Erokeloja uuden alun korvalla

Bättre liv

Istun laatikoiden keskellä ja pää pyörittelee samoja keloja uudelleen ja uudelleen. Välillä mieli näkee kaikki hyvät hetket menneisyydestä, välillä kaikki huonot, välillä tajuaa kuinka moni asia olisi ollut korjattavissa ja sitten taas kuinka moni ei. Lopulta tuntuu, että joka päivä voisin kirjoittaa samat mietteet ystävälleni viestinä ja vihkoon mihin avaudun itselleni joka ilta. On vaikeaa palata mielessään takaisin kokemiinsa hetkiin ja tunteisiin ilman tietynlaisia laseja joiden läpi hetkeä katsoo. Vaikka kuinka haluaisin löytää selityksen kysymyksiin miksi, miten ja milloin, en usko että kattavaa vastausta on edes olemassa. On vain monta näkökulmaa.

Avioeropäätöksestä on reilut neljä kuukautta, erilleen muutosta kolme ja puoli. Vasta nyt ostettuani ikioman auton sekä aso-kodin olen päästämässä mielessäni kunnolla irti vanhasta elämästä. Olin jotenkin ajatellut, että olisin vain innoissani uudesta alusta ja siitä että pääsen rakentamaan omaa elämääni. Innostuneen alun jälkeen olen kuitenkin itkenyt ja muistellut vanhoja asuntoja, muuttoja, grillaamista rivitalon pihalla, yhteistä remonttia, kesäreissuja ja pyörälenkkejä. Sitä kun kiereiltiin maha pystyssä lastentarvikeliikkeissä ja tapetoitiin lastenhuonetta. Mutta myös niitä hetkiä kun oltiin yhdessä ravintolassa eikä keskustelusta tullut yhtään mitään, kun riideltiin yöllä eikä koskaan sovittu, kun ilmapiiri oli jatkuvasti kireä ja ilkeät sanat lentivät puolin ja toisin. Parhaimmiksikin tarkoitetut asiat voivat kääntyä päälaelleen.

Millaisen parisuhteen mallin opimme kotoamme? Oliko meillä välineitä pitää parisuhdetta kunnossa? Oliko meillä koskaan sellaista tunneyhteyttä mitä parisuhteeseen kaipaa? Välillä kaksi erilaista ihmistä pystyvät täydentämään toisiaan, mutta aina se ei onnistu vaan ristiriidat osoittautuvat liian suuriksi. Tuntuu kuin olisimme hiljalleen tukehduttaneet toisiamme ja kummaltakin vapautui huimasti energiaa eron myötä. Siitäkin huolimatta, että suru ja kaiken käsittely vie voimia.

Pitää vaan muistaa kuinka jokaisessa hetkessä sitä tekee ratkaisunsa sen hetkisen tilanteen, kokemustensa, osaamisensa ja tunteidensa mukaan. Sitä on ollut parisuhteessa parhaansa mukaan silloin 13, 10, 7, 5 tai 3 vuotta sitten eikä sille henkilölle voi sanoa, että hei, jos ette nyt tee ihan himputisti töitä näiden ristiriitojen eteen niin ne kasvavat aivan liian suuriksi ratkaista. Tai että ollaan menossa kohti tuhoa joka tapauksessa. Eikä sitä voi ainakaan sanoa sille toiselle vuosien takaiselle ihmiselle. Että jos et nyt tee jotain niin kuilu kasvaa liian suureksi. Jos haluat pitää tästä perheestä kiinni, aloita töiden tekeminen nyt vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta ja pelottavalta. Käy nyt ne vaikeat keskustelut, avaa sydämesi ja ole läsnä. 

Jollain tapaa pitää myös päästää irti siitä ajatuksesta, että voisi itse päättää elämänsä kulun, silkalla yhden hengen tahdonvoimalla päättää että rakkaus nyt vaan asuu täällä ja me tullaan toimeen ja meillä on hyvä olla yhdessä. Ymmärrän, että asioihin voi jokainen vaikuttaa ja tottakai pitääkin tehdä parisuhteiden eteen töitä, mutta yritän myös hyväksyä etten voi sanoa miten elämä vaan menee. Sitä tekee valintoja ja tietenkin pyrkii tekemään parhaansa, mutta jokaisena hetkenä sitä ei vaan voi olla paras versio itsestään. Ja joskus on vaan kuunneltava sydäntään. Joskus parasta mitä voi tehdä on jatkuvan pinnistelyn ja yrittämisen sijaan luovuttaa. Myös luovuttaminen on valinta.

Me ollaan perhettä vieläkin ja tullaan aina olemaan. Se ei muutu vaikka elämä muuttuu enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Meille ero ei ollut koskaan vaihtoehto, kunnes lopulta tajusimme että niinkin voi oikeasti tehdä. Että me voidaan vieläkin hoitaa yhdessä lasta ja koiria, mutta antaa periksi parisuhteen osalta, elää myös omia elämiämme ja asua omissa kodeissamme. Me voidaan rakentaa parempi avioero kuin avioliitto. Hullua, mutta joskus elämä on. Ehkä pääkin vielä ymmärtää mitä on tapahtunut ja missä mennään? Näin suuren muutoksen ja surun käsittelemisessä menee varmasti vielä pitkään. Sillä tässä ei ollut kyse vain siitä, että rakastuin uuteen ihmiseen ja halusin katsoa mitä siitä suhteesta voisi tulla. Se tunnekuohu vaan herätti näkemään mihin me oltiin hiljalleen päädytty. Tässä oli kyse meidän avioliitostamme ja sen kuoleman hyväksymisestä. Ja sen hyväksymisestä, ettemme kumpikaan pysty antamaan toisillemme sitä mitä antaitsisimme. Emmekä lapsellemme sellaista perhettä minkä hän ansaitsisi.

Levy Rakkaudella, Anna Puu käsittelee eroa ja muistuttaa omista fiiliksistä.

Anna Puu: Kohta vapaita

Seison kuopan vieressä
kaivoin sen ihan itse omin pienin kätösin
vaikka tarjosit apua sinäkin.
Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa.
Viimeinen laulu lauletaan
kun kohta maahan lasketaan.

Seison rakkauden haudalla
sinä sen toisen puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.

Kaikki alkoi kuilusta
kun ei muistettu puhua.
En osannut siltaa rakentaa.
Pitäisi olla vahvana mutta mua pelottaa.
Voiko hautajaiset peruuttaa?

Seison rakkauden haudalla.
Sinä sen toisella puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.

Seison rakkauden haudalla.
Sinä sen toisella puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.

Näissä tunnelmissa koirat lenkille sateeseen, pakkaamista ja kauppareissu. Alle viikko muuttoon! Pian muutto on alta pois, voidaan tutustua uuteen asuinalueeseen kevätauringossa ja alkaa sisustamaan uutta kotia. Opetella uuteen päiväkoti- ja työmatkaan ja lähikauppaan. Lenkkeilyreitteihin ja lähipuistoon. Vaikka juuri nyt tekisi mieleni painaa peruutusnapia, elämä menee eteenpäin ja siihen on vaan luotettava että se kantaa. Kaikkimeneehyvin, kaikkimeneehyvin, kaikkimeneehyvin! Näin ainakin sanon itselleni ja yritän niin kovasti uskoa.

Kaunista (sateista) sunnuntaita!

<3 Eerika

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tsemppiä! Olen henkisesti mukana sun etenemisprojektissa. Uudesta kodista tulee varmasti hieno :)

Kommentoi