Are you breaking my heart?

Bättre liv

Sydän hakkaa, hengitys on raskasta, kuin rintasi päällä istuisi joku. Vasen kätesi on puutunut, tuntuu kuin et saisi happea, et pysty nukkumaan missään asennossa. Istut ja yrität rauhoittaa itsesi, juot hieman vettä, päästät koirat vierellesi. Kello on kohta yksi. Neljältä saat vihdoin unen päästä kiinni, aamulla on lääkäri, koirat pitää pisuttaa sitä ennen. Laitat miehelle viestin, että tarkistaa saako minut vielä aamulla kiinni.

Kuolemanpelko, vaikkakin aiheeton, se kuvaa sitä mitä tunsin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Flunssan jälkeen oli parin viikon ajan sattunut ulkoilun jälkeen keuhkoihin. Nenä oli tukkoinen, olo väsynyt. Tiistai-iltana päätin ryhdistäytyä ja tein lyhyen joogasarjan ennen nukkumaan menoa, paikat tuntuivat olevan vähän jumissa. Keskiviikkona hengitys alkoi olemaan raskasta, sisään hengitettäessä sattui, sydän sykki ja stressasin. Varasin lääkärille ajan, mutta sain vasta seuraavaksi aamuksi. Olo paheni kun stressasin ja tein ylipitkän päivän, yritin saada pahimmat hommat tehtyä jos en pääsisikään seuraavana aamuna töihin. Illalla makasin selälläni piikkimatolla ja rauhotin itseni, ulkoilutin koirat, söin ja viimeistelin lopputyötä. Olo oli jo rauhallinen kun menin unille. Mutta yöllä. Yöllä tuli se pahin olo. Pelkäsin, että minulle käy jotain eikä kukaan pidä huolta koirista. Mies oli taas työreissulla. Laittelin sille viestejä, vannotin soittamaan vanhemmilleen jos minusta ei kuulu, että ajavat reilun tunnin ajomatkan päästä meille koirien hoitoon. Pisutin koirat, siirsin auton sakkojen pelossa ja kutsuin taksin.

Lääkäri tsekkasi sydänfilmin, otti kattavat labrat, kuvasi keuhkot, tsekkasi happipitoisuuden, tukosmahdollisuuden, verenpaineen, kuunteli keuhkot ja sydämen. Mitään ilmeistä syytä ei löytynyt, mutta en pystynyt kunnolla hengittämään ja sydän hakkasi rinnassa. Sain reseptillä inhalaattorin avaamaan hengitysteitä ja varmuuden vuoksi antibiootit. Olisinko saattanut hyperventiloida? Jännitänkö? Ahdistaako? Hengitin hitaasti, mutta pinnallisesti, keuhkojen täyttäminen sattui. Takaisin tulin bussilla, avaava lääke auttoi. Lepäsin pari päivää, koiria ulkoiluttaessani sydän sykki ja hengitys oli vaikeaa. En istunut koneella, yritin pitää itseni rauhallisena. Tilasin pari kassillista ruokaa kotiinkuljetuksella, ruokahalua ei kuitenkaan ollut. Palautin lopputyön sellaisenaan, oli siellä virheitä tai ei. Otin särkylääkkeitä, koko keho kipuili. Lihakset olivat jännittyneet, yläkroppa pakottautunut kerälle. Tuli mies, tuli viikonloppu, lepäsin enkä pitänyt kelloa kädessä neljään päivään.

Pohdin mitä elämältä haluan. Miksi pinnistän niin kovasti töissä. Tiesin pakottaneeni itseni liian suuren stressin alle tehdessäni päivät töitä, illat opintoja, yrittäessäni pakonomaisesti löytää vaan kaikkea kivaa, kehittää keväälle jotain mitä odottaa. En vieläkään tiedä pitäisikö minun muuttaa elämääni sisältä vai ulkoa, vai ehkä vähän molemmin puolin. Googletin oireitani ja löysin mielenkiintoisia artikkeleita kehon ja mielen oireilusta. Olinko karannut surua? Olinko yrittänyt vain pärjätä? Olla reipas? Päästä eteenpäin? Hyvä Terveys -lehden artikkelissa Keho oireilee mielen mukaan pohdittiin somatisaatio-oireita. Näihin kuuluvat päänsäryt, mahakivut, oireet sydämessä ja keuhkoissa. Surun fyysisiä reaktioita löysin kohtukuoleman sivuilta, missä on tukea lapsensa raskauden loppuvaiheilla menettäneille. Surun fyysisiä reaktioita ovat mm. univaikeudet, väsyneisyys ja voimien puuttuminen, lihasjännitys ja kivut, rintakipu, sydämen tykytys ja rytmihäiriöt, päänsärky, hengenahdistus ja huimaus, suun kuivuminen ja panan tunne kurkussa sekä hikoilu ja viluisuus.

Pian aloin miettiä, mitä tämä kaikki oikein on? Oireet olivat todellakin fyysisiä, rintaani sattui vaikka olin kuinka rauhallinen, puoliunessakin. Vaikka olo ei muuten ollut ahdistunut, eikä ajatuskaan juossut. Löysin tietoa myös lihasjännityksen aiheuttamasta hengenahdistuksesta ja kokeilin kroppaani. Ei herranjestas, olin aivan jumissa. Ei tämä ainakaan helpottaisi hengittämistä. Mobilat, hieronta, piikkimatto, venyttely ja pyörittely, tiger balm, tulikuuma suihku hierovalla suihkupäällä, mutta ei mitään. Särkylääkkeet ja avaava lääke helpottivat oloa aina hetkeksi. Googletus ei ottanut loppuakseen, löysin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, mutta nyt oli kyse niin hetkellisestä oirehdinnasta etten tunnistanut itseäni oireista. Pelotti mennä töihin maanantaiaamuna, entä jos en saisi henkeä? Pystyisinkö istumaan koko päivän päätteen ääressä? Aamulla heräsin ja hengittäminen oli vaikeaa. Soitin lääkärille ajan ja jouduin ottamaan avaavaa lääkettä nukahtaakseni uudelleen. Heräsin kuitenkin kymmeneltä auringon paistaessa kasvoilleni. Jos se sanonta auringon paisteesta risukasaankin pitää paikkansa, nyt oli aika asioiden kääntyä parempaan päin.

Menin toiselle lääkärille, kerroin mistä on kyse, hän katsoikin tietoni koneelta. Selitti tehdyt tutkimukset ja mitä diagnooseja ne sulkevat pois. Kuunteli keuhkot, tsekkasi verenpaineen, kokeilin kroppani jännityksiä. Meinasin alkaa itkemään kun kerroin kuinka raskauksien ja keskenmenojen vuoksi en ole voinut käydä joogassa mikä yleensä pitää kroppani kunnossa. Kuinka ensimmäisen kolmanneksen aikana ei astangajoogaa suositella harjoitettavan, sitten tuli keskenmeno, jälkivuodot ja flunssat. Ja kun alkaa päästä taas jaloilleen, alkaa kaikki taas alusta ja menee samaa rataa. Sain lähetteen fyssarille, kuurin tulehduskipulääkettä ja relaksanttia. Lihasjännitys, suru ja ahdistus ovat voineet aiheuttaa tämän. Voin olla huoleti, sydän ja keuhkot ovat terveet. Lääkkeitä tänään ja huomenna töihin.

Kiitin, nousin ja astelin käytävään. Menin vessaan ja itkin valtoimenaan. Suruko se minun kropassani asuu? Eikö sydänfilmillä näkynyt, että sydän on palasina? Eikö keuhkoissa kuulunut, etten pysty hengittämään enää? Pyyhin kyyneleeni ja lähdin apteekkiin. Avasin ihmisille ovia ja hymyilin. Eikö kukaan nähnyt miten minuun sattui? Ajoin kotiin ja itkin. Varasin jollekin fyssarille ajan tälle päivälle ja astuin kotiovesta sisään. Puhuin miehen kanssa ja itkin. Söin ruokaa ja nappasin ensimmäisen lääkkeen. Ilmoitin töihin tulevani huomenna ja sain vastaukseksi iloisen ihanaa. Teki mieli varoittaa, että saatan vetää lääkkeitä pitkin päivää ja olla kykenemättä hengittämään sekä purskahtaa näköjään itkuunkin varoittamatta. Hävettää. Oireet ovat kehossa, mutta ovatko syyt mielessä? Onneksi aamulla pääsen juttelemaan psykiatrisen hoitajan kanssa tästä kaikesta. Toivottavasti en kuitenkaan itke pian fyssarilla. Jotenkin on ihan hirveän iso tarve vakuuttaa teille, että olen ihan ookoo, ei mitään hätää. Mutta ei se nyt ihan niinkään taida olla. Ei ainakaan ihan vielä.

Jaksamista nurjiin päiviin, kehon kolotuksiin ja viheliäiseenkin elämään <3 Eerika

Share

Kommentit

Eerika
Bättre liv

<3 Fyssarit! Ensimmäinen joka tajusi mikä mulla oli ja löysi aiheuttajan selästä. Sain ihanat pinkit teipit selkään ja uuden ajan keskiviikolle. Pystyn hengittämään pikkusen paremmin, mutta toisaalta vähän etoo. Kumpa länsimainen lääketiede olisi kokonaisvaltaisempaa tulevaisuudessa.

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Kyllä on kurjat vaivat. Itse olen stressi-pääkipuilija ja sterssi-hengittäjä. Se on hirveetä kun tuntuu, että happi loppuu. Ihanaa, että fyssarilta saat apua. Olen kuullut, että rintalastakin voi olla niin jumissa selän ja hartoiden takia, ettei siksi saa kunnolla happea. Mitä varten ne antibiootit taas määrättiin?

Eerika
Bättre liv

Hah, antibiootithan oli "ihan varmuuden vuoksi" ja tällä kertaa olo oli niin huono että suostuin syömään ne kun lääkäri käski. Edelliset jätin hakematta apteekista. Nyt uskon, että fyssarin avulla päästään vihdoin oireiden juurille. Yritän samalla käsitellä surua ja ahdistusta ja laskea stressitasoja, josko hiljalleen olisin jälleen voimissani?  Haaveilen jo Motivuksen infrapunasaunasta ja pilateksesta. Miten sulla muuten oireilee tuo stressi-hengitys? Alkaako tuntua ettet saisi happea?

Eerika
Bättre liv

Luetun ymmärtäminen ;) Siis happi tuntuu loppuvan. Mulla epäilivät että ala hyperventiloimaan mikä pahentaa hengenahdistusta ja saa paikat vielä enemmän jumiin. 

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Mulla tulee astmaoireet, hengitysvinkuu ja tuntuu ettei saa happea, mutta astmaa ei siis ole. Kävin ihan tutkimuksissakin. Käytän kans tota piippua kun henkeä alkaa ahistaa. Hirveetä mitä oma pää saa kropassa aikaan. Hyperventilaatio onkin vissiin aika vaikeaa saada kuriin. Varmuuden-vuoksi-antibiootteja, kuulostaa fiksulta lääkäriltä ; ).

Torey
Näissä neliöissä

Itse olen vatsalla stressaaja. Siihen ei auta sitten mikään. Töissä viihdyn vaikka rankkaa onkin, pitkät päivät ja halu olla vain koti-äiti ovat pitäneet minut kohta puoli vuotta huonovointisena. Olen saanut ties mitä lääkettä ja olen ravannut testeissä. Ainoa mihin en ole vielä halunnut itseäni laittaa on vatsan tähystys (yök). Mitä ne sillä tekee? Näkee ärtyneen vatsan, alkavan vatsahaavan? Sitten saisi ehkä sairaslomaa. Mutta välillä tuntuu, että terapiaa tässä tarttisi. Netistä luin toisten kärsineen jatkuvasta pahoinvoinnista ja vatsakivuista vuosia. Mikään ei auta. Itsellä oireet on vaihdellu oksettavista kohtauksista karseisiin vatsakramppeihin ja vatsan sekaisin menoon. En pelkää töihin menoa töiden takia, vaan fyysisten oireiden joita siitä saan. Lasken viikkoja aina seuraavaan lomaan ja odotan kesää ja 2,5 kuukauden kotona oloa. Sillä on jaksettava. 

Voimia teille toisenlaisista oireista kärsivistä. Karseeta mihin kuntoon pään sisäiset asiat saa kropan. :/

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kuule ihana, jos se onkin sinun pääsi joka siellä yrittää hädissään kertoa, että jotain on nyt muututtava? Vaikka oireet on noin fyysisiä, selkeitä astman oireita, tulee mieleen tuosta sun pahasta olosta, joka välittyy lukijalle asti, että suurin ongelma on nyt psyykkeessä. Itsehän olen astmaatikko, normaalisti oireeton, mutta saan vaikeitakin hengitysoireita kun hätäännyn tai syystä tai toisesta itken kovasti. Auttaahan se sininen piippu silloin, mutta ei se poista itkun syytä.

Katie
Aika kypsä äidiksi

Samaa mietiskelin kuin Mrs Sinivaara tuossa yllä... Kuulostaa kamalalta stressireaktiolta. Toivottavasti pääset pian selkiinnyttämään elämää, jättämään stressinaiheita vähemmälle, puhumaan surustasi terapeutillekin ja joogaamaan kehoakin kuntoon. Voimaa! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielihän se on voimakkaimpia elimiä kehossamme, saa meidät niin kipeäksi kuin ei uskoa saattaisi.. Suosittelen psykeä, itellä sama homma. Suru tulee saumoista läpi..

Uusia avauksia

Voi Eerika. Suru taitaa pakottaa sinua pysähtymään. Ja miten raskasta se onkin, siitä ei voi hypätä yli vaikka se olisi houkuttelevaa. Olet kokenut paljon ja tunnet paljon, anna surun tulla. Suuren suuri halaus ja hirveästi lämpimiä ajatuksia! Kaksi pientä peräjälkeen on kenelle tahansa liikaa :(

Eerika
Bättre liv

On se jännä, miten pelkkiä oireita tunnutaan tutkittavan ja hoidettavan, vaikka mielikin saattaa aiheuttaa vakavan oloisia oireita. 

Nonariina: Oletko käynyt fyssarilla tai saanut fyysisillä liikkeillä helpotettua hengenahdistusta? Juttelin tänään työkaverin kanssa, kenellä on myös ollut samanlaisia ongelmia kropan kanssa. Työstressi ja selkäjumi ovat aiheuttaneet jatkossakin oireita, mutta liikunnalla ja tietyillä täsmäliikkeillä on saanut oireita helpotettua.

Torey: Kuulostaa kamalalta! Varmastikin keho yrittää sanoa, että jonkin on muututtava. Pystyisitkö tekemään esim. hengitysharjoituksia tai muita rauhoittavia harjoituksia työpäivän keskellä? Ihan että jaksaisit sinne kesään asti ja taas sen jälkeen. :(

A.Sinivaara ja Katie: Taidamme olla totuuden jäljillä. Juttelin tänään psykiatrisen hoitajan kanssa näistä oireista ja kaikesta. Jotenkin tämä suru olisi vaan käytävä läpi ilman että fyysisesti romahdan, tietäisinpä vain miten! Fyssarilta saan onneksi avun akuutteihin fyysisiin oireisiin ja toivottavasti pystyn pian alkaa harjoittamaan kehoa joogalla. Stressistä suurimman osan kehitän aivan itse vaatimuksillani, niiden työstämisessä menee myös aikansa. Nyt voin vain yrittää tehdä hengitys-, mielikuva- ja fyysisiä harjoituksia arjen keskellä ja yrittää antaa itselleni mahdollisimman paljon aikaa ilman jatkuvaa tekemistä.

Vierailija: Toivoa myös sinne ja auringon pilkahduksia pimeyteen!

Feliz: Näin se taitaa tehdä, vielä kun tietäisin miten pysähtyä. Tässä ei nyt taida auttaa olla vahva, pitää etsiä jokin parempi selviytymisstrategia. Kuten avoimuus ja armollisuus. Jälkimmäinen vaan on hirvittävän vaikeaa.

Ilonpilkahduksena lopuksi: olen pärjännyt koko päivän töissä! Muutaman ahdistavan hetken yli menin avaamalla rintakehää palaverissa vaikka näytinkin ehkä hassulle tissit töröllään sekä syventämällä hengitystä. Vieläkin ajoittain tuntuu, että joku pomppii rintakehän päällä, mutta onneksi olen pian lähdössä kotiin, haen kaupasta jotain puolivalmista ja käytän koirat liian lyhyellä lenkillä, lasken siis rimaa vastoin tapojani. Rauhoittavia hengitysharjoituksia ja rintarangan avaavia asentoja tälle illalle ja huomenna pääsenkin onneksi jälleen fyssarille. Hänen kanssaan kävin myös kipeitä asioita läpi ja kerroin keskenmenoista ja muista surun ja stressin aiheuttajista. Hän osasi itse kysyä lisää päästäkseen kivun juurille. Uskon, että avaamalla kehon ja mielen samanaikaisesti voi päästä taas hitusen pidemmälle matkalla parempaan oloon. 

Yllättävän yleistä ilmeisesti nämä isommatkin stressin oireet, itse olen aiemmin reagoinut vain niskajumilla ja päänsäryllä. Jotenkin helpottavaa mutta silti kamalaa tajuta kuinka monet näistä inhottavista oireista kärsii. Olen joskus aiemminkin tuntenut paineen tunnetta rinnassa kun esim. on ollut miehen kanssa riitaa ja ollaan jääty huonoihin väleihin eikä sovittu. Silloin vain sopiminen ja hali on saanut tunteen kaikkoamaan. Nyt taitaa keho käyttää kovia keinoja kaikkien stressin aiheuttajien kanssa, ei ainoastaan sen tärkeimmän eli puoliskon. 

Lempeää ja armollista iltaa <3 Eerika

Torey
Näissä neliöissä

Äklötyksen iskiessä töissä selviän joskus ihan vaan hengittelemällä ja ulkona olo helpottaa. Välillä on pakko karata kotiin, koska olen töissä hyödytön. Oksennusfobia ei luonnollisestikaan auta yhtään. 

Koitetaan jaksaa ja hei, varmasti olo helpottaa jossain vaiheessa. :)

Hymy (Ei varmistettu)

Hei,
Päivityksesi oli kuin suoraan elämästäni kaksi vuotta sitten. Minulla oli mitä kummallisempia fyysisisiä oireita, joiden vuoksi ravasin lääkäreissä ja lopulta sain päähäni että minulla täytyy olla ms-tauti. Noh, ei ollut tätä tautia, mutta suremattomat lapsuuden surut pukkasivat pintaan tullen ensin fyysisinä oireina ja sen jälkeen konkreettisina muistoina. Muistot tulivat sen jälkeen, kun kaikki mahdolliset testit fyysisen sairauden poissulkemiseksi oli tehty.

Pahimmassa ahdistuksessa mietin mistä saan apua tilanteeseeni ja löysin meditaation ja sen jälkeen joogan sekä tietoisen läsnäolon harjoittamisen. Menin kyllä myös terapiaankin. Elämääni on tullut uusia sävyjä. Syvää iloa ja rauhaa. Ja samalla puren lapsuuden kokemuksia pois terapiassa. Lisäksi kehoni tunnemuistoja on purettu energiahoidoilla.

Onneksi meillä on keho, joka kertoo ettei kaikki ole päässä hyvin.

Valoa!

Eerika
Bättre liv

Kiitos tarinastasi Hymy, se antaa uskoa tulevaan! Olo on jo henkisestikin parempi kun keho aukesi fyysisesti. Eilen jaksoin iloita lumisesta maisemasta vaikka vatsaan sattui. Loikin metsäpolulla ja juttelin iloisesti koirille. Toivottavasti löydän vielä oikealle tielle ja palan sisäistä rauhaa ja iloa. Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Uskoisin kanssa oireidesi olevan psyykkistä perää - kroppa kertoo kyllä yleensä milloin pitää hiljentää, jos sitä ei itse kuuntele hyvällä. Itselläni tunnistan hyvin ns. ylirasituskuumeen, saan lämpöä tai matalaa kuumetta kun olen liian rasittunut ja se menee vain lepäämällä ohi. Ja tämä tulee ihan vain liiallisesta työnteosta, jota tulee valitettavasti harjoitettua varsin useinkin. Voimia!

Tahiti

Heips! ystävälläni oli pitkään samantyylisiä oireita (hänellä niskat jumahtivat täysin ythäkkiä, astmaa epäiltiin ja selkäkin tutkittiin) ja uskoin koko ajan että ne johtuivat stressistä ym..monien tutkimuksien jälkeen tutkittiin kilpirauhaset ja niissähän arvoissa näkyi sitten jotain muutoksia. Eli kannattaa pitää vaan pää kylmänä! tsemppiä! :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos viesteistänne :) Ilmeisen useilla näitä oireita siis tulee vaikka pidin jo itseäni ihan omituisena. Olen kyllä uniongelmista ja päänsäryistä kuullut, mutta että lämpöä, oksetusta ja hengitysvaikeuksia!

Väliaikatietona pitänee mainita, että eilen illalla olo oli ihan mainio, aivan kuin ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan. Aamulla töihin lähtiessä hengenahdistus alkoi taas ja paheni päivän mittaan vaikka kävin työkaverin kanssa kahvitauolla salillakin avaamassa kroppaa. Kotiin tultuani olo on taas paljon parempi. Nuo kilpirauhasarvot olisi kyllä hyvä jossain vaiheessa tsekata, pitääkin kysellä joku kerta lääkäriltä niistä. Mutta kohta fyssarille, oi ihanaa! Ja sitten taas lisää hengähdysvinkkejä kirjasta Hengähdyshetkiä, minkä sain luettua loppuun saikulla ja tein neljän viikon ohjelman itselleni erilaisista harjoituksista. Pitääkin postailla niiden vaikutuksista tänne, josko joistain löytämistäni harjoituksista olisi muillekin hyötyä.

Torey
Näissä neliöissä

Lähdin tänään töistä kesken kaiken, kun vatsa ei enää antanut rauhaa. Kotiin päästyä on tullut pari pientä pahoinvointikohtausta, mut paljon easympia kuin töissä. Voin siis todeta oireiden johtuvan ihan vaan työstäni. 

Eerika
Bättre liv

Voi ei Torey! Rauhallisi ajatuksia sinulle ja mahallesi. Toivottavasti löydät vielä helpotuksen keholle ja mielelle.

Kommentoi