Elämä on aika ihanaa vaikka aika vähän omaa aikaa saa

Ladataan...
Bättre liv

Elämä on kyllä aika mukavaa. Ilmeisesti blogieetteriinkin asti yltänyt avautuminen tuli tarpeeseen, sillä juuri nyt on sellainen olo että minun on pidettävä rajani ja otettava myös sitä omaa aikaa. Päätettävä itse ketä näen ja kohtaan, oltava niiden kanssa ketkä saavat olon tuntumaan hyvälle ja mukana on ymmärrystä ja aito yhteys. Mentävä juuri sen verran kuin haluan. Niin ja vaan lähdettävä vaikka se kuinka vaikealta tuntuisi ja tehtävä jotain ihan ihan itsekseen

Olenkin vihdoin ostanut kuntokeskukselle kymppikortin, luonut tunnukset yoogaigaan ja päättänyt että pienelle voi antaa tarvittaessa korviketta jos kiinteät eivät riitä ravinnoksi kun olen poissa. Ei ole sen arvoista stressata hankalasta pumppauksesta parin tunnin poissaolon vuoksi kun pumpulle en montaa tippaa heru ellei pieni syö samalla eikä sellainen yhdistelämä ole tämän touhupepun kanssa enää millään mahdollista. Pienihän syö jo vaikka mitä ja on iso tyttö, tilkka korviketta silloin tällöin ei hetkauta kuin minun pääni sisäistä maailmaa! Jossain kohtaa on vaan sanottava, että kyllä tämä vaan on ihan riittävän hyvä.

Viikonloppuna menin lauantaina vielä vanhaan lankaan ja peruin menoni jotta unirytmit ja perheen yheiset menot sujuisivat mutkattomammin. No sittenhän pieni itse heitti unirytminsä plörinäksi ja lopulta mentiin ihan viimetingassa Design Marketille. No sunnuntaina tiesin paremmin. Lähdin vaan! Kävin ystävän life coaching ryhmävalmennuksessa (valmistuu tällä viikolla, wooo!) minkä jälkeen ehdittiin oikein hyvin jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin taaskin Design Marketilla. Tähän kaikkeen sisältyi hetkiä yksin punavuoren kaduilla, ihanaa appelsiini-porkkana-inkiväärimehua, yrttiteetä ja puistonpenkki. Aivan ihania ja upeita ihmisiä, omien unelmiensa ja tavoitteiden hahmoittamista ja suunnittelua sekä aivan ihania kohtaamisia.

Niin ja oioi mitä löytöjä Design Marketilta! Mies ja tyttö hakivat meitsin matkaansa, imetin auton takapenkillä siinä oman ajan ja perheen yhteisen ajan risteyskohdassa ja taas matka jatkui kaiken ihanan ja söpön äärelle <3 Löytyi syksyksi ihana pipo ja hattu pienelle, lippapannat meille miehen kanssa, puinen kännykänkuori ja pöllöheijastin meitsille, farkkukankainen kravaatti miehelle ja koko poppoolle piuhojen ja jatkojohdon säilytyslaatikko. Sen päällä asuu nyt joka yö pädi ja kännykät siistissä järjestyksessä.

Uusi aarrekidin pipo on kyllä ihan lempparini näillä keleillä kun paksummat hatut saavat vielä odotella laatikoiden kätköissä. Vaunuissakin on vielä kesäkuomu kun lämpimät syyspäivät meitä hellii. Kohta saakin pistää vähän enemmän päälle itse kullekin ja kaivella lämpöpussia kaappien kätköistä. Myönnän kyllä, että olen melkein jokaisen hereilläoloni hetken tämän söpöläisen kanssa. Silloinkin kun mies hoitaa iltaisin pientä, en ole kaukana ja osallistun siihen pyöritykseen. Usein pieni myös seurailee minua, vaikka kapula olisikin siirretty miehelle. Suurin osa päivistä on sellaisia, että ehdin ehkä puoleksi tunniksi kaksin vanhuskoiran kanssa lenkille kunnes rumba jälleen jatkuu. Välillä on päiviä jolloin en ehdi sitäkään. 

On jotenkin uskomatonta miten täyttä elämä juuri nyt on ja kuinka paljon puuhaa päiviin kuuluu. Oli sitten kyse kotipäivästä tai touhupäivästä muita äitejä ja vauvoja nähden, ainoastaan päiväuniaikaan vauhti vähän hidastuu, mutta silloinkin on aina jotain pientä puuhasteltavaa eikä sitä ihan irti pääse kun on kuitenkin vastuussa pienestä joka voi periaatteessa herätä milloin tahansa. 

Miehen työpäivät ovat viime aikoina venyneet joten illan tunteja on ollut entistäkin vähemmän. Muutamassa tunnissa kun pitää hoitaa niin meidän ruokailut kuin pienenkin, koirien lenkitykset, pienen leikit ja touhut, pientä siivoilua, aina välillä kaupassa käyntiä, joinain iltoina harrastuksiakin. Siinä kaikki kädet ja jalat ovat kyllä tarpeen ja on jotenkin vaikeaa vain päättää ja lähteä johonkin jumppaan kun se olisi siinä väsymyksessä ja pyörityksessä niin helppoa vaan perua. Silti just nyt olen päättänyt vaan tehdä niin, oli se sitten kuinka vaikeaa tahansa. Jotenkin kaikki kuitenkin suttaantuu vaikka sitä itse olisikin poissa.

Pyöritän aamusta iltaan päässäni vauvantarpeenennakoinnin tietokonetta, sellaista mikä pitää kirjaa syömisistä, tissimaidoista, nukkumisista, vaipoista ja muista, yhdistää nämä tiedot aiemmin kertyneeseen tietoon, tuleviin aikatauluihin ja pienen senhetkiseen tuuleen ja yrittää olla askeleen verran edellä ennakoimassa seuraavia muuveja. Tämä kone ei katkea ihan tuosta vaan, on ihan oikeasti lähdettävä pois vähän pidemmäksi toviksi jotta se olisi mahdollista. Takaisin tullessa sen käynnistäminen tuntuu lähes kivuliaalta.

Tänään olin pari tuntia poissa, kun aika oli lopuillaan olin ihan että "ei kello voi olla vielä noin paljoa, onko oikeasti jo lähdettävä kotiin" ja kotiin tullessani olisin voinut vaan kaatua sänkyyn vaikka hetkeä aikaisemmin ei sitten yhtään väsyttänyt. Vasta kun pysähtyy, huomaa kuinka paljon pysähtymistä onkaan tarvinnut. Selkeästi tämä äiti tarvitsisi vähän pidemmänkin hetken kuin ajoittaisen kaksituntisen irrottautuakseen ja levätäkseen. Silti aloitetaan nyt siitä, että tuodaan nuo parituntiset edes säännöllisiksi. Baby steps. Sitten voikin ruveta miettimään olisiko pian jo aika antaa äidille ihan kokonainen rauhallinen yö ilman vauvanhoitovastuuta.. hieman voisi yksinäinen hotelliyö houkuttaa ennen kuin vuoden etappi on saavutettu!!

Muutama täysi yö ollaan pikkuisen kanssa saatu nautiskella ja meillähän oli aika pitkä pätkä hyvin nukuttuja öitä (vain yhdellä herätyksellä), mutta nyt taas unet ovat aika rauhattomia liikkumisen, flunssan, hampaiden tulemisen, kaiken uuden oppimisen ja vähän vaihtelevien iltapuuromäärien vuoksi. Innokkaita vauvanhoitajia ei ovella näy, joten miehelle naksahtaa auttajan nakki. Toivotaan että pienen kasvaessa myös isovanhemmat - edes miehen puolelta - ottaisivat vähän aktiivisemman roolin ja näkisivät pientä useammin. Juuri nyt olisi jotenkin absurdi ajatus että isovanhemmat katsoisivat pienen perään kun toinen ei varmaan edes tunnista enää heitä kun kesän näkemisestä on jo jonkun aikaa. Saati että he tulisivat käymään tai tarjoutuisivat lapsenvahdiksi..

Mutta ehkä se elämä tästä hiljalleen ottaa ja järjestyy uomiinsa. Onneksi olen tällä viikolla onneksi saanut nauttia aivan erityisen hyvästä seurasta. Vietettiin yksi päivä 1v 7kk tytön ja hänen äitinsä kanssa, toisena käytiin vierailulla Ilman sinua olen lyijyä -blogin phocahispidan luona ja vietettiin vielä iltaa ystäväni ja hänen vuoden ikäisen tyttönsä kanssa leikkien ja rupatellen. Tänään on puolestaan tullut tutuksi monenmonta äitiä ja vauvaa asukaspuistossa ja illalla näin vielä ystävää ja hänen vauvaansa sekä lähialueen lapsia ja vanhempia lähileikkipuistossa.

Pidän nyt visusti mielessäni, että vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa on hyvä olla. Olenkin saanut jutella ihanan avoimesti ja täynnä ymmärrystä toinen toistemme valintoja ja tilanteita kohtaan näiden ihanien ihmisten kanssa <3 Pieni on myös saanut leikkiä kaikenlaisten pikkutyyppien kanssa, muut vauvat ja lapset kun tuntuvat niin kovasti jo kiinnostavan.

On leivottu omenapiirakkaa omenoista joita satuin saamaan tutulta juuri silloin kun pahin omenapiirakanhimo iski. Huomenna voisinkin leipoa vähän lisää sillä tämä on mennyt jo parempiin suihin. Yritän keskittyä kaikkeen mikä antaa iloa, onnea ja energiaa ja jättää pois kaiken sen mikä näitä vie. Life coaching ryhmätapaamisessa tuli kirjattua ylös unelmiaan, samoin kaikkea mikä tuo ja vie energiaa sekä ajatuksia siitä miten elämässään voisi toteuttaa pieniä parannuksia päästäkseen tavoitteisiinsa ja siihen unelmaelämään mistä haaveilee. Tuli kyllä tarpeeseen keskittyä hetki itseensä ja siihen mitä todella tarvitsee. Milloin muuten olisin ottanut hetken, istahtanut alas ja alkanut vaan kirjaamaan näitä asioita ylös?

Ihan ensimmäisenä tämä äiti siis tarvitsee lisää liikuntaa ja omaa aikaa joten lisäilen niitä kalenteriini ja pyrin parhaani mukaan myös toteuttamaan. Ihan yhtä tärkeää on miettiä omia kuormittavia ajatuksiaan, hyväksyä itsensä sellaisena kun on, löytää rajansa, opetella erottamaan muilta peilautuvat tunteet omistaan, hyväksyä rajallisuutensa ja löytää tasapaino innostavan touhuamisen ja zenimäisen rauhoittumisen välille. Siinä onkin vähän enemmän sarkaa kuin suunniteltujen jumppien toteutumisessa, mutta hassua kyllä, aika käsikädessä nämä asiat menevät. Tuntuu, että toistan itseäni tämän liikkumisen ja oman ajan suhteen, mutta uskokaa tai älkää, ihan näin vaikeata tämä tuntuu nyt olevan. Aihe saattaa siis esiintyä tulevissakin postauksissa vähintään sivuosassa..

Mutta nyt nukkumaan ennen kuin tämän postauksen lankakin nukahtaa! Olisi ihanaa kuulla mitä lisäisitte elämäänne jos voisitte ja mitä ottaisitte siitä pois? Sitä on ainakin hyvä miettiä ihan itsekseen jos ei muuta.

<3 Eerika & Epeliina (8,5 kk äiti ja tytär)

Share
Ladataan...

Kommentit

Kollega (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa! Kuulostaa tosi hyvältä ja armeliaaltakin ajatukselta tuo "riittävän hyvä". Se on mittarina kuitenkin jokaiselle oma, ja sen oivaltamiseen liittyy paljon oppimista ja varmuuttakin jostain uudesta, niinkun nyt näistä meidän ns vauvoista. Kannustan, rohkaisen ja iloitsen sun kanssa tästä suunnasta joka varmasti auttaa jaksamaan enemmän kuin vielä arvaatkaan :) hyvä sinä!

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Kuinkas hyvin siellä menee oman ajan saamisen ja omien rajojensa hyväksymisen kanssa?  Tänään olin menossa jo toista kertaa jumppaan, mutta sinne päästyäni tunti olikin täynnä ja oli palattava kotiin, mikä pettymys! Jos ei ole mitään mihin mennä, kuten vaikkapa sinne jumpalle, niin kotona on kyllä lähes mahdotonta ottaa sitä omaa aikaa. Yritin istua työhuoneessa luurit päässä, mutta kyllä se pienen ääni ja toisten hässäkkä vaan tuli oven ja kuulokkeiden läpi. Jossain vaiheessa sitä oli vaan osallistuttava taas arjen pyöritykseen. Pakko siis vaan lähteä aina välillä jonnekin vaikka väkisin :)

Kollega (Ei varmistettu)

No sen suhteen olen kyllä paitsi onnekas, myös itsekäs. Tänäänkin olen tehnyt duunihommia päivän, luuhannut iltapäivän Habitaressa ja istunut vielä illan kavereiden kanssa olusilla. Mies vapaapäivällä siis. Tulin kotiin vasta kun pojat jo nukkui. Ruokailutilanteet tietysti meillä erilaiset, ja sallii tämän, mutta niin on koko oman ajan tarve ja rajatkin, niinkuin on puhuttu. Tarvitsen ja otan omaa aikaa paljonkin, välillä omassa pihassa, välillä sohvalla, välillä ihan muualla. Pääasia että tunnistaa sen oman tarpeensa ja kuuntelee sitä.

Eerika
Bättre liv

Sä olet kyllä mun sankari :) Itse koen että on oikein ajateltava ja päätettävä että tulee lähdettyä mihinkään, kotona toki tekee mieli mennä toiseen huoneeseen hetkeksi tai käydä erikseen kävelyllä, mutta jotenkin sitä vaan hengaa näiden tyyppien kanssa kokoajan.

Niin ja mäkin haluan mennä Habitareen, miksi vasta tajusin että se on ja miksen oo saanut sinne mistään lippuja? No, unohdan sen varmaan ihan yhtä nopeasti kuin nyt muistinkin. Nuo ruokailujutut varmastikin helpottaa tilannetta aikalailla, ei tunne olevansa pienelle niin one and only. Olen myös tosi kiinni pienessä ihan sillein hyvälläkin tavalla ja on tosi vaikeaa keksiä jotain mihin haluaisin mennä ilman pientä. Mieskin kyllä olisi ottamassa tuon aina mukaan.. ehkä me ollaan molemmat ihan parantumattomia? Mutta ainakin jumpalle on mentävä ilman joten siinä niinkuin yhdistyy kaksi äidin jaksamista edistävää asiaa, pieni fyysinen kuntoutus ja tämä henkinenkin etäisyys :) Tätä siis lisää! Terkkusia <3

Kollega (Ei varmistettu)

Ja siis ne on ne hormonit oikeesti jotka vaikuttaa. Mulla kun oksitosiinitasot on laskenu normaaliks jo tammikuussa, niin ei ole sitä hormoninapanuoraa enää pitämässä mutsia kurissa ;) esikoisen kohdalla puolen vuoden imetyksen lopettamisen jälkeen se pään kirkastuminen oli uskomaton tunne. Ja viimeistään sitten haluat satavarmasti olla yksin ja PALJON, kun on tuo 3-vuotiaan miksi-vaihe, eikä se kysymystulva vaan lopu koskaan :D

Habitaressa meinasin muutaman kerran moikata sua, kun ilman laseja kattelin niitä bugaboo-rillipäämutsi-yhdistelmiä, joita oli meinaan paljon! Huomenna lähdetään viikon reissuun mut sit kyl nähdään sen jälkeen :)

Eerika
Bättre liv

Haha, olen siis massaa! Ja viikon reissuun, mäkin tahdon! Pitäisikin keksiä tälle syksylle joku touhu mikä keskeyttäisi arjen, edes joku viikonloppureissu, semmoinen iisi budjettimatka vaikkapa Turkuun tai jotain ;) Eniten tekisi mieleni entisen työpaikan mökille, rakastin sitä, mutta hitto soikoon kun ei ole enää sitä mahdollisuutta. On siis keksittävä jotain muuta ja mielellään lyhyen ajomatkan päästä ;) Mutta siis hei, sovitaan jotain sille seuraavalle viikolle, tuutte sit vaikka tänne meille! Laitellaan koodia. Happy weekend ja reissu!

riik
3h+kasvimaa

Sun viimeinen kysymys on muuten tosi hyvä. Ja vaikea, kun sitä jää tarkemmin miettimään.

En oikeastaan keksi, mitä ottaisin elämästäni pois tällä hetkellä. Voiko todellakin olla, ettei sellaista ole? Jos jotakin lisäisin, niin ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Sellaista, että voisi lähteä jonnekin kaksin ja vaikka syödä ihan rauhassa. Tää nykymeno on aika sirkusta, kun lähdetään koko perheen kanssa... Lisäisin myös aikaa nähdä ystäviä. Ja varsinkin niitä treffejä, joilla lapset eivät ole mukana viemässä kaikkea huomiota. Että voisi keskittyä kysymään, mitä toiselle kuuluu ja kuunnella vastauksenkin, ilman että pitää roikottaa lasta pois jostakin pahanteosta tai vaaranpaikasta.

Eerika
Bättre liv

Tämä kysymys liittyi itseasiassa siihen Life coaching -juttuun. Aluksi kartoitettiin hieman millainen elämäntilanne oli nyt (työ, koti, minä, perhe, hyvinvointi..), sitten mietittiin tavoitteita ja kirjoitettiin millainen unelmaelämä voisi olla. Kirjattiin tavoitteen mukaisesti mistä voi itse päättää, mihin voi vaikuttaa ja mistä ei voi itse päättää/vaikuttaa. Tältä pohjalta listattiin asioita joita tulee tavoitteen saavuttamiseksi a) tehdä ja b) jättää tekemättä. Jälkimmäisiä oli muuten tosi vaikeaa keksiä! Mutta niitä oli keksittävä, sillä monestihan me halutaan vaan lisätä elämäämme kaikkea mitään poistamatta.

Ja sehän se ongelma siinä onkin, miten lisätä omaa aikaa, lomamatkoja tai liikuntaa jos ei jätä tekemättä vaikkapa alusta asti itse tehtyä ruokaa joka päivä (aika) tai ulkona nautittuja latteja (raha) tai sohvalla makaamista töiden jälkeen (liikunta/sen vähyys)? Kyllähän sen periaatteessa tietää, että päästäkseen lomamatkalle on vähän katsottava mihin rahansa pistää jotta jotain jäisi säästöön (tai vaihtoehtoisesti käytettävä luottokorttia ja tehtävä sama sitten jälkikäteen), mutta kun miettii mitä elämässään haluaisi tehdä, sitä onkin niin hirmuisen helposti vain lisäämässä kaikkea. Eihän ihminen kaikkeen riitä, välillä joutuu luopumaan ainakin sillointällöin jostain itselleen tärkeästä jos haluaa saavuttaa jotain muuta ehkä tärkeämpää. Tietty tavoitteena voisi olla jättää ne ei niin itselleen tärkeät asiat vähemmälle ja keskittyä niihin mitkä antavat itselle ja läheisille iloa, onnea ja energiaa ja niille jotka tuntuvat itselle tärkeimmiltä (parhaimmillaan sekä että).

Tämän jälkeen voikin tehtä kalenteriinsa toimintasuunnitelman ja kasvattaa vielä vähän motivaatiota miettimällä miten tavoitteeseen pääseminen vaikuttaa niihin alussa mietittyihin elämän osa-alueisiin (työ, koti, minä, perhe, hyvinvointi..) ja avot, sehän tuo niin paljon kaikkea ihanaa lisää elämään joka puolelle, että nyt kyllä kannattaa alkaa puuhailemaan muutosta! Jes, sit voimaannutaan ja halataan ja eikunkeikun, mutta siis ihan hyviä harjoituksia ihan oikeasti ;)

Sitten kun vielä muistaisi kurkkia mitä niihin papereihinsa raapusti ja toteuttaa kalenterissa olevat tekemiset. Vaikeinta muutos on ehkä mielen sisällä, sillä itselläni siellä tavoitteena on hyväksyminen. Ulkoisella puolella puolestaan liikunnan ja oman ajan lisääminen. Niitä on paljon helpompi pistää kalenteriin kuin itsensä ja kaiken ympärillään olevansa, itse elämän, hyväksyminen rajallisena, välillä virheellisenä, epäonnisena ja kivuliaanakin.

Sulla on kyllä tosi hyviä lisäyksiä tuossa, toimintasuunnitelmaa tekemään vaan, josko välillä joku toinen löytyisi roikottamaan sitä pientä pirulaista pois pahanteosta (haaaaastavaa, tiedän!!). 

Kommentoi

Ladataan...