Borta bäst - reissusta palailtu

Bättre liv

Tässä se meidän kesäsussu hyvästelee hotellin ja loman, sniiiiif!

Lomareissu oli ihana. Miten upealta voikaan tuntua auringon lämpö ja valo, lämmin tuuli iholla ja aamiainen, lounas ja illallinen ulkosalla. Hitto, eihän sellaista ole edes Suomen kesässä viikkoa putkeen! Pienikin nautti olostaan paljain varpain ja ilman haalarinpukemistaisteluita. Sotkuisimmat ruokailut hoidettiin ottamalla vaatteet pois likaantumasta ja laittamalla essu päälle. Siivooja hoiti sänkyjen petaamisen ja rantahiekkojen lattioilta putsaamisen lisäksi myös tiskit, joten aika lomalta loma todellakin tuntui jopa vauvan kanssa.

Silti tai ehkä siksi kotiinpaluu alkoi ahdistamaan jo viimeisinä päivinä. Olo oli jatkuvasti haikea. Tajusin, että oltiin tarvittu tätä lomaa todella kipeästi ja toinenkin viikko putkeen olisi tehnyt terää. Samoin osallistuvat isovanhemmat matkalla mukana (kumpiakaan ei siis ole, ei osallistuvia tai matkalle mukaan lähteviä) mitä näimme ympärillämme pilvinpimein ihanassa lähinnä ruotsalaisten kansoittamassa perhehotellissamme. Nyt oli tietenkin hoidettava pienen unet, ruokalut ja muut tarpeet siinä lomailun ohessa ja suunniteltava päiväohjelmat ja omatkin ruokailut sen mukaisesti. Meille ei ole sellaista kuin lomaa lapsen hoidosta. Lomalla päiväunistakin nimittäin nipistettiin kun ympärillä oli niin paljon kaikkea jännää.

Myöhäiset yhteiset illalliset saivat jäädä ja sen sijaan söimme yhdessä huoneistolla koko perhe ja pienen nukahdettua otettiin hieman tapaksia ja viiniä omalla terassilla ennen kuin kömmimme väsyneinä itsekin unille. Lounasta syötiinkin yleensä yhdessä ravintolassa. Olisi ollut ihanaa irrota hetkeksi kaksin syömään ja tepastelemaan pitkin rantaa ilman huolta pienestä, mutta sentään saimme nauttia tästä kaikesta pienen kanssa. Toinen oli vaan niiiiiiin ihana vilkutellessaan innoissaan muille lapsille, aikuisille, ravintolan henkilökunnalle, asiakkaille.. <3 Yllä olevassa kuvassa tosin käytiin yhdessä illallisella hotellin ravintolassa ja pieni herkutteli leivällä ja meidän illallisista saamillaan maistiaisilla. Lastenlistaa tosin tutkittiin oikein antaumuksella!

Arkeen palaaminen näytti myöskin ilahduttavan vain pienintä ja ihaninta tässä perheessä. Tuttujen lelujen ja asioiden näkeminen selvästikin ilahdutti! Meillä muilla on sensijaan ollut hieman käynnistymisvaikeuksia. Suomen ilmastoon ja pimeyteen on ollut vaikeaa sopeutua, arki tuntuu painavan täysillä päälle ja mieli on synkkä. Tässä kyllä huomasi, että loma oli enemmänkin kuin tarpeen. Meillä on miehen kanssa enemmänkin kuin kädet täynnä tämän arjen pyörittämisessä ja jaksaminen on todellakin kortilla. Tarvittaisiin kipeästi apukäsiä arjen pyörittämiseen, mutta ei ole oikein ketään keneltä pyytää. Yritän keksiä edes jotain pientä helpotusta arkeen ja aloitinkin tekemällä ruokaostokset netissä ja tilaamalla ne huomenna meille kotiin saakka. Harmi vaan, että jokunen toinen kotiäiti on ilmeisesti kekannut saman, sillä maanantaiaamupäivän kuljetukset olivat täysin buukattuina. No, ehkä tämänpäiväisen ruoan jämillä ja lentokentän kaupasta ostetuilla aamupalakamoilla selviää iltapäivään saakka. 

Tuntuu jotenkin niin hölmöltä angstailla täällä kun me sentään sitten päästiin sinne reissuun, ollaan lomailtu auringossa ja nautittu elämästä. Tavallaan positiivinen ongelma irrota hetkeksi arjesta ja saada palatessaan hemmetin kova läimäisy siltä naamaan. Tai katsella kuinka jotkut muut saavat apua sukulaisiltaan lastensa hoidossa ja pääsevät omille teilleen kun kyllähän mekin voitaisiin enemmän vuorotella ja olla vähemmän koko porukalla. Ja onhan meillä sentään tämä ihana lapsi nyt tässä kenen hoidosta haluta hetkeksi irti. Kuulostaahan se nyt aika kamalalta joutua nakertelemaan tapaksia kahdestaan terassilla pienen nukkuessa.. huoh. Mutta ei siis olla käyty kahdestaan illallisella vuoteen, että josko tämä pieni angsti sitten kuitenkin suvaittaisiin? Kerran saatiin iltapäivällä muutamaksi tunniksi hoitaja ja käytiin keskustassa kahvilassa ja sisustusliikkeessä. Kirjoitin niistä ihan treffipostauksenkin, huhhuh. Se oli joskus keväällä. Muistikuvat = hatarat.

Jouluvalmistelujen lisäksi meillä on nyt edessä syntymäpäivävalmistelut ja armoton määrä kaikenlaista säätöä arjen peruspyörityksen lisäksi. Tällä hetkellä mihinkään ylimääräiseen ei vaan tunnu riittävän aikaa, joten en sitten yhtään tiedä yhtään miten kaikki hoidetaan. Olen yrittänyt ajatella positiivisia puolia kotiinpaluussa: koirien näkemistä, paluuta joogamatolle, hanasta tulevaa puhdasta vettä ja tuttuja tuotteita kaupassa. Ei ole juuri auttanut. Joulun ajatteleminen ei auta yhtään sekään. Ei ole joulufiiliksestä tietoakaan ja tekisi mieleni skipata koko homma. Tällä hetkellä on sellainen fiilis, etten tajua miksi antaisin ystäville ja sukulaisille aikaani, energiaani, apuani tai joulumuistamisia kun tuntuu etten saa heiltä sitten mitään takaisin. Olo on jotenkin niin yksinäinen tässä maailmassa. 

Huomenna mies raahautuu Kanaria-rytmistään huolimatta aikaisin töihin, kiskoo koirat ulos pissalle kylmään ulkoilmaan ennen lähtöään ja istahtaa jäiseen pyöränsatulaan. Meitsi raahautuu tytön herättyä aamutoimille, siivoaa päivän aikana vähintään aamupalan, lounaan ja välipalan sotkut, hoitaa useamman vaipanvaihdon ja kestovaippojen pesun ja yrittää saada pyykättyä edes osan kaapissa lymyävistä kasoista. Päivän aikana saadaan luultavasti aikaiseksi aika monet itkut ja naurut kun tyttö haluaa tehdä ja kokeilla kaikkea mahdollista. Ehkä saan meidät raahattua uloskin, jos vaan jaksan ensin pukea meille kaikille kerrostolkulla vaatetta päälle. Ugh, ei tässä talvessa vaan ole mitään järkeä! Eikä arjessa!

Kai te muutkin kärsitte jonkunmoisesta lomaltapaluuangstista? Vai onko teille todellakin Borta bra, hemma bäst?

Niitä lomapostauksia ja 11-kuukautispostausta suunnitellen jonain vähän positiivisempana päivänä,

Eerika & Epeliina (11 kuukautta äiti ja tytär)

Share

Kommentit

MillaCC (Ei varmistettu)

No mä kärsin vieläkin siitä. Me oltiin reissussa kolme viikkoa ja hoitoapua oli mukana mun sisko (ja miehen veli myös apukäsinä!). Ja paikan päälläkin tuttuja hoitamassa lisäksi kenen huomaan pystyi tytön jättää kun me käytiin veneilemässä ja viettämässä hääpäivää (oli elokuussa toim.huom :D). Siksi mä varmaan käsinkin siitä, kun nyt kotona ollessa apuja ei ole. Vanhemmat asuvat muualla ja kaikki vielä työelämässä.

Toisaalta mä olen pyrkinyt siihen, että nauttisi niistä pienistä asioista päivittäin. Ei siitä, että odottaa seuraavaa viikonloppua (odotan kyllä! :D). Meille (ja varsinkin minulle) tämä vauvavuosi on ollut toisaalta kaikkea muuta kun mihin olin varautunut vauvan alkuminuuteista lähtien. Siitä käynnistynyt rumba tutkimuksineen ja epätietoisuus tulevasta on opettanut minulle asioita, joita en olisi varmaan ikinä oppinut ilman näitä rankkoja asioita. Kaikki onneksi nyt vaikuttaa hyvältä, mutta silti koitan päivittäin muistaa, että elän päivän kerrallaan ja asiat ovat hyvin...

Se ei silti poista tosiasiaa, että tiettyinä hetkinä sen kaiken unohtaa ja marmattaa pienestä ja mieli on synkkä. Tuntuu, että tunkee välillä viikot täyteen kaikkea, ettei kotona tarvitse olla :D sit taas kun niin tekee, niin kaipaakin kotipäiviä ja miettii ettei viikkoon liiku mihinkään :D pyritään siihen, että tehdään mikä tuntuu hyvältä, ei siten, että olisi pakko tehdä jotakin.

Tsemppiä arkeen ja kyllä se aurinko tännekin joskus saapuu... :)

MillaCC (Ei varmistettu)

Tuli nähtävästi ihan tuplana kommentointi, toisen voi poistaa :)

Eerika
Bättre liv

Huoh. Hetki meni ennen kuin pääsin takaisin blogin tai edes kommenttien äärelle, mutta täällä ollaan! Täälläkin pyritään tekemään päivisin kaikkea kivaa pienen kanssa ja löysäillä myös kotona ihan rauhassa. Välillä tuntuu että sitä juoksee ihan liikaa jokapaikassa, välillä taas jämähtäneensä neljän seinän sisälle. Silti onhan ne päivät aika hulabaloota ja tekemistä riittää muutenkin aamusta iltaan.

Hetkeksi pysähtyminen sai kyllä näkemään kuinka täynnä tämä elämä juuri nyt on ja etsimään edes pieniä helpotuksia elämään siellä missä niitä on mahdollista saada. Ehkä toisen vuoden pyörähtäessä päälle voidaan aloittaa taas puhtaalta pöydältä vähän isomman tytön kanssa! En voi uskoa että kohta tämä vauvavuosi on takana ja meillä mennään kohti uhmaikää ja uusia kujeita :)

Niin ja sitä aurinkoa!! :D

Tattis <3

ellu12 (Ei varmistettu)

Oh, me painitaan samojen asioiten kanssa. Ei isovanhempia auttamassa ja kaiken lisäksi kaksi lasta täällä pyörimässä:) onneksi isompi jo 5v jo aika reipas. Ajattelin tässä, että jos asutais samalla suunalla niin mielellä ottaisin teidän tytön hoitoon :)
Tsemppiä sinne!

Eerika
Bättre liv

Uhhuh! Kyllähän sitä tosiaan mietti jo etukäteen, että hulluko sitä on kun saa lapsen vaikkei ole sitten minkäänlaisia tukiverkkoja paikkakunnalla missä on asuttu vain pari vuotta. Silti no, jos niitä täydellisiä olosuhteita odottelisi niin saisi jäädä odottelemaan.. Toivottavasti teillä on löydetty jotain helpotusta ja apua eloon kun kokemusta tästä rumbasta on jo useammalta vuodelta, vai tottuuko tähän sitten vaan? Kiitos kommentista ja kauniista ajatuksesta :)

Eerika
Bättre liv

Niinhän se on, että meistä jokainen on lopulta yksin. Mutta silti! Juuri nyt se tunne on melko kouriintuntuva. Onneksi arkeen on taas vähän totuttu, pimeys ja kylmyys tuntuvat vallitsevalta olotilalta, Joulun ja syntymäpäivien suunnittelut on nytkäytetty eteenpäin ja pienelle aloitettu lupaavasti unikoulu vol2 parempien yöunien toivossa. Ehkä se toivottomuuden verhokin väistyy kun saadaan taas nukkua. Kun. Ei siis jos. Unikoulun onnistumisen takanahan oli päättäväisyys ;)

Eerika
Bättre liv

Suosittelen kokeilemaan! Meillä tämä unikoulu vol 2 meni pistäytymisunikouluna 2 minuutin taktiikalla ja jo kolmantena yönä tyttö nukkui täydet unet ilman itkuja! Rankkaa oli enkä kyyneliltä välttynyt itsekään, mutta lopulta kun paperilla katsoo niin itkut olivat lyhyitä eikä niitä ollut paljoa. Mies siis hoiti myös tämän unikoulun, meitsille se olisi ollut rankempaa.

Täällä oli hyvät ohjeet mielestäni jos pistäytymisunikouluun satutte päätymään: http://www.terve.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=18&t=188&sid=c86c4fed0f2f9f06b6d497d5ef2995fe Täällä on perustiedot eri unikouluista: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni/unikoulu/ Ensimmäinen unikoulu tehtiin tassuttelulla mistä löytyy myös tuolta tietoa ja kirjoittelinkin siitä täällä Meidän (isin) pieni unikoulukokeilu. Parempia unia teille! :)

phocahispida

Joo lomaltapaluuangsti ja -laagaaminen on ihan tuttua huttua. Jopa tyyliin Ruotsista palaaminen sotkee jo pollan, saati kauempaa. :DD Ei tulisi varmaan reissutyöläistä minusta!

Eerika
Bättre liv

Hih joo, sielu se vaan laahaa jossain perässä! Pitäisi kai matkustaa hitaammin? ;)

Sensei
Puuhevonen

Viime vuonna oltiin lomalla juuri näihin aikoihin. Sen jälkeen päätin, että jos mahdollista niin lomailen mielummin joulun jälkeen. Loman jälkeen tuntui ylitsepääsemättömältä alkaa hössöttämään joulujuttuja (positiivinen ajatushan oli, että ne joululahjat olisi ostettu sieltä reissusta. No ei ostettu, paitsi itsellemme :D). 

Toinen asia mihin päädyin oli juuri tuo: panostan mielummin harvemmin tehtävään kahden viikon lomaan. Varsinkin lapsen kanssa ne meno- ja paluupäivät on tosi raskaita, niin on ihanaa ettei tarvi viikossa yrittääkkään ehtiä levähtää, shoppailla, nähdä kaikkea, ottaa aurinkoa yms.

Jaksahan vähän, jouluna on taas aikaa hengähtää!

T: Tammikuun lopun kahden viikon lomaa innokkaasti odottava Sensei :P

Eerika
Bättre liv

Itse ajateltiin, että marraskuu ja tammikuu on ne pahimmat. Reissu siis piti sijoittaa jompaankumpaan! Ehkä parhautta olisi ollut pieni loma lokakuussa ja toinen tammikuussa.. loma joka kvartaalissa? Kesäloma, syysloma, talviloma, loppukeväänloma.. <3 Yleensä itseasiassa tähtään juurikin tähän, osa lomista on siis kotisuomessa ja osa lyhyitä tai vähän pidempiä reissuja. Onneksi mies pitää Joulun tienoilla vapaita ja alkuvuodesta vielä toisen kerran.. kesällä viimeistään onkin jo itselläni työt alkaneet ja mies touhuaa tytön kanssa kotona. Itsekin saan pidettyä vähän kesälomia, oioi! 

Niin ja oh, meidänkin piti muka ostaa jotain lahjoja reissusta! No sentään itsellemme ostettiin jotain ;) Ja ehkä mekin seuraavalla kerralla panostetaan taas loman pituuteen, nyt oli hieman budjettikuria päällä plus niukkuutta lomapäivien määrässä jotenka pidempi loma ei olisi ollut edes mahdollinen. Loma oli kuitenkin i-h-a-n-a eli kannatti lähteä vaikka lomaltapaluuangstista pitääkin kärsiä!! :D

Lomasta haaveilu muuten on niiiiiiin parasta, en oikein ehtinyt tehdä sitäkään ennen tätä lomaa, joten ihanaa lomasta haaveilua ja tulevaa lomaa!

Caitia (Ei varmistettu)

Moikka! Ovatko isovanhemmat ilmoittaneet tai jotenkin muuten tehneet selväksi, että heiltä ei apua heru? Anteeksi, jos utelen.. Oletteko siis pyytäneet heiltä apua. Ei tarvitse vastata, jos et halua.

Miten olisi ihan palkattu lastenhoitoapu, jotta pääsisitte miehen kanssa viettämään aikaa. Pääkaupunkiseudulla on vaihtoehtoja, tosin rahaahan se vaatii.
ps. Kannattaa liittyä fb:ssä ryhmään Hätäapukahvit pk-seutu!

Eerika
Bättre liv

No siis hmm. Mitenkäs nämä sukulaissuhteet oikein selittäisi. Kaikilla ei siis ole niin läheisiä ja herttaisia sukulaissuhteita kuin voisi toivoa. Välimatkaa omaan äitiini on satojen kilometrien lisäksi myös henkisellä puolella ja oman hyvinvointini takia asian on hyvä pysyäkin näin. Isäni kanssa en ole koskaan ollut kovin läheinen, mutta hän on yllättänyt viime vuosina ja on nyt vauvauutisten myötä aktiivisempi kuin aiemmin ja olemmekin hieman lähentyneet. 

Miehen puolella hänen vanhempansa vaikuttivat alkuun kovin innostuneilta, mutta lapsen synnyttyä ovat olleet yllättävän vähän tekemisissä. Välimatkaa ei ole kuin 1,5 tunnin ajomatkan verran, nähdään muutaman kuukauden välein. Tykkäävät kuitenkin touhata tytön kanssa joten ehkä tytön kasvaessa viikonloput mummilassa voisivat olla mahdollisia :) Jouluakin vietetään anoppilassa, katsotaan nyt miten se menee! Olen pyytänyt miestä juttelemaan vanhempiensa kanssa siitä, että kyllähän me jotenkin pärjätään kun on pakko, mutta ajoittainen apu auttaisi meitä huomattavasti. Toivottavasti saisimme heidät edes joskus päivävisiitille viikonloppuna niin että pääsisimme kahdestaan ulos. 

Jotenkin sitä ei ole edes tajunnut kahdenkeskeistä aikaa kaipaavansa tai että sellainen on mahdollista kun pää on ollut niin tässä arkisumussa menemässä eteenpäin. Hiljalleen tässä on tajunnut, että tätä rumbaa on kestänyt kohta jo vuoden, jotkut ovat saaneet ihan oikeasti apua ja tukea lapsen kanssa vaikkei heillä ole kaupan päälle vielä koirienhoitoakin ja että sitä on oikeasti jo aika kovin väsynyt. Katsellaan sopivaa lastenvahtia, koiranulkoiluttajaa ja siivousapua ja katsotaan josko jokin tai useampi näistä olisi mahdollista aina silloin tällöin arkea helpottamassa. Tai katsellaan eli pitää tehdä ihan tolkuttomasti töitä että löytää jostain luotettavaa apua jonkun suosituksesta.

Vaikea kysymys, mutta ehkä sain jotenkin vastattua vaikka perheiden hankalia kiemuroita on aina vähän vaikeaa selittää eikä ihan kaikkea haluakaan. Miehen vanhempien puolelta jotain jeesiä voisi ajatella saavansakin aina sillointällöin, mutta toisaalta ei kuitenkaan tukea jokapäiväiseen arkeen ihan jo välimatkankin vuoksi. Hätäapukahveihin liitytty, avun pyytäminen taitaa kuitenkin olla akileen kantapääni ;) Onneksi on jo mammakavereita lähialueelta eli kahvitteluseuraa ja vertaistukea löytyy onneksi läheltä!

Caitia (Ei varmistettu)

Mun omat vanhemmat asuu 500 km:n päässä ja tiedän, että heitä saa apua, mutta... Avun edellytys on, että matkustan se 500 km. Vanhemmat ovat käyneet meillä tasan kaksi kertaa. Kerran tapaamassa miehen vanhempia ja kerran silloin, kun esikoinen syntyi. Muuten he olettavat, että matkustamme sinne. Kohta syntyy toinen lapsemme ja ollaan jo miehen kanssa puhuttu, että matjat sinne tulevat kyllä vähenemään. Aikaisemmin olen helposti matkustanut pojan ja koiran kanssa junalla, mutta nyt kun yhtälöön lisätään pieni vauva, niin hommasta tulee hankalaa. Autolla ei ihan pelkän viikonlopun vuoksi viitsi ajaa yhteensä 1000 kilometriä. Toivottavasti myös vanhempani ymmärtävät tämän. Pahoin pelkään, että eivät.
Onneksi miehen vanhemmat asuvat ihan tässä lähellä, tietysti heidän apuaan voisi hyödyntää hieman useammin. Minäkin olen aika huono pyytämään keneltäkään apua.

Kommentoi