Blogipostaus torstailta 16.5.2013 / Lily-blogien huoltokatkon aikaan

Mikä on tämä älytön tarve jakaa elämän hetket jonkun kanssa? Viime aikoina olen harrastanut puhelinterrorisointia aikalailla, ihan hävettää miten usein olen yrittänyt soittaa ystävälle tai siskolle koiraa lenkittäessäni! Ja nyt tämä Lilyn alasajo vielä! Kun tietää ettei pääse kirjoittamaan, muuttuu tarve yhä suuremmaksi. Tänään ajattelin pääseväni tänne jo illalla, mutta en vaan päässyt sivulle millään. Onneksi on word!

Olo on ollut hyvä, tänään en ole edes meinannut nukahtaa pystyyn. Pahoinvointi iskee vähän väliä, silloin on vaan pakotettava itsensä syömään jotain ällötyksestä huolimatta ja pian alkaa helpottamaan. Työpäivät ja viikot etenevät mahtavaa vauhtia, edessä on enää pieni ystävämme perjantai ja vapaa aurinkoinen ilta koirien kanssa lenkkeillen ja koti-illasta nauttien. Muuten viikonloppuun kuuluu lähinnä miehen saunailta ja meitsin retki Ravintolapäivään kaverin kanssa. Hyvä muuten että tuli häntäkin tällä viikolla puhelinterrorisoitua, päätettiin sit lähteä yhdessä herkuttelemaan!

Ensi viikko onkin sitten täynnä touhua ja tohinaa. Ihana fiilis kun masussa ei ole ollut mitään pelottavia tuntemuksia eikä ole tullut mitään vuotoja. Toivottavasti asia pysyykin näin eikä turhia huolia tulisi! Ja toivottavasti tämä kolmaskin raskauskuukausi menee yhtä nopeasti kuin edellinen ja pian olisimme jo toisella kolmanneksella asti iloisten ultrakuvien saattelemana <3 Jonkinlaista toivoa alkaa siis sisälläni heräämään kun odotan seuraavaa ultraa. Että ehkä tämä meneekin nyt oikein hyvin? Viikonloppuna yritän löytää mukavia kesäisiä vaatteita, mitkä mahtuvat hyvin päälle. Onneksi raskautta ei tarvitse reissussa piilotella, mutta toisaalta tämä näyttää nyt vain siltä että olisin syönyt liikaa ja sitähän itseasiassa tekee mieli piilotella.

Katselin juuri facebookista postaamiani kuvia viimeisen vuoden ajalta. Olenko se minä! Onko tuo minun elämäni! Oi miten paljon ihania tapahtumia, hetkiä, iloa, kokemuksia! Viimeiseen vuoteen on mahtunut niin paljon. Iloa ja surua, isoja tunteita ja kokemuksia. Ja voi hitsi mitä tuleva vuosi voikaan tuoda tullessaan. Sillä ei minun elämäni ole tylsä, päinvastoin. Ei minun vuoteni ole ollut vain töihin, kotiin, koirat ulos, jotain ruokaa, koirat ulos, nukkumaan. Ei, vaikka kaikki tämäkin on toki tehtävä. Elämäni on myös iloisia päiviä, upeata ruokaa, aurinkoa ja merenrantoja, ystäviä ja excursioita suomen kaupunkeihin, unohtumattomia ulkomaanreissuja, uusia ihmisiä, tapahtumia ja upeita kokemuksia. Olen vaan välillä (understatement) niin kärsimätön, pelkään jämähtämistä ja tahdon jatkuvasti uusia kokemuksia ja muutosta. Elän niistä! Silti muutama asia on ja pysyy. Rakas mies ja koirat sekä halu saada perheeseen lisää niitä joita rakastaa.

Ihanaa että kaikki on vielä tänään hyvin, anna olla niin vielä huomennakin <3 Eerika

Postaus maanantailta 13.5.2013 / Lily-blogien ollessa päivitystauolla

Raskausviikot yhdeksän ja kymmenen (8+0 – 9+6), näistä tulee todella raskaita. Aiempien keskenmenojen päivien lähestyessä tuntuu kuin sisälläni tikittäisi aikapommi. Se voi laueta minä hetkenä tahansa tai olla laukeamatta, enkä voi asialle mitään. Vaikuttaako asenteeni? Onko pelko asenne? En pysty ajattelemaan että odotan lasta. Toivon vaan että saisin pitää tämän alun ja siitä kehittyisi ihan oikea raskaus, sellainen missä masuasukki jumppaa ja kumpu kasvaa. Hommataan pinnasänkyä ja vaunuja, saadaan tutuilta lastenvaatteita ja odotetaan äitiyspakkausta. Sitä se oikea lapsen odottaminen minulle on. Nyt vasta toivon että tämä raskaus saisi jatkua vaikeimman yli.

Väsyttää niin että yököttää, makoilen sohvalla koirien kanssa kasassa viltin alla ja nuokun. Katsottiin illalla jotain Sandra Bullock –leffaa melkein puolille öin ennen kun mentiin nukkumaan. Nukkumaan mennessä pelot heräsivät ja tulivat ulos itkuna. Koko kroppa oli hiessä. Heräilin pissahätään ja vatsa kipuili, olin horroksessa ja peloissani. Unta sain katkoisasti muutaman tunnin. Onneksi pieni on matkassa mukana, vatsakivut johtuivat vain temppuilevasta ruoansulatuksesta ja pelot toivottavasti antavat minun nukkua paremmin ensi yönä.

Tänään päivällä päätin että tyhjennän täyttä kalenteriani kaikesta mikä ahdistaa. Kaikesta mikä tuntuu liian raskaalta juuri nyt ja mitä voisin siirtää. Päätettiin myös perua viikonloppureissu miehen veljen luokse, odottavat siellä esikoistaan toisella kolmanneksella enkä millään haluaisi kertoa mitä meillä käydään läpi juuri nyt. Toisaalta inhoan salailuakin, joten mieluummin siirretään käyntiä kesäkuun puolelle. Asia on ahdistanut jo viikkotolkulla ja eilisen itkuilun jälkeen päätin ettei minun tarvitse vaan päästä tästä yli ja mennä reippaasti heille viikonlopuksi. Saan aivan rauhassa keskittyä olooni kotona tämän viikonlopun ja pakkailla reissukamppeita mitä ei ensi viikolla välttämättä ehditä tehdä. Mies ei ymmärrä, haluaisi minun olevan positiivisempi, on huolissaan, tahtoisi että vaan menen paikkoihin vaikka minua ahdistaa. Itse haluan vaan olla itseni kanssa, levätä kotona, touhuta arkitouhuja ja käydä koirien kanssa kävelyllä. Juuri nyt en tarvitse mitään ylimääräistä enkä varsinkaan itseni ylittämistä. En ahdistavia asioita joita en halua tehdä.

Jotenkin pelkään, että jos kerromme tästä nyt, saan sen jälkeen keskenmenon. Tai että keskenmeno alkaa neuvolapäivän aamuna. Tai juuri ennen seuraavaa ultraa. Ensimmäinen pieni alkoi vuotamaan pois juuri ensimmäisen neuvolan aamuna. Muistan sen tunteen, sen pelon mikä mitätöitiin. Kaikki palaa mieleen raskausviikkojen edetessä, toivoisin vaan pääseväni näiden viikkojen yli aivan uusille viikoille. Sellaisille mitkä eivät tulvi mieltäni täyteen muistoja. Sellaisille missä osaisin ajatella salamatkustajaani pienenä ihmisen alkuna, en aikapommina mikä särkee sielun ja sydämen.

Ensi viikolla on maanantaina neuvola ja perjantaina toinen ultra yksityisellä. Lauantaiaamuna me jo lennetään. Mutta tämä viikko yhdeksän on vielä täynnä odotusta ja pelkoa, arkea ja lepoa, tunteiden kirjon läpikäymistä ja hetkiä kotisohvalla. Toivon voimia nähdä pelon yli, kulkea toivossa ja löytää jälleen uusi raskausviikko ja saada hyviä uutisia juuri ennen matkaa olevasta ultrasta!

Namaste <3 Eerika & salamatkustaja

Työpaikan koneella Lily aukeaa selaimeen, eikä se ole enää pelkkä päivitysviesti! Mm. palstan kuvaus on kadonnut, samoin bloglovin-linkki, naamani ja kuvaustekstini. Niin ja yläkuva, mutta noo, ehtiihän tätä tässä viikonloppuna taas väsätä. Kotona odottaa pari postausta wordiin kirjoitettuna, saas nähdä tuleeko tarve stilisoida niitä vielä ennen julkaisua. Ajatukset ja mietteet kun vaihtuu joka päivä! Välillä olen aivan puhki ja itken, pelkään ja ahdistun. Välillä olen iloinen, onnellinen, nautin kesäisistä päivistä, ruoasta, elämästä! Ja kaikkea siltä väliltä. Tänään mennään yhdeksännellä raskausviikolla, tarkalleen rv 8+4. Olo on hyvä, masu pullottaa enempivähempi, pahoinvointi iskee aina välillä, väsymys yhtäkkiä, mieli menee vuoristorataa ja mahdun juuri ja juuri liiveihini. Tiedossa on ihana viikonloppu ja jännittävä uusi viikko.

Niitä odotellessa ihanaa perjantaita univajeiselta! <3 Eerika 

Kuten moni muukin asia, ihan hävettää miten kauan onkaan edellisestä postauksesta! Masussa on kuitenkin kaikki hyvin, aivot ne vaan eivät oikein pysy aktiivisina iltaan asti ja kokonaisen postauksen kirjoittamiseen. Ajatukset ja tunteet tulee ja menee niin nopeasti etten kyydissä pysy. Tänään on rv 7+5 ja olo on kaikin puolin hyvä. Välillä pitää herätä yöllä pissalle, joka aamu herätään ainakin kamalaan pissahätään. Välillä yököttää aamulla niin, että on syötävä samantein jotain. Välillä voin aivan hyvin käydä aamupesulla ennen kuin pahoinvointi iskee. Välillä voin pahoin koko päivän vaikka söisin nonstop. Välillä voin syödä lähes normaalisti ja pieni yökötys lähtee ruoalla pois. On nälkäisiä päiviä ja supernälkäisiä päiviä. Se on ihan kusetusta ettei tässä vaiheessa pitäisi syödä juurikaan enempää kuin normaalisti. Okei, ehkä keho ei tarvitse ihan hirveästi enempää energiaa, mutta jostain alkukantaisesta syystä se sitä kuitenkin kaipaa! Ei se muuten olisi jatkuvasti näin nälkäinen, jokin luonnollinen syy siihen on oltava. Joten kuuntelen kehoani. Kun teki mieli järjettömästi piimää ja juustoa, ostin vihdoin ne kalcium-tabletit. Ostin myös raskausajan Omega-3:sia, joita pyrin ottamaan ainakin silloin tällöin. Ehkä auttaisi edes vähän tätä aivotoimintaakin? Suurin aivotoiminnan blokkaaja on tämä väsymys. Iltaisin ei oikein tee mieli muuta kuin köllötellä kotona, syödä ja käydä vähän kävelemässä koirien kanssa. Ehkä just nyt ei sen enempää tarvitsekaan.

Aluksi oli ihanaa jakaa ilouutista raskaudesta lähimmille ystäville. Tuntui, että sain tukiverkoston ympärilleni, ihmisiä joille voin puhua ja jotka välittävät. Nyt on kuitenkin niin vaikeaa puhua muille, jotka herkästi olettavat että tämä lapsi pysyy mukana. En vaan pysty ajattelemaan sinne asti, enkä oikeasti haluakaan vielä. Haluan elää tässä ja nyt, sillä se on ainut varmuus mikä meillä on. Toivon niin että saisimme pitää tämän pienen. Rukoilisin vaikka kaikille Jumalille mihin maan päällä uskotaan, vaikken usko niistä yhteenkään. Että saisimme pitää edes tämän. Mutta ei se ole toiveistani kiinni, ei edes rukouksista. Ei se ole kiinni todennäköisyysnumeroista, ei siitä näkyikö syke ultrassa, ei edes siitä jatkuvatko raskausoireet tai olenko kivuton. Mikään ei varmista sitä, että pieni sydän sykkisi juuri nyt sisälläni. Se vaan joko on niin tai ei ole. Pieni joko kasvaa hyvin ja pysyy mukana tai ei pysy. En voi muuta kuin elää elämääni päivä kerrallaan, kuunnella kehoani ja sen mukaan levätä ja syödä, keskittää energiani hyviin asioihin ja antaa ajan näyttää miten tässä käy. Tiedän ettei näin välttämättä ajattele vain onnistuneita raskauksia kokenut, ei ehkä se jolla jo lapsia on. Mutta minä en valmistaudu vielä lapsen saamiseen, minä toivon sitä ja menen päivä kerrallaan eteenpäin katsoen mitä jokainen hetki tuo tullessaan. En myöskään valmistaudu pahimpaan, mutta tiedän myös ettei tulevaisuus ole koskaan kiveen kirjoitettu. Ellei sitten hautakiveen, mikä onkin ainut tulevaisuus mikä meitä kaikkia varmuudella joskus kohtaa.

Jottei aivan synkistelyksi menisi niin tässä kuva maailman parhaasta pitsasta mitä saa omassa kodissa! Tähän toki sellainen huomautus, että ehkä tämä on vain parasta pitsaa Italian ulkopuolella ;) Aivan ohut rapea pohja, herkulliset raaka-aineet ja rucolaa päälle. Namsk! Tällä hetkellä himottaa kaikki suolainen ja rasvainen eikä salaatti uppoa. Onneksi myös keitot maistuu ja niistä saa herkullisia ja terveellisiä heittämällä. Päärynä on herkullista, samoin omenat ja mangoviili. Jostain syystä pähkinät, taatelit ja luumut ei enää maistu välipalaksi. On pakko ostaa töihin hedelmiä, mangoviiliä ja perunapiirakoita. Tosin paistopisteen hyllyllä tekee armottomasti mieli lihistä, minkä väliin laittaisin nakkeja, juustoa, sinappia ja ketsuppia. En kestä! Mutta onnekseni en kehtaa ostaa sellaista pommia töihin, joten maistuuhan ne perunapiirakatkin nannalle. Jostain syystä tekee mieli myös leipää, erityisesti täytettyä moniviljasämpylää tai maalaisleipää voilla, juustolla, kinkulla ja tomaatilla. Koska meitsin masulle ei kovin hyvin osu nuo viljat, on pitänyt pitää määrä minimissään ja ottaa mahdollisimman moniviljaista leipää jossa vehnän määrä olisi minimissään. Turvotus on joka tapauksessa iltaisin aikamoista, joten en ole vielä huomannut paisuvani palloksi tästä leipämäärästä :)

Tänä aamuna punnitsin ja painoa oli noin 700g enemmän kuin ennen raskautta, tosin tuo kehonkoostumusvaaka myös näytti isompaa nestemäärää eli suurin osa on varmastikin turvotusta. Kaikki näyttäisi kuitenkin tulevan vain yhteen kohtaan eli tuohon mahaan ja kun olen aika pieni ja siro, näkyy masupallo iltaisin aika reilusti. Onneksi tilanne kuitenkin helpottaa aamulla. Note to self, älä kokeile vaatteita illalla ja itke itseäsi turhaan uneen, sillä ne mahtuvat päälle kyllä aamulla! Toivon vaan, että päästäisiin sinne toiselle kolmannekselle ja voisin antaa masun ihan reilusti näkyä ja iloita siitä muulloinkin kuin salaa iltaisin miehen kanssa masua silitellen :) Ja voisin ostaa edes jotain raskausvaatteita ja aloittaa mammajoogan! Toivotaan että ihana kesä vauvamasuineen on vain nurkan takana ja pienellä on masussa kaikki hyvin juuri nyt ja huomennakin.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua <3 Eerika & salamatkustaja

Terkkuja pahoinvoivalta mamikokelaalta sekä mustikan kokoiselta tyypiltä! Iloisten ultrauutisten jälkeen alkoi pelottamaan aivan vietävästi. Mietin vaan, että nytkö se sitten menee kesken kun olen saanut nähdä sydämen sykkeen. Niinkuin viimeksi. Tänään alkoi raskausviikko kahdeksan (eli 7+0) ja oireita on vaikka muille jakaa. Eipä vähäisimpänä tuo mahdoton pömppömaha mitä tuntuu lähes mahdottomalta piiloitella! Yritys hyvä kymmenen?

Koska kai sitä jonkinlaista raskauspäiväkirjaakin pitäisi pitää, listataan nyt tähän väliin tämänhetkiset raskausoireet, sillä jotenkin niitä tuntuu nyt riittävän listaksi asti!

• jatkuva pahoinvointi, ällötysolo joka häviää hyvällä tuurilla hetkeksi kun syöt jotain
• jatkuva syöminen ja nälkä
• jotkut ruoat vaan ällöttää, jostain syystä myös salaatinlehdet?
• himottaa syödä juustoa ja suolakurkkua, piimää ja simaa.. (jälkimmäistä kahta ei sentään yhdessä!)
• järjetön väsymys
• aamuyön pakollinen pissaretki ja levottomat unet
• jatkuva pissahätä myös päivisin
• lisätään nyt vielä aamupahoinvointi, mehua siis ennen sängystä nousemista, kiitos!
• rinnat paisuu ja niihin sattuu, eli urheiluliivit päällä rauhallisellakin kävelylenkillä
• hiiltyminen sekunnin sadasosassa nollasta tuhanteen ja ärr!
• herkkä olo, itkuherkkyys jos esim. ravintolassa saatu ruoka ei menekään alas kun se ällöttää
• masupömppö mikä jo raskausmasua muistuttaa (ei vielä ei!)
• tuoksut ällöttää niin että kakoo
• hidas ruoansulatus

Kierreltiin lauantaina kaupoilla etsimässä mekkoa kummipojan ristiäisiin ja katseltiin samalla muutenkin vaatteita. Samaan aikaan piti miettiä josko tämä masu tästä kasvaa ja toisaalta varautua myös siihen ettei se kasva. Ostin uudet värikkäät jumppahousut (ekassa kummassa kuvassa päällä ja näkyy näistä aurinkolaseistakin) ja nuo ihanan siniset collegecaprit sekä uudet päheet aurinkolasit kesän lenkeille ja pyöräilyretkille. Näiden pitäisi mennä kesän ajan tuossa masun alla (ei siis noiden aurinkolasien!). Niin ja sen mekon joka toivottavasti mahtuu vielä kuukauden päästä päälle! Ainakin yritin jättää masulle varaa.

Keskustassa pyörimistä varjostivat jatkuva masuasian esillä olo, mieleeni nousseet hillittömät pelot, väsymys, pahoinvointi, nälkä, pissahätä, päänsärky ja mielialanvaihtelut sekä itkuherkkyys. Meinasi tosiaan itkua tuhertaa ravintolan pöydässä kun listalta ei meinannut aluksi löytyä mitään ruokavaliooni sopivaa ja sitten pöytään tullut annos oli jättimäinen ja ällötti niin etten pystynyt siitä puoliakaan nakertamaan. Jostain syystä mies ei ymmärtänyt miksi mua itketti. Jepjep, mutta onneksi sentään sen kamalan ravintolakokemuksen jälkeen saatiin toisaalta jälkiruoaksi mahtavat leivokset, miehelle pressokahvi ja meitsille haudutettu tee. Kyllä se elämä alkoi siinä vaiheessa jo hiljalleen voittamaan! Lopulta sain myös kotilukemiseksi matkaoppaita (oli -20%, ostin kolme!) ja vietinkin niiden parissa aika tovin viikonloppuna. 

Onneksi kotona saa kuitenkin just sellaista ruokaa kun haluaa. Tosin hieman huono omatunto tulee siitä, että jatkuvan syömisen tarpeen lisäksi tekee mieli kaikkea mättöä. Aamupalana herkuttelin sunnuntaina uunissa paistetuilla munakupeilla (kinkkua, tomaattia, basilikaa, mausteita, kananmuna), tai itseasiassa kahdella plus marjoilla ja puurolla. Illemmalla herkuttelin quesadillalla italian tyyliin (tortillalettuja, juustoa, pestoa, aurinkokuivattu tomaatti -tahnaa, tomaattipyrettä, kinkkua, tomaattia, rucolaa ja lisää juustoa) ja nam, jäätelöllä vohvelitötterössä! Ainiin, tuliko sitä syötyä vielä vähän irtokarkkeja leffaa katsoessa? Ihan hirveän huono omatunto kun en varsinkaan haluaisi tuon vatsapömpön tuosta kasvavan enempää kuin sen on tarpeen, siis ainakaan tämän ensimmäisen riskikolmanneksen aikana. Sen jälkeen saa pieni näkyä kun tietää toisen aika hyvällä varmuudella pysyvän kyydissä!

Liikuntapuoli on jäänyt kävelyihin koirien kanssa sekä satunaiseen iltajoogaan varovasti omalla matolla. Ryhti tuntuu huononevan kun vatsaa ei tee mieli venyttää vaan ennemminkin suojella kumaralla asennolla. Joogajutuissa pitää olla varovainen, mutta toisaalta olisi hyvä vahvistaa keskivartalon lihaksia jotta ryhti pysyisi kunnossa eikä kipuiluja tulisi. Käyn toki muutaman viikon välein vieläkin fyssarilla, mutta eipä se muuta tee kun avaa kehoa. Eli työt on kyllä tehtävä ihan itse! Toivottavasti pystyn ja jaksan sitä työtä tehdä myös tämän väsymyksen ja keskenmenon pelon keskellä.

Ilta-aurinko ja kuumailmapallot, uniset koirat sohvalla ja masussa hyvä olo. Kaikki on vielä tietääkseni hyvin ja pidän siitä toivosta kiinni kaksin käsin.

<3 Eerika ja mustikkatyyppi

Jahas, tässähän se oliskin Jepen ensimmäinen koulukuva. Eiku ultrakuva. Koko vastaa viikkoja oikein hyvin, menkoista laskien täällä oltais rv 6+4 ja mitan mukaan oltaisiin 6+2. Kun toinen on himpun alta 6mm kokoinen, voi tämä ero mennä hyvinkin vielä virhemarginaaliin, mikä on huimat +-4pv. Pienen sydän sykki ja tyyppi oli kiinnittynyt kohdun yläosaan, lääkäri saikin hieman painella ja käännellä että sai pienen mahdollisimman hyvin hollille mittausta varten. Hieno fiilis, sillä olin jo vähän epäillyt notta onkohan siellä nyt ketään. Mutta olihan tälle parin päivän jatkuneelle pahoinvoinnille hyvä syy, ei ole nimittäin meinannut ohi mennä edes jatkuvalla syömisellä!

Tässä vielä päivällinen. Siis jotenkin on vaan jatkuvasti saatava ruislastuja, aurinkokuivattu tomaatti -pyrettä ja juuuuuuustoa! Tehtiin myös tomaattista rapukeittoa, mutta jostain syystä en kyennyt syömään niitä rapuja vaan söin sitten pelkkää sitä tomaattikeitto-osaa. Oli muuten tosi hyvää! Välillä tulee ihan kummia juttuja, esim. avokadoa teki mieli ennen raskautumista ja siinä ihan alussa. Mutta pari viikkoa sitten kaikki avokadot alkoi maistua ylikypsille ja ällöttäville, vaikka olis ollut just sopivan kypsiä! Eli ei sit enää avokadoja, ne näköjään ällöttää. Mutta ai että, suomalaisia pakastemansikoita ja -mustikoita syön joka päivä, välillä laitan sekaan hunajaa, puuroa, jogurttia, kinuskikastiketta tai jäätelöä. Joitain hedelmiä tekee mieli ihan tosissaan. Ja kaikkea pientä ja suolaista. Kuten sipsejä ja salmiakkia. Mutta maltan mieleni :) Ja ai että miten hyvää SIMA onkaan! Mutta siinä pirulaisessa on 0,8% alkoholia, ettei nyt ihan pullokaupalla voi vetää. Tähän mennessä muutamasta lasillisesta päivässä ei ole myöskään alkanut närästämään tai turvottamaan. Ostettiin just kolme pulloa kaappiin, pitäisköhän ostaa joku lavallinen varastoon? Entä jos ne kohta lakkaa myymästä simaa?

Ja siis ollaanko me nyt yltiöonnellisia? Mun pitää myöntää, että vaikka kuinka on ihanaa nähdä että pienen sydän se siellä sykkii, ei se sano mitään huomisesta. Siispä päivä kerrallaan ja toivotaan näkevämme se pieni sydän uudellen 2-3 viikon päästä uudessa ultrassa. Ja vielä sitten reilun 5 viikon päästä ekassa kunnallisessa ultrassa. Anna meidän päästä sinne asti ja sen yli! Anna pienen kasvaa ja sykkiä reippaasti, olla turvassa ja saada kaikki ravinteet mitä se tarvitsee. Anna meidän voida hyvin, elää ilman kipuja ja vuotoja, ilman säikkymistä ja suurta huolta. Anna meille raskausmasu ja tieto siitä, että pieni kasvaa ja riskiviikot ovat takanapäin.

Ihanaa viikonloppua, täällä me herkutellaan ja nautiskellaan elämästä <3 Eerika