Armoton päivä

Ladataan...
Bättre liv

Olen lueskellut pitkin päivää kommenttejanne lähinnä kännykästä odotushuoneissa kykenemättä oikein vastaamaan. Ne ovat tuoneet kyyneleet silmiin, niin paljon välittämistä on tässä maailmassa. Kiitos jokaiselle teistä. Ehkä vastailen vielä ajan kanssa joihinkin viesteihin. Tämä päivä on kuitenkin ollut pitkä, tämä teksti kertoo paljon ja vastaa osaan kysymyksistä ja ajatuksista.

Soittelin aamukuudelta Naistenklinikan päivystykseen, siellä oltiin sitä mieltä, että pysy kotona vaan, lepää ja syö särkylääkkeitä. Ei tarvitse tulla käymään ellei ole tulehduksen merkkejä tai muuta hälyyttävää. Seitsemältä siirsin työterveyslääkärin ajan puolillepäivin, jotta saisin edes vähän nukkua. Yön aikana kivut olivat laantuneet niin, että sain nukuttua aika pitkissä pätkissä kahden koiran painautuessa kylkiäni vasten. Tuki ja rakkaus mitä koiriltamme sain, oli tärkeämpää kuin kuvitella saattaa, pystyin rauhoittumaan unille. Osasivatpa myös mennä lämmittämään alaselkään ja vatsan päälle mikä varmasti auttoi myös kipuun. Nukuin kymmeneen ja soitin Jorviin, nyt minulle sanottiin, että voisin mahdollisesti tulla heille päivystykseen, mutta tarvitsisin joko lähetteen tai heidän lääkärinsä erillisen päätöksen. Vielä illalla olin ollut aivan liian terve kumpaankaan päivystykseen. Kerroin meneväni joka tapauksessa työterveyslääkärille ja koska hänen lähetteensä oli ok, ilmoitin tulevani suoraan työterveydestä heille. 

Olin sopinut jo aiemmin ystäväni kanssa, että hän tulisi tänään meillä käymään. Laitoin aamulla viestiä ja sovittiin, että hän tulee kanssani päivystykseen ja sen jälkeen vielä meille. Työterveyslääkäri kirjoitti lähetteen, reseptin kunnon särkylääkkeisiin ja sairaslomaa vuoden loppuun asti. Toivoi, että syy keskenmenoille selviäisi tutkimuksissa. Toivotti kuitenkin hyvää joulua, minulle nousi pala kurkkuun ja jouduin hengittämään pari keuhkollista ennen kuin pystyin vastaamaan. En halunnut edes ajatella joulua ilman raskautta ja ilosanoman kertomista miehen perheelle. Kurkkua kuristi. Lähdimme ystäväni kanssa kohti Jorvia, löysimme päivystykseen ja menin ilmoittautumaan. Joku otti lähetteeni, sanoi että antaa sen sihteerille joka kirjaa minut sisään, että voisin odottaa tässä hetken. Piiitkän hetken jälkeen menin kysymään toiselta nyt ilmoittautumistiskillä olevalta henkilöltä, mitä oikein tapahtuu. Hän ihmetteli kuka olen, miksi olen tässä enkä siirtynyt päivystyksen aulaan ja että enkö ole saanut keltaista esitietolappuakaan? Minut oli kuitenkin kirjattu sisään, ainoastaan se pieni juttu eli minun informoimiseni oli jäänyt uupumaan. Sain päivystyksen aulasta samantein käskyn lähteä labraan verikokeisiin. Minusta ei ole koskaan valutettu verta näin hienosti ja kivuttomasti kuin nyt! Kantiinin leivän ja mehun voimin menimme takaisin päivystyksen aulaan odottamaan. 

Istuimme ja odotimme. Ketään ei kutsuttu huoneeseen sisään eikä sieltä tullut ketään ulos. Ehkä kerran tunnissa kätilö kävi hakemassa joltakin esitietolapun tai ilmoittamassa verikokeiden tarpeista. 3,5 tuntia myöhemmin olin todella väsynyt ja kivut alkoivat palaamaan. Olin ottanut viimeisen 600mg ibumaxin tullessani enkä ollut ehtinyt ostaa apteekista lisää. Menin kyselemään saisinko särkylääkettä ja milloin minun arvioitaisiin pääsevän lääkärille. Koko sairaalassa oli yksi gyne-lääkäri, joka hoiti synnytysosaston ja päivystyksen lisäksi kaikki mahdolliset gynen konsultaatiot sairaalassa. Olin kuitenkin ollut jo 3,5 tuntia ensimmäisenä jonossa, mikä voitto. Hetken päästä sain kaksi 500mg panadolia ja yhden 600mg buranan. Neljän tunnin päästä aloin jo olemaan todella poikki, epäilin kuinka enää jaksasin ajaa takaisin kotiin. Tällöin meille ilmoitettiin, että lääkärillä vielä kestää, hän oli toimenpiteessä synnytysosastolla ja saattaisi vielä vierähtää yli tunti. Yritin jo saada yhteyttä työterveyteen, saisinko sittenkin heiltä seuraavalle aamulle gynen tarkastuksen?  Vai tulisinko aamulla uudelleen päivystykseen? Pyysin saada puhua edes kätilön kanssa, jotta tietäisin mitkä vaihtoehtoni ovat ja voinko lähteä kotiin.

Juuri kun sain työterveyden langan päähän, minua kutsuttiin huoneeseen. Yllätyksekseni huoneessa oli myös lääkäri. Minut tutkittiin ja kohtu oli tyhjentynyt suurimmasta osasta, jotain pientä siellä vielä oli mikä tyhjentyisi luultavasti itsekseen. Vaihtoehtona olisi ottaa lääkkeitä, jotka tyhjentäisivät kohdun. Ei kiitos, edelliset kokemukset näistä lääkkeistä olivat erittäin kivuliaita, en selviäisi edes burana 800mg:n kera niistä ilman kivussa kieriskelemistä. Mitään mahdollisuutta jatkotutkimuksiin ei ole, kaksi keskenmenoa on huono tuuri, kolmen jälkeen voidaan tutkia. Jälkitarkastusta ei tehdä, paitsi jos tulee oireita niin heille voi soittaa ja katsotaan tilanteen mukaan. Raskaustesti 3-4 viikon jälkeen riittää jälkitarkastukseksi. Ensimmäisten kuukautisten jälkeen voi yrittää uutta raskaskautta. Kun kyselin, miten uskaltaisin ilman että tiedetään syytä näihin kahteen, sanottiin vain, että eipä ole muutakaan vaihtoehtoa. Sain Rhesus-piikin takapuoleen varmuuden vuoksi ja näkemiin. Pari lappua kouraan, missä on jo tuttua tietoa keskenmenosta.

Tässä vaiheessa olin jo hyvin hereillä ja lähdimme ajamaan kotiin. Jätin kaverin matkan varrelle, hänen piti jo mennä. Itkin ja ajoin jäistä tietä. Ihmettelin miksi en halunnut edes kuolla. Maailmassa tuntui olevan kuitenkin niin paljon rakkautta. Nimittäin jos ajaisin auton linttaan enkä kuolisi, joutuisin sairaalaan! Mietin sitä, ettei minulla ole vaihtoehtoja. Joko jänistän tai jossain vaiheessa pistän itseni alttiiksi tälle kaikelle. Ja myös sille synnytykselle, missä vain yksi lääkäri juoksee huoneesta toiseen jos sitäkään ehtii. Kärsivällisyyttä, jokaista kun pitää auttaa. Vitsailin jo mustalla huutorilla kaverille, että voisihan sitä aina arvojaan muuttaa. Että hitot perheestä, kodista ja rakkaudesta. Eikös sitä voisi aina jättää tämän kaiken ja lähteä kiertämään maailmaa, bilettämään vaan tai tekemään uraa. Juoksemaan yksin oravanpyörässä 24/7. Vähän pinnallisia ystävyyssuhteita siinä sivussa. Irtoseksiä ja sitä rataa. Sillähän tästä päästäisiin. Kummallisesta tarpeesta tehdä uutta elämää rakkaudesta.

Pääsin kotiin hieman seitsemän jälkeen. "Jahas, lisää huonoa tuuria", sanoin itselleni kun koko kadunpätkällä ei ollut paikan paikkaa vapaana ja jouduin viemään auton kauemmaksi hiekkakentälle. Koirat odottivat iltaruokaa ja lenkkiä. Minulla oli älytön väsy ja nälkä. Miestä oli ikävä. Itku pyrki koko kroppaan. Ei ollut ketään. Aamun sankaritekoni koirien lenkityksen palkitsi naapuri, jonka mielestä minä voisin vähän kouluttaa koiriani. Nuorempi kun alkoi haukkumisen hänet nähtyään, kun oli niin täynnä energiaa ja vanhempikin yhtyi siihen. Huonoa tuuria mahdollisesti hänenkin kohtaamisensa juuri sillä hetkellä? Olo oli kuitenkin ollut ihana sen jälkeen kun se kasa kipulääkkeitä oli alkanut vaikuttamaan. Juuri nyt onni on kasa lääkkeitä! Itkin mieheni kanssa puhulimessa. Hän oli kävellyt pitkin Oslon katuja ja näyteikkunoissa vastaan oli tullut leluja, ihania lastenvaatteita, kadulla oli näkynyt monenlaisia vaunuja. Kaikki oli muistuttanut pienestä. Tämä ei kuulemma ole reilua minulle, olen niin herkkäkin. Minut on kuulemma tehty äidiksi. En pysty kuulemaan tätä itkemättä, saati kirjoittamaan. Mieskin on menettänyt tämän lapsen eikä ole edes pystynyt olemaan tukenani täällä. Kuinka kaikki oli mennyt niin hyvin tällä kertaa, sykekin oli nähty. Keskenmenon mahdollisuudet olivat jo niin pienet, ensimmäinen kolmannes oli jo niin pitkällä. Kuinka näin voi käydä? 

Tällä hetkellä en tiedä mitä odotan. En pysty odottamaan joulua, en uutta vuotta, en nauttimaan pitkän sairasloman tuomista vapaista, en iloitsemaan tulevasta keväästä. Minulla ei ole mitään mitä odottaa. Niinpä keskityn selviämään tässä ja nyt. Lämmitän eilistä outoa kokkailuani, teen jälkiruoaksi rahkan hedelmistä ja rusinoista. Unohdan teen hautumaan puoleksi tunniksi. Vien koirat ulos, etsin kaapeista kipulääkkeitä, laitan itseni nukkumaan. Suunnittelen moneltako koirat on viimeistään ulkoilutettava huomenna. Väsymyksensä määrän huomaa, kun alkaa ajattelemaan mahdollista pisua lattialla helpompana vaihtoehtona kuin ulkoilutusta. Mihin apteekkiin menen huomenna, käynkö samalla lähikaupassa? Paljonko kipulääkkeitä tarvitsee ottaa sitä ennen? Oliko vielä joku kenelle en ole laittanut viestiä? Ystävät lensivät juuri Espanjaan, en viitsi kertoa heille ennen kuin ovat palanneet. Työkaveri tulee käymään huomenna töiden jälkeen, ainakin tiskit on saatava sitä ennen koneeseen. Mies tulee puolestaan kahdeksaan mennessä kotiin. Silloin voin antaa kaiken olla, lopettaa pärjäämisen ihan kokonaan. Itkeä mieheni rintaa vasten, kastella paidan. Käpertyä syliin. Olla ja rakastaa. Räjäyttää sydämensä palasiksi surusta. Luottaa, että toinen pitää kiinni.

Love is all we have. Kiitos tuestanne, se on merkinnyt minulle paljon. Maailma on täynnä rakkautta <3 Eerika

Share
Ladataan...

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Itku tuli. En voi kuin toivoa teille parempaa huomista, parempaa uutta vuotta. Te selviätte tästä, niinkuin viimeksikin. Kyllä sinunlaisesi ihminen vielä äidiksi tulee. Keinolla millä hyvänsä. Voimia. <3

Bisquits (Ei varmistettu)

Olen niin pahoillani puolestanne. :-(

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos voisin niin antaisin pitkän ja lujan halauksen sinulle &lt;3 kyyneleet tuli silmiini lukiessani tätä ja edellistä kirjoitustasi.. miksi kaiken piti mennä taas näin, niin epäreilua.. olen jo pidemmän aikaa seurannut blogiasi, ajattelin ensimmäisen keskenmenosi kohdalla sinua paljon ja sinun jaksamistasi.. ja sitten taas iloitsin niin paljon puolestasi/puolestanne kun tulit uudestaan raskaaksi ja olen pitänyt peukkuja ja elänyt sinun kirjoituksissasi mukana koko ajan. Toivoin niin että tämä pieni olisi saanut olla teillä.. olen niin pahoillani puolestanne.. :'( menetin itsekin pienen raskauden alkuvaiheessa, surusta toipumisessa ja arjesta kiinni saamisessa menee aikaa, niin kuin jo valitettavasti tiedätkin.. &lt;3 ja se pelko että uskaltaako ja jaksaako sitä taas yrittää ja miten sitten jos taas käy samalla tavalla.. voih, en tiedä mitä sanoisin, tahtoisin sanoa jotain lohduttavaa, tukea, auttaa mutta eihän se onnistu.. Toivottavasti jaksatte miehesi kanssa yhdessä tukea toinen toistanne nyt surun keskellä ja toivon sydämeni pohjasta että sinulla on läheisiä joihin voit tukeutua jos sitä haluat/tarvitset. Toivon että sinäkin uskallat taas uskoa sitten kun olet/olette siihen valmiita ja että saatte sen pienen joka pysyy teillä &lt;3 -nila

Uusia avauksia

Sulla on ollut todella armoton päivä. Toivottavasti armottomat päivät hellittää jossain vaiheessa ja auringonsäteet pääsevät paistamaan elämääsi. Olet vahva koska uskallat olla herkkä! Sinusta vielä äiti tulee <3

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tunnen kaksikin ihmistä, jotka ovat saaneet kolme keskenmenoa peräjälkeen ja molemmat ovat nyt onnellisia perheenäitejä kahdelle lapselle. Kaksi keskenmenoa ei siis vielä tarkoita ettei ikinä, vaikka se varmasti tällä hetkellä siltä tuntuu. Teillä on vain ollut käsittämättömän huono tuuri.

Vierailija (Ei varmistettu)

kesken myös täällä:( tai virallisesti tuulimuna,mutta vihaan sitä sanaa!

tein plussan 2viikkoa sitten ja tiistaina kävin lääkärissä koska kärsin tosi pahasta migreenistä useamman päivän, lääkäri ultrasi koska pyysin, että näkisin onko kaikki hyvin....no, eihän siellä ketään ollut:/ limakalvot paksuuntuneet niin kuin kuuluukin raskaana ollessa olla,mutta muuta siellä ei sitten näkynytkään...kohdun tila ei vastaa viikkoja laisinkaan. Eilen kävin verikokeissa, katsovat raskaushormonit, eikä hyvältä näytä. Huomenna uudet verikokeet ja jos hormonien määrä ei ole noussut niin silloin tilanne on selvä....loppui ennen kuin kerkesi alkaakkaan:(
toisaalta, tämänhän aiheuttaa viallinen munasolu,että en uskalla edes ajatella sitä mahdollisuutta, että tälläinen raskaus kestäisi loppuun saakka..

Kammolla odotan Joulua..kuinka sen yli jaksaa...

Voimia teille! Minun tilannetta helpottaa se että meillä on jo yksi pikkuinen....ei auta kuin aika

 

Voi kuinka paha mieli tulikaan puolestasi, kun luin nämä kaksi uusinta postausta. Löysin tänne Onnenpäivä-blogista juuri äsken ensimmäistä kertaa.
 
Olen lapseton, takana yritystä on 3,5 vuotta. Ensi keväänä alkaa hedelmöityshoidot. Ikinä en ole ollut raskaana, eikä siis keskenkään mennyt. Tiedän kuitenkin, mitä on kaipaus jotain niin rakasta kohtaan, ketä ei vielä ole. Vaikka oma tilannekin välillä todella sattuu, en voi kuitenkaan kuvitella edes tuskaasi. Voimia ja rakkautta sinulle ja miehellesi!

Coffee to go

Itku tuli täälläkin. Rakkautta ja sympatiaa molemmille. Toivon niin paljon, että enempää tällaisia ei teille satu, vaan seuraava menisi onnellisesti. Positiivisia ajatuksia <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kovasti, kovasti voimia sinulle! Kuinka voikaan toisen epäonni koskettaa ja itkettää. Elin viime vuonna samanlaisissa tunnelmissa kuin sinä ja niin kovasti toivoin, että olisit myös saanut viettää ihanan joulun rakkaimpien kanssa ja pieni masussa. Olen myös kokenyt yhden keskenmenon (rv 10). Se kokemus oli yhtä tuskaa varsinkin kun seuraava raskaus sai alkunsa vasta 3 vuotta km:n jälkeen. Haluaisin antaa sinulle ison, lämpimän halauksen ja antaa uskoa ja toivoa uudelle vuodelle ja sille, että tulevana vuonna sinustakin tulee äiti! &lt;3

Kommentoi

Ladataan...