Pastellit, teitä en osannut kaivatakaan

Ladataan...

Meinasin ensin, syyskuussa muotiviikkoja seuratessani, että teen mahdollisimman pian kollaasin kevään trendeistä. Seurattuani miltei kokonaan New Yorkin viikon tajusin, että mun hysteerisellä pikkutarkkuudella sellaisen megapostauksen vääntäminen on hullun hommaa ja niinpä päätin ripotella kevään trendejä yksitellen myöhemmin. Viime viikolla puhuttiin kevätlenkkareista, ja tässä seuraava keväinen trendi, jopa klassikko-sellainen...

Pastellivärit

Muistan, kun aikoinani pudistelin päätäni kevään trendeille milloin mistäkin Pirkka-lehdestä luettuna - tuolloin pastellivärit lukeutuivat aina kevään ykkösjuttuihin. Nyt niiden suhteen on ollut muutaman vuoden taukoa, mutta tänä keväänä (ainakin muotitalojen mielestä) rysähtää. Kiinnitin erityistä huomiota pastelleihin, sillä niitä näkyi kevään 2012 mallistoissa jopa niin epätodennäköisillä merkeillä kuin Proenza Schouler ja Givenchy

Myös H&M ja Topshop ovat olleet hereillä. Jo nyt joulun alla on Topshopin uusimmissa nähtävissä hentoja pastelleja ohuissa paidoissa ja kollaasin H&M:n tuotteet (joihin tuo alareunan kaunis nahkahame kuuluu!) tulevat kauppoihin tammi-huhtikuussa.

Oma suhtautumiseni tähän trendiin on hieman hämmentynyt, mutta mainittu nahkahame voisi toimia omana otteenani tähän vauvaväritrendiin.

kuvat: style.com, hm.com, asos.com, topshop.com

Share

Kommentit

serkku(Ei varmistettu)

Tosin meidän vauva ei tod. käytä pastellia (isomummon neulomaa nuttua sukkineen,lapasineen ja pipoineen lukuunottamatta -> säästän sulle Ü), paitsi vaaleanpunaista. Sitä on PAKKO saada käyttöön ruskean rinnalle ;)

siirpa(Ei varmistettu)

Voi just kivaa, että tulee keväälle (taas) pastellivärejä. Onhan niitä monesti ollut, mutta tuntuu ettei oo hetkeen ollut. Ne on lempeitä, mutta piristäviä :)

iina k(Ei varmistettu)

oon myös aika hämmentynyt, koska oon aina oikeestaan karttanut pastelleja, mutta nyt jostain syystä vähän jopa lämpeen niille. ostin jo muutama päivä sitten vaalean lilaa kynsilakkaa ja himoitsen salaa yhdestä vaalean sitruunan keltaisesta neuleesta. oh no !:D

Lilou's Crush

Mä tykkään pastelleista, johonkin vähemmän hempeään yhdistettynä (harmaa, farkunsininen tai pastellin "puhdas väriversio")  ja jotain tässä vuoden sisällä olen hankkinutkin, Zaran silkkipaidan, Equipmentin silkkipaidan ja H&M:n hörsöhamosen, kaikki olleet kovasti käytössä, nyt vain talven vähän lepäämässä. Toi hame on tosi nätti, ja samaten tykkään tuosta mintusta neuleesta.

Meidän vauvalla ei muuten omituista kyllä ollut vaaviaikana mitään pastellivärejä, nyt isompana sitten vaatekaappi koostuukin vain vaaleanpunaisen eri sävyistä, kun saa itse valita ;)

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen