En minä vaan tiedä

Bättre liv

Päässä pyörii niin monia asioita, etten oikein tiedä miten päin olla ja mistä kertoa. Tämän postauksen sekaisuus saattaa siis kuvastaa mieltäni, joka loikkii asiasta toiseen löytämättä mistään päätä tai häntää. Arki on lähtenyt rullaamaan ja olen aivopessyt itseäni ajattelemaan postiivisesti, harjoitellut hetkessä olemista, keskittynyt selviämään päivä kerrallaan ja toivomaan iloisia asioita tulevaisuudelta. Innostumaan uusista asioista, uskomaan elämästä ihmeitä, näkemään hyvät asiat itsessäni ja ympärilläni. Silti en sano, että elämä olisi helppoa. Arki on välillä todella raskasta. Iltaisin en välittämättä saa unta tai heräilen yöllä, aamulla olen kaukana pirteästä ja sama uninen olo jatkuu läpi päivän. Keskittymiskyky on töissä koetuksella kun tuijotan näyttöä ja toivon saavani jotain luovaa aikaiseksi dedikseen mennessä. Pakotan itseni jaksamaan läpi päivän, viemään koiran lenkille, hoitamaan asioita, varaamaan ajan sinne ja tänne. Välillä koen iloa ja innostumista, välillä väsymystä ja toivottomuutta. Edellisillä viikoilla enemmän ensimmäistä, tällä viikolla ollaan siirrytty jälkimmäiseen. Niinhän minä luulin päässeeni helposti yli surusta, mutta se juksasi minua piiloutumalla jatkuvaksi tekemiseksi, tulevaisuuden suunnitelmiksi ja kaiken uuden kokeilemiseksi. 

Perjantaina kävin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ihan tuossa lähimmällä terveysasemalla. Juoksin sinne katastrofiaamun jälkitunnelmissa löydettyäni vihdoin parkkipaikan ja istuin alas. Vastassani oli nainen, joka hyvin äkkiä yllätti minut aidosti kuulemalla ja ymmärtämällä minua melkein paremmin kuin ymmärrän itseäni. Kyynelet valuivat poskillani kun hän sanoi sen ääneen. Sen miten isoja asioita olen kokenut, kaksi läheisen kuolemaa ja kaksi keskenmenoa vuoden aikana. Ja kuinka siitä huolimatta olen pitänyt kiinni omasta itsestäni ja pystynyt näkemään edessäni myös valoa, enkä vain pimeyttä.

On vaikeaa uskoa, että lähimmällä terveysasemalla saa jotain näin uskomatonta apua ja palvelua. Neuvolasta minut ohjattiin soittamaan heille ja jo parin viikon päähän soitosta sain ajan. Ja nyt pahoiteltiin ettei voida tarjota pitkiä hoitojaksoja, että jos haluat niin voidaan katsoa viisi kertaa ja sitten päättää josko jatketaan vielä. Jaa mitä, onko siis mahdollista saada jopa viisi kertaa tai enemmänkin? Varovaisesti hän myös kyseli kävisikö minulle mitenkään viikottaiset ajat tai vähintään kahden viikon välein. Olin ihan taivaassa, että mitä, onko aikoja mahdollista saada viikon välein? Tottakai tulen, kahden viikon tauko on itselleni liian pitkä intensiiviseen työskentelyyn mielen kanssa. Ja että saan itse päättää milloin tulen, ai että aamuaikoja vielä saan, KIITOS! Kättelin ja kiitin, pyyhin kyyneleet poskiltani ja jatkoin matkaani töihin. Kuinka kiitollinen olenkaan, että vihdoin joku kuulee ja auttaa minua. Ymmärtää miten isoista asioista tässä lopulta on kyse. Kuten session aikana tiivistin eron läheisen menetyksen ja keskenmenon jälkeisen surun välillä,  "kuin olisi menettänyt tulevaisuuden".

Lauantaina vietin aika pirteän päivän. Kävin ystävän ja koiran kanssa kävelyllä, mistä juoksinkin kodin kautta optikolle. Löysinpä samalla uudet upeat lasit joissa näytin aivan uudistuneelta. Ostin vihdoin Hengähdyshetkiä -kirjan ja samaisesta hyllystä löytämäni Hormonitasapainon, perjantaina olin jo hakenut Stressinhallinnan käsikirjan, joka nojaa MBSR:hen eli Mindfullness based stress reductioniin. Olen jo innostunut ajatuksesta, että käyttäisin useita stressinhallinnan menetelmiä parantaakseni tämän päivän työelämää. Muutaman minuutin hengitysharjoitus ennen palaveria tai joka päiväinen mindfullness-hetki koko tiimille. Olisi upeaa tuoda iloa, keskittymistä ja jaksamista omalle työpaikalle. Mutta taidanpa tietää, ettei se ei olisi tämä työpaikka vaan ehkäpä seuraava, missä asiasta oltaisiin innostuneita ja tuettaisiin oppimistani ja kokeiluja työssä saadaksemme aikaan yhä parempia luovia ratkaisuja. 

Niinpä nämä kirjat odottavat nyt opintojen valmistumista, jotta pääsen todenteolla niiden kimppuun, mutta hieman raotin jo kirjan jos toisenkin kantta. Selailtuani Hormonitasapainoa sain kuitenkin pienen romahduksen. Löysin useita kohtia, jotka mätsäävät oman kehoni kanssa ja vaikka kuinka olen yrittänyt syödä ja elää omalle kropalleni oikealla tavalla tunsin yhtäkkiä tehneeni kaiken ihan väärin. Puuroa aamulla kun minulle olisi ehkä parempi syödä proteiinia aamulla ja päivällä ja lisätä hyviä hiilareita iltaa kohden tai treenin jälkeen. Vatsahappojen puute voi myöskin olla osa aiheuttaja vatsanpuruilleni, enhän pysty vitamiinejanikaan ottamaan ilman kamalaa oksetusta (minkä vuoksi ne usein jäävätkin ottamatta ellen muista niitä sen päivän isoimman aterian kanssa ottaa). Pitäisi varmaan sitä ja tätä ja tuota ja apua. Menen ihan sekaisin kun pakkaan lisätään paha laktoosi-intoleranssi sekä huono viljan sietokyky ja se, että FODMAP-ruokavalio tuntui sopivan minulle hyvin. Muistan kuinka Jokinivan Mia sanoi retriitillä, että hyvän elämän saavuttamisesta voi myös tehdä itselleen stressin. No sehän sopii päähäni kuin nakutettu!

 

Tietotulva vyöryi ylitseni ja yhtäkkiä kaikki tuntui ylitsepääsemättömältä, en minä enää pysty tähän! Kun ei enää tiedä miten pitäisi olla ja elää jotta saisi kehonsa ja mielensä olemaan kunnossa. Miehelle ostamani kehonkoostumusmittarikin näytti kamalia rasvaprosentteja ja kiloja, vaikka toisilla puntareilla olen ollut aika samoissa ja kehoni näyttää aikalailla samalle kuin miltä se on näyttänyt viimeiset kymmenen vuotta. Opintojen luoma paine, suru, huono olo kehossa, väsymys ja kaikki muut arjen paineet vyöryivät ylitseni ja itkin. Luulenpa että terapiasession aukaisemat tunteetkin vyöryivät lävitseni tänä viikonloppuna. Illalla luin hieman, söin kaurapuuroa jogurtilla ja hedelmillä sekä Clipperin sleep easy -teetä ja otin magnesiumia ja kalaöljyä. Uni tuli kuin pienellä vauvalla (tai luultavasti paremmin) vielä kun viereeni tulivat kaksi koiraa ensimmäisiksi unitunneiksi.

Tänään tein aamupalaksi proteiinipainotteisen sekametelisoppa-smoothien, pienen kipollisen maissilastuja hillolla sekä ihanaa teetä. Parin tunnin lehdenluvun jälkeen valuin hiljalleen lenkille. Ei tehnyt yhtään mieli, olo oli mahdottoman uninen ja olisin halunnut jostain kaverin seurakseni. Mutta ei auta, halusin merenrantaan ja lähdimme koiran kanssa kävelemään. Hieman ennen puolta matkaa voimat alkoivat kuitenkin hiipua. Väsytti niin että teki mieli sulkea silmät ja nukahtaa seisaalleen. Koko kroppa tuntui kipeältä ja jumittuneelta. Missään ei tuntunut olevan voimia. Taskussani oli hätätilanteen varalta pari palaa tummaa suklaata, mitkä narskutin lumen narskuessa jalkojeni alla. Eihän se kuitenkaan auttanut. Vaikka keli oli ihana ja maisemat upeat, olisin vain halunnut istua alas ja luovuttaa. Koira tärisi kylmästä ja jatkoin matkaa. Askeleet tuntuivat raskaille ja pelkäsin etten selviä kotiin asti. Lopulta istahdin eteiseen ja itkin. Raahauduin sängylle kippuraan ja koira tuli luokseni. Siinä me oltiin, kaksi kippuraa yhdellä kerällä. Mies toi mehua, toinenkin koira tuli viereen unille. Lepäsin hereillä silmät kiinni. En enää tiennyt mitä minun pitäisi tehdä, miten minun pitäisi olla, minussa ei ollut tippaakaan energiaa. 

Onneksi rakas teki minulle lounaan, pakkasesta löytyi pika-avuksi itse tehtyjä jauhelihapihvejä, näiden kanssa salaatti sai päällensä aimokasan raejuustoa. Kumpa vain löytäisin tavan syödä niin, etten kadota energioitani kesken päivän, mutten myöskään ole jatkuvasti väsynyt tai himoa teetä ja karkkia töissä iltapäivisin. Olen vain niin kovin väsynyt, vaikka yritän syödä parin-kolmen tunnin välein, käyttää vitamiinilisiä, välttää vehnähöttöä, juoda riittävästi vettä ja tuojotella kirkasvalolamppua aamuisin. Niin ja mennä kokoajan aikaisemmin nukkumaan saadakseni unirytmin kuntoon ja juoda easy sleep -teetä saadakseni illalla unen päästä kiinni. Ulkoilen koirien kanssa ja yritän tuoda joogan hiljalleen takaisin arkeeni. Koetan keskittyä töissä ja saada vapaa-ajallani kouluhommat valmiiksi. Suunnitellaan viikon menut sunnuntaisin, tehdään kaikki ruoka itse hyvistä raaka-aineista. Syödään ilolla ja nautitaan. Missä on se kohta kun minä riitän? Se kohta kun voin olla täynnä virtaa edes osan vuorokaudesta? Onko kaikki minkä teen oikein, yhtäkkiä minulle väärin?

Joskus elämä vaan tuntuu ylivoimaisen vaikealta ja juuri tänään sattuu olemaan se joskus.  Tiedättekös kun välillä tuntee kasvaneensa ihmisenä tolkuttomasti ja sitten yhtäkkiä sitä tipahtaa kiukuttelevaksi pikkutytöksi ja sanoo kaikkiin parannusehdotuksiin vaan EI? Ensi viikolla edessä on viisi työpäivää, yksi fyssariaika, gynekologilla käynti (tietoa, jee!), silmälasien tilaus, jooga ystävän kanssa, luottamustehtävän iltapalaveri, luistelemista rautatientorilla, koiran synttärit, tolkuttomasti ruoanlaittoa, 15-20 koiranulkoilutusta, lopputyön kirjoitusta ja ehkä ainakin yksi leffa. Saatan myös tilata cityshopparin lehtitilauksen kaupanpäällisenä päästäkseni kokeilemaan ilmajoogaa kalliin kertamaksun sijaan ilmaiseksi sitten joskus helmikuussa, lueskella hieman Hengähdyshetkiä ja etsiä itselleni parhaiten sopivaa ruokavaliota sekä muistaa ottaa vitamiinini joka päivä. Mutta nyt pakotan itseni pitämään presentaation englanniksi videolle, vaikka näytän ihan kuolleelta eivätkä aivonystyräkään toimi. Jatkan iltapalalle ja käyn parhaan nelijalkaisen ystäväni kanssa ulkona. Yskin vähän ja toivon ettei tämä ole flunssaa. Muistelen kuinka hyvältä elämä voi tuntua kun ei huolehdi turhasta ja on itselleen armollinen, valmistaudun uuteen viikkoon.

Kiitos ja anteeksi <3 Eerika

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Kevät tulee valosa aika lisääntyy. Ehkä saadaan lisää energiaa auringosta! Niin minulle on yleensä ainakin aina käynyt. Tällä hetkellä en saa arkisin oikein mitään tehtyä klo 18.30 jälkeen. Silloin jumitutaan perheen kanssa sohvalle. Viikonloppuisin nukutaan pitkään ja tehdään kaikki rästiin jääneet kotityöt. Mutta huhtikuussa sitä jo varmaan jaksaa paremmin!

itse olen kalenteriin laskenut valmiiksi ja kirjottanut kuinka monta viikkoa ja päivää on aina seuraavaan lomaan. :D

Eerika
Bättre liv

En minä vaan nimim. 6 viikon päästä mökkiviikonloppu ja 11 päästä Köpiksen reissu! Hieman flunssainen olo itseasiassa vahvistuu kokoajan joten toivon ettei tätä flunssaa todella tule ja pääsen kerrankin viikolla joogaan kun sain sen kalenteriin sopimaan. Elämä ei vaan voi olla niin epistä, että tulisin taas pipiksi. Onneksi tosiaan kevät tulee ja oi, aurinko ja lämpö! Saan itsekin aina keväällä ihanasti energiaa, iloa ja intoa elämään :)

Torey
Näissä neliöissä

Ja vaikka musta ei ole kiva, että kellään on paha olla ja energia ei riitä, niin silti tuntuu lohdulliselta, etten ole ainoa jolla on olo että ei jaksa, energia ei riitä kaikkeen. Koitetaan väkisin taistella läpi talven!

Eerika
Bättre liv

Veit jalat suustani! Jostain syystä olen vaan saanut elämäni todella täyteen ja saadakseni lisää aikaa itselleni minun pitää todella tsempata ja tehdä töitä vielä hetken verran. Ehkä keho vaan tahtoo jo päästä lepäämään, tai sitten sekin on jo ihan täynnä tätä kylmää ja pimeää talvea ja tahtoo vaipua talviuneen kunnes aurinko todella paistaa! Voi tsemppiä sinnekin, olen aina ihmetellyt miten vanhemmat jaksaa työpäivän jälkeen antaa itsestään vielä lapsellekin. Toivotaan siis aurinkoa myös sohvan pohjalle!

Vierailija (Ei varmistettu)

"olen aivopessyt itseäni ajattelemaan postiivisesti"

Miksi sanot sen noin? Eikö se negatiivinen piehtarointi ole ihan yhtä aivopesua, toiseen suuntaan vaan?

Ei kai sitä ole pakko yrittää pakottaa positiivisuutta? Kun hyväksyy vaan kaikki tunteet ja antaa mennä ohi niihin turhia takertumatta tai analysoimatta, niin ei tarvitse väkisin mitään...? Voisi olla oma itsensä?

Eerika
Bättre liv

Siihen negatiiviseen mut oli aivopesty jo aiemmin ;) Sana se on aivopesukin, kovin voimakas sana näköjään kun siihen tartuit. Ja ei, ei pakottaa positiivisuutta vaan koettaa muistaa keskittyä enemmän tähän hetkeen ja positiivisiin ajatuksiin kuin negatiivisiin, pelkoon ja murehtimiseen. Mutta hei, ihan aina ei oo pakko jaksaa!

Eerika
Bättre liv

Pakko sanoa vielä, että hah, olen voittaja! I'm a winner! Se kamala presentaatio-video in english on nyt selätetty ja lopputyötäkin väkerretty. Olo on taas hetken aikaa kevyempi! Josko keskiviikkona seuraavan kerran ottais stressiä opinnoista ja väkertäis ees vähän lisää. Nää opinnot taitaa stressata mua enemmän kun kaikki muu yhteensä! Ihanaa uutta viikkoa, olen jälleen voittajana valmis ottaamaan sen tuomat haasteet vastaan..

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Go Eerika! Ja ihana olet ja tosi rehellinen omista tunteistasi. Tunnistaisinpa mäkin itsestäni noin paljon eri tunteita. Mun pitäis varmaan kans alkaa pikku hiljaa tutustumaan itseni, että osaisin joskus purkaa tunteitani noin kun sä teet.

Tekis mieli lukea toi Hormonitasapaino kirja, jos se vaikka selittäis jotain näistä mun katalista ruoka ja suklaa himoista....

Eerika
Bättre liv

Oi että, kiitos Nonariina <3 En tiedä kyllä suosittelenko näin kovaa tunne-elämistä, välillä näitä pohtii vähän liiankin kanssa! Mutta toisaalta ehkä se on parempi kiukutella/itkeä ja sit tajuta miks kiukuttelee/itkee kun olla tajuamatta? Kirja kyllä vaikutti ihan tosi hyvälle, suosittelen! Lainaisin tuota sulle vaikka itse, mutta ensin pitää saada tuo luettua ihan ajatuksen kanssa. Suomalaisessa se oli muistaakseni 24,90e kanta-asiakaskortilla, en tiedä löytyisikö myös kirjastoista vai onko heti lainassa ja varaukset perässä? Näin äkkiseltään sanoisin, että lisää proteiinia niin makeanhimo pysyisi helpommin poissa. Mutta sitä sulla tais uudessa ruokavaliossa olla aikalailla?

Eerika
Bättre liv

Peeäs. Mä laitoin yhden työhakemuksenkin meneen, pelottaa! Mut upeeta, nyt mä niitä sit hiljalleen vaan pistän menemään ihan tuosta vaan! Silmät kiinni ja paina lähetä. Mitä siinä nyt menettää?

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Kyllä se tunne-eläminen on parempaa kuin elämä ilman tunteita. Itse elän pääni sisällä välillä hirveetä tunnemyrskyä, mutta en saa sitä tulemaan ulos. Mies on aina tosi kiukkunen kun kerron jälkikäteen, että oon ollut ihan paskana pari viikkoa...tai sitten kiellän kaiken, että ylipäänsä harmittaa.

Toi sun positiivinen asenne on myös mieletöntä. Pitää alkaa vähän kovistelemaan itseään myös sinne suuntaan enemmän.

Kiitos proteiini-vinkistä. Nythän sitä onkin jo paljon, mutta joskus pitää alkaa syödä "normaalisti" ja silloin pitää muistaa toi. Katson löytyiskö sitä kirjaa kirjastosta! Ja onnea työnhankuun!! Jännää!!

Uusia avauksia

Voi, mä vähän odotin että tuleekohan sulle suru ja uupumus. Anna sen tulla kun se on tullakseen, olet kokenut kovia. Jos mieli ja sydän on väsyneet niin silloin on kehokin. Olet niin aito ja avoin ihminen että tekisi mieli rutistaa sua! :) Ihana miten uskallat heittäytyä niin suruun kuin onnen pilkahduksiinkin. Ja yrittää aina uudestaan.

Välillä kyllä saa antaa kaikille menoille piutpaut ja olla vaan. Jaksuja!

Eerika
Bättre liv

Voi että, te ootte niin ihania etten tiedä miten päin olisin, kiitos! Muistelen sanojanne niin jaksan :)

Kommentoi