Ladataan...
Bättre liv

Meidän pieni ihminen täytti viikonloppuna kahdeksan kuukautta. Jo perjantaina elämä tuntui uskomattomalta kun huomasin pienen suussa jotain terävää. Olin kahvilla mammakaverin ja vauvojen kanssa kun minua puraisi yksihampainen, innosta pinkeänä olin heti menossa ostamaan lelun tai vaatteen tai vaikka kakun ensimmäistä hammasta juhlistaakseni. Onneksi tosiaan maltoin mieleni, mutta kyllä siinä vähän sellainen kädet kattoon -fiilis oli!

Vasta maanantaina tajusin kaivaa äitiyspakkauksessa tulleen hammasharjan ja antaa sen pienelle, siinä me sitten aamupesulla istuttiin ja katseltiin toisiamme hammasharjat suussa. Pieni katsoi äitiä hetken ja alkoi matkimaan samoin liikkein :) En ylipäänsä tajua mistä meille on yhtäkkiätullut noin iso tyttö. Tuntuu kuin vieläkin odottaisin puolen vuoden täyttymistä, kuin vauhtisokeuden vallassa ihmettelen kuinka se risteys meni jo. Olo on tosiaan kuin ajaisi satasta lähiössä, maisemia ei ehdi katselemaan kun katse pitää pitää tiessä. 

Juuri nyt meillä puuhataan seuraavia:

  • pussataan ja halataan äitiä ja joskus isiäkin
  • vierastetaan hieman muita tai ainakin ujostellaan
  • noustaan pystyyn kaikkea vasten
  • huudellaan ja heilutetaan kättä jossain seisoskellen = pyydetään kävelyttämään
  • kävellään itse Brio:n kävelyvaunun kanssa
  • kävellään isin ja äidin käsistä kiinni pitäen
  • potkitaan koirien palloja edellisen ohessa
  • heilutetaan iloisena heliseviä leluja
  • osataan etsiä tippuneita leluja/ruokia (ja piiloon kadonnutta kännykkää..)
  • jokellellaan ja lauleskellaan
  • kontataan, välillä myös ryömitään (nopein tapa edetä laminaatilla..)
  • kiskotaan tukasta
  • rakastetaan riekkua sylissä ylösalaisin ja heilutellen
  • leikitään "pusuroistoa" missä pieni antaa kunnon pusun ja pitää kiinni ja alan rimpuilemaan "Apua, roisto, se ei lähde irti, PUSUROISTO!" Kova kikatus ja kiinni pitäminen äidin heiluessa kuin yrittäen irroittaa pusuroistoa!
  • tykätään ihan hirvittävästi koirista ja halutaan leikkiä niiden kanssa
  • ollaan hirmu kiinnostuneita kaikesta uudesta, varsinkin muista lapsista 

..nukutaan kummallisesti:

  • Hetki sitten vielä 2-3 päiväunet joista yhdet pitkät
  • Tällä hetkellä pahimmillaan 30min nokoset päivässä.. (Tänään jo toiset yli tunnin pituiset päikkärit meneillään!!)
  • Hetki sitten lähes täydet yöunet, aamuyöllä ehkä yksi maitotankkaus
  • Tällä hetkellä 2-3 herätystä yössä, riekkumista ja tissimaitoa.. (Ne hampaat ja uudet taidot.. viime yönä vain yksi herätys!)
  • Yöunet 11-12 tuntia (miinus heräilyt..)

..syödään monenmoista:

  • Tissi on vieläkin ykkönen, syödään noin 8 kertaa päivässä
  • Kiinteitä noin 4-5 kertaa päivässä lähinnä sormiruokana ja iltapuuro välillä lusikoiden
  • Lemppareita tomaatti, parsakaali, avocado leivän päällä ja talk-murut
  • Syödään mm. kanamureketikkuja, jauhelihatikkuja, kookosmaidossa keitettyä seitiä, lasagnea, uunikalaa, uunijuurestikkuja, juuresmuussia, keitettyä parsakaalia, kurkkutikkuja, tomaattia, munakasta, päärynää, avocadoa, Real-leipää, nektariinia, persikkaa, luumua, vesimelonia, cantaloupe-melonia, mansikoita, Talk-muruja, puuroja (riisi, ohra, kaura), marja- ja hedelmäsoseita puuroihin sekoitettuna, smoothie-truutteja itse matkaeväänä.
  • Osataan juoda itse vippamukista, tosin uusin leikki on heilutella vettä pitkin poikin..

..ollaan neuvolan mukaan:

  • 7710 g
  • 69,6 cm
  • päänympärys 43,9

Äidin mielestä tämän hetken plussat ovat..

  • pieni selkeästi ymmärtää jo vähän puhetta
  • osaa kommunikoida yhä paremmin itse
  • tietää mitä on tulossa
  • osaa tehdä itse kaikenlaista syömisestä ja juomisesta leikkimiseen ja liikkumiseen
  • on ihan hillittömän hauska ja hyväntuulinen hihittelijä
  • ja mikä huumorintaju!!
  • on ihan älyttömän rakas pieni minime <3
  • pienelle on iloa muista lapsista ja uusista paikoista (leikkipuistot/asukaspuistot/avoin päiväkoti)
  • pieni on yhä enemmän hereillä joten voidaan tehdä kaikenlaista yhdessä
  • isi kelpaa yhä paremmin kun yhteisiä leikkejä ja peuhuja löytyy

. .ja ne miinukset:

  • omaa tahtoa puskee esiin itkun ja huudon muodossa
  • pukeminen, naaman putsaaminen ym. alkavat olemaan hankalia juttuja
  • pieni herää herkästi vaunuissa kun tullaan uuteen paikkaan
  • päiväunet ovat lyhentyneet eikä äidin omaa aikaa levähtää tunnu juuri olevan
  • nukkumaanmenojen, päivä- ja yöunien ongelmat -> mikä väsymys!
  • tukiverkoston puute ja harmitus kun näkee muiden osallistuvia isovanhempia ja sukulaisia
  • pienen riippuvuus tisseistä ja tissien kipeä reagoiminen väliin jäävään imetykseen, vaikeudet pumpata..
  • oman ajan ja harrastusten vähyys
  • pian alkava hoitovapaa ja tulojen tipahtaminen muutamaan sataseen kuussa luovat huolia

Siispä terkkuja tästä hetkestä ja nyt! Mieli on jo melkein huomisessa, mutta ehkä sen pitää vähän siellä käydäkin ettei ihan kaikki yllätä. Kohti yhdeksää kuukautta siis ja sen yli!

<3 Eerika & Epeliina (8kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Kello tulee kolme, vettä piiskaa pitkin ikkunoita ja tyttö on juuri nukahtanut ensimmäisille päikkäreilleen. Kyllä, ensimmäisille, sillä vasta nyt väsy kävi niin ylivoimaiseksi että suostuttiin nukkumaan.. Rytmitytöt siis ovat niin poissa rytmistä kuin olla ja voi. Öisin heräillään, kiipeillään pinnasängyn laitoja vasten ja huudellaan tissiä, päivisin ei meinata nukahtaa, paitsi mitä nyt torkahdetaan tissille ja sen jälkeen nukutaan hyvällä tuurilla puoli tuntia, huonolla tuurilla herätään sänkyyn siirtämisen jälkeen peuhaamaan mikä muuttuu pidemmän päälle itkuksi ja huudoksi. Tähän väliin on hyvä lisätä, että ei, meillä ei olla nukutettu aina tissille vaan vielä hetki sitten pieni nukahti ihan itse kun hänet vei sopivalla hetkellä sänkyynsä. Tässä siis on menossa ihan selkeästi jokin vaihe, josko joku nyt vielä kertoisi milloin tämä vaihe loppuu niin olisin kovin tyytyväinen :)

Tuntuu kuin kesän helteistä ja päivistä rannoilla olisi jo ikuisuus. Sadekelin lisäksi meitsiä on pitänyt paikallaan nyt jo hyvin parantumassa oleva polviruhje, ranteen rasitusvamma sekä kohta viikon verran kiusannut flunssa. Pienellä sen sijaan on ollut hieman lämpöä perjantaina puhjenneen ensimmäisen hampaan(!!) vuoksi ja elo ollut kovin levotonta myös uusien liikkumistaitojen harjoittamisen takia. Meillä siis noustaan ylös, napataan kävelyvaunusta kiinni ja kävellään. Tai sitten noustaan tukea vasten ylös ja huudellaan äitiä tai isiä avuksi käsistä kiinni pitelemään ja sitten liidetäänkin kävellen pitkin asuntoa ja potkitaan samalla koirien palloja :) Äiti ei siis saa hetken rauhaa ja kotona ollessa tulee muutenkin puuhasteltua, sillä eihän täällä kestäisi päiviään viettää jos tiskipöytä olisi täynnä ja kylppäri olisi täynnä likaisia kestovaippoja..

Välillä käy juurikin näin, aluksi lennät ja liidät menemään, energiaa on suunnattomasti ja käytätkin sitä tuhlaillen ja nautit elämästä. Hetki sen jälkeen tulevat fyysiset vaivat ja ties mitkä takaiskut jotka pakottavat sinut vuorostaan rauhoittumaan, pysähtymään paikallesi ja katsomaan niin ulos kuin sisällekin päin. Seuraavassa aallossa liika kotiin jämähtäminen saa olon surkeaksi ja on lähdettävä taas tutustumaan maailmaan ja touhuamaan asioita mitkä antavat itselle iloa ja energiaa. Elämäni kiertokulku. Ainakin kun on täynnä vastakkaisuuksia, nauttii rauhasta ja samalla kaikesta uudesta ja innostavasta. Syksyä suunnitellessa yritän jättää aikaa molemmille, sekä sille liitelylle, että tälle rauhoittumiselle. Jotta ei tarvitsisi ihan täysvauhdista pysähtyä naamalleen.

Toivon kovasti, että meilläkin saadaan pian uudesta syysrytmistä kiinni. Niin tarkasti rytmeistään kiinni pitänyt tyttö on yhtäkkiä aivan sekaisin eikä meidän päivistä tunnu tulevan oikein mitään. - Nimimerkillä tässä vaiheessa tekstiä tyttö jo heräsi noin 25 min unien jälkeen. Sain rauhoittumaan uudelleen unilleen sylikkäin sängyssä makoillen ja takaisin sänkyyn siirrettäessä hetken kättäni pienen päällä pidellen. Oi ja voi! - Olen niin sekaisin mitä kaikkea tämän ikäisen kanssa tehdään nyt syksyllä ja talvella ja mitä kaikkea me tarvitaankaan. Ensikengät? Pitäisikö jo aamupäivisin lähteä vähän ulkoilemaan leikkipuistoon vai onko se ihan hölmöläisen hommaa näin pienen kanssa joka lähinnä keinuu ja syö kiviä? Jos nyt ainakin saataisiin yöt taas nukuttua niin ehkä äidistäkin taas kuoriutuisi ajatteleva ja toimiva yksilö!

No, ainakin syksylle on tiedossa lisää vauvauintia (tyttö on aivan innoissaan nyt kun se taas jatkui!!), vauvasirkusta (alkaa parin vko päästä, äitiä jännittää!), , vaunulenkkejä ja mammatreffejä, leikkipuistoilua, asukaspuistoilua ja avoimessa päiväkodissa käymistä ja näissä leikki- ja lauluhetkiä. Ehkä jotain lastenkulttuurihommia, taidenäyttelyä, lounaita ja kahviloitakin? Triljoonittain uusia taitoja, pieneksi jääviä vaatteita, välikausihaalaria ja tumppuja, kävelyharjoituksia ja jokeltelua, äidille haleja ja puseja sekä aimo ripaus omaa tahtoa! Että eipä ole tulossa ainakaan tylsä syksy!

Tästä nyt tuli vähän tällainen alakulopostaus kun täällä nyt mennään vähän keho ja mieli harmaana ja väsyneenä. Pienen kanssa elossa on onneksi ihan hirmuisesti ihania asioita ja rakkautta, hellyttelyjä ja pusitteluja, yhteisiä leikkejä ja höpöttelyä. Niistä ja pienen kehityksen ihmettelystä enemmän huomenna (tai huomisen jälkeen..) kun käydään 8kk neuvolakäynnillä ja saadaan samaan syssyyn vähän mittojakin! Taitoja ja leikkejä tuntuu tulevan välillä ihan päivittäin lisää joten juttua riittää :)

Tässä meillä vähän keinutaan isoina tyttöinä farkuissa ja vielä kovin isossa tuulitakissa - tuonne huppuun saisi näköjään mahtumaan kaksikin päätä :) Heiluttelut ja pääylösalaisin riekkumiset ovatkin tosi hauskoja, joten ehkä meistä vielä hyviä sirkustyttöjä tulee! 

Sumuisia terveisiä meiltä tytöiltä, josko se kaunis syysaurinko pian paistaisi niin mieleen kuin ihan tuonne uloskin <3

<3 Eerika & Epeliina (8kk äiti ja tytär!)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Sade pieksee ikkunoita, kuuntelen musiikkia ja makaan koomassa koirien kanssa sohvalla pienen vihdoin nukahdettua päiksyilleen. Kotona on ihanan siistiä, valoisaa ja juuri sopivan lämmintä ja kotoisaa. Ei ole enää hellepäivien pakkoa päästä ulos paahteisesta asunnosta sopivan puun varjoon vilvoittavan merituulen (ja -veden!) äärelle. Silti syksyisten ilmojen tullessa ei voi välttyä siltä tunteelta, että koko hellekesä oli kuvitelmaa vain. Kuin lomareissun jälkeen kotiin palatessa sitä istuu yhtäkkiä uuteen todellisuuteen ja epäilee oliko sitä reissussa koskaan vai kuka ne lomakuvat oikein otti?

Kesäpäivien, perheen yhteisten hetkien ja pienen nopean kehityksen lisäksi elämään on kuulunut myös parisuhdekriiseilyä ja syvissä vesissä vellomista. En tiedä onko se tämä vauva-arki mikä on mieleni taas pakottanut käymään läpi itseään. Vai tuleeko se kaikki roina sieltä vauva-arjen läpikin? Olen tuntenut vahvaa kuulumattomuutta ja kelpaamattomuutta tähän maailmaan ja kaikille - vai vainko itselleni? Nyt ollaan onneksi jo parisuhteen kohdalla takaisin siinä pisteessä, missä voin antautua lohduttavaan syliin, ottaa jälleen vastaan ja antaa rakkautta, päästää irti jostain kuoresta minkä olin päälleni rakentanut ja luottaa mieheni tukeen, rakkauteen. Aina välillä sitä luulee olevansa tässä yksin. Kahdestaan yksin.

Sitä jumiutuu poteroihinsa ja räiskii joka suuntaan, friendly fire! Sähikäisiä suihkii huulten väistä puolin ja toisin. Kunnes jossain vaiheessa jokin naksahtaa ja näet pehmeyden taas sekä itsessäsi että toisessa. Parisuhde on taistelemista, mutta tärkeää on muistaa taistella toisesta kiinni pitäen, ei nyrkit ojossa toisiaan kohden. Niin latteaa, tiedän, mutta me ihmiset vaan ollaan just niin latteita. Tehdään samoja virheitä kerta toisensa jälkeen ja opitaan vain oman kantapään kautta, jos senkään, tai edes sen toisen kantapään. Kantapäitä on kaksi, mutta onneksi aina voi ottaa uusiksi niin monta kertaa kunnes oppii.

Olen jostain kehitellyt aivan ääliömäisiä rimoja, joiden yli hypätäkseen olisi oltava satakertainen kameleontti. Jostain syystä haluaisin olla kaikkien kanssa samanlainen löytääkseni yhteyden, saadakseni ymmärrystä ja hyväksyntää. Mikä ihme siinäkin on? Miten meidät jokainen laitetaan tänne maan päälle oppimaan niitä samoja tolloja asioita kerta toisensa jälkeen? Yhtenä hetkenä haluaisin olla liikuntahirmu kuten tuttavanikin, ei tarvitsisi pyydellä mielessään anteeksi sitä kuinka veltto sitä onkaan ja kuinka erilaista elämää elää. Eikä ainakaan tuntea tarvetta puolustella erilaista elämäntapaansa tai loukkaantua toisen erilaisuudesta koska tuntee vaan olonsa niin huonoksi. Toisena hetkenä minun pitäisi olla keskittynyt vain yhteen kiinnostuksen kohteeseen ja uraani. Kolmannessa hetkessä heittäytyä rohkeasti milloin benji-hyppyyn tai kaikesta irti päästämiseen. Vaikka enhän minä ole yhtään sellainen, en mikään näistä!

Sitä aina välillä ihmettelee, miten jotkut ottavat henkilökohtaisesti vaikkapa kykyni olla syömättä kokonaista suklaalevyä kerralla tai kävellä herkkukasojen ohi. Pitää aina selitellä, että syön minäkin salmiakkia ja lakuja aika usein ja saatan joskus syödä vahingossa ähkyyn asti. Ja sitten sitä itse tekee ihan samaa. Aivan kuin toisen liikkumisen tarkoitus olisi osoittaa sormella vähäistä liikkumistani ja arvostella! Jos olisin sinut itseni kanssa, ei tällaisia ääliöajatuksia tulisi varmaan lainkaan. Nyt niiden kanssa rimpuilee samalla sanoen itseään löysäksi laiskamadoksi sekä idiootiksi edellisten ajatustensa vuoksi ne huomatessaan. Aikamoinen facepalm, mutta kaipa sen tiedostamisen läpi on vaan mentävä jos haluaa edetä kohti mielekkäämpiä ajatuskuvioita.

Ja ei tämä itsensä ällöäminen liikkumattomuuteen tai heittäytymisen pelkäämiseen pääty. Minun pitäisi olla kaikin puolin toisenlainen. Lakata olemasta näin erilainen kokoajan. Miksi tunnen kaiken niin voimakkaasti? Väsyn niin herkästi? Valitan milloin liian kovasta musiikista, nälästä tai kirkkaista valoista? Olen jo matkalla, sillä olen löytänyt monta piirrettäni sekä ulkopuolisuuden tunnettani selittävän HSP:n eli erityisherkkyyden itsestäni. Testeistä saan lähes maksimipisteet.

Silti HSP:iden keskuudessakin olen erilainen, sillä olen enemmänkin ulospäinsuuntautunut sekä elämyshakuinen kuin useimpien HSP:iden tavoin sisäänpäinsuuntautunut sekä turvallisuushakuinen. Se tekeekin minusta niin ristiriitaisen yksilön. Toisaalta tarvitsen rauhaa ja turvaa, toisaalta uusia elämyksiä ja vaihtelua. Tasapainon löytäminen itsensä kanssa on erittäin vaikeaa. Mielenterveydenhäiriöhän tämä ei ole, en vain ole se hiljaisin hiirulainen tai tasaisin tallaaja. Tunnen ja koen elämää täysillä, mikä voi monelle olla vaikeaa ymmärtää. Sillä sitä se on usein minullekin. 

Toisaalta koen myös ilon ja rakkauden voimakkaasti. Usein koen voivani kommunikoida paremmin heidän kanssaan jotka eivät sano sanaakaan - lapsen ja koiriemme. Silti sanoja minulla riittää. Mutta se aidoin minä puhuu rakkaudellaan. Eikä sitä puolta tunne moni lainkaan. Sillä kuori se on mikä pitää sisukseni edes jotenkin ehjänä ja paikoillaan ja kovuus se on mikä puolustaa sitä herkkää sisintä ennen kuin kukaan myöntää edes hyökänneensä. Aina välillä taidan tunnistaa itseni ja näyttää sen muillekin.

Onneksi sitä voi pelätä muiden tuomiota ja kriittisiä kommentteja, mutta toisaalta avautuu asiasta koko maailmalle ilman itsesensuurin ripettäkään. Ihan tosi järkevää, mutta ehkä täälläkin on joku joka ymmärtää. Vaikka todellinen ymmärrys ja hyväksyminen kai pitäisikin löytyä sisältäni.

Orastavan flunssan, tulehtuneen ranteen ja kolhiutuneen polven kera lähetän rakkauden täyteisiä terveisiä väsyneestä yh-päivästämme :)

<3 Eerika & Epeliina (pian 8 kk äiti ja tytär!)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Luettuani liian monta juttua siitä, kuinka vaunuja ja rattaita siunaantuu koteihin yksi toisensa perään halusin ostaa vain yhdet yhdistelmät jotka taipuisivat moneen. Tai oikeastaan kaikkeen. Vaunulenkeille hiekkaisilla kävelyteillä, lätäköihin ja lumihankeen, busseihin ja ratikoihin, keskustan vilinään ja shoppailuun, kaupassa käymiseen, ihan pikkuihmiselle kuin vähän isommallekin taimelle, auton perään ja pidemmillekin reissuille.

Periaatteessa valintamme Bugaboo Buffalot tekevätkin tämän kaiken ja oikein hyvin tekevätkin. Niillä on koettu tämä kaikki ja vähän enemmänkin eikä luottoratsu ole pettänyt. Silti kaipuu matkarattaisiin hiipi sydämiimme jossain siellä Englannin reissun ja liian monen autonpakkausoperaation välimaastossa eikä paluuta ollut. En halunnut enää runtata painavia ja arvokkaita rattaita auton perälle kertaakaan tai edes ajatella toista lentomatkaa Buffaloiden kanssa.

Jo ennen keväistä Englannin reissua olimme kurkkineet matkarattaiden tarjontaa. Jotenkin aika ei ollut silloin vielä kypsä ja reissuun mentiin Buffaloilla. Pärjättiinpä niilläkin, sillä saimme kunnon kuljetuslaukun matkaa varten, mutta toista kertaa en samaan lähtisi ellei tarkoitus olisi jämähtää maihin pidemmäksikin aikaa. Kesällä kävimme jälleen muutamassa vaunuliikkeessä toteamassa, että ensimmäisenä löytynyt ihastus Peg Perego Pliko Mini taitaakin olla se oikea. Siinä yhdistyi keveys (5,7 kg!), helppo kasautuvuus, kallistus makuuasentoon sekä ulkonäkö. Meitsi kun on aina ollut kovin kranttu näiden esteettisten seikkojen suhteen, eivätkä lastentarvikkeet ole mitenkään poikkeus. 

Lähdin metsästämään Peg-Perego Pliko Minejä mahdollisimman edullisesti ja kun löysin uuden Denim-kankaan rakkaus oli syttynyt ja mieheltäkin heltisi se lopullinen lupalappu "Jos saat ne farkkukuosilla niin tilaa pois" :) Suomessa en samaa kangasta ainakaan liikkeessä nähnyt eikä muista värivaihtoehdoista ollut puhetta. Ihan satavarmaksi en siis mene sanomaan etteikö denimiä saisi Suomestakin, sillä en vaivautunut asiaa selvittelemään. Päädyin lopulta tilaamaan Italialaiset ja kyllä, ihan Italiassa eikä missään vinkuintiassa tehdyt, vaunut suoraan kotimaastaan ja muutaman päivän päästä vaunut tulivatkin ovelle asti. Hinta ei ollut paljoa Suomen hintaa edullisempi, mutta saatiinpahan juuri se denim mikä haluttiinkin ja yhdellä klikkauksella kotiinkuljetettuna. Muita kuoseja olisi saanut hieman edullisemmalla hinnalla, mutta <3 Denim.

Aluksi matkarattaat toki tuntuivat rimpuloilta jykeviin Buffaloihin verrattuna, mutta sellaisiahan ne matkarattaat on. Se on keveyden hinta se! Tähän mennessä näillä on menty monenmonta retkeä autolla ja ai että tykkään kasata ja nostaa näitä takakonttiin. Kuomu ei tule mielestäni riittävän eteen ja alas päikkäreitä nukkuessa tai auringon paahtaessa, joten vaunuverho on must (mielellään pitkä). Päikkärit ovat maistuneet näissä kesäkuumalla vallan hyvin, rattaat ovat mukavan viileät eikä ohut kankainen istuin hiosta. Pikkurenkaat kulkevat parhaiten kauppakeskuksissa ja asfaltilla, mutta on näillä päästy hiekkateillä ja rannallekin. Pienet pyörät toki jäävät kiinni mukulakiviin ja kivetyksiin, mikä etelänlomalla voi hieman harmittaa, mutta toisaalta lomalla harmitus on aina kovin pientä.

Jarrun toimintaan oli hieman totuttelemista, nyt siihen alkaa jo hiljalleen luottaa että osaan kerrallaan laittaa vaunut paikalleen. Kasaus on aivan järjettömän helppoa ja onnistuu yhdellä kädellä vaikkapa vauva kainalossa tai taaperon kädestä kiinni pitäen. Lentokoneen cabinin hattuhyllylle näitä ei saa ottaa kuten paria uutta matkaratasta, mutta toisaalta useimmilla kentillä matkarattailla saa tulla koneeseen saakka ja jättää lentoemolle. Ja kolmannekseentoisekseen hinnoissakin on eroa! Nämä siis ovat kovinkin kohtuuhintaiset kevyiden pieneen tilaan kasaantuvien matkarattaiden joukossa.

Alla vielä meidän kombo, vähänkö tätä mietittiin! Jollekulle toiselle aivan toiset matkarattaat ovat Perfecto! Meille näiden kahden kombo on vaikuttanut toimivalta. Hieman isommissa matkarattaissa löytyy kyllä valinnanvaraa, mutta meillä Buffalot toimittavat cityrattaiden virkaa ja ovat lenkkeilykäytössä joten matkarattaiden ominaisuuksissa keskityttiin keveyteen, pieneen kokoon ja helppoon kasattavuuteen.

 

Peg-Perego Pliko Mini

Koko: 83 x 49 x 100 cm
Kasattuna: 94 x 33 x 30,5 cm
Paino: 5,7 kg
Kasattavuus: Saa kasaan yhdellä kädellä, kahva sivussa, pysyy kasattuna pystyssä
Ominaisuudet: Selkänojan saa makuuasentoon, 3 eri asentoa, jalkatuen saa ylös, alhaalla pieni tavarakori, kuomussa verkko minkä läpi näkee lapsen, kahvat säädettävissä kahteen asentoon, useita värejä ja kuoseja
Renkaat: Kovat kevytpyörät jousituksella, kääntyvät/lukittavat etupyörät.
Lisäosia ostettavissa: Sadesuoja, hyttysverkko, kuppiteline, jalkapeite, kuljetuslaukku.

Hinta Suomessa: 199 €

Bugaboo Buffalo

Koko: leveys 60 cm
Kasattuna: 88 x 54 x 34  cm (pyörät irroitettuna)
Paino: 11,9 kg
Kasattavuus: Aika helppo kasata, pysyy kohtuu hyvin pystyssä kasattuna, kasaus joko yhdessä tai kahdessa osassa
Ominaisuudet: Käännettävä ja kallistuva istuinosa, jatkettava kuomu, iso tavarakori, säädettävä työntöaisa, käännettävä kantokahva, vaunuosa vastasyntyneelle jne.
Renkaat: Vaahtokumitäytteiset 10" etupyörät (kääntyvät/lukittavat) ja 12" takapyörät.
Lisäksi mukana: Sadesuoja
Lisäosia ostettavissa: Kesäkuomu hyttysverkolla, hyttysverkko, istuinpehmuste, jalkapeite, eri värisiä kankaita, aurinkovarjo, kuljetuslaukku jne.

Hinta Suomessa: 1190 €

Näillä siis mennään, tsemppiä kaikille vaunu-/ratasasioita pohtiville, ei oo heleppoo!

<3 Eerika & Epeliina (7,5kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Tänään missasin aivan ihanan joogatapahtuman, koska no, perhe. Miehen venähtänyt työpäivä, koirien lenkitykset ja mahdottomuus ehtiä viideksi keskustaan. Oman ajan järjestäminen tuntuu olevan niin kovin hankalaa enkä oikein edes tajua miten olen joskus päässyt ulos talosta ihan itsekseni. On imetys ja vauvan päikkärit, vaikeudet maidon pumppaamisen kanssa, miehen työ (moneltako ehtii kotiin), kaupassa käynnit ja ruoanlaitto sekä kaksi koiraa jotka haluaisivat niin kovasti myös lenkille. Ilta on niin kovin lyhyt aika tehdä kaikki tämä ennen babyn iltapuuroa, iltapesua, iltatissiä ja iltaunta. Tämän jälkeen koittaakin tämä hetki kun pieni on jo unilla, eli äidin pieni vapaus. Väsyneen pieni oma hetki ennen seuraavan päivän tavaroiden valmiiksi laittamista ja unille käymistä. Pyykkien viikkaus, tiskikoneen tyhjäys ja täydennys, kassin purku ja pakkaus, kalenterin tsekkaus ja iltapala.

Alkuvuodesta jotenkin ajattelin, että sitten huhti-toukokuussa käyn parina iltana viikosta joogassa ja alan saada kehoani kondikseen. Keväällä ajattelin, että sitten kesälomalla pääsen joogaamaan vaikka keskellä päivää. Kesällä ajattelin, että ratkaisu olisi kotijooga Yogobe-palvelun avulla plus joogatunti kodin ulkopuolella yhtenä iltana viikosta. Juuri nyt epäilen tätäkin. Katson kuinka moni mamma treenaa täysillä ja nauttii (?) hiestä, miten ihmeessä te teette sen? Olisi ihanaa saada kroppa täyteen voimaa ja energiaa, käsivarret ja vatsa vähän vähemmän pehmoisiksi ja mieli ihanan avaraksi. Aika ja jaksaminen vaan tuntuvat loppuvan kesken! Se kotijoogailuinnostuskin vaan katosi johonkin kun väsymys muutti tilalle! Pahinta on olla vaan niin äärettömän nälkäinen sillä hetkellä kun aikaa olisi, ettei voi muuta kuin syödä ja laota.

Päivät onneksi sujuvat kuin siivillä, me touhutaan kaikkea kivaa yhdessä ja iltapäivisin ollaan usein menossa ja nähdään muita mammoja ja vauvoja. Iltaisin tekee silti mieli siirtää viestikapula seuraavalle ja juosta kirmata ovesta ulos. Epäilen joidenkin hormonien loppuneen puolen vuoden tienoilla, sillä epätodellinen energia katkonaisista yöunista huolimatta sekä se aivan tiivein symbioosi tuntuvat niillä main kaikonneen. Tosin kummasti sitä vieläkin jaksaa kun vaan lähtee ulos talosta ihmisten ilmoille ja se symbioosi, sen voisi kyllä väittää olevan vielä kovinkin vahvana :) 

Rakastan pienen kanssa olemista, toinen kasvaa kasvamistaan, pieni konttaa jo ja nousee tasoja vasten! On aivan ihmeellistä hätkähtää siihen todellisuuteen, että minulla on tytär. Ei siis vastasyntynyt sylivauva vaan virnistelevä pieni tytär! Ensi talvena me pulkkaillaan yhdessä ja telmitään lumessa (jos siis saadaan lunta). Lipastot on jo täytetty syys- ja talvivaatteista aina kunnon välikausihaalaria myöten (joista en ole ehtinyt tekemään postausta..) ja aika se vaan juoksee eteenpäin! Illat pimenee ja jossain vaiheessa kuin varkain myös viilenee. Ja pian ollaankin jo ostamassa pikkuteputtajalle ensikenkiä! 

Lopulta vauvavuosi on aivan hirvittävän lyhyt aika, ehdin keskittyä itseeni myöhemminkin. Juuri nyt riittäisivät ihanien vauvantäyteisten päivien lisäksi pienenpienet latautumishetket; päivittäiset iltalenkit koiran kanssa, joogamaton avaaminen olohuoneeseen pienen unien aikaan ja sen sopivan kuntoilupaikan löytäminen missä viettää laatuaikaa vaikka sen kerran viikossa. Rennon perheeseen keskittymisen ja oman ajan tasapainottelu varmaan jatkuu imetyksen loppusen jälkeenkin, mutta nyt on hyvä aloittaa harjoitukset, minuutti kerrallaan ;) Imetyksen lopettamisen jälkeen treenaaminen, syöminen, juominen ja lepo eivät myöskään vaikuta enää maidon tuotantoon eli oma keho on vihdoin vain minun omani! Siihen asti saan puolestaan nauttia imettämisen tuomasta ihanasta läheisyydestä pienen rakkaan kanssa <3 Ja näistä ihanista päivistä! Silti vaikka kuinka tästä kaikesta nauttisin ja saisin, saattaa se ilo pian hautautua ellei äiti saa edes hetkittäin latautua ihan itsekseen. Kuten nyt kuunnellen mahtavaa soittolistaa spotifystä ja naputellen näppäimistöä, minkä naputtelua ei muuten ole juuri viime aikoina kuulunut!

Huoh, instassa lisää kuulumisia, meitsi kuittaa nyt ja menee pehkuihin! Huomenna on taas päivä uusi helteisessä kesäsäässä maailman parhaan pienen toverin kanssa <3

<3 Eerika & Epeliina (7,5 kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bättre liv

Mihin se aika oikein menee? Pikkuinen täyttää huomenna jo 7 kk ja miehen kesälomakin on jo ohitse. Kvääk! Kesä ei tosin näytä vielä loppumisen merkkejä, vaikka illat alkavatkin hiljalleen pimentyä niistä valoisimmista kesäöistä. Lomalla puuhattiin kaikenlaista, mutta vielä olisin keksinyt roimasti enemmän tekemistä, kuten päiviä rannalla tai saaressa sekä äidin ihan omaa aikaa. Se jotenkin tuppasi jäämään kun aikaa vietettiin koko perheenä, vaikka isimies ottikin pikkutytön useimmiten kontolleen. Silti huoh, kaipa tämä elämä jatkuu kesäloman jälkeenkin?

Kesällä ollaan oheisten insta-kuvien mukaan ainakin leikitty turistia Helsingissä, käyty ilmaiskonserteissa ja puistoissa, piknikeillä, harjoiteltu kiinteiden syömistä sormin ja lusikalla, tehty sisustusprojekteja, tehty ruokaa ja syöty hyvin. Nähty muita tyyppejä, oltu lähellä ostaa pieni erillistalo, peruutettu kun rakastetaan asua nykyisellä sijainnilla, kävelty meren rantoja, joogattu, nähty ystäviä ja perhettä, käyty taidenäyttelyssä, Porvoossa, Kouvolassa, Tallinnassa ja Jyväskylässä, ihasteltu asuntomessujen taloja ja palattu taas kotiin. 

Pikkutyyppi on pistänyt ryömien menemään jo kuukauden päivät ja vauhti vaan kiihtyy. Pari konttausaskeltakin on jo nähty, mutta ilmeisesti ryömien pääsee vielä parhaiten etenemään. Isäni luona nousi matalaa rahia vasten, kääks! Ystävä katsoi meidän tyttöä ja sanoi, että tämä varmaan kävelee jo 10 kuisena.. äidillä siis pitänee hieman kiirettä lähitulevaisuudessa! Vielä kuitenkin jonkinmoinen itsesuojeluvaisto näyttäisi löytyvän.

Istumaan mennään itse, mutta jäädään vähän toiselle kankulle ja nojataan toiseen käteen. Ilmeisesti se kupsahtaminen ei houkuta niin hirveästi sit kuitenkaan. Seisoo ja pomppii vahvasti kun ylös nostaa ja käsistä pidettäessä lähtisi mielellään kävelemään jos jotain kivaa on näköpiirissä ja hymyilee riemastuneena tästä kaikesta. 

Kiinteiden suhteen homma on ollut aikamoista opettelua niin äidille, isille kuin tyttärellekin. Olen ollut jotenkin niin pihalla kaikesta kun soseruokailu ei vaan tunnu itsestäni hyvälle. Niinpä olemme onnistuneesti sormiruokailleet. Pieni on tosi varovainen ja tipauttaa suustaan liian isot palat pois. On kakonut vain pari kertaa ja silloinkin ihan lyhyen aikaa ilman mitään vaaran merkkejä. 

Näin pienillähän on se kakomisreaktion kohta jo puolessavälissä kieltä, eli ruoka ei ole vielä siellä kurkun lähettyvillä kakomisen ilmaannuttua vaan vasta siinä puolivälissä ja pystyasennossa keskittyen syödessään pieni saa kyllä liian ison palasen ihan itse pois suusta tai edemmäksi suussaan. Meillä ei onneksi hotkita ja olla heti nielaisemassa ikenillä purtuja palasia, johtui se sitten sormiruokailulla aloittamisesta tai muuten vaan varovaisesta luonteesta, mutta olen tosi tyytyväinen että homma on lähtenyt sujumaan hyvin. Ihan viimeisen viikon aikana myös takaikenillä palojen pureskelu on saanut tuulta alleen joten ruokaa on alkanut menemään sormiruokaillen yhä vaan enemmän.

Meillä siis sormiruokaillaan päivisin 2-3 kertaa yhtä aikaa aikuisten kanssa ja usein osin samoja eväitä. Ihan lemppari on parsakaali ja päärynäkin on kovin namnam. Kokeiltuja ruokia alkaa jo olemaan aikamoinen liuta, mutta määrät eivät ole mitään hirmu suuria ja rintaa pieni saa lapsentahtisesti samaa tahtia kuin aiemminkin. Lähinnä iltaisin annetaan ruokaa lusikalla, silloin pieni syö puuroa johon on sekoitettu sileää hedelmä/marjasosetta pidellen samalla omaa lusikkaansa (lähinnä suussa..). 

Alussa lusikalla syöminen aiheutti lähinnä itkua ja hampaiden (tai ikenien) kiristystä kun pieni halusi niin kovasti syödä itse, mutta saadessaan lusikan omaan käteensä suu aukesi. Meillä siis pieni sai aluksi laittaa lusikan itse suuhunsa (toki siitä pidettiin toisesta päästä apuna kiinni) ja hiljalleen ollaan tilanteessa missä pienellä on yksi lusikka ja meillä toinen ja suu aukeaa kun kysytään "Otatko?" jos nälkä on. Omaa lusikkaa järsitään ja siihenkin laitetaan välillä puuroa. Meillä siis asuu "minä itse"-tyttö joka haluaa syödä itse, jota ei saisi yhtään auttaa ja joka haluaa mm. laittaa käden itse hihaan tai tulee järeä vastalause. Aivan kuin hän yrittäisi sanoa ponnekkaasti että "Minä en ole mikään vauva, ei tartte auttaa!" Vaikea sanoa, onko tässä nyt tultu enemmän isään vai äitiin :D

Pitkään siihen meni, mutta nyt ollaan vihdoin tilanteessa, missä iltapuuroa menee niin hyvä määrä, että yösyötöt ovat jääneet 0-1 kertaan yössä! Lähellä 6 kk ikää alkanut yöheräily nälkään on siis vihdoin reilun kuukauden jälkeen taittunut. Thank God! Pieni saattaa sormiruokailla isompiakin paloja, mutta lusikasta kelpaa vain aivan sileä sose. Niinpä puuro alkoi uppoamaan vasta kun tajuttiin kokeilla puuron tekemistä ohrajauhon ja pieneksi jauhettujen kaurahiutaleiden sekoituksesta ja antaa siihen kyytipojaksi kaupan sileää hedelmä/marjasosetta.

Jossain välissä pitänee kokeilla tehdä vaikkapa marjoista aivan sileää sosetta itsekin puurojen kaveriksi, mutta juuri nyt näillä eväillä saadaan kaikki hyvät yöunet joten onni on sekasyöminen tuoreita sormiruokia sekä kaupan sileitä soseita puuron seassa. Reissussa ollaan myös kokeiltu kaupan pruutti-smoothieita sekä puuroja (maidottomia) eteen sattuvien sormiruokien ja maissinaksujen lisäksi. Muuten masu on kestänyt kiinteät oikein hyvin, mutta nyt on kaksi kertaa tullut vatsa todella kovaksi ja pieni on itkua vääntäen tehnyt kakkaa. Eilen tätä sydäntä raastavaa itkua tuli monta kertaa illan aikana kunnes helpotti, teki niin pahaa toisen puolesta :( Syylliseksi arvelen banaania, nyt pitää todella kiinnittää huomiota siihen mitä syödään ja hommata sitä mallasuutetta ja luumusosetta kaappiin niin voidaan vähän helpottaa pienen oloa. Muita mahdollisia helpotuskeinoja otetaan vastaan! Viimeksi kipuilua kesti onneksi vain päivän pari ja sitten maha taas normalisoitui ja nyt näyttää olevan samanoloinen tilanne joten kovin huolissani en ole.

On outoa ajatella missä tilanteessa sitä oli vuosi sitten ja kuinka sitä on yhtäkkiä 7 kuisen äiti. Haikeana muistelen kuinka pieni tyttö olikaan alkuvuonna ja välillä alkaa itkettämään kun pieni on rinnalla sängyllä aamusella aivan äidissä kiinni melkein kuin silloin ihan alussa. Silti vahvat jalat potkivat niin paljon alempana kuin silloin ja hetken päästä pieni saattaa pinkaista kohti sängyn reunaa. Katseltiin vanhoja videoita ja kuvia ja ihmeteltiin, että tuollainenko se todella oli? Ainakin seuraavat kliseet siis pitävät kokemukseni mukaan paikkansa: "Onko se joskus muka ollut noin pieni" ja "Aika menee niin nopeasti" sekä "Kyllä ne vaan kasvaa niin nopeasti!".

Paljon puhuttu äitipää on muuten myös aivan totta! Johtuu se sitten hormoneista, univelasta tai jatkuvasti pieneen keskittymisestä, niin se on niiiiiiin totta. Sanoja puuttuu enkä ole enää tämän aluksen kaiken organisoiva kapteeni. Kun mies vielä vanhastaan luulee, että tietäisin mihin ollaan menossa minäkin päivänä, mitä otetaan mukaan ja mikä kassi ja kuka tuo mitäkin piknik-evästä niin minä vaan katson silmät suurena, että en minä edes muistanut että meillä on joku piknik sovittuna! Siispä kauppalistat, viikon menut ja muut saavat jäädä miehen huoliksi. Minä olen tässä hetkessä ja nyt ja kaikki muu käväisee päässä vain jatkaakseen matkaansa kuka ties minne. Niinpä kalenteri on paras kaverini ja aina välillä kirjoittelen ylös jos jotain jopa tulee mieleen. Usein hoidan asian samantein, jos vaan pystyn, vielä kun muistan mitä muistinkaan äsken vai mitä se oli? 

Mutta nyt! Päiväuniaika! Ensimmäinen postaus kuukauteen! Nukkuva pikkuinen tuulettimen katveessa ja pari unista koiranpötkylää kanssani työhuoneessa. Nyt voisi olla aika tehdä hieman joogaa sillä siitä saisi ihan oman postauksensa miten rikki tämä kroppa voikaan olla pientä nostellessa näillä hormonien löysyttämillä nivelillä jamitämuutasiellänytonkaan. Iltapäivällä voisikin olla taas ulkoilun aika :)

<3 Eerika & Epeliina (huomenna 7 kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Pages