Antaa sataa vaan!

Bättre liv

Sade pieksee ikkunoita, kuuntelen musiikkia ja makaan koomassa koirien kanssa sohvalla pienen vihdoin nukahdettua päiksyilleen. Kotona on ihanan siistiä, valoisaa ja juuri sopivan lämmintä ja kotoisaa. Ei ole enää hellepäivien pakkoa päästä ulos paahteisesta asunnosta sopivan puun varjoon vilvoittavan merituulen (ja -veden!) äärelle. Silti syksyisten ilmojen tullessa ei voi välttyä siltä tunteelta, että koko hellekesä oli kuvitelmaa vain. Kuin lomareissun jälkeen kotiin palatessa sitä istuu yhtäkkiä uuteen todellisuuteen ja epäilee oliko sitä reissussa koskaan vai kuka ne lomakuvat oikein otti?

Kesäpäivien, perheen yhteisten hetkien ja pienen nopean kehityksen lisäksi elämään on kuulunut myös parisuhdekriiseilyä ja syvissä vesissä vellomista. En tiedä onko se tämä vauva-arki mikä on mieleni taas pakottanut käymään läpi itseään. Vai tuleeko se kaikki roina sieltä vauva-arjen läpikin? Olen tuntenut vahvaa kuulumattomuutta ja kelpaamattomuutta tähän maailmaan ja kaikille - vai vainko itselleni? Nyt ollaan onneksi jo parisuhteen kohdalla takaisin siinä pisteessä, missä voin antautua lohduttavaan syliin, ottaa jälleen vastaan ja antaa rakkautta, päästää irti jostain kuoresta minkä olin päälleni rakentanut ja luottaa mieheni tukeen, rakkauteen. Aina välillä sitä luulee olevansa tässä yksin. Kahdestaan yksin.

Sitä jumiutuu poteroihinsa ja räiskii joka suuntaan, friendly fire! Sähikäisiä suihkii huulten väistä puolin ja toisin. Kunnes jossain vaiheessa jokin naksahtaa ja näet pehmeyden taas sekä itsessäsi että toisessa. Parisuhde on taistelemista, mutta tärkeää on muistaa taistella toisesta kiinni pitäen, ei nyrkit ojossa toisiaan kohden. Niin latteaa, tiedän, mutta me ihmiset vaan ollaan just niin latteita. Tehdään samoja virheitä kerta toisensa jälkeen ja opitaan vain oman kantapään kautta, jos senkään, tai edes sen toisen kantapään. Kantapäitä on kaksi, mutta onneksi aina voi ottaa uusiksi niin monta kertaa kunnes oppii.

Olen jostain kehitellyt aivan ääliömäisiä rimoja, joiden yli hypätäkseen olisi oltava satakertainen kameleontti. Jostain syystä haluaisin olla kaikkien kanssa samanlainen löytääkseni yhteyden, saadakseni ymmärrystä ja hyväksyntää. Mikä ihme siinäkin on? Miten meidät jokainen laitetaan tänne maan päälle oppimaan niitä samoja tolloja asioita kerta toisensa jälkeen? Yhtenä hetkenä haluaisin olla liikuntahirmu kuten tuttavanikin, ei tarvitsisi pyydellä mielessään anteeksi sitä kuinka veltto sitä onkaan ja kuinka erilaista elämää elää. Eikä ainakaan tuntea tarvetta puolustella erilaista elämäntapaansa tai loukkaantua toisen erilaisuudesta koska tuntee vaan olonsa niin huonoksi. Toisena hetkenä minun pitäisi olla keskittynyt vain yhteen kiinnostuksen kohteeseen ja uraani. Kolmannessa hetkessä heittäytyä rohkeasti milloin benji-hyppyyn tai kaikesta irti päästämiseen. Vaikka enhän minä ole yhtään sellainen, en mikään näistä!

Sitä aina välillä ihmettelee, miten jotkut ottavat henkilökohtaisesti vaikkapa kykyni olla syömättä kokonaista suklaalevyä kerralla tai kävellä herkkukasojen ohi. Pitää aina selitellä, että syön minäkin salmiakkia ja lakuja aika usein ja saatan joskus syödä vahingossa ähkyyn asti. Ja sitten sitä itse tekee ihan samaa. Aivan kuin toisen liikkumisen tarkoitus olisi osoittaa sormella vähäistä liikkumistani ja arvostella! Jos olisin sinut itseni kanssa, ei tällaisia ääliöajatuksia tulisi varmaan lainkaan. Nyt niiden kanssa rimpuilee samalla sanoen itseään löysäksi laiskamadoksi sekä idiootiksi edellisten ajatustensa vuoksi ne huomatessaan. Aikamoinen facepalm, mutta kaipa sen tiedostamisen läpi on vaan mentävä jos haluaa edetä kohti mielekkäämpiä ajatuskuvioita.

Ja ei tämä itsensä ällöäminen liikkumattomuuteen tai heittäytymisen pelkäämiseen pääty. Minun pitäisi olla kaikin puolin toisenlainen. Lakata olemasta näin erilainen kokoajan. Miksi tunnen kaiken niin voimakkaasti? Väsyn niin herkästi? Valitan milloin liian kovasta musiikista, nälästä tai kirkkaista valoista? Olen jo matkalla, sillä olen löytänyt monta piirrettäni sekä ulkopuolisuuden tunnettani selittävän HSP:n eli erityisherkkyyden itsestäni. Testeistä saan lähes maksimipisteet.

Silti HSP:iden keskuudessakin olen erilainen, sillä olen enemmänkin ulospäinsuuntautunut sekä elämyshakuinen kuin useimpien HSP:iden tavoin sisäänpäinsuuntautunut sekä turvallisuushakuinen. Se tekeekin minusta niin ristiriitaisen yksilön. Toisaalta tarvitsen rauhaa ja turvaa, toisaalta uusia elämyksiä ja vaihtelua. Tasapainon löytäminen itsensä kanssa on erittäin vaikeaa. Mielenterveydenhäiriöhän tämä ei ole, en vain ole se hiljaisin hiirulainen tai tasaisin tallaaja. Tunnen ja koen elämää täysillä, mikä voi monelle olla vaikeaa ymmärtää. Sillä sitä se on usein minullekin. 

Toisaalta koen myös ilon ja rakkauden voimakkaasti. Usein koen voivani kommunikoida paremmin heidän kanssaan jotka eivät sano sanaakaan - lapsen ja koiriemme. Silti sanoja minulla riittää. Mutta se aidoin minä puhuu rakkaudellaan. Eikä sitä puolta tunne moni lainkaan. Sillä kuori se on mikä pitää sisukseni edes jotenkin ehjänä ja paikoillaan ja kovuus se on mikä puolustaa sitä herkkää sisintä ennen kuin kukaan myöntää edes hyökänneensä. Aina välillä taidan tunnistaa itseni ja näyttää sen muillekin.

Onneksi sitä voi pelätä muiden tuomiota ja kriittisiä kommentteja, mutta toisaalta avautuu asiasta koko maailmalle ilman itsesensuurin ripettäkään. Ihan tosi järkevää, mutta ehkä täälläkin on joku joka ymmärtää. Vaikka todellinen ymmärrys ja hyväksyminen kai pitäisikin löytyä sisältäni.

Orastavan flunssan, tulehtuneen ranteen ja kolhiutuneen polven kera lähetän rakkauden täyteisiä terveisiä väsyneestä yh-päivästämme :)

<3 Eerika & Epeliina (pian 8 kk äiti ja tytär!)

Share

Kommentit

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Ihanaa kuulla etten ole aivan itsekseni näiden ajatusten kanssa. Lapsen saamisen lisäksi myös työelämän oravanpyörän ulkopuolella oleminen varmastikin vaikuttaa siihen että mielellä on rauha käsitellä asioita. Vaikka vauva-arki kiireistä onkin, siitä jotenkin puuttuu se sama hektisyys ja paine mitä työelämässä koen. Tsemppiä työ- ja kotielämän yhdistämiseen, itselläni se on aikaisintaan keväällä edessä, mutta jo nyt jännitän minkälaista rumbaa siitä vuorostaan tulee!

HSP-Iitu (Ei varmistettu)

Hei,
säännöllisen epäsäännöllisesti käyn blogiasi lukemassa vaikka hyvin erilaista elämänvaihetta elämmekin. Jokin tavassasi katsoa, kirjoittaa ja ajatella on koskettanut. Nyt sain vahvistuksen siihen mitä epäilin. Olen itse myös HSP, ekstrovertti ja elämysahakuinen ja koska tämä kompinaatio on harvinainen, olen myös aina kokenut ulkopuolisuuden tunnetta. Erityisherkkyyden tajuaminen itsellä ja ystävillä on johtanut mielettömään voimaantumisen tunteeseen, mutta eroja on juuri siinä, että suurin osa HSP-ystävistäni on niitä hiljaisia ja ujoja ihmisiä, heidänkin kanssaan tunnen olevani outo. Sitten vielä täällä Suomessa, introverttien onnen maassa, oma ulospäinsuuntautuneisuus nähdään rasitteena.

Aivan, mielenhäiriö tämä ei ole, vaan erityispiirre, josta en enää sen oivallettuani luopuisi. Mielestäni olemme onnekkaita, että olemme saaneet tämän erityispiirteen kanssa syntyä - muuten maailma ei näyttäisi, tuntuisi, tuoksuisi ja olisi näin mielettömän upea. Totta tosin on, että se on välillä rankkaa. Erityisesti tasapainoilu sen välillä ettei uuvuta itseään kun hakee niitä uusia seikkailuja ja kun haluaa olla kaikessa mukana. Kaikessa mukana oleminen kun tarkoittaa meille sitä täysillä mukana olemista - ihan kaikilla aisteilla. Mitä enemmän asiasta luen, sitä onnellisempi myös olen, että meillä on juuri tämä kompinaatio, sillä me voimme liikkua sisään ja ulos, meillä on molemmat maailmat, kun taas intro-HSP on helposti liikaa omassaan. Me kuljemme kahden maailman välissä. Meiltä ei jää elämä elämättä ja juuri se HSP-puoli estää kamalia asioita, kuten loukkaantumisia tapahtumasta, kun kuitenkin teemme se sensaatiohakuiset jutut rauhallisesti - elämyshakuiset HSP:t ovat mm. kuulemma erinomaisia lentäjiä.

Yksi iso asia tämän piirteen havaitsemisessa oli, että tajusin mieheni rakastuneen minuun juuri tämän takia, ei tästä huolimatta. Toisaalta sitten, vaikka hän herkähkö onkin, hän on juuri sellainen suuria, jatkuvia elämyksiä kaihtava omassa seurassaan viihtyvä tyyppi, joten tasapainoteltavaa on, vaikka ymmärrystä riittääkin.

Huono itsetunto on HSP-ihmisillä tyypillinen, sillä meille on aina sanottu "älä ole noin herkkä". Sitä on ollut pakkokin oppia puolustamaan itseään ja sitä syvintä herkkyyttä.

Suosittelen Elaine Aaronkin kirjoja - jotkut ystäväni ovat ärsyyntyneet hänen tavastaan kirjoittaa "meistä", mutta itseni hän on saanut kirjallaan rakastumaan tähän herkkyyteen, sekä vähän levittämään ilosanomaakin. Sorry, musta on kai tullut erityisherkkyysuskovainen... Myös Ted Zeffin survival guidesta saa hyviä vinkkejä arkeen. On vaan muistettava syödä nukkua, levätä, urheilla, rauhoittua, kuunnella musaa, olla luonnossa, aktivoida aivoja, olla sosiaalinen ja epäsosiaalinen etc etc tarpeeksi usein, niin kyllä se siitä. Ja nyökkäillä tietyissä tilanteissa, että kyllä, tämä on tyypillistä mulle, sillä olen erityisherkkä ja se on hieno juttu!

Tässä lisäksi pari linkkiä, joista itse olen saanut voimaa ja vähän neuvojakin:
http://www.hsperson.com/pages/1May06.htm
http://lifeworkshelp.com/newsletter/8/AnInsiderViewoftheEstravertHighSen...

Iitu

Eerika
Bättre liv

Oi, kiitoskiitos! Kumpa vielä oppisin arvostamaan itseäni ja ominaisuuksiani, ehkä silloin pääsisi yli siitä olosta että "olen aina jotenkin väärin"? Itselläni on tuo Aaronin kirja Erityisherkkä ihminen, mutta en ole vielä saanut kahlattua sitä loppuun asti. Siinäkin olen monessa kohtaa huomannut eroavani tuosta intro-HSP:stä aikalailla ja säikähtäneeni olenko HSP sitten lainkaan kun tuntuu että minusta puhutaan vain siellä täällä. Silti kun itseäni oikeasti ajattelen niin olen aika kiistattomasti HSP vaikka myös elämyshakuinen ja ekstrovertti olenkin. 

Itse olen löytänyt parhaiten tasapainon kun olen yhdistänyt monipuolista ja terveellistä ravintoa riittävän tihein välein (ei verensokerin heilahteluita ja voimien loppumista), joogaa (mielenrauha, hyvä olo kehossa), kävelyitä luonnossa koirien kanssa, harmonista kotia, rutiineista poikkeamista (eri reitti, eri kauppa..), ystävien näkemistä, reissuja, uusia elämyksiä ja kokemuksia sekä riittävän määrän lepoa ja unta. Sen kyllä huomaa, että tässä vauva-arjessa ei ole ehtinyt pitää itsestään niin hyvää huolta keskittyessään huolehtimaan toisesta! Ihmekään kun tasapaino järkkyy..

Kiitos vielä mahtavista linkeistä! Yritän saada flunssan valtaamat aivoni kokoon jotta tajuan jotain lukemastani ja käyn näihin käsiksi :)

Itse olen muuten aina ollut kovin kiinnostunut ymmärtämään ja analysoimaan itseäni, joten kaikki mahdolliset persoonallisuustestit leikkimielisistä totisempiin on tehtynä. Kiinnostaisikin satutko olemaan Myers-Briggsin testissä myöskin ENFJ? Ennen HSP:n löytämistä tunsin aika suurilta osin löytäväni itseni tästä yhdistelmästä mikä on myöskin aika harvinainen (noin 2-4% väestöstä lähteestä riippuen). Olenkin miettinyt urani suuntaa paljolti ENFJ:lle sopivien ammattien kautta. Tällä hetkellä työhyvinvointi tuntuu olevan lähellä sydäntäni ja huomaan sen olleen mukana matkallani jo pitkään <3 Toivottavasti voin tehdä jotain hyvää sillä saralla antamatta itsestäni liikaa!

Kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi, mahtavaa tietää että on ihan oikeasti joku toinenkin "tällä tavalla outo"! Jos joskus kaipaat keskustelua niin meitsin sähköpostiosoite löytyy sivupalkista :) 

Ihanaa loppukesää <3 Eerika

HSP-Iitu (Ei varmistettu)

Hei,
oli kiva lukea vastauksesi ja paljon siellä tosiaan oli tuttua asiaa. Kävin myös tekemässä tuon testin, joka oli mulle entuudestaan vieras ja kyllä, olen myös ENFJ. Aika jännä juttu! Pitääkin pyytää introa, sensaatiohakuista HSP-ystävää tekemään tuo sama, mahtaako hänen tuloksensa olla eri. Ystäväni muuten valittaa kovasti siitä, että haluaisi elämyksiä ja uusien ihmisten ja asioiden pariin, mutta kun se intropuoli hänessä pitää kotona omissa oloissa, sinänsä tämä meidän kombo on helpompi.

Samantyylistä tasapainoa itsekin haen kuin mitä luettelit - ja olen hakenut jo jonkin aikaa ennen kuin tänä keväänä HSP-ominaisuudestani kuulin. Jotenkin sitä vaistomaisesti on halunnut itselleen parempaa oloa ja se on sitten onneksi oikeista asioista löytynytkin. Alkoholin olen jättänyt lähes täysin, sillä on niin vahva vaikutus, teetä juon enää kupin päivässä. Musiikkia kuljetan aina mukana, sillä olen huomannut että esimerkiksi junissa ja lentokentillä saan itseni rauhoittumaan musiikin avulla. Syötävä on säännöllisesti, muuten musta tulee hirviö. Vettä kuluu valtavasti. Uni on tärkeää. Urheilla pitää säännöllisesti ja joogasalissa olla ihan eturivissä, ettei muiden liikkeet häiritse. Puhelimessa puhuessa pidän välillä silmiä kiinni, jotta voin täysin keskittyä kuulemiseen. Aamurutiinit ja aamun rauha on tosi tärkeitä, herään ajoissa, jotta voin aloittaa päivän rauhallisesti. Valitsen työmatkan aina puiston poikki, jotta saan ihanan annoksen vihreää päivääni heti aamusta.

Vaikeita on varmaan se, että kun haluaisin olla kaikessa mukana ja juosta joka tapaamisessa ja nähdä kaikkia ystäviä, mutta kun olen huomannut etten jaksa sitä intensiteettiä minkä se vaatisi, varsinkin niiden kaikista parhaiden ystävien kanssa, joiden kanssa mennään niiin syvälle. Varsinkaan, jos en saa välillä levätä - ottaa vaikka päiväunia tai tehdä pienen kierroksen luonnossa. No, näitä riittää.

Jostain luin myös, että HSP-ihmisille sopii osa-aikatyö paremmin ja hyvä olisi jos voisi tehdä etänä osan päivistä. Meitä on paljon hoiva-alalla, opettajina, tutkijoina ja psykologeina - missä meidän herkkyyttä voidaan hyödyntää, mutta välillä mietin, että nuo alat voivat myös olla niitä rankimpia HSP-ihmisille. Itse olen tutkimusmaailmassa ja huomannut ympärilläni paljon HSP-ihmisiä. Siinä on hyvät puolensa ehdottomasti, mutta jos kaikki väsyvät samaan aikaan, voi ilmapiiristä tulla aika kireä vaikka toista yrittäisikin ymmärtää. Työhyvinvointi onkin tärkeä juttu ja siinä erityisherkkä on varmasti vahvoilla, aistimassa ilmapiiriä, havainnoimassa ja huomioimassa, sekä analysoimassa tilanteita, asioita ja ratkaisuja. Oma tutkimukseni liittyy myös työhyvinvointiin.

Voin kuvitella, että vauva-arki ei ole sitä helpointa, sillä siinä mennään toisen ehdoilla ja tarpeiden mukaan. Jossain sanottiinkin, että HSP-ihmisille yksi lapsi olisi ideaalein, siinä säästää itseään. Minulla ei ole lapsia ja olen aina ajatellut etten niitä halua - ehkä juuri siksi, että on ollut niin vahvana se oman outouden tuntu, toisaalta ehkä sitten sen takia että olen ajatellut etten jaksaisi meteliä ja valvomisia. Nyt ajattelen ehkä vähän toisin, sillä uskon, että elämässä ihan minkä vaan asian kohtaaminen tämän "diagnoosin" jälkeen on erilaista ja helpompaa - tiedän mistä on kyse! HSP-on periytyvää, joten pieni taaperosi saattaa hyvin olla erityisherkkä myös. Oletko huomannut mitään siihen viittavaa? Voi tosin olla aika aikaista vielä sanoa. Usein HSP-lapset itkevät paljon vauvoina, koska kaikki tuntuu niin herkästi. Itse olin aivan toista äärilaitaa, en itkenyt koskaan ja vanhempani veivät minut tästä syystä lääkäriinkin. Parasta tässä on se, että koska olet tunnistanut sen itsessäsi voit auttaa lastasi kasvamaan terveeksi, eheäksi HSP-ihmiseksi. Siihen löytyy myös oppaita mm. Elainelta. Voi kun mua olisi lapsena ymmärretty!

Mutta niin, taas venyi vastaus, vaikka ajattelin vain pikaisesti kommentoida. Musta tämä on mieletön vahvuus ja huippujuttu, voi kun sinäkin näkisit asian samalla tavalla - ja varmasti vielä näetkin. Mä tosiaan jotenkin rakastuin itseeni kun tämän tajusin. Valtavasti on myös tuonut hyvää oloa kun on voinut toisten HSP-ihmisten kanssa keskustella. Suomen Erityisherkkien yhdistyshän järjestää pääkaupunkiseudulla tapaamisia, oletko ajatellut lähteä mukaan? Itse asun ulkomailla, eikä omalla paikkakunnallani sellaisia ole, muuten niihin ehdottomasti haluaisin mukaan.

Nautinnollisia alkusyksyn hetkiä!

Iitu

Rååssa (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/angata

Hei pitkästä aikaa!

Nyt on pakko vinkata, että tässä on erään toisen HSP-ihmisen blogi: http://paradisecafe7.blogspot.fi/

Suosittelen!!

Eerika
Bättre liv

Ihanaa, kiitos linkkivinkistä :)

Mikkoo (Ei varmistettu)

hei, mielenkiintoisia keskusteluja täällä. itse lähetin jokunen vuosi kysymyksiä elaine aronille kirjasta, koska se on paikoitellen hieman ristiriitainen ektrovertin näkökulmasta ajatellen. ei sieltä viestiä silti tullut. kyllä herkän maailma on kovin erilainen. t. mikko/hsp/enfj/tourette

Kommentoi