Ladataan...
Bättre liv

Huhheijakkaa. Yhtä varma syksyn merkki kuin täyttyvä kalenteri ja alkavat harrastukset on sairastelukausi. Flunssaa, niiskutusta ja uusimpana lapsiperheen tuttavuutena enterorokko. Meitsi aloitti kauden niiskuttamalla jo neljä viikkoa sitten, flunssasta on jäljellä vieläkin ajoittainen röhä. Perässä tulivat isimies ja pikkuinen, heillä oli oireena lähinnä jatkuva nenän valuminen. Onneksi oltiin vähän eri aikoihin kipeänä ja pieni parani nopeasti kai äidinmaidossa saatujen vasta-aineiden vuoksi joten vauvauinnissa käytiin joka viikko, oltiin vaan vuorotellen yksin pientä uittamassa. 

Juuri kun koko konkkaronkka saatiin terveiksi ja syksyn harrastukset, asukaspuistossa käynnit ja leikkipuistoilut saivat todenteolla alkaa tulikin yllätysvieras. Perjantaina vielä vaippaihottumaksi luultu näppyily pienen pepulla levisikin myös muualle ja lauantaina iski kuume. Lauantai olikin pahin sairastelupäivä, sunnuntaina pikkuisella oli enää pientä lämpöä ja näppyjä siellätäällä. Tänään pienen olo on jo ollut parempi, nenä vähän valuu, väsymystä on ilmassa ja näpyt hiljalleen rupeentuvat. Pieni on onneksi päässyt vähällä, nyt vaan toivotaan ettei tämä puhkea meille muille! 

"Enterovirus tarttuu pitkään; tarttuvuus alkaa jo ennen oireiden alkua ja kestää viikkoja. Näin ollen sairastuneen eristämisestä ei ole hyötyä. Virusten leviämistä voi rajoittaa huolellisella käsien pesulla."

Enterorokko ilmeisesti tarttuu jo monta päivää ennen kuin ensimmäiset oireet ovat ilmestyneet, joten tartuttamisen varomisen kanssa on vähän niin ja näin. Jos pieni siis olisi hoidossa, voisi hän palata sinne huomenna yhden kuumeettoman päivän jälkeen. Näppyjä ei onneksi tarvitse tässä rokossa varoa, sillä tämä tarttuu pisaratartuntana. Äitiä tietty kauhistuttaa ja käsienpesuvimma pistää ihon koville! Tämänpäiväinen vetämätön olo ja päänsärky saavat pelkäämään "ettei tämä vaan olisi sitä rokkoa". Mitä luultavammin tämä on sitä, että pieni herätti taas useamman kerran yössä ja viimeiset tunnit nukuttiin huonossa asennossa jumittaen pikkutyttö kainalossa. Olen kyllä tosi huono näiden sairastamisten kanssa, miten ihmeessä selviä kun pieni kasvaa, menee hoitoon ja tuo kotiin kaikki tienoolla jylläävät taudit? 

Nyt vaan toivotaan, että pienen olo on huomenna jo leikkipuistohyvä ja loppuviikosta harkitaan harrastuksiin ja treffeille menemistä. Jos loppu perhe säästyy taudilta niin pian mennään taas ja tämän äidin mökkihöperöityminenkin talttuu!

Onkos teillä muilla jo tutustuttu syksyn pöpötarjontaan?

<3 Eerika & Epeliina

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Vauva nukkui läpi yön, saako shampanjaa? Jokin juhlistus olisi kyllä nyt kohdallaan. Heräsin tähän todellisuuteen kun mies ja koirat pitivät kamalaa mekkalaa keittiössä aamuruokien kanssa ja tajusin ettei minua oltu herätetty kertaakaan! Piti ihan tulla unenpöpperössä jotain keittiöön sopertamaan. Kuulemma shampanjaakin saisi, mutta se on valitettavasti vielä lämpimässä (tai siis kuohuviini). Selkeästikään tilanteeseen ei oltu varauduttu. Muutama tällainen juhlahetki on saatu kokea aiemminkin, mutta hitsi kun siitä on aikaa. 

Äiti vielä meni nukkumaan vasta puoliltaöin eikä meinannut saada sitten millään unta. Koneella viimeiseen asti istuminen ei ole unioppaiden mukaan kovin suositeltavaa, komppaan. Eilen meni rytmit muutenkin ihan pieleen. Otettiin pienen kanssa jatkounia ties mihin asti sängyssä sammuillen, ekat päiväunet jäivät välistä ennen ekaa sirkusta, sen jälkeen pieni nukkui lähes kaksi tuntia, kotona ruoka-ajat menivät ihan miten sattuu ja toisille päikkäreillekin mentiin ihan miten sattuu. Kiinteitä syötiin lähinnä illalla ja mieskin kommentoi, että tätähän syötetään (tai siis sormiruokaillaan..) nyt ihan kokoajan. Ruokaa, pikkupäikkärit, ruokaa, leikkihetki, puurotaistelut iltapeuhut ja unille. Ilmeisesti jokin tässä toimi, ehkä tuo mahdoton iltatankkaus? 

Joka tapauksessa innostuin nyt tästä niin, että nukkumisen sijaan istahdin koneelle kirjoittamaan tätä. Pieni siis nukkuu vieläkin, kello on 7.12 ja nukkumaanmenosta on about 10 tuntia. Taidan siis painua äkkiä takaisin pehkuihin josko uni vielä tulisi, hejdå vink vink!

<3 Eerika & Epeliina (8,5kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Elämä on kyllä aika mukavaa. Ilmeisesti blogieetteriinkin asti yltänyt avautuminen tuli tarpeeseen, sillä juuri nyt on sellainen olo että minun on pidettävä rajani ja otettava myös sitä omaa aikaa. Päätettävä itse ketä näen ja kohtaan, oltava niiden kanssa ketkä saavat olon tuntumaan hyvälle ja mukana on ymmärrystä ja aito yhteys. Mentävä juuri sen verran kuin haluan. Niin ja vaan lähdettävä vaikka se kuinka vaikealta tuntuisi ja tehtävä jotain ihan ihan itsekseen

Olenkin vihdoin ostanut kuntokeskukselle kymppikortin, luonut tunnukset yoogaigaan ja päättänyt että pienelle voi antaa tarvittaessa korviketta jos kiinteät eivät riitä ravinnoksi kun olen poissa. Ei ole sen arvoista stressata hankalasta pumppauksesta parin tunnin poissaolon vuoksi kun pumpulle en montaa tippaa heru ellei pieni syö samalla eikä sellainen yhdistelämä ole tämän touhupepun kanssa enää millään mahdollista. Pienihän syö jo vaikka mitä ja on iso tyttö, tilkka korviketta silloin tällöin ei hetkauta kuin minun pääni sisäistä maailmaa! Jossain kohtaa on vaan sanottava, että kyllä tämä vaan on ihan riittävän hyvä.

Viikonloppuna menin lauantaina vielä vanhaan lankaan ja peruin menoni jotta unirytmit ja perheen yheiset menot sujuisivat mutkattomammin. No sittenhän pieni itse heitti unirytminsä plörinäksi ja lopulta mentiin ihan viimetingassa Design Marketille. No sunnuntaina tiesin paremmin. Lähdin vaan! Kävin ystävän life coaching ryhmävalmennuksessa (valmistuu tällä viikolla, wooo!) minkä jälkeen ehdittiin oikein hyvin jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin taaskin Design Marketilla. Tähän kaikkeen sisältyi hetkiä yksin punavuoren kaduilla, ihanaa appelsiini-porkkana-inkiväärimehua, yrttiteetä ja puistonpenkki. Aivan ihania ja upeita ihmisiä, omien unelmiensa ja tavoitteiden hahmoittamista ja suunnittelua sekä aivan ihania kohtaamisia.

Niin ja oioi mitä löytöjä Design Marketilta! Mies ja tyttö hakivat meitsin matkaansa, imetin auton takapenkillä siinä oman ajan ja perheen yhteisen ajan risteyskohdassa ja taas matka jatkui kaiken ihanan ja söpön äärelle <3 Löytyi syksyksi ihana pipo ja hattu pienelle, lippapannat meille miehen kanssa, puinen kännykänkuori ja pöllöheijastin meitsille, farkkukankainen kravaatti miehelle ja koko poppoolle piuhojen ja jatkojohdon säilytyslaatikko. Sen päällä asuu nyt joka yö pädi ja kännykät siistissä järjestyksessä.

Uusi aarrekidin pipo on kyllä ihan lempparini näillä keleillä kun paksummat hatut saavat vielä odotella laatikoiden kätköissä. Vaunuissakin on vielä kesäkuomu kun lämpimät syyspäivät meitä hellii. Kohta saakin pistää vähän enemmän päälle itse kullekin ja kaivella lämpöpussia kaappien kätköistä. Myönnän kyllä, että olen melkein jokaisen hereilläoloni hetken tämän söpöläisen kanssa. Silloinkin kun mies hoitaa iltaisin pientä, en ole kaukana ja osallistun siihen pyöritykseen. Usein pieni myös seurailee minua, vaikka kapula olisikin siirretty miehelle. Suurin osa päivistä on sellaisia, että ehdin ehkä puoleksi tunniksi kaksin vanhuskoiran kanssa lenkille kunnes rumba jälleen jatkuu. Välillä on päiviä jolloin en ehdi sitäkään. 

On jotenkin uskomatonta miten täyttä elämä juuri nyt on ja kuinka paljon puuhaa päiviin kuuluu. Oli sitten kyse kotipäivästä tai touhupäivästä muita äitejä ja vauvoja nähden, ainoastaan päiväuniaikaan vauhti vähän hidastuu, mutta silloinkin on aina jotain pientä puuhasteltavaa eikä sitä ihan irti pääse kun on kuitenkin vastuussa pienestä joka voi periaatteessa herätä milloin tahansa. 

Miehen työpäivät ovat viime aikoina venyneet joten illan tunteja on ollut entistäkin vähemmän. Muutamassa tunnissa kun pitää hoitaa niin meidän ruokailut kuin pienenkin, koirien lenkitykset, pienen leikit ja touhut, pientä siivoilua, aina välillä kaupassa käyntiä, joinain iltoina harrastuksiakin. Siinä kaikki kädet ja jalat ovat kyllä tarpeen ja on jotenkin vaikeaa vain päättää ja lähteä johonkin jumppaan kun se olisi siinä väsymyksessä ja pyörityksessä niin helppoa vaan perua. Silti just nyt olen päättänyt vaan tehdä niin, oli se sitten kuinka vaikeaa tahansa. Jotenkin kaikki kuitenkin suttaantuu vaikka sitä itse olisikin poissa.

Pyöritän aamusta iltaan päässäni vauvantarpeenennakoinnin tietokonetta, sellaista mikä pitää kirjaa syömisistä, tissimaidoista, nukkumisista, vaipoista ja muista, yhdistää nämä tiedot aiemmin kertyneeseen tietoon, tuleviin aikatauluihin ja pienen senhetkiseen tuuleen ja yrittää olla askeleen verran edellä ennakoimassa seuraavia muuveja. Tämä kone ei katkea ihan tuosta vaan, on ihan oikeasti lähdettävä pois vähän pidemmäksi toviksi jotta se olisi mahdollista. Takaisin tullessa sen käynnistäminen tuntuu lähes kivuliaalta.

Tänään olin pari tuntia poissa, kun aika oli lopuillaan olin ihan että "ei kello voi olla vielä noin paljoa, onko oikeasti jo lähdettävä kotiin" ja kotiin tullessani olisin voinut vaan kaatua sänkyyn vaikka hetkeä aikaisemmin ei sitten yhtään väsyttänyt. Vasta kun pysähtyy, huomaa kuinka paljon pysähtymistä onkaan tarvinnut. Selkeästi tämä äiti tarvitsisi vähän pidemmänkin hetken kuin ajoittaisen kaksituntisen irrottautuakseen ja levätäkseen. Silti aloitetaan nyt siitä, että tuodaan nuo parituntiset edes säännöllisiksi. Baby steps. Sitten voikin ruveta miettimään olisiko pian jo aika antaa äidille ihan kokonainen rauhallinen yö ilman vauvanhoitovastuuta.. hieman voisi yksinäinen hotelliyö houkuttaa ennen kuin vuoden etappi on saavutettu!!

Muutama täysi yö ollaan pikkuisen kanssa saatu nautiskella ja meillähän oli aika pitkä pätkä hyvin nukuttuja öitä (vain yhdellä herätyksellä), mutta nyt taas unet ovat aika rauhattomia liikkumisen, flunssan, hampaiden tulemisen, kaiken uuden oppimisen ja vähän vaihtelevien iltapuuromäärien vuoksi. Innokkaita vauvanhoitajia ei ovella näy, joten miehelle naksahtaa auttajan nakki. Toivotaan että pienen kasvaessa myös isovanhemmat - edes miehen puolelta - ottaisivat vähän aktiivisemman roolin ja näkisivät pientä useammin. Juuri nyt olisi jotenkin absurdi ajatus että isovanhemmat katsoisivat pienen perään kun toinen ei varmaan edes tunnista enää heitä kun kesän näkemisestä on jo jonkun aikaa. Saati että he tulisivat käymään tai tarjoutuisivat lapsenvahdiksi..

Mutta ehkä se elämä tästä hiljalleen ottaa ja järjestyy uomiinsa. Onneksi olen tällä viikolla onneksi saanut nauttia aivan erityisen hyvästä seurasta. Vietettiin yksi päivä 1v 7kk tytön ja hänen äitinsä kanssa, toisena käytiin vierailulla Ilman sinua olen lyijyä -blogin phocahispidan luona ja vietettiin vielä iltaa ystäväni ja hänen vuoden ikäisen tyttönsä kanssa leikkien ja rupatellen. Tänään on puolestaan tullut tutuksi monenmonta äitiä ja vauvaa asukaspuistossa ja illalla näin vielä ystävää ja hänen vauvaansa sekä lähialueen lapsia ja vanhempia lähileikkipuistossa.

Pidän nyt visusti mielessäni, että vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa on hyvä olla. Olenkin saanut jutella ihanan avoimesti ja täynnä ymmärrystä toinen toistemme valintoja ja tilanteita kohtaan näiden ihanien ihmisten kanssa <3 Pieni on myös saanut leikkiä kaikenlaisten pikkutyyppien kanssa, muut vauvat ja lapset kun tuntuvat niin kovasti jo kiinnostavan.

On leivottu omenapiirakkaa omenoista joita satuin saamaan tutulta juuri silloin kun pahin omenapiirakanhimo iski. Huomenna voisinkin leipoa vähän lisää sillä tämä on mennyt jo parempiin suihin. Yritän keskittyä kaikkeen mikä antaa iloa, onnea ja energiaa ja jättää pois kaiken sen mikä näitä vie. Life coaching ryhmätapaamisessa tuli kirjattua ylös unelmiaan, samoin kaikkea mikä tuo ja vie energiaa sekä ajatuksia siitä miten elämässään voisi toteuttaa pieniä parannuksia päästäkseen tavoitteisiinsa ja siihen unelmaelämään mistä haaveilee. Tuli kyllä tarpeeseen keskittyä hetki itseensä ja siihen mitä todella tarvitsee. Milloin muuten olisin ottanut hetken, istahtanut alas ja alkanut vaan kirjaamaan näitä asioita ylös?

Ihan ensimmäisenä tämä äiti siis tarvitsee lisää liikuntaa ja omaa aikaa joten lisäilen niitä kalenteriini ja pyrin parhaani mukaan myös toteuttamaan. Ihan yhtä tärkeää on miettiä omia kuormittavia ajatuksiaan, hyväksyä itsensä sellaisena kun on, löytää rajansa, opetella erottamaan muilta peilautuvat tunteet omistaan, hyväksyä rajallisuutensa ja löytää tasapaino innostavan touhuamisen ja zenimäisen rauhoittumisen välille. Siinä onkin vähän enemmän sarkaa kuin suunniteltujen jumppien toteutumisessa, mutta hassua kyllä, aika käsikädessä nämä asiat menevät. Tuntuu, että toistan itseäni tämän liikkumisen ja oman ajan suhteen, mutta uskokaa tai älkää, ihan näin vaikeata tämä tuntuu nyt olevan. Aihe saattaa siis esiintyä tulevissakin postauksissa vähintään sivuosassa..

Mutta nyt nukkumaan ennen kuin tämän postauksen lankakin nukahtaa! Olisi ihanaa kuulla mitä lisäisitte elämäänne jos voisitte ja mitä ottaisitte siitä pois? Sitä on ainakin hyvä miettiä ihan itsekseen jos ei muuta.

<3 Eerika & Epeliina (8,5 kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Vaikka olenkin löytänyt ison kasan mamma- ja vauvakavereita meille mammalomapäivien seuraksi ja usein on tosi kivaa jutustella ja leikkiä lasten kera, ei kaikki aina mene niin auvoisasti. Äitiys on herkkä asia ja jokainen tuntuu taplaavan tyylillään, sitä ei uskoisi miten monta tapaa on vaihtaa vaippoja, nukuttaa ja syöttää! Äitiys ei myöskään yhdenmukaista ihmisiä yhteen muottiin eivätkä saman ikäisten lasten äidit samalta asuinalueelta ole välttämättä ihan sielunkaksosia. Alankin olemaan korviani myöten täynnä niitä hetkiä kun vertaillaan ja neuvotaan sen sijaan että vaihdettaisiin vaan kokemuksia avoimin mielin toisen valintoja kunnoittaen! Jos ihminen kasvaa ollessaan tekemisissä laatikkonsa ulkopuolella - eli niiden kanssa jotka ajattelevat hieman eri tavalla - niin hupsanhei kun tässä välillä kasvetaan (tai ainakin kasvatetaan sarvia!).

Ensinnäkin emme tee valintojamme osoittaaksemme sormella muilla tavoin tehneitä vanhempia tai käännyttääksemme ketään tekemään samoin kuin me. Emme sormiruokaile jotta muut voisivat tuntea huonompaa oloa ja nälväistä kuinka eivät kyllä jaksaisi sitä sotkua tai että ehkä meidän seuraavan lapsen kohdalla kannattaisi aloittaa jo 4kk iässä soseet jotta ne uppoaisivat eikä sormiruokailua tarvitsisi aloittaa. Sama homma kestovaippailun kanssa, ei sekään niin kamalan hankalaa ole, eipä tarvitse raahata vaippapaketteja kaupasta, rahaa kuluu vähemmän, roskista ei tarvitse niin usein tyhjentää. Pitäisikö sanoa "etten kyllä tajua miten te jaksatte" viedä haisevia vaipparoskia kokoajan roskakatokseen kun kuulen että teillä käytetään vain kertakäyttövaippoja? Olisi varmaan tosi kivaa yrittää muinamiehinä sanoa kuinka "ei se nyt meidän mielestä niin kovin vaivalloista ole, mutta jokainen tietty tekee niinkuin tekee" päästäkseen pois tästä juupas-eipäs-keskustelusta. Unet, rintamaito, vaatteet, leikit, lapsen kehitys, you name it, antakaa jo olla!

En nimittäin ajatellut ruveta elämään elämääni eri tavalla vain jotta emme olisi yhtään erilaisia! 

Välillä siis menee hermo. Sisäisesti. Joskus saatan kyllä vähän napauttaa että meillä se nyt vaan menee näin koska kaikki eivät vaan ole samanlaisia. Pitipä ihan oikeasti sanoa yhdelle mammalle, että ihan vaan liikunnalla ei kaikkia vaivoja poisteta, jos liikkuisin kuten hän, en pian liikkuisi ollenkaan! Minun kroppani on reagoinut niin raskausajan kuin imetysajankin hormoneihin löysyttämällä paikkoja ihan todenteolla, välillä ranteet prakaa, välillä polvet, lonkat, issiashermo sanoo auau ja näin päin pois. Toki liikunnalla voi auttaa kroppaansa, mutta ei se nyt ihan niin mustavalkoista ole, että lenkille vaan vaikka kuinka sattuisi! Ja minuahan tietty ketuttaa myös se, kuinka olen lähtenyt mukaan tällaiseen. Kävellyt sen kymmenen kilometriä kun ulkoillaan nyt vähän ja saadaan liikuntaa vaikka olin juuri sanonut olevani vielä vähän puolikuntoinen. Niin ja joutunut sen jälkeen taistelemaan kipujen kanssa toista viikkoa ja käyttämään inhottavia tukivöitä. No ai miksi mä niitä käytän, kun liikkumaan vaan, voi luoja.

Mitä ihmettä siinä pitäisi sanoa, kun toinen ei vaan meinaa ymmärtää, ettei me ihan jokainen olla samanlaisia, tunneta ja jakseta samalla tavalla! Ihan jokaista asiaa ei voi itse määrittää. Mikä ihme siinä on, että tämän päivän ihminen on muka niin kaikkivaltias, että se voi määritellä itse tulevaisuutensa ja menestyä kun ihan vaan päättää olemaan saamatta syöpää tai muita sairauksia, synnyttämään iisisti ja olemaan ihan tiptop muutama kuukausi synnytyksen jälkeen? Varmaankin se sama ihminen on vaan päättänyt että hänellä on ihanat välit perheenjäseniinsä, mukavasti isin rahaa ja synnynnäistä kauneutta? Tiedättekös, jotenkin kuulostaa samalta kuin että köyhät, rumat ja sairaat olisivat itse valinneet kohtalonsa. Siis for real. Itseasiassa nyt alkoi tuntua siltä, että ehkä ei olisi ihan helppoa olla tällaisen ihmisen lapsi, siis näin niinkuin pidemmän päälle. 

Noin, nyt on avauduttu. Että ei muutakuin tervemenoa vaan vaihtamaan niitä kokemuksia ihan avoimin mielin, olemaan loukkaantumatta toisen valinnoista, sillä ne eivät ole meitä syyllistäen tehtyjä ja antamaan neuvojen sijaan enintään tietoa ja kokemuksia jos vastapuoli tuntuu niitä kaipaavan. And this goes for everything. Sillä olenpa joutunut selittelemään kuinka voin kierrättää biojätteet, pahvit, metallit ja kaikki vaikka käytänkin välillä myös autoa. Kehtaankin, minä muita teoillani syyllistävä tekopyhä roisto! Varokaa meitä siellä jossain biojäteastian ja pahvinkeräyslaatikon välimaastossa. Kyllä maailma vaan olisi parempi paikka ilman meitä!

Nimimerkillä edessä viikonloppu ihan vaan samanmielisen oman perheen parissa niin tämä mammakin rauhoittuu <3

<3 Eerika & Epeliina (äiti ja tytär reilut 8 kk)

Peeäs. Mahtavat kuvitukset clipartbest.com

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Kävin eilen pitkästä aikaa Yin-joogassa ystävän kanssa. Viime aikoina keho ei ole voinut niin kovin hyvin flunssan ja kolhujen keskellä joten kotijoogakin on jäänyt vähemmälle. Menomatkan sekoilujen jälkeen olin lopulta perillä, levitin mattoni ja aloitin harjoituksen. Aivan ensimmäisten asanoiden aikana kyyneleet pyrkivät silmäluomieni läpi. Koin vahvasti kuinka kaipasin saada laskea pääni äidin syliin, tuntea rakkauden, huolenpidon, käden joka silittää hiuksiani. Tunne oli niin pakahduttavan vahva. Silti tiesin etten koskaan saa sitä kokea. Päässäni pyörähti, miksei mieheni huolenpito riitä minulle, mutta mikä voisi korvata elämän pituisen oman äidin huolenpidon kaipuun?

Annoin ajatukseni liitää hengitykseni mukana luoltani. Ohjaaja kehoitti kokeilemaan Happy baby -asanaa jos se vaan tuntuisi omasta itsestä hyvältä, juttelemaan sisäisesti itselleen kuin pienelle ihanalle vauvalle, lepertelemään sille rakastavasti. Mietin kuinka rakastavasti puhun lapselleni, kuinka ihana, ihmeellinen, taitava, upea ja rakas hän on. Ja pienen hetken tunsin miltä äidin rakkaus tuntuu.

Tänään kävelin merenrantaan lähes juoksuaskelin, nojasin kaiteeseen ja itkin. Vierelläni ystävä yli kymmenen vuoden takaa, rakas vanhuskoirani. Korvissani soi Happoradion Kaunis ihminen:

"Ja sattumaan taas sun täytyisi luottaa. Tapahtuu, mitä tapahtuu, muista että oot kaunis ihminen. Vielä, kasvaa kuu, juuret vahvistuu, taivaankantta päin kätes ojentuu. Kyllä usko niin tai vähitellen lakastut."

Et ehkä tiedä kuka olen, en ehkä tiedä itsekään. Onneksi mieheni, lapseni ja koiramme tuntevat sen. Vahvan rakkauden. Olen kaunis ihminen. Vielä joskus uskon sen itsekin.

<3 Syksy, väsymys ja jotain säröjä sisälläin jotka tulevat näkyväksi

<3 Eerika

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Meidän pieni ihminen täytti viikonloppuna kahdeksan kuukautta. Jo perjantaina elämä tuntui uskomattomalta kun huomasin pienen suussa jotain terävää. Olin kahvilla mammakaverin ja vauvojen kanssa kun minua puraisi yksihampainen, innosta pinkeänä olin heti menossa ostamaan lelun tai vaatteen tai vaikka kakun ensimmäistä hammasta juhlistaakseni. Onneksi tosiaan maltoin mieleni, mutta kyllä siinä vähän sellainen kädet kattoon -fiilis oli!

Vasta maanantaina tajusin kaivaa äitiyspakkauksessa tulleen hammasharjan ja antaa sen pienelle, siinä me sitten aamupesulla istuttiin ja katseltiin toisiamme hammasharjat suussa. Pieni katsoi äitiä hetken ja alkoi matkimaan samoin liikkein :) En ylipäänsä tajua mistä meille on yhtäkkiätullut noin iso tyttö. Tuntuu kuin vieläkin odottaisin puolen vuoden täyttymistä, kuin vauhtisokeuden vallassa ihmettelen kuinka se risteys meni jo. Olo on tosiaan kuin ajaisi satasta lähiössä, maisemia ei ehdi katselemaan kun katse pitää pitää tiessä. 

Juuri nyt meillä puuhataan seuraavia:

  • pussataan ja halataan äitiä ja joskus isiäkin
  • vierastetaan hieman muita tai ainakin ujostellaan
  • noustaan pystyyn kaikkea vasten
  • huudellaan ja heilutetaan kättä jossain seisoskellen = pyydetään kävelyttämään
  • kävellään itse Brio:n kävelyvaunun kanssa
  • kävellään isin ja äidin käsistä kiinni pitäen
  • potkitaan koirien palloja edellisen ohessa
  • heilutetaan iloisena heliseviä leluja
  • osataan etsiä tippuneita leluja/ruokia (ja piiloon kadonnutta kännykkää..)
  • jokellellaan ja lauleskellaan
  • kontataan, välillä myös ryömitään (nopein tapa edetä laminaatilla..)
  • kiskotaan tukasta
  • rakastetaan riekkua sylissä ylösalaisin ja heilutellen
  • leikitään "pusuroistoa" missä pieni antaa kunnon pusun ja pitää kiinni ja alan rimpuilemaan "Apua, roisto, se ei lähde irti, PUSUROISTO!" Kova kikatus ja kiinni pitäminen äidin heiluessa kuin yrittäen irroittaa pusuroistoa!
  • tykätään ihan hirvittävästi koirista ja halutaan leikkiä niiden kanssa
  • ollaan hirmu kiinnostuneita kaikesta uudesta, varsinkin muista lapsista 

..nukutaan kummallisesti:

  • Hetki sitten vielä 2-3 päiväunet joista yhdet pitkät
  • Tällä hetkellä pahimmillaan 30min nokoset päivässä.. (Tänään jo toiset yli tunnin pituiset päikkärit meneillään!!)
  • Hetki sitten lähes täydet yöunet, aamuyöllä ehkä yksi maitotankkaus
  • Tällä hetkellä 2-3 herätystä yössä, riekkumista ja tissimaitoa.. (Ne hampaat ja uudet taidot.. viime yönä vain yksi herätys!)
  • Yöunet 11-12 tuntia (miinus heräilyt..)

..syödään monenmoista:

  • Tissi on vieläkin ykkönen, syödään noin 8 kertaa päivässä
  • Kiinteitä noin 4-5 kertaa päivässä lähinnä sormiruokana ja iltapuuro välillä lusikoiden
  • Lemppareita tomaatti, parsakaali, avocado leivän päällä ja talk-murut
  • Syödään mm. kanamureketikkuja, jauhelihatikkuja, kookosmaidossa keitettyä seitiä, lasagnea, uunikalaa, uunijuurestikkuja, juuresmuussia, keitettyä parsakaalia, kurkkutikkuja, tomaattia, munakasta, päärynää, avocadoa, Real-leipää, nektariinia, persikkaa, luumua, vesimelonia, cantaloupe-melonia, mansikoita, Talk-muruja, puuroja (riisi, ohra, kaura), marja- ja hedelmäsoseita puuroihin sekoitettuna, smoothie-truutteja itse matkaeväänä.
  • Osataan juoda itse vippamukista, tosin uusin leikki on heilutella vettä pitkin poikin..

..ollaan neuvolan mukaan:

  • 7710 g
  • 69,6 cm
  • päänympärys 43,9

Äidin mielestä tämän hetken plussat ovat..

  • pieni selkeästi ymmärtää jo vähän puhetta
  • osaa kommunikoida yhä paremmin itse
  • tietää mitä on tulossa
  • osaa tehdä itse kaikenlaista syömisestä ja juomisesta leikkimiseen ja liikkumiseen
  • on ihan hillittömän hauska ja hyväntuulinen hihittelijä
  • ja mikä huumorintaju!!
  • on ihan älyttömän rakas pieni minime <3
  • pienelle on iloa muista lapsista ja uusista paikoista (leikkipuistot/asukaspuistot/avoin päiväkoti)
  • pieni on yhä enemmän hereillä joten voidaan tehdä kaikenlaista yhdessä
  • isi kelpaa yhä paremmin kun yhteisiä leikkejä ja peuhuja löytyy

. .ja ne miinukset:

  • omaa tahtoa puskee esiin itkun ja huudon muodossa
  • pukeminen, naaman putsaaminen ym. alkavat olemaan hankalia juttuja
  • pieni herää herkästi vaunuissa kun tullaan uuteen paikkaan
  • päiväunet ovat lyhentyneet eikä äidin omaa aikaa levähtää tunnu juuri olevan
  • nukkumaanmenojen, päivä- ja yöunien ongelmat -> mikä väsymys!
  • tukiverkoston puute ja harmitus kun näkee muiden osallistuvia isovanhempia ja sukulaisia
  • pienen riippuvuus tisseistä ja tissien kipeä reagoiminen väliin jäävään imetykseen, vaikeudet pumpata..
  • oman ajan ja harrastusten vähyys
  • pian alkava hoitovapaa ja tulojen tipahtaminen muutamaan sataseen kuussa luovat huolia

Siispä terkkuja tästä hetkestä ja nyt! Mieli on jo melkein huomisessa, mutta ehkä sen pitää vähän siellä käydäkin ettei ihan kaikki yllätä. Kohti yhdeksää kuukautta siis ja sen yli!

<3 Eerika & Epeliina (8kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Pages