Dream on!

Bättre liv

Mitä häviän jos yritän? Jos laitan itseni likoon ja heittäydyn? Tätä on tullut tehtyä ihan pienessä mittakaavassa viime päivinä.  Olen pitänyt omaa elämääni pausella puoli vuotta ellen lähes vuoden. Uskonut ja toivonut. Ajatellut, etten voi suunnitella reissuja tai katsella uutta työtä raskauden / tulevan raskauden takia. Piti saada jotain pysymäänkin siellä säästössä eikä ostaa niillä heti seuraavaa lentolippua. Pysyä paikallaan töissä vaikka mieli oli levoton. Toisen keskenmenon jälkeen en vaan enää voi pitää elämääni pausella ja odottaa vauvahaaveita, joiden toteutumista ei kukaan takaa. Olen viettänyt yhteensä nelisen kuukautta alkuraskauden väsymyksessä kahden raskauteni aikana. Voinut pahoin ja napostellut jatkuvasti. Ollut käymättä joogassa, maannut iltaisin uupuneena sohvalla. Vertaillut vaunuja netissä ja ostanut töppöset. Nähnyt sydämen sykkeen, saanut vatsalle massaa. Kärsinyt kivuista ja surusta, noussut hiljalleen keskenmenon jälkeen elävien kirjoihin. Kuka enää sanoo, etten voi hakea uutta työtä tai ostaa lentolippuja koska saatan pian olla uudelleen raskaana?

Niinpä teen sitä mikä hyvälle tuntuu. Tein eilen päivässä portfoliosivuston ja laitoin verkot vesille. Vielä olisi triljoona paikkaa mihin avoimen hakemuksen voisi lähettää, sitäpä tässä hiljalleen sitten. Olin niin innoissani eilen, aika menetti merkityksensä kun väsäsin cv:tä ja haaveilin. Fiilis oli katossa kun sain kaiken lopulta valmiiksi! Kuka tietää tuleeko ensimmäisenä uusi työ, uusi raskaus vai uusi matka. Viimeisin on joka tapauksessa tulossa pääsiäisenä, sillä nyt ne Köpiksen lennotkin on jo ostettu ja hotelli varattu! Haaveissani me myöskin muutetaan sinne vielä joku päivä, lapset pyörän etulaatikkoon ja menoksi! Tuntuu niin ihanalta innostua taas uudesta, katsoa eteenpäin ja nähdä muutakin kuin mustaa. Kuka tietää mitä elämä tuo tullessaan, mutta miksen siis haaveilisi ja yrittäisi? Sillä arvalla voi vain voittaa, ei hävitä! Elämän piti mennä näin ja uskon, että sisältäni kumpuava tarve tehdä tämä kaikki nyt on juuri sitä mitä pitikin tapahtua. En taistele sitä vastaan!

Vaan tänään on ollut pieni paniikki. Kaikki tuntui menevän pieleen kun olin lähdössä pitkästä aikaa joogatunnille. Tärisin heikotuksesta kun kuivasin vielä tukkaa vaikka piti olla jo matkalla. Armottoman ympäri kämppää juoksemisen jälkeen juoksin autolle ja söin rusinoita matkalla. Juoksin pukkariin muiden jo lausuessa alkumantraa! Sali oli tupaten täynnä ja muut joutuivat tekemään minulle myöhästyneelle tilaa. Ilma oli kuumaa ja paksua, hikosin jo pelkästä seisomisesta. Mietin vain kuinka hikoan vasta pestyn tukkani ihan lättänäksi ja mitä minä kirjotitaisin blogiin ja millainen tatuointi yhdellä naisella oli ja pitäisiköhän ottaa sekin joskus ja entä jos olisin joskus Bostonissa ja tätä rataa, taidatte päästä sävelestä kiinni. Katse nenänpäähän ja keskittykää niin silmäni juoksivat kuin pingispallot pitkin salia ja seuraten joogaajien keskellä kävelevää ohjaajaa. Menin helpommalle tunnille kuin missä yleensä käyn ja ärsytti kuinka hypyissä niin monen kantapäät kolisivat eivätkä he astuneet pehmeästi kuin tiikerit. Ja kuinka en saanut tasapainotellessani toista jalkaa suoraksi pysyen samalla hyvin pystyssä. Ja olisikohan h&m:llä kivoja treenipaitoja ja minkähänlaisen joogamaton ostaisi?

Jotenkin se kaaoksen tunne vaan pysyi mukanani läpi rentoutuksen, suihkun, loistavan sushihetken ystävän kanssa (taas sitä sushia!!), kosmetiikkashoppailun ja ruokakauppareissun. Pää se vaan juoksee kuten se teki viimekin yönä. Edes jooga ei sitä taltuttanut! Tai minä siellä joogassa. Yöllä se tempoili minua pitkin poikin kahteen asti, lopulta sen rauhoitti kulhollinen jogurttia. Vai oliko se nälkäinen vatsani mikä minua valvotti? Joka tapauksessa nyt ostin clipperin sleep easy -teetä ja toivon että sillä on ainakin psykosomaattista vaikutusta tähän yöhön. Työnhakuinnostuksen, Köpisfiilistelyn ja vauvatoivepelkojen lisäksi mieltäni kuormittaa yllättävä harkkatyön deadline. Saikulla ollessani olin jotenkin niin pihalla tämän maailman vaatimuksista, että tämän viikkoinen deadline tuli ihan yllätyksenä. Ensiksi piti kuitenkin tehdä oheistoimintoja ja hoitaa niitä tärkeämpiä asioita pitkin viikonloppua, jotta pääsisi pälkähästä tehtävän kanssa mistä ei ole mitään hajua mistä aiheesta sen teen. Paniikki! Eihän minun edes pitäisi olla täällä kirjailemassa vaan tekemässä sitä ihan reippaana tyttönä. Mutta ei, en minä jaksa! Haluan käydä koiran kanssa hetken tuolla pimeydessä ja vajota teekupin kanssa sohvan pehmeyteen.

Josko loistavien yöunien jälkeen olisin taas sillä paremmalla tuulella mitä olisin tältä päivältä toivonut. Lueskelin Hidasta elämää -sivuston Onnen äärellä -blogista jutun Rakastamalla muutokseen, missä oli hyviä pointteja. Sieltä on pakko nostaa tämä pätkä, minkä mukaan voisin hetken ajan taas elää. "Kehu itseäsi päivittäin ja mieti mieluummin hyviä puolia kuin huonoja. Kun keskityt hyvään, hyvä lisääntyy. Kun vahvistat vahvuuksiasi, heikkoudet hiipuvat. Puhu itsellesi kuin rakkaille ihmisille ympärilläsi. Nimeä päivittäin vähintään kolme kohtaa, joista niin henkisessä kuin fyysisessä itsessäsi pidät."  Siispä keskitytään hyvään, rakastetaan itseämme, kirjata ylös mistä ollaan kiitollisia juuri tänään ja mitkä ovat hyviä puoliani.

Kumpa tänäänkin pystyisin antamaan periksi ja hyväksymään sen, että tämä päivä on mitä on. Etten pakottaisi sitä siihen muottiin mihin sen haluaisin menevän. Ihan loistavia asioita elämässä ja minäkin olen ihan loistava, mutta ei se tarkoita että olisin aivan ylivoimainen! Väsynythän minä olen ja hieman stressaantunutkin, vaikkakin osaksi ihan loistavista asioista. Opintojen loppuun saattaminen tuo paineita tälle kuulle juuri kun haluaisin jo kaiken olevan ohi. Jotenkin tähän loppukiriin on vain valmistauduttava ja löydettävä voimat itsestään. Uskoa pystyvänsä tähän ja antaa energisimmät hetkensä ihan reilusti opinnoille. Vaan miksi ne oheistoiminnot, vaikka jääkaapin puunaaminen, ovat niin paljon innostavampia kuin ne opinnot mitä olisi pakko tehdä? Mitkä ahdistaisivat vähemmän TEHTYINÄ kuin tekemättöminä? Minkä tekemisestä on todellisuudessa vähemmän vaivaa kuin päiväkausien ahdistuksesta? Moneen muuhun asiaan saatan vielä elämässäni löytää vastauksen, mutta tähän en edes usko löytäväni!

Siispä ihanaa maanantaita, kyllä se sieltä tulee ja yllättää! Eikös?

<3 Eerika loikkiva mieli

Peeäs. Voi hitsi, nyt mä löysin sen ilmajoogapaikan minkä oon unohtanut netistä etsiä, sinne pitää päästä! Samoin kun vielä joskus joogaan surffilaudan päällä laineilla (mutten ehkä täällä suomessa). Ai mitä oheistoimintoja?

Share

Kommentit

Tiffy
Tästä Elämästä

Ihanan positiivinen kirjoitus, sait hymyn huulille! Hienoa, että näät valoa vaikeiden asioiden keskellä ja olet oivaltanut, että vaikeudet kasvattavat aina tavalla tai toisella(vaikka se ei helppoa olekaan). Lopussa kiitos seisoo, ja olen ihan varma että saat kaiken haluamasi tulevaisuudessa! 

Eerika
Bättre liv

Kiitos Tiffy! Minä kun luulin jo kuulostavani ihan ahdistuneelta kun tänään tuo mieli on vähän juoksennellut ja oli vaikeaa nauttia edes joogasta ja sushihetkestä mielen juoksuilta rauhassa. Mutta kohti uusia tavoitteita ja elämän ihmeellisiä asioita. Ihanaa uutta vuotta sinulle!

leaflet (Ei varmistettu)

Meillä odeteltiin toisen lapsen kohdalla raskaaksi tuloa yli kaksi vuotta ja elin lähes koko ensimmäisen vuoden juuri tuollaista pause -elämää. Sitten onneksi tajusin, että elämä jatkuu ja menee eteenpäin jokatapauksessa joten en mäkään voi pysähtyä paikoilleni. Joten tsemppiä uusiin kuvioihin! 

Kommentoi