmistettu)

Illusionisti vaikuttaisi mielenkiintoiselta. Toki monia muitakin lupaavilta kuulostavia tulossa! :)

sandra07@wippies.fi

minni(Ei varmistettu)

The tree of life!

minni42@gmail.com

kikka46(Ei varmistettu)

Pussikaljaelokuva vaikuttaa mielenkiintoiselta.

kikka46@gmail.com

Vierailija(Ei varmistettu)

Submarinea ehdottomasti!

selisa.korhonen@gmail.com

Lode(Ei varmistettu)

Kyllä tota Pussikaljaelokuvaa on jo jonkun aikaa odoteltu :-)

Email: lotta.kangaslahti@gmail.com

Vierailija(Ei varmistettu)

Kaameat pomot; arvattavasti jenkkityyliin aivotonta komediaa mutta sillekin on joskus tilausta!
Kotimaisesta Härmästä en edes uskalla toivoa.

ippenpippen72@suomi24.fi

Tuulailuja

Kaurismäen Le Havrea!

Eskimo(Ei varmistettu)

Tree of lifea odotan minäkin. Syksy on aina leffanystävän kulta-aikaa, ihanaa :)

dear_eskimo@hotmail.com

Sugar & Pepper

Woody Allenin Midnight in Paris kiinnostaa. Tarina ja kerronta vaikuttavat mielenkiintoisilta ja ah, pääosassa on myös Pariisi. Pidän Allenin Vicky Cristina Barcelonasta ja Match Pointista, joten odotukset on kohtuullisen korkealla. :)

Vierailija(Ei varmistettu)

Pussikaljaelokuvaa odotan

marja.n@mbnet.fi

gelato(Ei varmistettu)

En ole vielä kovin hyvin ehtinyt tutustua syksyn leffatrajontaa, katsotaan mitä tuleman pitää. Indie-leffat kiinnostaa aina, joten sanon Mike Millsin Beginners. Toivottavasti se saadaan valkokankaalle. Myös Tree of Life kiinnostaa, Malickin aikaisemmat ovat olleet sen verran hyviä. Ja uusi Allen tietysti!

Miisku(Ei varmistettu)

the tree of life
hartikainen.mia@gmail.com

Hehkutuksia

The tree of life of kuulostaa kiinnostavalta!

netteri@gmail.com

Noran world

Le Havre kiinnostaa ja myöskin Jo Nesbon kirjasta Headhunters ollaan tekemässä elokuvaa. 

Vierailija(Ei varmistettu)

Tree of Life

Kyllä se on Tree of Life:)

still

50/50 Nimistä leffaa!Tulispa jo!

pilke(Ei varmistettu)

Tintti

Jammy

Autot2, oma poika on vielä niin pieni, että hän taitaa jättää väliin mutta kummipojan kanssa olisi kiva käydä katsomassa!

Sevain

Uutta Apinoiden planeetta leffaa. Onkin jo tullut leffateattereihin, joten se pitää ehdottomasti käydä katsomassa!

Megabass(Ei varmistettu)

Conan the Barbarian elokuvaa ihan innolla odottelen. :)
Siinä varmasti tosi hyvä elokuva.

tyklon gmail.com

anni409(Ei varmistettu)

Nyt täytyy myöntää ettei ole oikeen mitään sellasta super-must-see-leffaa nyt syksyllä tulossa, ainakaan että tietäisin, muttä tuo Tree of life kyllä kuulostaa ihan kiinnostavalta. :)

anni409 (ät) hotmail piste com

SaaraT(Ei varmistettu)

Odotan juuri nyt Tree of Lifea, sekä Super 8:ä. Haluaisin todella nähdä molemmat. (+tosi hieno toi tree of life -leffajuliste!)

sapuskasaara@hotmail.com

Fiction is my thing

One Day on ehdottomasti ykkösenä, toivottavasti ei saada odottaa sitä liian kauaa Suomen rajojen sisäpuolelle. Kirja on ihana, Jim Sturgess on ihana, joten leffa ei vaan voi olla huono!


The Tree of Life kiinnostaa myös kovin paljon!

Pages

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen