Ladataan...
Avec Mari

 

 

Vaikka olen jo tyystin valmis heittämään hyvästit vuodelle 2016, on hyvä kääntää katseet vielä hetkeksi taaksepäin. Kun oikein kunnolla katsoo ei kulunut vuosi nyt aivan sysi ollutkaan, vaikka aja-ajoin siltä on vuoden aikana tuntunutkin. Instagramissa kiertävästä Best Nine -hypestä innostuneena, kokosin teille henkilökohtaisen elämäni ja blogin vuoden parhaat hetket. Voilà ja tervetuloa 2017!

 

Best nine personal

Päällimmäisenä kuluneesta vuodesta on jäänyt mieleen Helsingin kodin hankinta. Kuten olen varmasti jo moneen kertaan kertonut kakkoskoti oli meille pitkäaikainen haave ja tämän haaveen toteutuminen on ehdottomasti yksi tämän vuoden kohokohta. Mieleen on myös jäänyt kaikki hetket ja reissut ystävien kanssa. Päällimmäisenä muistuu mieleen hiukan hasardikin skootterireissu tälle uskomattoman kauniille rannalla paahtavan kuumana päivänä. Ensimmäinen kerta Alpeilla sekä pieni irtiotto Pariisiin muistuvat varmasti mieleen myös vuosien päästä. Helsinki Design School ja kaikki sen tuoma on myös ehdottomasti parasta tässä vuodessa. Koulusta tarttui mukaan paitsi nippu uusia ajatuksia, inspiraatiota ja visiota tulevaan, myös aivan mielettömiä ihmisiä! En voisi olla onnellisempi näistä tyypeistä, joita sain kouluvuoden aikana tavata. Osan kanssa ystävyys jatkuu edelleen ja osan kanssa tutustuminen on poikinut myös yhteistyötä. Feeling blessed. Olen kiitollinen myös kuluneesta blogivuodesta ja kaikesta blogin tuomasta kivasta, kohtaamisista ja tapahtumista. Joogan uudelleen löytäminen osaksi arkea ja viimein mahtavan paikallisen joogaohjaajan löytäminen ovat myös tämän vuoden kohokohtia. Toivon, että tulevana vuonna löydän itsestäni entistä intensiivisemmän joogin. Kiitos kuuluu tästä vuodesta kuitenkin erityisesti puolisolleni. Kulunut vuosi ei ole ollut helppo, mutta puolisoni on seisonut tyynenä rinnallani. Parempaa puolisoa en voisi toivoa. I love you!

 

Blog's best nine

Syksy 2016 trendit ja värit

Kevät 2017 muoti, trendit ja värit osa I ja osa II

Vaatekaapilla osa I, osa II, osa III, osa IV, osa V ja osa VI

Vaatekaapin pihistä ja panosta lista

Vaatekaapin kulmakivet

Me and my studies

Iho-ongelmista

DC Fix kalvo ja keittiönpöydän muutos

 

Blogin puolella olen todella otettu, että muotihömpötykseni kiinnostavat. Juttua pukeutumisesta ja trendeistä luvassa myös ensi vuodelle, ja myös Vaatekaapilla juttusarja jatkuu! Ihonhoidosta ja kosmetiikasta riittänee myös varmasti ensi vuodelle, muutama uusi lemppari onkin jo kaapissain. Ihonhoitoon aion ottaa myös extraboostin alkuvuodesta, siitä kuulette myös varmasti. Hassua, että monen vuoden takainen juttu DC Fix kalvosta ja keittiönpöydän uudistuksesta on edelleen yksi blogihistorian luetuimpia. Hyvä toki, että aihe edelleen kiinnostaa ja on ajankohtainen. Pöydän teippauskin on edelleen ihan priimakunnossa! Sisustusjutut tulevatkin olemaan ensi vuonna entistä enemmän tapetilla, sillä ajatuksissamme on hiukan freesata myös ykköskotiamme. Tästä kuulette varmasti. On ollut myös äärimmäisen kiva huomata, että myös hiukan henkilökohtaisemmat jutut ovat kiinnostaneet. 

Kiitos, että olette kulkeneet kuluneenkin vuoden mukana ja yhä uudestaan löytäneet blogiini. Ja k i i t o s koko Lilyn tiimi uskosta ja inspiraatiosta tänäkin vuonna, you rock!

Skåål ja upeaa uutta vuotta!

M.

 

// So grateful for this year...  F*ck it, I'm so ready for 2017. Happy New Year!

Ladataan...

Ladataan...
Avec Mari

Down jacket Joutsen, leather pants 2nd hand, shoes Acne

 

Suunniteltu sometauko venähti hiukan pidemmäksi pyhien jälkeen, sillä olen kirjaimellisesti ollut koko kuluneen viikon vuoteen omana. Loppuvuosi ei siis ottanut sujuakseen aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta hei entistä freesimpänä uuteen vuoteen?

Joululahjana ja kiitoksena kuluneesta vuodesta hankin itselleni tämän Joutsenen upean untuvatakin. Tällä pärjännee terveenä tulevan vuoden tuiskuissa ja tuulissa. What do you think?

Vaikka täällä ollaan jo todellakin valmiit jättämään 2016 taaksepäin, ajattelin koostaa teille vielä muutamia juttuja vuoden parhaimmat -teemalla. Luvassa ainakin vuoden luetuimmat jutut, vuoden parhaimmat sisustushankinnat ja kurkkaus vuoden garderobilemppareihin.

Kuullaan! Nyt lisää sitruunaa, hunajaa ja inkivääriä. Pysykää terveenä!

M.

 

// New in: A perfect down jacket from Joutsen. A gift to myself.

Ladataan...
Avec Mari

 

Jouluviikko on hurahtanut hirveää vauhtia, enkä ole ehtinyt edes blogin ääreen. M u t t a juuri nyt en aio kantaa siitä huolta tai huonoa omatuntoa, vaan aion tämän postauksen myötä näpytellä itseni kirjaimellisesti pienelle joulutauolle. Palataan taas pyhien jälkeen uusin ajatuksin!

Ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa teille kaikille! Koneet kiinni ja läsnäoloa läheisten kanssa toivotan ♥

xx

M.

Ps. Vanhoista sanoma- tai aikakauslehdistä saa kauniita lahjapaketteja, jos perinteiset joulupaperit eivät innosta tai jos on vielä muutama paketti paketoimatta! Been there, done that...

 

 

// Happy Christmas time everybody!

Pages