Ladataan...
Bättre liv

Syksy on ollut aika rankka. Sateet, kylmyys ja pimeys ovat lykänneet päälle samaan aikaan kun arjen pyörityksessä ei meinaa pysyä sitten millään mukana. Tehtiin ainoa asia mikä tiedettiin toimivaksi lääkkeeksi. Varattiin matka! Ja kuten niin monta kertaa aiemminkin tämän vauvavuoden aikana, kävi niin että matka oli edessä ennen kuin huomasimmekaan. "Siihenhän on vasta kuukausi aikaa, siis viikko, siis päivä..". Viikonvaihteessa viuhahdetaan siis Kanarian saarten lämpöön ja toivotaan että kaikki sujuu ilman suurempia kommervenkkejä! Pienen kanssa lentäminen voi olla hieman vauhdikkaampaa kuin 4 kk iässä ja lentokin nyt pidempi joten wish us luck!

Sääennusteet lupailevat +22 - +24 asteen lämpötiloja, mitkä sopivat meille villatumppuihin jo tottuneille vallan hyvin. Yöksi lämpötila viilenee hieman alle kahteenkymmeneen. Samaan aikaan kotosuomessa heilutaan ainakin täällä etelässä nollan molemminpuolin. Mietin jo, onko edes mahdollista ettei lapselle tarvitse laittaa tumppukerroksia päälle ja lämpöpussia kiinni päiväunien ajaksi. On varmaan vähän outoa kun kukaan ei kääri sinua villaan päiväunille mennessäsi. Osaako siinä nukahtaa sitten laisinkaan?

Hotellilla meitä pitäisi odottaa mukava huoneisto varusteltuna matkasängyllä ja syöttötuolilla, erillinen makuuhuone jotta saamme illalla myös nauttia miehen kanssa yhteisestä ajasta muualla huoneistossa pienen nukahdettua (jos jaksamme itse pysyä hereillä) sekä lämmitetty allasalue lasten- ja vauvojen altailla, leikkialue ja lasten ohjelmaa. Hups, unohdinko spa-hoidot ja ilmaiset ryhmäliikuntatunnit? No, tästä huolimatta ei meitä saa pysymään paikallaan sillä lähialueilla on niin paljon nähtävää. 

Voi mennä Las Palmasin kujille hortoilemaan, syömään ja ostoksille..

Ihastella Puerto de Mogania vaikkapa yhteysaluksen kyydillä liikkuen, nautiskella kahviloista ja maisemista. 

Kävellä pitkin rantabulevardeja..

Leikkiä hiekkarannalla ja ihmetellä turkoosia vettä..

Ihmetellä Maspalomasin hiekkadyynejä..

Ja kävellä käsikädessä auringonlaskuun..

Jos sitä ennen vaikkapa soittaisi erikoisruokavalioaterioista lennoille, lainaisi tytölle parit kesäkengät, ostaisi kestouimavaipat, ilmoittaisi Kelalle miehen tulevat isyysvapaat, pakkaisi koirille hoitolaan lääkkeet, ohjeet ja tarvikkeet, lähettäisi tytön syntymäpäiväkutsut (tekstiviestitse huoh), varaisi tytölle hammashoitolaan tarkastusajan, kävisi apteekissa, aloittaisi maitohappobakteerit, pakkaisi tytön vaatteet (joita on lainailtu pitkin kyliä kun sopivia kesävaatteita ei enää ollut), kävisi jumpassa, vauvasirkuksessa, rytmikylvyssä, pakkaisi tavarat niin laukkuihin kun käsimatkatavaroihinkin ja muistaisi tässä ohessa käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota vähän ja syödä.

Jätetään noiden myytävien ja lahjoitettavien tavaroiden lajittelu, ikkunoiden pesu ja ikuisuusprojekti akustiikkalevyjen kanssa vähän myöhemmäksi!

Ai mitenniin loman tarpeessa? 

Terkkujaterkkuja, palaillaan linjoille ihan pian! Instagramin puolelle on tiedossa aurinkoista kuvasaastetta sillä hotellista löytyy tietenkin myös wlan :)

<3 Eerika & Epeliina (pian 11 kk äiti ja tytär)

Kuvat Gran Canarian saarten eri kolkista : Tjäreborg. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Olen saanut useita kysymyksiä koskien sormiruokailua postatessani kuvia pienen sapuskoista niin tänne blogiin kuin instagramiinkin. Itselleni pienen ruokailujen aloitus oli jotenkin todella kummallinen juttu. Tässä, kuten niin monessa muussakin lapsia koskevassa asiassa, kun ei ole yhtä ainoaa totuutta. Yksi kertoo kokemuksistaa, toinen uskomuksistaa, kolmas ennakkoluuloistaan ja neljäs suosituksista.

Neuvolasta suositellaan yhtä aikaa 6 kk täysimetystä ja lykätään kouraan laput missä kiinteiden sopivuus alkaa 4 kk iästä ja puolivuotias syö jo viisi ateriaa päivässä. Siinähän tulee uudelle äidille pieni paniikki, että pitäisikö meidän tämäkin jo osata. Oma neuvolantätini sanoi, ettei ole vielä mitään kiirettä, 5-6 kk iässä on ihan hyvä aloitella. Sormiruokailusta kysellessäni sanottiin, että eihän ne pienet saa sillä tavalla juuri mitään mahaansa asti, joten soseruokailun ohessa voi antaa käteen vähän sormiruokailtavia paloja. Kun luin samaan aikaan kirjaa sormiruokailusta meni äidilläkin se sormi suuhun. Siis mitä ihmettä?!? 

Kirjoittelin täällä blogissakin vähän ohimennen siitä, kuinka ajattelin aloitella kiinteiden kokeilun ajoissa, jotta ruoka-aineet eivät tulisi sitten niin kovalla tahdilla kun 6 kk iässä pitäisi jo syödä kaikenlaista. No huhheijakkaa, hölynpölyä! Niin tosin sanoivat monet kommentoijatkin hieman kauniimmin sanankääntein. Ei ole mitään kiirettä ja se lapsi alkaa oikeasti syömän lähempänä vuoden kuin puolen vuoden ikää.

Myöskin imetyksen väheneminen alkaa olemaan todellisuutta vasta paljon myöhemmin, lapsi tarvitsee rintamaitoa tai korviketta vuoden ikään saakka. Vaikka tällä hetkellä pelkkä rintamaito ei enää riittäisi ravinnoksi, on se kuitenkin todella tärkeä osa pienen päivittäistä ravinnonsaantia vielä tässä 10,5 kk iässä. Puolivuotias vauva ei siis tarvitse monipuolista ruokavaliota heti kättelyssä vaan ruoan määrä ja monipuolisuus lisääntyvät hiljalleen. Ei siis mitään hätää, sanoisin sille puolenvuodentakaiselle itselleni, enkä uskoisi kuitenkaan..

Meillä siis aloitettiin hämmennyksen vallassa sekä itsetehdyillä soseilla, että sormiruoilla. Vauva oli lähinnä ihmeissään. Soseet ja puurot eivät uponneet, suu pistettiin suppuun. Kaupan aivan sileät hedelmäsoseet menivät paremmin, yksi lusikallinen syötettynä, tämän jälkeen vain jos sai ottaa itse lusikan käteen. Sormiruoista kokeiltiin jotain perunaa ja porkkanaa, niinpäniin. Siis kumpaa vetäisin mieluummin, jotain perunatikkua vai mehevää kypsää päärynää? Satuttiin kokeilemaan päärynätikkua "kun tässähän on tosi pehmeää päärynää pöydällä" ja avot, siitä se meidän nomnomnom-sormiruokailu alkoi. Antakaa lisää! 

Sormiruokailusta voisi kertoa vaikka kuinka paljon faktaa ja fiktiota, mutta laitetaan tähän nyt ihan pääasiat. Postauksen lopusta löytyy linkkivinkkejä ja kirjallisuutta, mitä voi vaikkapa lainata kirjastosta ja tutustua hommaan ihan ajan kanssa. Sormiruokailun idea siis on, että lapsi tietää itse minkä verran hän haluaa syödä ja saa tutustua rauhassa ja hyvällä fiiliksellä ruokaan.

"Pääasia on, että ruokaillessa on hauskaa. Siinä samalla syödään."

Heitetään siis suorituspaineet heti romukoppaan, vauvan ei tarvitse ensimmäisillä kerroilla oikeasti syödä yhtään mitään! Eikä ensimmäisinä kuukausinakaan kuin maistella. Aluksi tutkitaan ruokaa, viedään se suuhun, opetellaan pureskelemaan, siirtämään ruokaa suun takaosaan ja lopuksi nielemään ruokaa. Siinä on aika paljon opeteltavaa. 

Monet pelkäävät että vauva tukehtuu ruokaan. Onneksi vauvoilla on todella hyvä refleksi tukehtumisen estämiseksi. Nimittäin kakomisrefleksi alkaa jo kielen päältä suun keski-/takaosasta toisin kuin meillä aikuisilla. Ruoan palanen ei siis välttämättä ole vielä lähelläkään ruokatorvea, kakomisen tarkoitus on saada liian iso palanen ajoissa pois nielun läheltä ja usein lapsi tiputtaakin liian isot palaset suustaan. Tämänkin vuoksi on erittäin tärkeää, että lapsi istuu suorassa/hieman etukenossa eikä missään nimessä sitterissä takakenossa. Tukehtumisriski on takakenossa istuessa suuri. Ellei lapsesi istu vielä kevyesti tuettuna, ei hän ehkä ole vielä valmis sormiruokailemaan. 

Sormiruokailijan muistilista:

  1. Luota lapsesi kykyyn syödä itse, vauva tutustuu ruokaan omaan tahtiinsa ja osaa kyllä
  2. Ruokailu on hauskaa ruokiin tutustumista, unohda siis syötyjen määrien kyttäys
  3. Älä puutu, auta tai tuputa, vaan anna vauvasi syödä itse
  4. Älä hermostu sotkuista, suojaa sen sijaan sotkuilta ja siivoa jälkikäteen
  5. Hiljan hyvä tulee, anna vauvalle aikaa opetella itse ruokailemaan

Syöttötuolin sijaan voi myös aivan hyvin aloittaa ruokaan tutustumisen isin tai äidin sylistä. Kakomisen sattuessa ei kannata heti alkuun mennä työntämään sormiaan pienen suuhun, siten voi saada ruoanpalan päinvastoin kulkeutumaan vauvan nieluun. Katso rauhallisesti tilannetta, onko oikeasti hätää vai hoitaako vauva asian itse? Mahdollisia hätätapauksia varten on hyvä kerrata mitä tilanteessa tulisi tehdä. Sormiruokailleet lapset harvemmin joutuvat tukehtumisriskiin myöhemmin sillä he ovat oppineet siirtelemään ruokaa suussaan ja poistamaan liian suuret palat itse.

Sormiruokailun voi aloittaa kun:

Vauva on kiinnostunut ruoasta ja haluaa syödä ja
vauva osaa istua itse tai kevyesti tuettuna ja
vauva osaa tarttua itse pöydällä olevaan ruokaan ja viedä sen suuhunsa ja
kielirefleksi on kadonnut, eli vauva ei tunge kielellä ruokaa ulos suustaan refleksinomaisesti ja
ikää on noin 6 kk.

Meillä aloitettiin 5,5 kk iässä, mutta käytännössä niin hitaasti, että eipä sitä ruokaa tainnut juuri mahaan asti mennä ennen puolenvuoden ikää. Kesällä harjoiteltiin hedelmillä ja kasviksilla. Pehmeät hedelmät ja kasvikset leikkasimme tikuiksi, joista puolet piiloutui lapsen käden sisään ja puolet jäi helposti haukattavaksi. Homma rupesi parin kuukauden harjoittelemisen jälkeen onnistumaan hyvin niin vanhemmilta kuin tyttäreltäkin. Sallittujen ruoka-aineiden listan kasvaessa ja rentouden lisääntyessä on pieni päässyt mukaan myös samoihin ruokiin meidän kanssamme. Ruoista on vaan jätetty suola pois ja lisätty lautasella tai eritelty loppuvaiheessa meidän ja pienen versio ja maustettu meidän versio tuhdimmin. 

Sotkuahan tietenkin tulee, mutta aluksi melko vähän. Mitä monipuolisemmin pieni syö, sitä sotkevampia ruokia tulee myös repertuaariin. Iän myötä myös ruoan heittely on lisääntynyt siinä vaiheessa kun aletaan olemaan valmiita tai ei halutakaan syödä jotain tiettyä ruokaa vaan halutaan lisää sitä toista. Meillä onkin varustauduttu sotkuihin parhaamme mukaan.

Käytössä on syöttötuoliin kiinnitettävä tarjotin (Stokke Tripp Trapp ja siinä Playtray), ruokailuessut hihoilla (Lässig löytyi ainakin meidän Prismasta) ja sopivasti harsoja ja rätti odottamassa siivoajaa. Tuon tarjottimen saa onneksi vaan nostettua syöttötuolista suoraan altaaseen, joten siinä olevat sotkut saa siivottua helposti. Lisäksi meiltä löytyy muovisia lautasia joilta nykyään haluttaisiin kokoajan syödä, lusikoita soseille ja jogurtille ja vippamukeja mistä juodaan ihan itse.

Suosittelen ehdottomasti panostamaan hyviin hihallisiin essuihin, vaikka aluksi pärjääkin hyvin vaikkapa äitiyspakkauksesta tulleella ruokalapulla tai harsolla. Myös jonkinlainen tarjotin pöydän suojana tai syöttötuoliin kiinnitettynä on oiva ostos. Erillisiä lautasia ei välttämättä tarvita vielä pitkään aikaan, muovilusikoita on hyvä olla muutama jo D-vitamiinitippojen antamiseen ja lusikoihin totutteluun. Meillä ainakin syödään jogurttia soseella jo itse lusikalla mikä täytetään aina kun se lätkäistään pöytään.

Vippamukeja kannattaa kokeilla muutamaa erilaista, nuo Ikean edulliset ovat tosi hyviä kotikäytössä, reissussa sellainen "taikamuki" on loistava mistä ei tule vettä kuin imiessä (esim. Avent Magic). Muuten tässä hommassa pääsee kyllä melko vähällä, hyvän tuoreen ruoan lisäksi muuta ei tarvita. Ei sosepurkkien raahaamista kaupasta, otat vaan sopivia raaka-aineita omasta keittiöstäsi mitä itsekin syöt!

Sormiruokailussa on kyllä omat helppoutensa. Pienen nauttiessa aamupalaansa, syön suunnilleen samaa ruokaa siinä vieressä lueskellen samalla pädiltä Hesaria ja juoden teetä. Toki pientä on myös huomioitava ja välillä ojennan vippamukia pyynnöstä (sormen osoitus ja äänimerkki) tai laitan lisää ruokaa nenän eteen. Yhteiset ruokahetket ovat yleensä mukavia, vaikka sotku on tietenkin sen päätteeksi siivottava. Tosin onhan se oma valinta, antaako pienelle muussattua avokadoa ja raejuustoa vai ei, mutta ne kun sattuvat olemaan meidän pienen lemppareita niin niillä mennään.

Ja onhan se nyt ihanaa mussuttaa samaa sapuskaa pöydän ääressä ja höpötellä. Viimeisten viikkojen aikana on myös tullut harvinaisen selväksi, että pieni haluaa syödä tasan samaa ruokaa kuin me. Tämä on huomattu myös muiden saman ikäisten kodeissa, joten sormiruokailun kanssa pääsee tässä vaiheessa jo aika helpolla.

Sormiruokailussa on toki omat vaivansa ja välillä tekisi mieli mennä sieltä missä aita on matalin. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä, että olemme päässeet tutustuttamaan pienen tuoreisiin raaka-aineisiin, kotona tehtyyn herkulliseen ruokaan, syömään meidän kanssa yhtä aikaa samoja eväitä, tutkimaan itse ruokia sekä päättämään itse mitä ja minkä verran hän milloinkin syö.  Aika mahtavat eväät koko elämän kestoiselle syömisuralle sanon minä!

Myös sormiruokien reseptejä ja vinkkejä valmistukseen on kyselty, joten ehkäpä niistä vielä myöhemmin.

Nyt ihanaa viikkoa itse kullekin!

<3 Eerika & Epeliina (10,5 kk äiti ja tytär)

 

--------------------------------------------------------------

Lisätietoa sormiruokailusta:

Omin sormin suuhun (Gil Rapley & Tracey Murkett)

Minä syön itse (Hanna-Mari Arosilta, Soile Ruottinen, Ulla-Maija Lähteenmäki)

Sormiruokailijat -facebook-ryhmä (myös sormiruokailua ja soseita yhdistäville)

BLW - lapsentahtinen sormiruokailu (facebook-ryhmä vain sormiruokaileville)

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=323

http://www.rapleyweaning.com/

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Maanantai. 

Ajattelin vaan istahtaa sohvalle kirjoittamaan, mutta mitä vielä. Pienen nukahdettua siivosin ensitöikseni viikonlopun sotkut keittiöstä. Vaihdoin päivävaatteet ja samalla viikkasin pyykit ja petasin sängyn, siivosin pois pienen räkänokan yövarusteet (särkylääke, vesipullo, nenäliinoja, tutteja). Pistin pyykkikoneen pyörimään siivoiltuani riittävän kasan likaisia sukkia ja todettuani pienen kankaiset essut likaisiksi. Hain läppärin sohvalle ja päätin pyyhkiä siitä kuukausien sormenjäljet, samalla intouduin pyyhkimään samoilla puhdistusliinoilla myös kännykän, pädin, kaukosäätimet, järkkärin.. 

No nyt lopulta pääsin itse asiaan. Tai siis itseasiassa aluksi piti järjestellä vierelleni kirkasvalolamppu ja juoda liian kirpeää omenamehua. Saada sopiva nettiradiokanava soimaan ompputeeveestä. Ottaa hyvä asento ja kirjoitella piiiitkäää vastausta vanhaan postaukseen Herkkä ja intuitiivinen? tulleeseen kommenttiin. Samalla tuli muisteltua menneitä ja haettua vinkkejä vanhoista keskusteluista toisten tunnetiloilta suojautumiseen ja näiden tunnetilojen poistamiseen itsestään. Ihan hirmu ajankohtainen aihe itsellenikin sillä viikonloppuna uitiin juurikin noissa syvissä vesissä. Kiitos siis tekstiini eksynyt lukija ja universumi pienestä muistutuksesta!

Välillä tuntuu, että olen pelkkää teoriaa enkä yhtään käytäntöä, sillä tosi monen asian kyllä tiedän ja tiedostan, en vaan osaa sitten käytännössä tehdä niille mitään. Olen henkisen sortin asioissa kuin kaiken terveellisistä elämäntavoista tietävä ja omiin tapoihinsa kangistunut sohvaperuna. Huomaan kyllä missä on vika, mutten tässä tohinassa ehdi tehdä asioille mitään. Tai pysty. Tai kykene. Tai saa aikaiseksi. Kuka tietää. Mutta vaikeaa se on. Itsensä muuttaminen ilman itsensä muuttamista. 

Tänään voisinkin keskittyä kirjoihin (en ehkä ihan näihin kuvassa näkyviin) ja kirjoittamiseen ne hetket kun pieni nukkuu, onneksi ehdin jo hoitaa alta nuo päivän pakolliset mielenrauhan tekijät eli siivoilut. Monenlaista mielenrauhaa olisikin tämän harmaan, kiukkuisen ja räkäisen (lähinnä pieni) viikonlopun jälkeen tilauksessa. Isänpäivästä, herkkubrunsseista, kortista ja suklaista huolimatta ollaan miehen kanssa puhistu kiukkua toisillemme, oltu aivan äärettömän väsyneitä öistä pienen huutavan ja räkäisen flunssapotilaan kanssa ja palloiltu vaan täällä kotona toistemme riesana. Onneksi sunnuntain kiukkuilun päätteeksi tehtiin illalla halit ja sovinnot ja päästiin kiinni myös siitä mistä kenkä taas puristaa tämän äärettömän väsymyksen lisäksi. Pointsit kotiin siis edes siitä! 

Kävinpä myös kokeilemassa jälleen uutta joogasalia, mikä on kaiken lisäksi kohtuullisen matkan päässä ja tarjoaa mukavasti tunteja juuri siihen aikaan kun minä sinne ehtisin. Olen jo keväällä hommannut heille viikkokortin, millä pääsisin testailemaan salia, mutta sen käyttö jäi tänne asti. Ajattelin kokoajan, etten voi mennä sinne ennen kuin olen saanut itseni hyvään kuntoon ja jaksan käydä mahdollisimman monella tunnilla viikon aikana. Nyt vaan päätin, että minähän käytän tämän kortin vielä tämän vuoden puolella ja nyt on ihan paras aika hommata vähän rauhaa kehoon ja mieleen. Niinpä tarkoituksena olisi päästä kokeilemaan yhteensä kolmea eri tuntia joista yksi on jo takana, hyvä minä! Sali vaikutti mukavalle ja onkin potentiaalinen 10-korttisalini joogan saralla. Lisäksi käyn 10-kortilla kuntokeskuksessa mistä löytyy myös ihanat saunatilat. Se on luksusta mitä harvalla joogasalilla on tarjota! Yritän siis pitää joogan lisäksi myös vähän muutakin liikuntaa elämässäni, jos nyt edes pilatesta ha-ha. No katsotaan. Yritystä nyt ainakin on!

Päivä jatkuu siis kotona tämän pienen räkänokan kanssa, joka syö nyt tosi huonosti, alkaa itkemään ja raivoamaan kesken ruokailun (hampaat??), aivastelee, tahtoo kovasti syliin, harjoittelee sohvalle kiipeämistä ja osoittelee sormellaan kaikkea mitä haluaa päästä tutkailemaan. Jatkuvasti ja kokoajan. Tykkää koirista ihan hillittömästi ja heittelee nuoremmalle palloa. Kävelee kävelykärryn kanssa kuin vanha tekijä eikä varmaan kohta enää tarvitse sitäkään avukseen.

Saa itkuraivokohtauksia myös kun ei saa sitä mitä TAHTOO. Väsyneenä ja huonovointisena tietty aikamoisella tiheydellä normaaliin "en saanut sun kännykkää" tai "älä pue mulle haalaria"-huutojen sijasta. Halii ja pusii, sylisurffailee äidin ja isin sylien välillä. On taas aikalailla tissillä kun ruokailut eivät oikein onnistu (hampaat????). Omaa maailman suloisimman ja ihanimman kirkkaan äänen, joka sanoo "HÄH!" nähdessään tai kuullessaan jotain mielenkiintoista.

Ihanaa maanantaita, oli se sitten aurinkoinen, harmaa, tai ehkä vähän molempia. Meillä vietetään kotipäivää ja käydään illalla marketissa. Uskalias lapsiperhepäivä siis edessä! :) Mutta yritetään muistaa myös valmistautua tulevaan lomareissuun, en edes tajua että jossain voi olla lämmintä ja aurinkoista ja me ollaan kohta siellä! Kyllä kannatti napata hätävaratililtä lomabudjetti, onhan tämä syksyn vauvaperheväsymys nyt ihan yhtä iso hätä kuin vaikkapa jääkaapin rikkoutuminen, eikö?

<3 Eerika & Epeliina

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Toimitus kyseli miksi pidät perheblogia ja minä jäin miettimään, että hetkinen, pidänkös minä blogia ja olenkos minä nyt sitten bloggaaja? Viime aikoina mieli on myllertänyt blogin suhteen. Välillä kirjoitan ihan innoissani ja tunnen olevani osa jotain isompaa, välillä mietin etten minä mikään oikea bloggajaa ole. En luuhaa blogi-illoissa, tee yhteistyöpostauksia, näytä naamaani tai suunnittele postauksia etukäteen. Enneminkin kirjoitan intuitiviisesti silloin kun päässäni alkaa kuulumaan sellainen hassu kertojaääni, jonka jutut pitää äkkiä päästä kirjoittamaan ylös. Se sellainen kertojaääni tuntuu vaan nykyään hiljenevän ja kokonaiset lauseet kaikkoavan mielestä sillä aikaa kun hoitaa kaikki päivän asiat alta pois ja pääsee yhdeksän jälkeen koneen äärelle iltapalaa nussuttaen. Hups.

Siispä myönnetään, että koko blogin tulevaisuus on ollut vaakalaudalla tämän syksyn ajan. Olenkin antanut itselleni aikaa vuoden loppuun pohdiskella ja makustella onko minulla vielä aikaa, intoa ja energiaa jakaa palaa itsestäni tänne blogin puolelle. Olisiko jo aika siirtyä bloggaajasta lukijaksi, kommentoijaksi ja pakonomaiseksi instagrammaajaksi mihin päivitykset ovat viime aikoina sen nopeuden ja helppouden vuoksi siirtyneet? Mutta tässä sitä vielä blogataan ja onkin hyvä muistella miten ihmeessä tähän oikein tultiin, millaista on ollut blogata Lilyssä ja mitä kaikkea tämä onkaan minulle antanut.

Ensimmäisen postaukseni kirjoitin 19.9.2011 eli yli kolme vuotta sitten! En ole ollut kovinkaan innokas pitämään blogisynttäreitä, mutta hupsheijakkaa, ehkä olisi jo ollut aika? Ensimmäisen postaukseni kirjoitin haparoiden ja ihmettelin tytymättömyyttä tavalliseen elämään ja kaiken mahdollisen haluamista postauksessa Todellista elämää? Ihmeellistä kyllä, ensimmäinen postaus sai neljä kommenttia!

Reilu vuosi sitten kirjoitin blogini alkutaipaleesta postauksessa Mikä ihmeen Bättre Liv?  Postausten aiheet olivat siirtyneet raskausviikkoihin, vauvatoiveisiin ja keskenmenoihin elämän heitellessä. Jutussa kiteytin blogini näin ja tämä matka on kieltämättä vieläkin kovin kesken: 

"Bättre liv kertoo pyristelystäni kohti parempaa elämää, kohti elämää jossa saan olla minä itse, juuri se minä itse joka osaa olla onnellinen omissa nahoissaan keskellä ihan aitoa elämää."

Matkan varrella olen kirjoittanut kivuliaita postauksia keskenmenoistani (mm. Armoton päivä), niiden aiheuttamasta surusta, postitiivisista raskaustesteitä (Hailakan positiivista huomenta), ultrakuvista ja raskausviikoista (Meidän pieni <3) , sairaalakassin pakkaamisesta (Listanaisen sairaalakassi), pienen kehittymisestä kuukausi kuukaudelta (Jo kolme kuukautta!) sekä traumaattisesta synnytyksestä toipumisesta. Olen haaveillut vauvatarvikkeista ja reissuista, miettinyt minkä suunnan elämälleni ottaisin, vaipunut mietteisiini, vellonut surussa ja riemuinnut ilosta. Samalla olen kertonut lastenhuoneen sisustuksesta ja jakanut muunmuassa herkullisen bataattikeiton reseptin.

Välillä olen miettinyt kuka ihme tällaisia juttuja oikein kirjoittaa. Sitten toisaalta olen ajatellut, että eipä juuri kukaan, siksipä juuri minä. Moni on tirauttanut itkut kun olen kirjoittanut kohtaamastamme surusta. Osa on ollut huolissaan kun olen ollut surussani niin pitkään allapäin. Raskausuutisistani on iloittu, raskaustestien tuloksia tulkittu yhdessä. Yhdessä on myös pohdittu elämää ja mietitty sille suuntaa. Vaikka olenkin välillä ottanut herkästi osan kommenteista, on suurin osa keskustelusta tuntunut aivan mahdottoman hienolta. Olen saanut tukea muiden sanoista ja kokemuksista ja voimia jatkaa kirjoittamista kuullessani kuinka tekstini ovat toimineet vertaistukena muille. Ihan jokainen kun ei kerro niistä synkimmistä hetkistään läheisilleen, saati kirjoita niitä kaikkien luettavaksi. Onhan se nyt vähän outoa, mutta toisaalta myös niin kovin aitoa ja rehellistä.

Sellaista missä syödään kaalilaatikkoa ja juodaan kuohuviiniä (ihan sairaan hyvä yhdistelmä muuten!)

Miksi sitten juuri Lily? Mielessäni blogit olivat aina vähän hujanhajan pitkinpoikin, kunnes Lily avattiin. Alussa blogeja oli niin vähän, että niitä kaikkia pystyi helposti lueskelemaan. Tunnukset tein vain seuratakseni tiettyjä blogeja, oma blogi tuli vasta myöhemmin. Loppupeleissä seurasin pitkään vain Lilyn blogeja, joskus toki löysin googlesta tieni erinäisiin blogeihin muuallakin mutten koskaan jäänyt niitä sen kummemmin seuraamaan.

Vasta myöhemmin löysin muutaman Lilyn ulkopuolisen blogin Bloglovinista seurattavaksi ja nyt Instagramin kautta seuraan ihania bloggaajia ja muuten vaan kuviaan julkaisevia. Lily on kuitenkin ainoa missä kommentoin, sillä täällä on vieläkin harvinaisen tiivis yhteisö ja keskustelukulttuuri. Palvelun paisuminen ja lukijoiden lisääntyminen on toki tuonut omat haasteensa, mutta vieläkin täältä löytyy niitä vakikommentoijia puolin ja toisin, seuraajia on aikamoinen liuta ja osa on löytänyt meitsin seuraajaksi instagramin puolellakin. Lily on ehdottomasti keskustelevin blogialusta eikä ainakaan tällaiselle epäammattimaiselle bloggaajalle ole parempaa <3 

Hauskaa siis nähdä, että perheblogit ovat saaneet oman kategoriansa, mikä varmasti vielä kasvaa ja kehittyy niin erilaisten blogien ja bloggareiden antaessaa itsestään niin paljon tälle palvelulle ja yhteisölle. Aivan ihanaa alkavaa marraskuuta meiltä, ilmeisesti nyt sitten perhebloggareilta!

<3 Eerika & Epeliina isänpäiväkorttien keskeltä

Peeäs. Ainiin, unohdin sanoa sen olennaisimman. Eli tykkään vaan ihan kamalasti kirjoittaa! Käsittelen myöskin ajatuksiani parhaiten joko keskustelemalla tai kirjoittamalla joten bloggaaminen tavallaan yhdistää nämä kaksi. Postaukset saattavatkin tulla suoraan mielen perukoilta ja ehkä auttaa viemään niitä mietteitä eteenpäin silloin kun syville vesille mennään. Välillä sanotaan ääneen myös ne ihanimmat asiat elämässä ja arjessa oman pienen perheen kanssa <3

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Toimitus kysyi Mitkä kymmenen asiaa aiot tehdä elämäsi aikana?

1. Matkustaa jokaiselle mantereelle vähintään kerran (Australia, Intia, Fiji, Istambul, Serengetin kansallispuisto..)

2. Asua ulkomailla edes lyhyen aikaa

3. Hommata toisen kodin Italiasta

4. Kouluttautua joogaohjaajaksi ihan omaksi ilokseni

5. Tehdä työtä muiden hyvinvoinnin eteen

6. Rakastaa samaa ihmistä läpi elämäni

7. Nähdä Ison Valliriutan

8. Lopettaa häpeämisen

9. Löytää parhaan ystävän

10. Näyttää kieltä maailmalle tyttäreni kanssa <3

Lyhyestä virsi kaunis. Tekisi mieli valittaa, mutta toisaalta ehkä ruoka ja uni tekevät nyt enemmän terää. Jaksamisesta ja itsensä liiasta paineistamisesta juttua joku toinen kerta! Neljä yötä surkeilla unilla ja pienet kaamoksen alut kun meinaa kampata meitsin, mutten suostu jäämään rähmälleni! Elämässä voi tehdä lähes kaikkea, ei vaan yhtä aikaa.

<3 Eerika & Epeliina ja koko elämät edessä

#trendihaastaa

Kuva: Pinterest

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Monella muulla tenavat heräilee ilmeisesti talviaikaan siirryttäessä jo aamuyöstä, mutta meillä jatkettiin tänäänkin unia mukavan pitkään. Levänneitä ei täällä silti olla sillä kaksi viime yötä on mennyt kuumeista lasta hoitaessa, lääkitessä ja aamuyöt imettäessä. Onneksi kuitenkin jatkounet ovat maistuneet pienelle meidän vieressä. Reilu viikko sitten otettu MPR-rokote siis on vaivannut jo perjantaista lähtien, mutta tänään oli ensimmäinen kuumeeton päivä joten odotamme tulevalta yöltä ihmeitä! Sumuisissa merkeissä tämä viikonloppu on kuitenkin mennyt niin sään kuin päänkin osalta, ollaankin oltu kotona, lepäilty ja puuhasteltu ihan rauhassa.

Näin muutenkin talviaikaan siirtyminen on tällaiselle aamu-uniselle aina yhtä ihmeellinen asia. Ai että mitä, eikö meiltä viedäkään yhtä tuntia vaan annetaan? Vaikka herää VASTA yhdeksältä niin onkin herännyt JO kahdeksalta? Mitä luksusta! Miksei tehtäisi tätä kellon siirtoa tähän suuntaan joka kerta? Päätettiin pitää pikkuisen kanssa päivärytmi kesäajassa eli ajatuksena olisi herätä, syödä, vedellä päiväunia ja mennä iltaisin nukkumaan kellosta katsoen tuntia aikaisemmin kuin aiemmin. Tänään mentiinkin vanhalla rytmillä laskeskellen mitä kello olisi vanhaa aikaa ja mitä se nyt siis tarkoittaa uutta aikaa, ensimmäiset päikkärit alkoivat klo 10 ja toiset klo 15.30. Tällä uudella rytmillä päivätkin alkaisivat vähän aikaisemmin ja iltapäivisin päästäisiin aikaisemmin liikkeelle, sillä usein lähdemme liikkeelle vasta ensimmäisten päikkäreiden ja ruoan jälkeen.

Peruuntuneille vieraille tehty herkkuomenapiirakka löysi onneksi parempiin suihin kun saatiin apua ystävältä.

Näin muutenkin pää on miettinyt kaikkea uutta ja vähän vanhaa. Mieli on myllertänyt ja käynyt päivän askareiden lomassa läpi monenmoista mietettä. Käyn tällä hetkellä läpi Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaastetta, mikä perustuu intuitiiviseen kirjoittamiseen, tähtää parempaan itsetuntemukseen, oivalluksiin ja tasapainoon sekä pohjautuu NLP:n prosesseihin. Kirjoitushaaste on siis tavallaan kurssi nettiportaaleineen ja jokatoinen päivä ilmestyvine tehtävineen, mitä kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni. Tähän mennessä olen tullut aina pari tehtävää jälkijunassa, sillä aikaa kirjoittamiselle on ollut vaikeaa löytää. Päivän päätteeksi sitä usein olisi, mutta silloin olen harvoin skarppina ja toisaalta tehtäviin uppoutuminen vie aikaa yöunilta ja saattaa myös ajatusten harhaillessa häiritä niitä kun lopulta unille siirryn. Päiväuniaikaankin on usein jotain muuta ja ajatus keskeytyy. Onneksi nyt viikonloppuna olen ehtinyt keskittyä ihan vaan tähän.

Koko homma on kuitenkin jo aikaansaanut monenlaisia ajatuksia ja oivalluksia, ihanaa pistää tietoinen ja tiedostamaton mieli töihin! Kesken lenkin olen saanut ihmeellisiä oivalluksia, että hetkinen, tästäkö tämä ongelma kumpuaakin! Eilen innostuin ja kaivoin esille vanhan kovakantisen vihkoni. Tähän olen kirjoittanut muistiinpanoni parin vuoden takaiselta life coaching -viikonloppuretriitiltä, tehtäviä Hengähdyshetkiä-kirjasta sekä muistiinpanoja Ayerveda-kurssilta. Kirjan väliin sujautin myös tämän syksyisen ryhmävalmennuspäivän monisteet ja muistiinpanot. On tosi jännää innostua taas tästä kaikesta mistä ammensin ennen pienen syntymää. Laitoinkin jo verkkokaupan ostoskoriin muutaman hyvän kirjan näistä aiheista, josko ne eivät jäisi tällä kertaa pölyyntymään hyllyyn kesken lukemisen kuten niin monet muut mielenkiintoiset kirjat aiemmin. Vauvakupla on selkeästikin ratkennut, vaikka elo pienen kanssa tosi intensiivistä ja ihanaa onkin. Alan kiinnostumaan muustakin kuin vauvajutuista! Myös töihin paluu on pyörinyt viime aikoina aikalailla mielessä, vaikka siihen onkin vielä mukavasti aikaa. Ties mitä kiinnostavia uusia projekteja ja haasteita sielläkin kohtaan!

Äiti viihteellä - hyvä että tunnistin itseäni peilistä käydessäni ravintolan toiletissa!

Olikin tosi hassua ja hämmentävää kun perjantaina viihteellä ollessani (what, wuuhuu!) tuttuni sanoi keskustelussa että hänen mielestään minä voisin olla tosi hyvä life coach. Tehdä jotain valmennuksia ja muuta. Olin ihan suu auki. En ole puhunut aiheesta hänelle hölkäsen pöläystä, vaikka ollaankin usein oltu samassa kahvipöydässä ja tunnettu muutama vuosi. Hän oli juuri tehnyt aimoharppauksen, perustanut firman ja tekeekin nyt työkseen kaikkea sitä mikä häntä inspiroi. Hänen firmansa yhdistää kolmea erilaista palvelua, jotka toisaalta yhdistyvät hyvin saman katon alle. Sitä on välillä ihan äimänkäkenä, mistä ihmiset löytävät inspiraationsa, intohimoisen työnsä, sen jonkin mikä tuntuu juuri oikealta jokaisessa solussa ja sielun sopukassa. Sen jonkin mikä antaa rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Siitä me juuri keskusteltiin ja sanoinkin, että ehkä se ottaa itsellä vähän aikaa, juuri nyt on aika tehdä töitä paremman itsetuntemuksen eteen ja kasvaa. Kaikki muu tulee sitten aikanaan.

Itse pelkään koko ajatusta hyppäämisestä, mutta ehkä kun se oikea asia tulee oikealla hetkellä vastaan niin se on ihan itsestäänselvää. Vähän niinkuin lapsen saamisen kanssakin, pelkäsin sitä aivan mahdottomasti vuosia, kunnes se tuntui ainoalta oikealta asialta. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuunnella itseään ja loikata. Tuhansien eurojen life coaching-koulutus ja loikkaus itsensä työllistäväksi yrittäjäksi kuulostaa hieman riskaabelilta. Varsinkin kun itselläni on jo mukava ura ja vakituinen työpaikka alalla mikä myöskin kiinnostaa. Silti jotenkin se välillä houkuttaa. Tehdä hieman vapaammin töitä ja yhdistää nykyistä uraa vaikkapa työhyvinvoinnin eteen työskentelyyn, valmennuksiin, kehitysprojekteihin, you name it. Osa viikosta niitä tutumpia duuneja, osa viikosta jotain aivan uutta, se olisi ehkä se meitsin kombo. Vaan ehkä sen aikakin vielä tulee, jossain vaiheessa sen vaan tietää eikä pelolla ole siinä päätöksessä enää mitään tekoa.

Korollisissa saappaissa matkalla kotiin - lenkittämään koirat, menemään unille ja hoitamaan kuumeista lasta aamuyöllä.

Tätä kaikkea siis kuuluu meidän päähän. Edessä on paljon lukemista, kirjoittamista ja pohtimista. Tai ainakin sen verran mitä vauva-arki antaa myöden. Oli kyllä ihanaa kun mies oli pienestä hoitovastuussa perjantai-illan ja sain aivan rauhassa olla oma erillinen itseni hetken aikaa. Söin, jutustelin ja nautinpa muutaman huurteisenkin. Sen kyllä huomaa kuinka kahdenkeskeinen aika lisää miehen varmuutta ja oma-aloitteisuutta pienen kanssa. Lauantaina huikkasivat lähtevänsä käymään kaupassa, moikka!

Vaikka mies onkin pienestä hoitovastuussa usein ja hyvinhän he tietty touhuavat keskenään niin harvemmin ovat pidempiä aikoja ihan kahdestaan. Sillä on se vaan ihan eri juttu kun puuhastelevat keskenään eikä ole ketään keneltä kysellä miten olette tämän asian tehneet, on vaan tehtävä sillä omalla tavallaan. En mitenkään ajattele, että lapsen isä olisi vain jokin hoitaja tai kakkosvanhempi, meillä vaan se imettävä ja kotona päivät hoitava on ollut enemmän pienessä kiinni ja paremmin kartalla päivärytmeistä ja siitä miten mitäkin on tehty. Kyllä siinä auttamatta toinen on vähän enemmän hukassa kun aletaan miettimään mitä ulos laitetaan päälle tai mitä laitetaan lounaaksi.

Tavallaan itsestäänselvää, tiedän, mutta jotenkin se silti avautuu nyt ihan eri tavalla. Usein kun ollaan koko perheenä yhdessä. Pieni on kyllä nykyään niin isoa tyttöä että elo ilman äitiä ja tissiä luonnistuu pitkänkin aikaa ilman mitään hätää joten on ihan eri juttu lähteä omille menoilleen. Ehkä niitä pitää ruveta ihan keksimällä keskimään, jos kerta niistä tulee näin hyvä fiilis ja isän ja tytönkin välit senkun lähenee!

Terkkuja meiltä ja iloa uuteen viikkoon! Muistakaa ajatella välillä myös itseänne <3

<3 Eerika & Epeliina (10 kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Pages