Ladataan...
Bakom Banana

 

Mietin hetken otsikon muotoilua, miten menen sillä suoraan asiaan ilman, ettei kukaan ajattelisi mun tarvitsevan jäitä hattuuni. Siksi sanon heti, etten pidä itseäni yhtään parempana ihmisenä asuinalueeni takia.  Silti olen erittäin onnellinen, että Tukholman katastrofaalisesta asuntotilanteesta huolimatta meillä on näin hyvä asunto lähellä kaikkea "innerstanissa". Nautin elämästäni tällä alueella, mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä oman itseni tai muiden määrittelemisen kanssa.  Tiedän myös sen, että olen itsekin sortunut heittämään vitsiä kuinka tässä finnenä/suomalaisena asutaan innerstanissa kun olen huomannut asian ihmetyttävän tai huvittavan muita. Parempi on ollut ottaa asia huumorilla.

En ymmärtänyt aluksi miksi ihmiset täällä usein kysyvät missä asut tai miksi se edes kiinnostaa, koska ei mua ainakaan uusia ihmisiä tavatessa välttämättä kiinnosta heti ensimmäisenä missä toinen asuu. Olin kuitenkin huomannut, että ihmiset sitä täällä Tukholmassa kysyvät ja olin vastannut kysymykseen useammin kuin muistan vastanneeni Göteborgissa.  Ajattelinkin aluksi kyselemisen liittyvän huonoon asuntotilanteeseen ja uskoin, että ihmisiä kiinnostaa miten on onnistunut saamaan asunnon Tukholmassa huonon asuntotilanteen takia.   Mutta sen takana olikin jotain muuta. 

Keväällä työhaastattelussa mun suomalaisuudesta ja Vasastanissa asumisesta alettiin heittää hyväntahtoista vitsiä. Haastattelun lopuksi juteltiin muista asioista ja kerroin ranskanbulldoggikuumeestani, joka oli tullut täällä asuessani.  Sydän oli alkanut lämmetä tuolle koirarodulle, koska niitä suloisia ranskiksia on näkynyt niin paljon katukuvassa. Tähän haastattelijat vastasivat, etteivät ole ranskanbulldoggeja nähneet ja heittivät vitsillä mahtaako niitä "muotikoiria"  olla vain Vasastanissa. Siinä sitten naureskeltiin finnelle, joka asuu hyvällä alueella ja haluaa vielä muotikoiran. Vitsin heitto oli hyväntahtoista ja nauroin itsekin mukana. Silti mulle tuli olo, että mut leimattiin hienostuneeksi fiinikseksi. 

Työhaastattelun jälkeen ymmärsin ilmiön luettuani Ojalan (Yle, 2016) artikkelista ensimmäiset lauseet: "Missä asut? Se on ensimmäinen kysymys, jonka tukholmalaiset usein kysyvät. Tukholmalaisten identiteetin määrittää usein kotiosoite."  Jatkoin lukemista, tulin surulliseksi ja vähän vihaiseksikin.  Artikkelissa kerrotaan osan yläluokkaisen ruotsalaismiehen ystävistä katoavan asuinalueen vaihtuessa hienostoalueesta lähiöalueeseen ja kuinka lähiöalue on yläluokan lapselle symbolisesti epäonnistuminen.  

Olen kyllästynyt tähän kysymykseen, koska se tuntuu niin pinnalliselta ja epäreilulta. Täällä on kaupungin vuokra-asuntoihin pitkät jonot, viidestä kahteenkymmeneen vuoteen. Sen takia on vieläkin vaikeampi ymmärtää, miten asuinalue voi vaikuttaa toisen määrittelemiseen kun täällä usein muutetaan sinne mistä asunnon yksinkertaisesti saa. Ei ole varaa valita. Mutta silti se voi määrittää sua ihmisenä, miksi? 

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Oletteko törmänneet vastaavaan? 

 

<3:lla bansku 

PS.  Artikkelin voit lukea täältä:  http://yle.fi/uutiset/3-8812320

Kuva: Pixabay

Ladataan...
Bakom Banana

 Me pohdittiin mun suomenkielisen kaverini kanssa hänen parisuhdettaan ruotsinkielisen kanssa, miten jollain muulla kuin omalla äidinkiellä kommunikointi vaikuttaa parisuhteeseen? Miten se vaikuttaa, että toinen puhuu äidinkieltään ja toinen taas ei? vaikuttaako nämä asiat edes?  Ainakin mun kaveri epäili kykyään tapella ruotsiksi kumppaninsa kanssa, jonka äidinkieli on ruotsi, koska kokee jäävänsä aina vähän alakynteen. Alakynteen jäämisestä kirjoittaa myös Ekwall ja Karlsson kirjassaan (kohtaaminen: kirja kulttuurieroista ja johtajuudesta) seuravaasti: ”toiseen kielipiiriin kuuluva on aina alakynnessä äidinkieltään käyttävän rinnalla.” Lopuksi mun kaveri heitti vielä ilmaan kysymyksen: ”olenko mä hänen kanssaan sellainen kuin olen oikeasti?”. Tällä hän viittasi siihen, ettei käytä omaa äidinkieltään parisuhteessaan.

Kysymystä voi olla hieman vaikeaa ymmärtää, jos ei ole kokemusta kaksikielisestä ympäristöstä. En nyt halua vähätellä kenenkään ymmärrystä mistään, mutta mun ainakin oli vielä kuukausi takaperin vaikea ymmärtää kysymyksen ”syvyyttä”. Siitäkin huolimatta, että  englanninkielisiä ystävyyssuhteita on tullut solmittua ja näissä vuorovaikutustilanteissa olen kokenut olevani sellainen kuin olen. Olen myös ymmärtänyt kielen olevan paljon muutakin kuin vain väline toisen ymmärtämiseen, kuten osa kultuuriamme. Silti tämä kysymyksen totuus on alkanut aueta mulle vasta nyt kun työkieleni on ollut myös ruotsi noin kuukauden verran.  Tämän kuukauden aikana olen tuntenut itseni vähän hölmöksi ja etäiseksi. Mahdollisesti siksi, että olen kokenut ilmaisun jäävän jotenkin ”vajaaksi”, koska ilmaisussa ei ole tunteita mukana. Ihan kuin se nainen joka puhuisi ei olisi minä, vaan se olisi vain pelkkää puhetta. Se on puhetta saada vain joku asia sanotuksi, jotta toinen ymmärtäisi.

Nämä ajatukset ja tunteet on vähän yllättänyt mut, koska oon ollut koulussa aina paljon vahvempi ruotsissa kuin englannissa. Se on todistuksessa ollut aina kaksi tai jopa kolme numeroa parempi kuin englanti. Ruotsin kieli on ollut mulle aina erittäin rakas ja mä olen tykännyt aina lukea kirjoja ruotsiksi. Miksi sitten koen yhtäkkiä tällä kielellä olevani paljon etäisempi kuin kielellä johon en ole niin paljoa tykännyt panostaa? Luultavasti siksi, että englantia olen käyttänyt säännöllisesti teini-ikäisestä lähtien. Sitä on tullut käytettyä myös tilanteissa, joissa on pitänyt ilmaista enemmän tunteitaan ja englannin kielen avulla olen myös rakentanut ystävyyssuhteita. Englanniksi olen siis pölissyt muustakin kuin mitä sulle kuuluu yleisellä tasolla.   Ruotsin kielen kanssa taas näin ei ole ollut ja olen vasta nyt kuukauden ajan käyttänyt ruotsia päivittäin.

Mä uskon, että englannin kielen aikaisempi aloitus ja tunteiden näyttäminen vuorovaikutustilanteissa on vaikuttanut siihen, että englanniksi ilmaiseminen on tuntunut ”enemmän minulta”. Sillä saattaa myös olla vaikutusta, että englantia käyttäessäni kieli ei ole ollut kummankaan äidinkieli, vaan molemmille osapuolille vieraskieli. Nyt taas ruotsia puhuessani se on usein toisen äidinkieli, jolloin ehkä koen olevani juuri siinä alakynnessä ja tunnen oloni vähän hölmöksi.

Kuka mä sitten olen puhuessani ruotsiksi? En oikeastaan vielä tiedä. Siitä olen kuitenkin varma, että puhumisen muttuessa sujuvamaksi alkaa myös oma identiteetti välittyä paremmin. Olen huomannut, että suomenkielisillä kavereillani, jotka ovat parisuhteessa ruotsinkielisten kanssa on kielenkäytössä mukana paljon enemmän sitä ”minuutta” kuin mulla. Varmasti osittain siksi, että he ovat tottuneempia ilmaisemaan omia tunteitaan vieraalla kielellä enemmän kuin itse olen.  Odotan innolla, miten tämä kehittyy ja milloin se alkaa tuntua omalta. Milloin tulee tunne siitä, että se oon minä, joka tässä nyt puhuu. Mitään stressiä tästä en aio ottaa, koska se tulee omalla painollaan. Enkä kyllä aio pelätä puhumaankaan ruotsia tai luopua rakkaudesta ruotsin kieltä kohtaan. :)

Haluan vielä siteerata loppuun Ekwallin ja Karlssonin kirjasta Suomalaista yritysjohtajaa, joka mielestäni kertoo asian ytimen:

”Kieli merkitsee enemmän kuin uskoisi. Sehän on kulttuurierojen perusta. Vaikka ruotsi ei minulle päivittäisenä puhekielenä tuotakaan vaikeuksia, en pysty ilmaisemaan ruotsiksi syvällisempiä tunteita.”

P.S Mun ukko kysyi tämän luettuaan:, millainen hän sitten on ruotsin kielellä, johon vastasin:”tönkkö ja tökerö”. Lopuksi hän sitten vielä lisäsi ”niin ja ehkä vähän yksinkertainenkin” :D haha, mulla on kyllä vähän sama fiilis itselläkin!

<3: lla Bansku

 

Ladataan...
Bakom Banana

Täällä Ruotsissa ollessani oon miettinyt paljon omaa identiteettiäni suomalaisena ja sitä mitä suomalaisuus mulle merkitsee. Täällä on ollut hyvä olla suomalainen ja se on tuonut mulle täällä turvan. Mulla on ollut joukko ihmisiä ympärillä, jotka tulevat samasta kulttuurista. Oikeastaan oon aika yllättynyt kuinka hyvältä se on tuntunut. Vaikka oon todella isänmaallinen, niin tunnen itseni myös vahvasti pohjoismaalaiseksi ja eurooppalaiseksi. On hetkiä, jolloin olen taas tyypillinen jousimies, maailmankansalainen. Nämä identiteetit tuntuvat kuitenkin itselläni vaihtuvan, kasvavan ja muokkautuvan jatkuvasti. Tällä hetkellä tuntuu, että identiteetti on kehittymässä ruotsinsuomalaisuuteen päin.

Tänne muuttaessani haaveilin vain ruotsalaisesta työyhteisöstä ja ruotsinkielisestä työstä. Nyt kuitenkin huomaan arvostavani sitä, että ympärilläni on myös stereotyyppisiä suomalaisia, sisukkaita, suoraselkäisiä ja luotettavia ihmisiä. Kuitenkin on lisättävä, että nautin suunnattomasti myös kansainvälisestä ilmapiiristä enkä tarkoita, että ulkomaalaiset olisivat epäluotettavia. Oikeastaan tällä hetkellä työilmapiiri on mulle sopivan pohjoismaalainen. Oon saanut hyviä suomalaisia kavereita nopeassa ajassa ja yksi syy siihen on ollut suomalaisuus, koska se on lähentänyt meitä tosi paljon. He tietävät tarkalleen miltä musta tunntuu olla uudessa maassa ja uudessa työssä.

Suomalainen identiteetti on myös herättänyt tunteita kun oon huomannut kuinka suomalainen auttaa toista suomalaista täällä vilpittömästi. En voi varmaksi sanoa, mutta uskon, että suomalaisuus oli syy myös tämän asunnon saamiseen. Tätä asuntoa kävi katsomassa ruotsalainen pariskunta ja me kilpailtiin heidän kanssaan asunnosta Suomesta käsin. Tuntui hiukan epätoivoiselta mutta luultavasti vuokranantaja samaistui niin paljon meidän tilanteeseen ja halu auttaa suomalaista tänne muutossa ratkaisi. Edellisviikonloppuna käytiin hakemassa myös ilmaiseksi suomalaiselta huonekaluja. Hän ilmoitti facebookissa haluavansa luovuttavansa huonekaluja suomalaisille. Hakiessamme huonekaluja hän vielä korosti, että on hienoa auttaa toisia kun on itsekin joskus ollut alussa täällä ja antaa ruotsalaisille ystävilleen sitten huonekalut mitä emme huoli :D Antoi siis meille tuntemattomille suomalaisuuden vuoksi mieluummin kuin ruotsalaiselle ystävälleen! Ylipäätään täällä muutama tuntematon suomalainen on kysynyt multa: "kuinka te pärjäätte täällä?" Se on tuntunut jotenkin hassulta kun suomalainen on halunnut antaa vertaistukea täällä elämän aloittamiseen. En oikein oo osannut vastata kysymykseen sen syvällisimmin kuin että "hyvin".

Monta kertaa olen kysynyt itseltäni mikä mun identiteettini näissä asioissa on. Mun sisko sanoi tähän kerran mielestäni aika fiksusti, että hänen identiteettinsä riippuu siitä, missä hän on. Pohjoismaissa tuntee olonsa suomalaiseksi, euroopassa pohjoismaalaiseksi ja aasiassa taas eurooppalaiseksi. Oikeastaan tähän vielä voisin lisätä, että omalla kohdallani seura muokkaa myös mun identiteettiä. Tampereella ollessani parhaiden ystävieni kanssa olen koikkarilainen, turussa olen vahvasti tamperelainen ja hyvien eurooppalainen ystävieni kanssa kulttuurisella identiteetillä ei ole väliä, vaan olemme kaikki maailmankansalaisia.

<3:lla bansku

(kirjoitettu aiemmassa blogissa 2.3.2015)