Äitiys(loma) - uhka vai mahdollisuus?

Bättre liv

Jahas, ja se olis 16 työviikkoa äitiyslomaan, lisäksi muutama viikko kesälomailua :) Laskin aivan itse tänään kun istuin työpisteeni rauhaan. "Milloin sä sit jäät äitiyslomalle?" olikin ensimmäisiä kysymyksiä mitä työkaverit kysyivät. Se kiinnosti enemmän kuin raskausviikot, kuukaudet, laskettu aika tai meitsin olo. Ei sinänsä yllättävää, sitähän itsekin heti ensimmäisenä mietin työkaverin ollessa kyseessä. Mutta että marraskuun puolivälissä. Tajusin, etten tule ajamaan ensi talvena enää töihin, raaputtelemaan auton ikkunoita tai juoksemaan lumipenkkojen läpi bussiin. Tätähän minä olen miettinyt ja odottanut jo yli vuoden, mutta mitämitä, tapahtuuko tämä todella?

Se on jännä juttu kun alkaa tajuamaan, että asioista saattaa ihan oikeasti tulla totta. Ja siinä vaiheessa hieman säikähtää, että miten tässä nyt oikeasti käy! Jos tosiaan saan tämän lapsen, siis mekö ihan oikeasti ostetaan ne rattaat, pitääkö haaveilun sijaan pistää suunnitelmat käytäntöön ja entä jos ne eivät toimi? Jos työhuoneen muutossuunnitelmat onkin ihan tyhmiä ja ostan ihan hirveän vaikeasti puettavia vaatteita. Kuuntelen liikaa neuvoja tai liian vähän. Siis entä jos entä jos entä jos? Haaveillessa ja unelmoidessa kun kaikki on tosi hyvin, uusi sisustus, söpöt vauvanvaatteet, ihana unikeinu, maailman suloisin nuuhkutettava vauvan tukka. Vaunut mahtuu hissiin ja me köllitään uudella sohvalla viltin päällä pienen maistellessa maitoa. Ei siis mitään rintatulehduksia, vaunujen rynttäämistä hissin ovilla, kakkavaatekasoja ja häiriköiviä koiria. Jotenkin se kaikki vaan pitää lisätä näihin mun höttöisiin haavekuviin jottei todellisuus iske liian kovaa päin kasvoja.

Nyt toki haaveiden lisäksi on se kolikon toinen puoli, pystyn ajattelemaan vain mustavalkoisesti. Joko sitä on arkikaaos, koliikki, synnytyksen jälkeinen masennus ja imetysvaikeudet. Tai sitten se seesteisen lutuinen vauva-arki. Ilolla kuitenkin tervehdin myös sitä todellisuutta, että miehen veli avovaimoineen saa pienen lokakuussa suloisista pienistä serkuksista olisi vielä seuraa toisillen, ehkä meistä vanhemmista myös vertaistukea. Naapurilla on laskettu aika syyskuussa, tulisikohan ne mukaan vaunulenkeille, voitaisiinkohan me vuoroin kahvitella toistemme luona? Lähistöllä on niin perhekahvilaa kuin puistoakin missä on tiettynä päivänä pikkuvauvojen vuoro. Vaunulenkillä voi käydä vaikka kirjastossa, kahvilassa, kaupoilla ja syömässä. Bussit vievät vierestä joka suuntaan. Se voi kuule olla, että hyvällä tuurilla, jaksamisella ja hmm.. pienellä ponnistelulla saatan saada sosiaalista elämää jopa enemmän kuin mitä minulla on tällä hetkellä. Työ ja työkaverit kun täyttävät nyt aikalailla sen aukon kun lähistöllä asuu niin kovin vähän kavereita. 

Siispä äitiys ja kotiin jääminen, uhka vai mahdollisuus? Vai löytyisikö jokin hieman realistisempi sana sille harmaalle alueelle missä todellisuudessa liikutaan?

Masuterveisin Eerika & Ihana Epeli (rv 15+4)

Kuva: babatude.com, kuvassa Mawok unikeinu.

Share

Kommentit

Liv
Päiväuniaika

Mahdollisuus! Mä olen niiiin nauttinut kotiajasta muksun kanssa (etenkin tosta vuoden iästä eteenpäin kun muksu on oppinut kommunikoimaan ja yhdessäolo on jo ihan muuta kuin vaan hoitamista). Toivottavasti säkin löydät itsestäs kotinautiskelijan :) 

Mut tohon ratasasiaan piti tulla vinkkaamaan yks ihan elintärkeä pointti! Varmista, että niissä rattaissa joihin päädytte ei tule jarru (tai sen puoleen muukaan osa sielä alhaalla) renkaita ulommas! Siis niin että sun pitää pystyä ikään kuin vetämään ne rattaat portaiden yli. Helpottaa sitten yksin liikkumista, aina silloin tällöin kun tulee vastaan paikkoja, joissa pitää päästä ne pari porrasta ylös tai alas (esim jotkut kahvilat, vaateliikkeet tai vaikka meidän rappukäytävässä on neljä porrasta ennen hissiä). 

Eerika
Bättre liv

Oi, toivottavasti näin! Kyllä musta ainakin just nyt tuntuu siltä et se vois olla hyvinkin mahdollista ;)

Ja loistava pointti rattaista! Pitääkin testailla rappusia ennen ostopäätöstä, luultavasti pyydetään muutenkin pikalainaan jotta voidaan testata mahtuuko ne varmasti meidän hissiin ja miten :)

Torey
Näissä neliöissä

Mahdollisuus!

Nautin vuodesta lapsen kanssa kotona ollessa ja en olisi töihin halunnut palatakaan. Nyt kun olen meidän pienen (kohta 2v.) kanssa olluy kaksi kuukautta kotona, olen niin onnellinen kun juuri eilen tajusin päivien muistuttavan äitiyslomaa. Ihanaa!
Tietysti päivät ovat erilaisia kun lapsi on jo "iso", mutta kotona olo oman lapsen kanssa on kyllä sellaista, että voisin luopua töistä täysin.

Silkkitassu

Itselläni on jäljellä 19 työpäivää (apua!) enää tälle vuodelle, sitten jään kolmeksi viikoksi kesälomalle. Jännittää kovasti.
Mutta kyllä äitiys on mahdollisuus samalla tavalla kuin urakin on mahdollisuus eivätkä ne minusta sulje pois tai uhkaa toisiaan. Vaikka voittaisin lotossa tai rikastuisin äkisti, niin tahtoisin jotain työtä tehdä vaikken työtä rahan takia tarvitsisikaan. Työ olisi vain sellaista että pystyisin siihen perheeni yhdistämään paremmin (yksityisyrittäjä esim.). Nautin kotona olosta jo nyt, mutta työssä pystyn kehittämään itsessäni kykyjä, joita kotona ei välttämättä tarvitse. Äitiys taas tuo uusia taitoja. Näen molemmat kasvunpaikkoina.

Mitä sosiaalisiin verkostoihin tulee, niin kyllähän lapset lisäävät sosiaalisia kontakteja, varsinkin kun lapset alkavat kasvaa ja menevät kouluihin ja päiväkoteihin.

Kollega (Ei varmistettu)

Siis parhaimmillaanhan se on juuri tuota, varsinkin ensimmäisen kanssa. Ihania rauhallisia aamuheräämisiä pötkötellen ja imettäen ja vauvaa tuijotellen.. Yhteisiä lounaita ja kahvihetkiä mutsikavereiden kanssa vauvojen nukkuessa samaan aikaan päikkäreitä.. Kaupungilla haahuilua rattaiden kanssa.. Samanhenkisiä tyyppejä lähipuistossa joiden kanssa voi jutella saman elämäntilanteen haasteista..

Jaaaaaa sitten kyynikko sisälläni miettii niitä lumikasoja joissa aurata rattaiden kanssa, ärsyttäviä supermutseja perhekahvilassa, pimeää talvea ja päälle kaatuvia seiniä ja tulispasemiesjotöistäkotiin -angsteja.. Todellisuudesshan molempia tarvitaan, jotta muistaa arvostaa niitä hyviä hetkiä. Sitä pikkuhiljaa huomaa sitten ne omat parhaat hetket, ja kuinka ne ei välttämättä ole ollenkaan niitä mitä etukäteen ajatteli.

Mä en oikein osannut rauhoittua siihen kotimoodiin, vaan huitelin vauvan kanssa pitkin poikin ja otin ne omat parhaat hetket siellä. Tosin ekan kanssa oli lämmin kesä ja elo muutenkin iisiä. Siksikin tuo talvi ja 2,5-vuotias yhdistettynä tähän tulevaan muutokseen vähän jännittää. Ei ihan niin mennäkään.

Eli vastaan, molempia. Toivottavasti kuitenkin hyvässä suhteessa.

HelloAochi

 

Mä en oikein osannut rauhoittua siihen kotimoodiin, vaan huitelin vauvan kanssa pitkin poikin ja otin ne omat parhaat hetket siellä.

 

Jep, just tää. Mä en oo osannut olla kotona lainkaan, varsinkin talvi oli ihan ka-ma-laa, mutta onneksi oli noita kaikkia harrastuksia, joissa juosta. Nyt odotan kovasti työhönpaluuta syyskuussa, ei minusta ollut koti-äidiksi.

 

Kollega (Ei varmistettu)

Ja lisäksi on sanottava, että reilu vuosi töissä tässä välissä teki hyvää ennen uutta äitiyslomaa. Se, että ehti tutustua taas siihen omaan itseensä, ja muistaa minkälainen minä olinkaan, ennenkuin taas laittaa kaikessa jonkun muun tarpeet omien edelle. Ja luojankiitos on hormonit!! Olen aina sanonut että ilman oksitosiinia vauvoja löytyisi roskiksista liian paljon. Kyynikko on puhunut, ihanaa silti vaikkei ehkä sillä höttötavalla ;)

HelloAochi

Joo, tottakai on ihanaa :D Mut mä luulen et mun kohdalla todennäköisesti vielä ihanampaa sitten kun saa olla päivät aikuisessa seurassa ;)

Mulla oli toki vielä bonuksena tää yksinhuoltajuus, että kotona (esim sairastaessa) saattoi oikeasti mennä monta päivää, ilman että olin toiselle aikuiselle puhunut. Huhhuijaa, ei ollut kivaa. 

Eerika
Bättre liv

Kuulostaa hmm... lupaavalta mahdollisuudelta? Luulenpa että osa meistä tarvitsee enemmän menemistä neljän seinän ulkopuolella kun taas toiset ovat oikein tyytyväisiä niiden seinien sisäpuolella plus lähialueella vaunulenkkeillessä. Luulen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään tämänhetkisen elämänkokemukseni perusteella, meinaan seota jo alle viikon saikulla! Silti ollaan kyllä paljon kotona "koko karvaisen perheen voimalla", useimmat illat ja viikonloput menevät lähinnä kotona ruokaa tehden ja lähistöllä lenkkeillen.

Mutta jollain tavalla se työpäivän aikainen touhuilu ja sosiaalisuus pitää päästä kompensoimaan! Odotan siis innolla, että löydän alueen aktiviteeteistä meille sopivat :) Hieman myös jännitän talvea, sillä olen silloin aina alavireinen ja väsynyt, inhoan myöskin kylmää joten ulkona liikkuminen on usein minimissään. Vaunujen työnteleminen lumihangessa ei myöskään houkuta tai niiden työntäminen lumivallin yli bussiin. No, onneksi vieressä on kuitenkin tuo bussipysäkki kohti sivistystä talvisinkin! Oi, tahtoo mutsikavereita, tahtoo! Samanhenkisten mammakavereiden löytäminen taitaakin olla juuri minulle elinehto, juuri nyt kun lapsen saaneet ystävät asuvat eri puolin Suomea eikä isot puhelinlaskut jotenkin houkuta ;)

HelloAochi

Missä päin te asutte? Eiköhän niitä äitikavereita löydy, Lilystä tai harrastuksista!

Eerika
Bättre liv

Pääkaupunkiseudulla asutaan, mutten tosiaan tunne täältä juuri ketään työkavereiden lisäksi! Eli ihan uusia ihmisiä pitäisi päästä metsästämään. Josko jossain vaiheessa pääsisi pienen kanssa sosiaalisiin ympyröihin ja löytäisi samanhenkisiä mammakavereita, peukut pystyyn! Ja niin, ehkä täältä Lilyn kauttakin voisi miitata tuttuja kunhan käärö olisi kainalossa ja itsekin uskaltaisi peikkona ulos. Tässä on toki näitä odotuskuukausia ja jännätystä vielä edessä jonkin verran ennen tätä.. ;)

Kollega (Ei varmistettu)

Laitetaan korvan taakse, samalla suunnalla kun asutaan :) joku "koska-tästä-pötsistä-pääsee-eroon" -tyyppinen angstilounas mammiksella saattais olla kova sana, koska se on asia jota kukaan ulkopuolinen ei siinä hetkessä voi tajuta/muistaa/aavistaa..

Eerika
Bättre liv

Noniin, jooo! Nimimerkillä marraskuun puolivälissä äippärille kunhan pieni vaan jaksaa pysyä kyydissä, kasvaa ja olla terve <3 Mun maili löytyy tuolta sivusta sit jos tulee tarve ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mahdollisuus!

Totta se on ettei kaikki vauvan kanssa ole ruusunpunaista höttöstä vaan arkitodellisuus iskee päin kasvoja, kun alkuhuumasta laskeutuu ja ekat viikot vauvan kanssa voivat olla tosi väsyttäviä. Mutta niin kai se on kaiken uuden ja muutoksen edessä. Ja kyllä vain mielestäni on enimmäkseen ihanaa viettää kotipäiviä tuon pikkuruisen ihmisen kanssa. En ole vielä kauheasti edes kaivannut perhekahviloita ym. mutta ehkäpä syksyllä laajennamme reviiriä. Mukavaa odotusta ja jatka haaveilua :) On kuitenkin hyvä tiedostaa, että raskastakin arkea on edessä. Rakkaus omaan lapseen ja se kiintymys joka koko ajan kasvaa on kuitenkin jotain sanoin kuvaamatonta!

4,5 kk vauvan äiti

Jeba
Tuuliajolla

Vastaan vaan, että mahdollisuus. :) Kaikki muut olivat jo sanoneet ne asiat joita itse ajattelin sanovani. Heh.

Vau mikä vauva!

Mulle suurin "vasten kasvoja" oli se, miten elämä olikin edelleen aika tavallista. Mielikuvissa kun oli vaan ne ääripäät, että joko koko vuosi on kauheeta zombieoloo ja vauva huutaa, elämään ei mahdu muuta kun puklurättejä ja kakkaa, miehen kanssa vaan riidellään ja kaikki on paskaa. Tai sit rusoposkinen vauva hymyilee ensihetkestä alkaen, kodin pastellisävyt on harmonisia vauvan vaatteiden kanssa, olo on energinen ja timmi ja miehen kanssa nautitaan kynttiläpäivällisiä joka ilta kun vauva on nukahtanut uninalle kainalossa tasan kello 20.00.

Ja sit, öö, ei tässä nyt kauheesti muuta oo tapahtunut kun että me vaan on jatkettu niinkun ennenkin ja samalla hoidettu vauvaa :D noin niin kun kärjistäen, toki vauvaelämässäkin on niitä huippuihania hetkiä ja päiviä, kuten myös ihan kaameita. Mut että ei se oo jokotai, eikä se koko elämä ja arjen kuluminen eteenpäin välttämättä koe mitään rysäystä mihinkään suuntaan.

Eerika
Bättre liv

Oooo, että näinkin päin. Ettei kaikki mullistunutkaan todenteolla! Ja sulla on niin ollut samat mielikuvavaihtoehdot kuin minulla, mihin se todellisuus siinä sitten asettuukaan? Voi kumpa arki asettuisi hyvin uomiinsa pienenkin kanssa ja sitä löytäisi sen oman rytmin ja ne omat jutut pienen kanssa. Erityisesti kaipaan kontakteja muihin, kahvihetkiä, vaunulenkkejä ja pieniä tyyppejä tutkailemassa toisiaan ja maailmaa :) Ihanaa vauva-arkea teille!

Mindeka
Ma-material Girl

Mahdollisuus!

Nimim. Downshiftaaja, joka irtisanoutui kokaikaisesta työstään ja aloitti ekstratyöntekijänä, että voisi olla kotona kauan. Poika täyttää tässä kuussa kaksi, enkä edelleenkään osaa ajatella joskus palaavani töihin (kunhan ensin siis etsin sellaisen). Hih.

Eerika
Bättre liv

Hih, josko minäkin tajuaisin jossain siinä ohessa hieman lisää siitä miten haluaisin (työ)elämäni järjestää! Ajatuksia jo on ja toiveita, ehkä sekin jotenkin suttaantuisi :) Pääpainona vapaus, ilo ja joustavuus, silti ilman suuria riskejä. Ja jee, ihanaa oman näköistä elämää teille!

Eerika
Bättre liv

Ihanaa, että vauva-arki lähti alun jälkeen sujumaan, josko se meilläkin! Kauhulla jo odotan miten sekaisin ollaan pienen tullessa maailmaan, että mitä tälle nyt oikein tehdään? ;) Pistän korvan taakse, että muutama kuukausi pitää ainakin antaa itselleen armoa uudenlaiseen arkeen ja vauvanhoidon opettelun kanssa ennen kuin tuomitsee lapsen kanssa kotonaolon ihan totaalisesti. Toiveena olisi itsekin viettää tovi myös hoitovapaalla, aika näyttää minkä pituinen tovista tulisi. Jos kotona olisi kiva olla ja saisin järjestymään pieniä työprojekteja rahahuolista selviämiseen, voisi pienen kanssa olla hieman pidempäänkin kotona. Ehkä kuitenkin puhutaan yhteensä noin 1-1,5 vuodesta näillä näkymin :) 

Iloista hoitovapailua sinne, seurailenkin miten teillä pieni kasvaa ja arki muuttuu sitä myöden :)

EWE

Vastaus kysymykseesi: mahdollisuus!

Mahdollisuus ennen kaikkea irtautua luvalla työelämästä, joka liian monella meistä pyörittää liiaksi arkea ja vaikuttaa sitä kautta myös viikonloppuihin sekä viikonlopun viettoon. Mahdollisuus nähdä ja kokea, mitä elämä parhaimmillaan voi olla, kun ansiotyö ei ole vaikuttamassa.

Oli mullakin haavekuvia, mitä vauva-arki parhaimmillaan olisi. Tietty tiedostin ja olin varautunut myös mahdollisiin vaikeuksiin. Mutta suhtauduin siis positiivisin ja luottavaisin mielin tulevaan. Sitten meille kuitenkin tupsahti odottamatta tämä meidän keskosvauva, ja arki alkoi omasta mielestä liian aikaisin, vaikka sanoinkin olleeni varautunut kaikkeen.

Keskosuudesta huolimatta en kuitenkaan kokenut, että arki olisi ollut ylitsepääsemättömän rankkaa. Jatkoimme elämää kuten ennen vauvaakin. Toki yöunet oli ensimmäisten kuukausien ajan katkonaiset syöttöjen takia. Päivisin tunsinkin olevani ajoittain kävelevä zombie, koska en yksinkertaisesti aina osannut levätä, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Kotona kun aina tuntui löytyvän jotain tekemistä, jonka en osannut antaa odottaa myöhemmin tehtäväksi. Onneksi meidän poika alkoi nukkua heräämättä 10-12h yöunia täytettyään 4kk. Se helpotti huomattavasti arkea ja jaksamista.

Kuten sanoin, en tuntenut että vauva-arki olisi poikennut normaali arjesta. Vauvan hoito ja hänen kanssa oleminen sujui muiden asioiden ohessa. Toki huonojakin päiviä oli. Keskosuudesta ja viime talvesta johtuen elämä oli aika pitkälti aluksi kotona olemista ja vaunulenkkeilyjä. En kaivannut ensin kontakteja muihin äiteihin, mutta niitä muodostui, kun neuvolan perhevalmennus jatkui muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Porukka kokoontui valmennuksen ulkopuolella perhekahvilassa ja osa kävi samoissa vauvajumpissa ja -uinneissa. Me oltais kanssa osallistuttu noihin harrastuksiin, mutta keskosuus ei antanut siihen silloin mahdollisuutta. Kahvilassa ollaan siis toki käyty.

Nyt kun poika on kasvanut ja kehittynyt hyvin, arki rullaa vieläkin paremmin eikä mitään esteitä ole minkään toteuttamiselle. Koko ajan olen nauttinut äitiys- ja vanhempainlomasta, mutta viime kuukausina erityisesti. Vanhempainlomani loppuu ensi viikon jälkeen, ja poika on silloin 10,5kk. Keskosuus ei onneksi vaikuttanut ennalta ilmoitettuihin perhevapaisiin, vaan olen saanut olla vanhempainlomalla yhtä pitkään kuin silloin, jos poika olisi syntynyt lasketun ajan mukaisesti. Seuraavaksi pidän vuosilomaa, sitten pariksi kuukaudeksi töihin, kun mies pitää yhdistetyn kesälomansa ja isäkuukautensa. Poika on yli vuoden ikäinen, kun palaan kotihoitotuelle ja mies menee takaisin töihin. Tarkoitus on olla kotihoitotuella (joko minä yksin tai miehen kanssa vuorotellen) ainakin siihen saakka, kunnes poika on 1,5 vuotta.

Uskon ja toivon, että tuo tuleva taaperoarkikin on yhtä mukavaa kuin mitä nyt on ollut vanhempainvapaalla. Silloin olisi tarkoitus aloittaa ainakin muskari tai joku jumppa, jottei ihan jumituta kotiin. Niin ja käydä niissä leikkipuistoissa ja perhekahvilassa. :)

(Voi apua miten pitkä kommentti! :D  Nimimerkki "virkeenä täällä keskellä yötä")

 

Kommentoi