Ladataan...
Bättre liv

Meistä jokainen antaa itsestään vain tietyn verran ihmissuhteissaan, raottaa toiselle vain vähän kuortaan, näyttää toiselle koko tunteiden ja ajatustensa kirjon. Samalla tavoin kun työkaveri rajaa osan itsestään työpaikan ulkopuolelle, olematta valheellinen, kirjoittaa bloggari vain rajatusti asioista. Sen jälkeen kun avasin eroamme täällä blogissa, olen kokenut todella vaikeaksi kirjoittaa tänne. Päässä pyörivät asiat ovat yhtäkkiä niin henkilökohtaisia ja niihin liittyy muita ihmisiä. Itse en koe oikeaksi puhua ihmissuhteista yksipuolisesti, sillä lopullista totuutta ei varmaan ole olemassakaan. On vain eri kokemuksia, värittyneitä muistoja ja näkökulmia, joista yhden ihmisen päässäkin voi olla useita. Jokaisella on oma nykyisyytensä, menneisyytensä ja tulevaisuutensa. Oma kokemusmaailmansa, tunteensa, ajatuksensa ja eri väriset lasit siinä välissä eri hetkinä.

Emme voi koskaan todella tietää mitä toinen kokee. Usein emme tiedä varmasti edes sitä, mitä itse koemme. Toisten ihmisten sisäisen maailman arvailu on turhempaa kuin lottorivin kirjoittaminen. Silti kirjoitan tänään, laitan ajatukseni sanoiksi pitkästä aikaa yöpöydälläni makaavan vihon sijaan näppäimistölle. Sillä blogit antavat itsellenikin niin paljon, kirjoittaminen ja aito vuorovaikutus myös, sillä aitoja kohtaamisia on myös sähköisten välineiden keskellä. Itselleni tämä blogi on ollut kuin se läheinen ystävä, kenen kanssa jaamme elämän syvät uomat, enkä aina ole ottanut teitä mukaani niihin kepeisiin hetkiin. 

Se, että puhun/kirjoitan vaikeista ajatuksistani ja tunteistani ääneen, ei tarkoita ettenkö olisi myös iloinen ja kepeä, eläisi hetkessä tai pystyisi pysymään rauhallisena ja empaattisena uhmaikäisen lapsen raivotessa. Se, että on ainoa joka sanoo jotain ääneen ei tarkoita että olisit ainoa joka niin ajattelee, tuntee ja kokee. Se, että avautuu ystävälleen elämästään, ei tarkoita etteikö hänen elämässään olisi uskomaton määrä myös hyvin olevia asioita. Se, että suree, ei poissulje iloa. Se, että tuntee vahvasti ei poissulje järkeä. Se, että on järjestelmällinen ei poissulje ex tempore -hetkiä. En usko, että meistä kukaan on täysin mustavalkoinen. Itse olen raidallinen tai läikikäs, mustaa ja valkoista yhtä aikaa. Osa tekee suurimman osan valinnoistaan tietyn arvon mukaisesti, osa pallottelee useampien välillä. Jokainen meistä elää jossakin suhteessa ristiriitaisten valintojen keskellä. Usein syvällä sisimmässään tietää mikä itselleen on totta.

Sitä voi ja pitäisi ajatella hienosti, ettei ulkoisesti täydellinen elämä tuo onnea ja rauhaa. Samalla onnea ja rauhaa etsitään usein juurikin siitä, ulkoisesti täydellisestä elämästä, sitkun kaikki on hyvin tai ainakin paremmin. Samalla annetaan ymmärtää ettei ihminen, jolla on mukava osallistuva puoliso, ura, asunto ja varaa matkustaa ja sisustaa voisi olla onneton. Hänellä ei voisi olla suuria elämänkriisejä, surua, menetyksiä tai huonoa parisuhdetta. Ei paha olo, ei riitoja, ei ihmissuhdesotkuja kuten meillä kaikilla ihmisillä joskus on.

Jos kaikki on ulospäin ok ja sisällä sekavuutta, sitä kutsutaan kulissiksi. Jos koti ja päivän asu ovat suttuisia, kuuluu paska parisuhdekin ihan eri tavalla yhtälöön. Eihän se ihan niin mene. Jos ulkoisella täydellisyydentavoittelulla saavuttaisi jonkun suojakehän elämän vaikeuksia vastaan, olisi aika harvalla länsimaissa paha olla. Jos toimivia parisuhteita voisi rakentaa vai tahtomalla ja yrittämällä ja sopivan pariskunnan kasata ihan vaan paperilla ja juuri sopivassa lapsentekoiässä for life, oltaisiin aikamoisessa utopisessa maailmassa missä en oikeastaan haluaisikaan elää ja hengittää.

On mielestäni aika absurdia ajatella, että ne parisuhteet, joissa on talo, lapsia ja vihkivalat sanottuna, olisivat ainan toimivia ja pelastettavissa. Jostain syystä parikymppisenä eroon suhtauduttiin aivan eri tavalla. Kun erosin viimeksi 21-vuotiaana ei kukaan tullut sanomaan, kuinka rakkaus on löydettävissä uudelleen, kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa, eroamme liian helposti, ei pitäisi erota ellei toinen hakkaa tai että pitäisi vaan tyytyä siihen mitä on. Kun aloitin pian eron jälkeen uuden suhteen, ei sitä kutsuttu laastariksi. Kun olin siinä suhteessa 13,5 vuotta, en kyllästynyt pitkän suhteen normaaleihin muutoksiin ja vaiheisiin tai kaivannut sinkkuelämää.

Nyt kun eroa pyörittelee mielessään, sitä näkee aiheesta kirjoitettuja artikkeleita ympärillään enemmän kuin koskaan. Muutamansadan sanan yleistävät jutut määrittävät suhteen kuin suhteen tilan. Ulkoapäin voi katsoa muita ja selittää heidän asiansa itelleen sopivalla tavalla oman ajatus- ja kokemusmaailmansa kautta. Mutta vaikka minä erosin, en väitä sen olevan kaikkivoipa ratkaisu lapsiperheiden ongelmiin, kaukana siitä! Toivon mahdollisimman paljon välineitä ja tukea heille ketkä elävät vaikeassa parisuhdetilanteessa, toivon että kaikki on hetken päästä paremmin, toivon että aika ja parisuhdeterapeutti korjaavat ja että se kaikki on korjattavissa. Vaan tunteiden sijaan järjellä ajateltuna en usko sen olevan 100%:sti mahdollista.

Ihmissuhteet, rakkaus ja elämä ovat yksi suuri mysteeri. Pystyykö joku oikeasti selittämään, miksi elämä menee niinkuin menee? Luulenpa, että niillä  selityksillä sitä vaan huijaa itseään. Joskus on vaan käynyt niin hyvä tuuri siinä, että lapsi nukkuu hyvin, sattuu saamaan innostavan työpaikan, on saanut hyvät parisuhdetaidot kotoa tai sattunut löytämään itselleen sopivan kumppanin sopivasti perheenperustamisiässä. Ihmisenä sitä voi tehdä vain rajallisen määrän haluamiensa asioiden eteen, loppu on in God's hands tai kenen ikinä. Vaikka sitä kuinka tekisi kaiken oikein, elämä se vaan tulee ja yllättää. 

En olisi koskaan kuvitellut, että elämässäni käy näin, että kaikki yhdessä rakentamamme murenisi, hajoaisi hataran pohjan pettäessä. Silti en koskaan myöskään osannut kuvitella miten paljon elämältä saan! Miten paljon olen saanut kokea, rakastaa ja saavuttaa. Miten monta hetkeä elämässäni, niin ohimenevää. Jokaisen työpaikan, asunnon, kaupungin ja ihmisen jäädessä taakse olen kokenut sydämen murskaavaa haikeutta ja samalla nähnyt tulevaisuuden innostavan avoimena. Sillä mikään ei ole pysyvää, vaikkei itse mitään muuttaisikaan. Tutun tien varrella maisema muuttuu, ihmiset ympärillämme muuttuvat, me itsekin muutumme. Saattaa näyttää siltä, että ne kaikki muut handlaavat tämän elämän jotenkin niin helpon oloisesti. Emme kuitenkaan voi arvata millainen sisäinen maailma vastaantulevalla on, millaiset ilot ja murheet sieltä löytäisimmekään. Jos tietäisimme, vaihtaisimme ärsytyksen ja kateuden suosiolla empatiaan ja ymmärrykseen.

On outoa sanoa se ääneen, mutta kaikesta kivusta, tuskasta, luopumisesta, ikävästä, irtipäästämisestä ja elämän uudelleen rakentamisesta huolimatta uskon, että meidän kaikkien on todella parempi näin. Sitä tulee jotenkin niin sokeaksi kaikelle sille mitä omassa elämässä on, niin hyvässä kuin pahassakin. Eikä ole vain yhtä totuutta. On vain tämä hetki. Olen kiitollinen jokaiselle aidosti kohtaamalle ihmiselle, ystävälle ja rakkaalle, jotka ovat vaikuttaneet minuun ja minä heihin. Jokainen heistä voi parhaimmillaan opettaa meille jotain itsestämme, auttaa meitä matkallamme sen matkaa mitä tallustamme yhdessä. Joskus sen huomaa vasta jälkikäteen.

Rakkautta ja kaikkea hyvää,

<3 Eerika (yhteisestä eropäätöksestä 8 kk)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Loma. Siis minne se karkasi? Katson lähestyvää ukkosrintamaa ja mietin menisinkö itsekin sohvalle kun lapsi kerrankin nukahti päiväunilleen ja kanapata muhii uunissa. Vaikka lomanloppumisangsti nostaakin jo päätään, pitää muistaa, että olen lopulta tehnyt jo vaikka mitä..

  • nauttinut hitaista aamuista ja aamupaloista, haleista sohvalla ja yhteisistä hetkistä tytön kanssa
  • pöristellyt tytön mahaa, leikkinyt kiireettömästi leikkejä
  • syönyt lähes joka päivä jäätelöä
  • käynyt tytön kanssa pari kertaa thaimaalaisessa lounaalla (tytön lemppari!)
  • nähnyt tosi montaa ystävää lapsineen heillä, meillä, puistoissa ja rannalla
  • askarrellut ja piirtänyt tytön kanssa
  • hyvästellyt rauhassa vanhuskoiran ja surrut

  • käynyt mustikkametsässä ihan oman kodin lähimetsissä
  • tehnyt pari ale-löytöä (Revolin pata -60% ja farkut kympillä!)
  • viettänyt tytön ja ystäväperheen kanssa päivän Hangossa
  • käynyt tytön ja ystävien kanssa Korkeasaaressa
  • käynyt vihdoin suppailemassa!
  • käynyt Eiran Sandrossa lounaalla ja kierrellyt Eiran rantoja

  • tsekannut Löylyn ja Hernesaarenrannan terassit
  • käynyt junalla kotikaupungissani ystävien luona tytön kanssa, käytiin myös papan luona ja mummin luona samalla reissulla
  • majoittanut ex tempore kahteen otteeseen ystäviäni matkalla pääkaupungista lennolle/laivaan
  • sisustanut vähän ja käynyt tytön kanssa Ikeassa ihan kaksin
  • lukenut neljänneksen dekkarista
  • tehnyt lettuja iltapalaksi
  • upottanut varpaat hiekkaan ja touhunnut paljain varpain (tai kuten tyttö sanoo: ilman varpaita)
  • ehtinyt kasvatella kynsiä (viilaaminen ja kovettava lakka ovat tässä välttämättömiä apureita)
  • tutustunut tytön kanssa uuteen päiväkotiin
  • leikkinyt aika monessa leikkipuistossa!

Isin kanssa tyttö on myös tehnyt jos jonkinmoista alkukesästä, käynyt rannalla ja maauimalassa, mummin ja ukin luona, harjoitellut potkupyöräilyä, syönyt thaimaalaista ja nepalilaista ja älyttömästi jäätelöä ja tehnyt ties mitä muuta!

Toiveena olisi vielä loppukesän aikana:

  • loikoilla riippukeinussa lukemassa
  • käydä tytön kanssa Lintsillä
  • kierrellä Helsingin kantakaupungin katuja, puistoja ja putiikkeja
  • osallistua puistojoogaan

Tuollainen pieni 2v 7kk lapsi on aikamoinen pakkaus. Niin ihana, fiksu, jutteleva, osaava ja hauska! Niin tahtova, eieiei ja hermoja koetteleva. Tutista luovuttiin heti loman alkuun ja se meni lopulta kivuttomammin kuin kuvittelinkaan. Vain muutaman päivän sen perään itkettiin, sitten muistettiin äidin selitys siitä kuinka oravavauvat tarvitsivat niitä tutteja ja juteltiin asiasta aina välillä. Tutin puuttuminen, lomarytmit ja no, tuo ikä, ovat varmastikin kaikki vaikuttaneet siihen, ettei uni ole oikein meinannut tulla silmään. Ei päivällä eikä oikein helposti illallakaan. Niinpä meillä on taisteltu toista tuntia päiväunille menon kanssa ja nukahdeltu autoon viideltä illalla. Uhmaa on ollut tavattavissa aiempaa useammin ja voimakkaammin. Ehkäpä tutista luopuminenkin on vaikuttanut, sillä tuttu rauhoittaja puuttuu. 

Vaipoista toivoimme myös pääsevämme hiljalleen eroon, mutta lopulta ollaan oltu niin paljon liikkeellä, ettei olla oikein ehditty keskittyä pottatreeneihin. Kotona pidetään kuitenkin välillä pikkareita tai kestovaippoja ja harjoitellaan potalla/pöntöllä käymistä. Josko päiväkotirytmi taas auttaa asiaa, siellä kun käydään pisulla joka välissä eikä vaippaan ehdi välissä välttämättä tullakaan mitään. Josko vuodenvaihteeseen mennessä oltaisiin jo pitkällä tässäkin asiassa? Sitten kolmevuotiaana! Niiden asioiden lista, mitä tyttö jo osaa, on lähes loputon. Hän yllättää minut lähes joka päivä nokkeluudellaan ja osaamisellaan! On ihanaa nähdä kuinka toinen riemuitsee uusista taidoistaan ja siitä kuinka hän osaa tehdä asiat ihan itse. Siihen on ihana kannustaa!

Aloitimme uuteen päiväkotiin tutustumisen eilen. Päiväkoti on tässä aivan naapurissa joten sinne pääsee kävellen. Tytön isä on myös muuttamassa loppukuusta parin talon päähän, joten kohta meillä on kaikki lähellä. Päiväkoti, molemmat kodit, leikkipuistot ja hyvät lenkkeilymaastot. Ja pian uudet ystävätkin? On niin kätevää kun pystytään hoitamaan vaihdot ilman autorumbaa ja toisen luota voi käydä lainaamassa potkupyörää tai matkavaunuja ihan vaan varaston avainta kääntämällä ja toista häiritsemättä. Arjen apuakin pystyy pyytämään ja antamaan entistä helpommin, jos joskus tuleekin jotain yllättävää. Me ollaan kuitenkin yhä toistemme tärkein tukiverkko. Toivottavasti viihdytään alueella, vaikkei enää niin lähellä palveluita ja loistavien yhteyksien varrella asutakaan kuin ennen. Onneksi täällä on rauhallista ja viihtyisää ja autolla kaikki on tietty lähellä.

Niin, siihen päiväkotiin. Ensimmäisestä tutustumispäivästä jäi vähän huono maku kun paikalla olevat hoitajat tuntuivat olevan hieman pihalla. Ehkä he olivat melko uusia tai muuten vaan epävarmoja, heillä ei ollut tietoa tytön omasta hoitajasta ja tutustumissuunnitelman tekeminen tuntui jäävän omalle kontolleni. Olo jäi hieman epävarmaksi joten soitin päiväkodin johtajalle, joka johtaa tätä pientä yksikköä läheisen ison lisäksi. Selvisi, että uuden lastentarhanopettajan rekrytointi on vielä kesken pienten ryhmään ja hänestä tulee tyttömme oma hoitaja. Sovimme samalla kuinka tutustumme tällä viikolla ja aloitamme ensi viikolla hoidon sekä hän lupasi sopia päiväkodissa kuka vastaa tytöstämme kunnes hän saa oman hoitajan. Tänään ryhmässä olikin toinen hoitaja paikalla, joka oli ollut talossa pidempään ja otti ohjat käsiinsä. Hän oli ihana ja minulle tuli varmempi olo siitä, että kaikki menee tässä uudessakin päiväkodissa hyvin. 

Tänään tyttö sai oman kaapin sekä kuraeteisestä paikan kengilleen ja siellä hän jo meni itse laittamaan sisätossuja aamu-ulkoilun jälkeen. Eilen hän vielä istui äidin sylissä lounaalla, mutta tänään hän söi reippaasti omalla paikallaan. Pienten ryhmässä suurin osa oli alle 2-vuotiaita ja leikkikaveriksi löytyi ensimmäisenä päivänä lähinnä yksi saman ikäinen tyttö. Kun eilen isot ja pienet leikkivät eri pihoilla, oli portti tänään auki ja tyttökin sai lisää leikkikavereita juuri isompien ryhmään siirtyneistä 3-vuotiaista. Hän kun on tottunut leikkimään pienessä sisaruspäiväkodissa 4-5 vuotiaiden kanssa, siellä kaikki 1-5 vuotiaat leikkivät sulassa sovussa vaikka osan päivästä viettivätkin pienryhmissä. Kaikki alkoi sujumaan mukavasti ja tutustuin myös isojen puolen hoitajiin.

Huomenna olemme taas vähän pidemmän pätkän, ihan aamusta lounaaseen ja sitten lähdemme taas kotiin päiväunille. Käyn myös tunnin ajan asioilla ja jätän tytön siksi aikaa päiväkodin hoitajien huomaan. Toivottavasti huomenna saadaan aloitettua päiväunet taas vähän aikaisemmin, jotta päiväkodissakin unet tulisivat jo kahdeltatoista. Perjantaina kokeillaan jo päikkäreitäkin päiväkodissa kun tytön isi menee hänen kanssaan päiväksi ja jättää hänet myös hetkeksi hoitajien kanssa. Ensi viikolla sitten tositoimiin, tosin lyhyillä päivillä aloitellaan. Tytöllä on tapana kysyä, jännittääkö äitiäkin. Sitten vielä varmistetaan, että jännittääkö isosti vai pienesti. Nyt kyllä pitää myöntää, että äitiä jännittää tällä kertaa isosti! :)

Uusi arki alkaa hiljalleen uudessa päiväkodissa ja uudella alueella. Ensi viikolla töihin, loppukuusta tytön isin muutto naapuriin, totuttelemista elämään yhden koiran kanssa. Kesä meni jonnekin ilman, että ehdin viettää rauhallisia rantapäiviä riippukeinussa tai hengailla turistina Helsingin kantakaupungissa. Loma alkoi pätkällä tytön kanssa, vanhuskoiran lopettamisella ja suremisella, olen nähnyt ystäviä, käynyt kotikonnuillani ja ollut suurimman osan ajasta kahdestaan tytön kanssa. Omaa aikaa on siis ollut aika nirkoisesti.

Olin aivan uuvuksissa ennen loman alkua ja jotenkin tuntuu, että tarvitsisin perään toisen kolmen viikon loman minkä vaan nukkuisin ja makaisin auringossa. Toivon hyviä kelejä lopuille lomapäiville, varsinkin siihen väliin kun tyttö on puolitoista päivää isällään :) Arjen alkaessa myös vuorottelu tasaantuu ja tyttö on taas 3-4 yötä vuoroin kummallakin. Arkirytmi tulee tekemään itsellenikin hyvää. Kunhan nilkka paranee, voin käydä tyttökoiran kanssa juoksemassa ja tytön kanssa pyöräilemässä vielä lämpimissä syysilloissa. Ruokarytmikin tasaantuu ja syön toivottavasti vähemmän jäätelöä ja enemmän terveellisiä välipaloja. Jotta hyvä elämä olisi kasassa, voisinpa vielä saada itseni joogaamaan kotona sekä käymään ystävien kanssa taidenäyttelyissä. Siinä olisi aika täysi paketti. Treffailu saa nyt kyllä odottaa, että saan oman elämäni kasaan. Käytän ajan ja energiani itseeni, tyttöön, koiraan ja ystäviin.

Olen ottanut asiat viime aikoina melko raskaasti ihan jo väsymyksen ja koiran kuoleman aiheuttaman surun vuoksi. Mutta myös siksi, että syytän herkästi itseäni milloin päiväkodin vaihdosta, avioliiton hajoamisesta tai oikeastaan kaikista tytön elämän vastoinkäymisistä ja kiukuista. Tunnen olevani se hirveä eronnut ihminen, jolle ei kelvannut se elämä mikä toisille on hyvää. Joka halusi jotain enemmän ja kaatui naamalleen. Sillä lapsiperheissähän aina riidellään, ollaan väsyneitä, ei ole omaa aikaa ja pistetään parisuhde hyllylle ja se pitäisi vaan kestää? Jatkuvat riidat, erillisyys ja rakkauden puuttuminen. En vaan enää pystynyt siihen. Sillä rajansa on kai tyytymiselläkin? Pinnistelyllä? Yrittämisellä? Kestämisellä?

Parisuhteita on niin vaikea pistää vertailuviivalle keskenään. Eikä siihen ole tarvettakaan. Parisuhteessa on kaksi ja he keskenään miettivät miten siinä ollaan ja ollaanko. Ulkopuolisen on niin vaikeaa sanoa millaista toisen parisuhteessa on, miltä kotona tuntuu, taivaalta vai helvetiltä? Ja kuinka juuri me kaksi voimme vaikuttaa siihen? Luulenpa, että tätä kaikkea pohtiessa sitä on nähnyt asioita eri silmin kuin silloin parisuhteessa ollessaan. Pystynyt näkemään kaiken kuin ulkoapäin. Samalla sitä ei oikein ymmärrä miten sellaiseen pisteeseen päädyttiin, kaksi mahtavaa ihmistä jotka haluavat vain hyvää, tekivät toisilleen niin paljon pahaa. Ja nyt voimme taas olla ystäviä. Välillä mietimme, miksei tästä voisi tulla pienen breikin jälkeen vielä jotain. Ja sitten taas, huhhuh. Elämästä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Silti veikkaan, että se on jotain uutta, vaikka kuinka pahaa tekee.

Kauniita loppukesän päiviä ja rentoa uuteen arkeen astumista toivottelevat,

Eerika & Epeliina (2v 7kk äiti ja tytär vielä puoliksi lomalaitumilla)

TallennaTallenna

Share

Ladataan...
Bättre liv

Välillä on vaikeaa päästää irti. Päästää irti avioliitostaan, päästää irti kaikesta yhteisestä, päästää irti siitä mitä parisuhde joskus oli ja mitä sen toivoi olevan. Ja millainen elämä meillä yhdessä oli ja oli suunnitelmissa tulevaisuuteen. Päästää irti siitä, miten oikealta uusi suhde tuntui, miten suurta rakkaus oli ja millaista vahva henkinen yhteys pystyi olemaan. Päästää irti siitä kuka olin ja kuka toivoin olevani. Päästää irti siitä, että kuvassa ei rakennu meidän kotimme.

Ex-aviomies on viettänyt viikonloppua tyttöystävänsä ja tyttökoiran kanssa mökillä ja ex-mikäikinäsalamarakkausmies viettää kesälomaansa ja jatkaa elämäänsä ties sun missä teillä tuntemattomilla.

Itse aloitin lomani uhmaikäisen tutistaan luopuvan tytön kanssa sekä vanhuskoiraa hyvästellen parin päivän päästä viimeiseen lepoon. Ensimmäisiin lomapäiviin on osunut rankkasateiden verran raivareita, itkua ja väliin jätettyjä päikkäreitä. Vanhuskoiran pissoja lattialla ja törmäämistä lähes sokeana sinne sun tänne. Keväinen nilkkavaurio osoittautui myös ortopedillä sen verran vakavaksi, että minulle määrättiin lääkettä ja lepoa, juoksu ja pyöräily sekä pitkät kävelylenkit ovat siis tältä erää kieltolistalla. Onneksi ehdin juuri tankata ystävien läheisyyttä ja tukea. Sopia lomalle lounastreffit, terassitreffit ja junareissun kotikaupunkiin. Sekä nähdä auringonpaistetta vähintään säätiedotuksessa.. Mutta ainakaan ei tarvitse aamuisin pinnistellä herätyskellon mukaisesti ylös, meikata, pukea, hoitaa lapsen/koirien aamupuuhia aikataulussa vaan voi vaikkapa laittaa tytön herätessä piirretyt pyörimään ja köllähtää siihen vierelle viltin alle!

Olen tällä hetkellä siinä pisteessä, että pyristelen päästääkseni kaikesta lopullisesti irti. Siitä mistä olen mielessäni pitänyt kiinni. Loppuvuoden aikana olisi haettava lopullista avioeroa ja uskottava, että näin se maailma vaan makaa. Sitä käsittelemme toki ex-aviomieheni kanssa molemmat. Helppoa tämä muutos ei ole ollut kenellekään. Mutta ehkä kuitenkin paras ratkaisu kaikille?

Silti pahinta juuri nyt on hyvästellä 16-vuotta rinnallani kulkenut ystävä, jonka elämä ei vaan ole enää koiranelämää. Voinnin huononnuttua hiljalleen päätimme, että nyt on aika sanoa vanhuskoiralle hyvästit. Ennen kuin vointi lopullisesti romahtaa. Vielä kun hän ainakin vähän tajuaa missä on. Silti meinaan siirtää eläinlääkäriaikaa aina kun koiralla on vähänkin parempi hetki, kun tyttö haluaa antaa hänelle ruoan, silittää, ojentaa mustikoita metsässä tai auttaa kulkemaan portaissa. Miten minä tämän lapselle selitän kun itsekään en aivan ymmärrä koiran olevan pian poissa?

Että mitä tähän nyt oikein sanoisi, keventäisi vaikkapa näin..

 

"Send My Love (To Your New Lover)"

Just the guitar, okay cool

This was all you, none of it me
You put your hands on, on my body and told me
Mmm
You told me you were ready
For the big one, for the big jump
I'd be your last love everlasting you and me
Mmm
That was what you told me

I'm giving you up
I've forgiven it all
You set me free-ee

Send my love to your new lover
Treat her better
We've gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more
Send my love to your new lover
Treat her better
We gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more

I was too strong you were trembling
You couldn't handle the hot heat rising (rising)
Mmm
Baby I'm still rising
I was running, you were walking
You couldn't keep up, you were falling down (down)
Mmm
Mmm there's only one way down

I'm giving you up
I've forgiven it all
You set me free-ee, oh

Send my love to your new lover
Treat her better
We gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more
Send my love to your new lover
Treat her better
We've gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more

If you're ready, if you're ready
If you're ready, I am ready
If you're ready, if you're ready
We both know we ain't kids no more
No, we ain't kids no more

I'm giving you up
I've forgiven it all
You set me free

Send my love to your new lover
Treat her better
We've gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more
Send my love to your new lover
Treat her better
We gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more

If you're ready, if you're ready (Send my love to your new lover)
If you're ready, I am ready (Treat her better)
We've gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more
If you're ready, if you're ready (Send my love to your new lover)
If you're ready, I am ready (Treat her better)
We've gotta let go of all of our ghosts
We both know we ain't kids no more

Kauniita kesäpäiviä! Tyttökin nukkuu vihdoin tänään päiväuniaan, toiveikkaana iltaa odotellen siis..

<3 Eerika

TallennaTallenna

Share
Ladataan...

Pages