on se, että tiistai-iltana pamahti jälleen out of nowhere kuume. Olinhan mää kuitenkin ehtinyt jo vähän yli kaksi viikkoa töissä olla yhteen menoon. Noniin. Olinpa juuri tuona tiistaipäivänä ajatellut, kuinka kivasti olen tervehtynyt ja suunnitellut tulevia tekemisiäni... Siitä sitten about tunti tai pari, niin kuume paukkui jälleen. 

Joo. No. Työterveyslääkäri passitti minut sitten eilen aamulla sairaalapäivystykseen ja näin 2,5 kuukautta sairastaneena sain ensimmäistä kertaa jopa sisätautien erikoislääkärin paikalle. Kiitos kiitos, oli jo ehkä aikakin.

Jos olisin oikein onnettomaksi heittäytynyt, niin ne olisivat mut kai osastollekin ottaneet, mutta en kai määkään nyt vapaaehtoisesti sairaalaan jää asumaan.

Ei sillä, että mua olisi edelleenkään kukaan onnistunut diagnosoimaan, mutta ehkä ne minusta otetut uudet neljä (4) verikoetta, kertoisivat jo jotain. 

Hauskinta on näin olemattomat verisuonet omaavana, että toiset labrahoitajat aina vaan jaksavat syyllistää sua siitä, ettei niitä verisuonia ole... Joo kyllä, ihan itse olen tämän aiheuttanut.. eiku. Kun taas sitten toiset vaan ottavat sieltä, mistä saavat ja sillä siisti. Ja eipä oo vaikia arvata kumpien hoitajien piikitys se enemmän tekee kipeää. 

Toisaalta mulla on sellainen iho, että ne harvat verisuonet kyllä näkyy oikein kirkkaasti ja tossa juuri tiistaina olin ehtinyt analysoida eräässä sinisillä huumevaloilla varustetussa vessassa, että NE KAIKKI NÄKYIVÄT. Mää kun olin luullut, että niiden valojen pointti on se, ettei nää minne piikittää. Mutta ilmeisesti monet näkkee kuitenkin ihan hyvin. (Juuri kuulin semmoisestakin, että oli siivoja huumevalovessassa tuikannut sormensa roskiksessa olleeseen piikkiin pussia vaihtaessa. Ai kun kiva.)

Nojoo, ihan kiva, ettei oo ainakaan mitään piikkikammoa tai semmosta. Eikä mulle muuten tule niitä mustelmiakaan ikinä. Nytkin kaikki neljä kertaa otettiin samasta kädestä ja siinä on ihan ehkä pikkuriikkinen mustelma pistokohdassa.. jotain positiivista siis tässäkin. Hirveän hyvä. 

Joo-o. Ensi viikoksi on bookattu juoksentelua taas sairaalassa ja lääkäreillä. Nyt on tositoimet. Ja vähän eri liigan antibiootit käytössä.

Aluksi mulle määrättiin päivystyksessä sairaslomaa vain tämän viikon loppuun, kun toisaalta mielelläni menisinkin taas töihin. Mutta sitten työterveyslääkäri soitti ja kuullessaan kaiken sairaalassa tapahtuneen, tuomitsi minut jyrkästi vielä ensi viikoksikin saikulle. Ymmärän kyllä, ettei kesken tän antibioottikuurin oikein viitsi. Jos nää kerran autolla ajoakin voi haitata ym., niin en menis sen työkykyisyydenkään nimeen vannomaan..

Enpä ole vielä kehdannut jatkosta ilmoittaa pomolle. Ne kun tulee olemaan joka tapauksessa pulassa ilman mua. Meillä kun ei mitään "sijaisia" ym. voi oikein olla. Nyt kyllä tekisi mieli kirota. No, huomenna sitten hoidan sen ja tämän päivän poden huonoa omatuntoa, vaikken asialle yhtikäs mitään voi. 

Olis ehkä sitten voinut sen englannin kielisen ammattisanaston harjotella ennen kuin on jo puhelimessa sönköttämässä menemään.

Voisin ehkä huomenna pyytää, jos mullekin vaikka sellainen sanasto-ohje annettaisiin.

Meillä kun se normi taitaa olla, että heti, jos asiakas puhuu jotakin muuta kuin suomea, niin ollaan, että EN OSAA ENKÄ TIEDÄ - OTAN SOITTOPYYNNÖN.

Omalla kohdalla se nyt olisi ollut suhteellisen naurettavaa sanoa asiakkaalle, etten mä voi sua neuvoa, vaikka ymmärrän 100%, mistä puhut. Ainoa vaan, ettei asiakas ehkä ymmärrä, mitä mä puhun, koska en ole eläissäni joutunut tällaisia asioita englanniksi käsittelemään.

No, vaikka se olikin aikamoista sönköttämistä ja sanoja puuttui, niin sain asiakkaalle selvitettyä toimintaohjeet eli WIN. 

Tää oli kuitenkin niin kova paikka, että vielä kotona ryhdyin etsimään firman sivuilta materiaaleja englanniksi ja opiskelemaan ainakin ne tärkeimmät sanat eli deduction ja compensation tai oikeastaan sen, mitä nämä sanat vakuutuskielessä tarkoittavat.

Työajan ulkopuolellahan on ehdottoman kiellettyä vaivata itseään duunijuttujen opiskelulla, mutta kun ei siellä millään ehdi työajalla näitä opettelemaan. Pöh. 

Erityisesti tuntui pahalta siksi, koska olen ainakin ennen ollut muuten sentään "hyvä englannissa", mutta kummasti se vaan vähäkin taito pakenee päästä, kun tosipaikka yllättää. Se on ihan vihoviimeinen juttu se.

Mutta pahinta on kuitenkin se, ettei mun kielen päältä jostain syystä meinannut ollenkaan taipua sana insurance. Tätä mä nyt sit treenaan tän illan.

Niitä ruotsinkielisiä puheluita odotellessa... niitä sentään on kuullut muiden puhuvan eli kaikki kriittisimmät sanat ovat hallussa.

Kuuntelin Amy Winehousea erityisesti niihin aikoihin, kun olin muuttanut pois kotoa ja luin pääsykokeisiin. 

Tai ainakin niiltä ajoilta Amyn muistan. 

Se kevät oli elämäni helvetti, mutta Amya kuunnellessani olin onnellinen. 

En yleensä ala näin sentimentaaliseksi, mutta viime aikoina olen muutenkin kaivannut noita menneitä aikoja. 

Juuri se vuosi 2006, kun Back to Black ilmestyi oli elämäni viimeinen "huoleton" vuosi ja vuonna 2007 kaikki muuttui.

Jännittää! Huomenna on töiden jälkeen kampaaja. Yritin kovasti löytää jostakin kivasta hiusmallista kuvan ja tämä taisi olla lempparini. Se jää sitten nähtäväksi vastaako tulos tuota ja sopiiko se edes minulle. 

Vaikka mulla onkin melko lyhyt polkkatukka, niin ehdottomasti tuntuu jännittävältä, että aion leikkauttaa selkeästi vielä lyhyemmän mallin. Viime kerrasta taitaa olla suunnilleen 8-vuotta ja silloin mentiin todella metsään. 

Olen myöskin lähtenyt hitaasti vaalentamaan hiuksiani tuosta lähes mustanruskeasta, joka minulla on ollut pääsääntöisesti viimeiset miljoona vuotta. En vielä tiedä, mitä väriä lopullisesti tavoittelen, mutta laitetaanpa taas uudet raidat ja katsotaan. 

Kieltämättä on orpo olo ilman tuota todella tummaa tukkaa, mutta kuulemma nykyinen "pehmeämpi" väri sopii kuitenkin minulle paremmin. Huomaan kyllä itsekin lähes mustan tukan olleen melko kylmä vasten paperinvalkoista ihoani.

Juuri tällä hetkellä tukkani on kyllä kaiken kaikkiaan melkoinen katastrofi syystä tai toisesta, mutta toivotaan, että ensiapu tehoaa!

Pääsin eilen uudella työurallani siihen vaiheeseen, jossa puhun asiakkaiden kanssa puhelimessa. 

Omasta mielestäni puhelut ovat sujuneet oikein mallikkaasti, jos nyt ei oteta sitä lukuun, että tuoreudestani ja melko vaativasta työnkuvasta johtuen en kaikkea välittömästi tiedä/muista. 

Yht'äkkiä tänään kouluttajani kuitenkin päätti torua minua erään puhelun jälkeen siitä, että olin sanonut asiakkaalle "okei". 

NO AIJAA. Myönnän, että olen sitten varmaankin aika_huono asiakaspalvelija, koska en tiennyt, että iäkkäämpi asiakas voi jopa pahastua tällaisesta kielenkäytöstä. Tosin tässä tapauksessa kyseessä ei edes ollut iäkäs ihminen ja kaikkihan sen tietävät, että jokainen asiakas on yksilö ja heitä palvellaan sen mukaan. 

Sain sitten kuulla kouluttajalta selostuksen siitä, miten puhekieltä ei saa käyttää. Eihän siinä muuten, mutta olen aina ollut erittäin tarkka siitä, miten puhuttelen asiakkaita. Olen myös aiemmin työkseni arvioinut puhelinasiakaspalvelun laatua, joten voisin siis veikata, etten nyt ehkä ihan mitään hirveän härskiä slangia ole itsekään vedellyt. 

Tultiin työkavereiden kanssa ruokiksella kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä olin vaan niin hyvä että kouluttajan oli pakko päästä jostain sanomaan. Heh-heh. Avokonttorissa, kun kuitekin kuullaan toistemme juttuja ja kuulemma muut eivät olleet mitään moitittavaa huomanneet.

Loppuun vielä esimerkki siitä, miten tämä törkeys on saattanut minulta lipsahtaa.

Minä: "Mitä sille tapahtui?"

Asiakas: "No, se putosi lattialle."

Minä: "Ahaa, okei." 

Pahastuisitko sinä tästä?

Tahdon nyt vaan todeta, että kyllä surettaa. Ehdin olla töissä 1,5 päivää kunnes sairasloma taas kutsui. Laskeskelin, että nyt ollaan kahdeksatta viikkoa sairaana. Ihan oikeesti? 

Nyt olen ollut maanantaista lähtien siis käytännösssä kotona tekemättä yhtään mitään, jotta saisin sitä hemmetin lepoa. 

Silti tuntuu, että joka päivä oloni vain pahenee. Tänään nousi vähän kuumettakin, vaikka edellisestä kerrasta on jo pari viikkoa. Taitaa jäädä äidin 60-vuotispäivätkin väliin. Että voi ketuttaa! 

Viime viikkoina, kun minulla on ollut kehkokuume, olen ollut muuten suhteellisen hyvässä kunnossa. Ei ole ollut kipuja tai muita oireita. Nyt näyttäisi siltä, että keuhkopöpö on vaihtunut johonkin kummalliseen flunssaan. 

Huomenna täytyy mennä varmaan taas lääkäriin, vaikka eivätpä ne ole minua tähänkään mennessä oikein osanneet auttaan. Argh. 

En vaan voi ymmärtää. Tämänhetkinen sairauteni ei muistuta mitään, mitä olen aiemmin sairastanut.

Nenä on tukossa, muttei vuoda. Kurkkuun ja muualle suuhun sattuu. Yritin epätoivoisesti selittää viimeksi lääkärille, miten mua sattuu muuallekin kuin kurkkuun, mutta ilmeisesti muut ihmiset eivät kärsi tällaisesta. On hieman turhauttavaa, kun oireet kuulostavat ilmeisesti keksityiltä. Yleiskunto on heikko. Siinä se.

Alan vaan olemaan niin epätoivoinen. Näyttää pahasti siltä, etten pääse ensi viikollakaan töihin. Ja se nyt vaan on ihan pyllystä. Joudun varmaan heittämään kohta hyvästi kaikille orastaville urahaaveilleni. Eihän tästä tule yhtään mitään. 

Miten mun olo voi olla tässä vaiheessa näin huono? Miksen mä parane ollenkaan?