Hoitovapaapohdintojen keskellä

Bättre liv

 

Ensimmäinen lokakuuta ja ensimmäinen päivä hoitovapaalla. Jotenkin se ensimmäinen osa Kelan tuista on äidille itsestäänselvyys, 4 ensimmäistä kuukautta äitiysrahaa mitkä alkavat noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Myös se toinen pätkä eli puolen vuoden vanhempainvapaa on yleensä äidin käytössä, varsinkin jos pientä imettää niin muu olisi silkka mahdottomuus. Näiden jälkeen tuet kuitenkin tipahtavat ja imettävillekin alkaa olemaan ihan mahdollista vaihtaa kotialuksen kapteenia tässä vaiheessa jos ollaan valmiita vähentämään imetys minimiin. Tai ehkä yksi jää hoitovapaalle ja toinen jatkaa sitä vuorostaan hetken päästä.

Lapsen ollessa noin 9 kuukauden ikäinen tuntuu kotiin jääminen jo ihan valinnalta. Nyt aletaan viimeistään karsimaan niistä kuluista, laskemaan kauanko on varaa hoitaa lasta kotona, miettimään miten isi pitää loput isyysvapaansa vai pitääkö ja kuinka lomien kanssa voi sumplia. Mietitään päivähoidon vaihtoehtoja, jaetaan kotihoidon kuukausia sulle ja mulle. Entä jos äiti jäisikin useammaksi vuodeksi kotiin, tai isä? Vai onko perheeseen toiveissa toinen lapsi pienellä ikäerolla, meneekö äiti kuitenkin töihin käymään siinä välissä vai jääkö kotiin pidemmäksi putkeksi?

Itse en ole koskaan ajatellut jääväni kotiin vuosiksi. Ajatuksena oli, että pieni pysyisi kotona vähintään vuoden ikäiseksi ja jokainen kuukausi sen yli on plussaa. Toisaalta työmotivaatio tipahti jo ensimmäisen raskaustestiplussan jälkeen ja ajattelin ettei sinne töihin ole mikään kiire. Johan olen töitä tehnyt jo vuosia valmistumiseni jälkeen ja ehdin niitä kyllä tehdäkin. Silti hieman yllätyin kun pienen kasvaessa, kehittyessä ja oman hormonitoiminnan muuttuessa aloinkin kaivata alun symbioosin jälkeen myös omaa aikaa ja jotain älyllistäkin tekemistä. Jotenkin arjen pyöritys ja välikausihaalareiden vertailu eivät ihan olleet sitä. Työt tulivat mieleen. Jo taloyhtiön hallituksen kokous, muistion kirjoittaminen ja parin tiedotteen väkertäminen saivat huuleni hymyyn. Nämä eivät enää pomppaa takaisin kuten vaippapyykki, sormiruokailevan lounaan suunnitteleminen tai paidan hihan kiskominen monta kertaa päivässä/viikossa! 

Olen aina välillä miettinyt millaista se arki on vähän isomman, vaikkapa 1,5v tai 2v:n kanssa kotona. Minulla kun ei ole hajuakaan! Isommilla voi toki olla jo kerhoja, jolloin vanhempi saa omaakin aikaa kesken päivän ja joillain ystävien ja sukulaisten hoitorinki toimii. Mutta silti, ovatko päivät yhtä vaipanvaihtoa, aamutoimia, pukemista, puistoilua, itseään toistavia leikkejä, sotkuja, kiukkuitkuja, lounasta ja välipalaa, päiväunia ja höpötystä? Olen alkanut jotenkin avaamaan silmiäni sille, mikä homma omien lasten kotihoidossa onkaan. Se kyllä vaatii jotenkin tietynlaista mindsettiä! Olisko minusta siihen, pystyisikö olemaan kotona pitkään? Jotenkin sen hyvin sujuneen alun, ensimmäisen puolen vuoden, jälkeen olen alkanut epäilemään sitä. Ei minusta välttämättä olisi jäämään kotiin kovinkaan pitkäksi ajaksi. Ei vaikka kuinka olen tutustunut muihin mammoihin ja vauvoihin, lähialueen vauvatoimintaan ja puistoihin sekä löytänyt kivoja vauvaharrastuksia. Ei vaikka pienen tytön halit, pusut, touhut ja höpötykset ovatkin parasta maailmassa. Olen alkanut haaveilemaan siitä, että isi hoitaisi lapsen ja kodin ja itse palaisin töihin tai tekisin edes jotain duunihommia. Ja siitä on tietysti kaamean huono omatunto!

Tällä hetkellä aikeissa oli itse palailla huhtikuussa 50% työajalla työelämään, olla kesällä hetki 100%, pitää pari viikkoa kesälomaa ja elokuusta lähtien työskennellä 80% työajalla jolloin pienikin menisi hoitoon. Isi hoitaisi ennen sitä nuo jäljelle jäävät prosentit eli työskentelisi myös 50% keväällä ja olisi kesän isyysvapailla sekä lomilla. Joka tapauksessa töihin paluu olisi edessä ihan vihoviimeistään elokuussa vaikka saisinkin jonkun mullistavan ajatuksen että haluan ehdottomasti pysyä 100%:sti kotona siihen asti. Epäilen, sillä tuo lempeä lasku ja isin saaminen myös kotihoitoa kokeilemaan houkuttelevat niin kovasti. Tämä kaikki on kiinni työnantajistamme, saammeko sovittua nuo 50% työajat keväälle? Kovasti toivon niin!

Olen kuullut sanottavan, että yli vuoden ikäisen lapsen kanssa kaikki muuttuu ja arki on ihan erilailla nautittavaa kuin vauvaikäisen kanssa. Entä jos kadunkin töihin paluuta kun se on edessä, vaikkakin saataisiin se toivomallamme liukumalla alkuun? Silti juuri nyt on sellainen olo, että töihin paluu tulee aivan kreivin aikaan, siihen mennessä ehdin kerätä älyllisen tekemisen kaipuuta ja työmotivaatiota ja toisaalta tiedän aluksi isin hoitavan pientä työssä oloni aikana. Ehtisin tottua töissä käymiseen ennen kuin päiväkodin aloituksen touhut iskisivät päälle. Ja sittenkin voisin viettää vielä yhden arkipäivän viikossa pikkuisen kanssa ihan kahden <3 Se tuntuisi varmaan ihan luksukselta työarjen pyörityksen keskellä! 

"Puun ja kuoren välissä", pikkuisella on tapana tunkea itsensä mitä pienimpiin rakoihin, tämä on varmaan taas jokin vaihe!

Mietin, varaudun, suunnittelen ja huolehdin aina etukäteen joten päässä pyörii jo ensi kevät ja kesä. Ihmekään kun niitä koskevat päätökset on tehtävä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin! Ja ihmekään kun mieli sanoo haluavansa palata hiljalleen aikuisten maailman pariin vaikka sydän pamppaileekin pienelle rakkaalle <3 Voi kumpa arki antaisi enemmän aikaa niin kaivaisin jostain kiven alta freelancer-töitä piristykseksi (ja herätykseksi siitä mitä se työskentely taas oikeasti olikaan!), mutta eipä taida tällä hetkellä elämään mahtua mitään ekstraa. Jos lähellä olisi auttavia läheisiä niin muutamien työtuntien yhdistäminen pienen kotihoitoon voisi luonnistuakin ja antaa vähän lisäaikaa. Iso huokaus! 

Miten tämän kaiken oikein yhdistäisi?

Harhailevin ajatuksin hyviä öitä toivottelee,

Eerika & Epeliina (9kk äiti ja tytär)

Peeäs. Tähän lyhyt disclameri siitä, että jokainen vanhempi ja lapsi ovat erilaisia, samoin tilanteet missä perheet ovat. Jokaisen realiteetit, ajatukset ja tunteet ovat erilaisia. Lapsen hoitokuviot ovat aina kovin tulenarkaa aluetta, tiedän. Silti halusin avata näitä omia ajatuksiani juuri näistä meidän lähtökohdista ja tässä meidän tilanteessamme sillä ihan oikeasti mieli on huuli pyöreänä näiden asioiden edessä! Toisaalta pieni rakas oioioi ja toisaalta antakaa mun välillä olla erillinen aikuinen ihminen kiitos ja tehdä muutakin kuin huolehtia toisesta! Että tsemppiä vaan kaikille tovereille <3

Share

Kommentit

maripui

Mun mielestä mä oon tästä jossain (ehkä Karkilla käydessä?) sanonukin, mutta mitä vanhemmaks muksu on tullut, sitä enemmän mä nautin ajastani sen kanssa. Se eka vuos kotona.. Se oli niiiiiiin tylsää. Vaipanvaihtoa ja lapsen kantoa ja kieltämistä ja äh. Sitte se muksu rupes puhuu ja piirtää ja maalaa (siis muutenki ku sotkemalla), osallistuu kotitöihin, leikkii piilosta ja hippaa ja tanssii ja kattoo piirrettyjä. Se halus välillä nukkua pitkään, välillä herätti jo kuudelta et josko voitais juoda kahvia ja kaakaoo ja lukee kirjoja. Mä siirsin telkkarin makuuhuoneeseen, että sain nukkuu vähän pidempään kun muksu katto piirrettyjä, ja opetin lapsen napsauttaa mun edellisiltana valmiiks lataamani kahvinkeittimen päälle. Se oppi pukee itse ja syömään sotkematta. Se oppi läpsyleikit käsillä ja arvostaa hulluna aikaa kavereiden kanssa. Ikä 2,5-3 oli niin parasta, vitsi mua harmitti (ja edelleen harmittaa) lähteä töihin! 

Mut jos tuntuu nyt siltä et haluut takas töihin, tottakai meet! Aina sä voit palata takas kotiin tai lyhyisiin työpäiviin, jos rupee siltä tuntuu. Tai ehkä sun juttu on olla töissä enempi. Kaikki tavallaan vaan! :) Sitä paitsi, onhan teillä aina viikonloput ja myöhemmin lomat. x) 

Eerika
Bättre liv

Tuntuu kyllä siltä, ettei minusta olisi jäämään kotiin pitkäksi aikaa, mutta ehkä ne vähän lyhyemmät työviikot ovat sitten se meidän juttu miten saataisiin kaikki yhdistettyä. Ei sitä toisaalta haluaisi mitään missata, mutta toisaalta ei minusta olisi 24/7 leikkitädiksikään.. ehkä olen sitten ihanampi äiti iltaisin/viikonloppuisin kun pääsen puuhatelemaan aikuisten juttuja arkipäivisin :) Toivottavasti pienen jättäminen muiden hoiviin ei vaan tunnu liian pahalle <3

Vau mikä vauva!

"Olen aina välillä miettinyt millaista se arki on vähän isomman, vaikkapa 1,5v tai 2v:n kanssa kotona. --- Mutta silti, ovatko päivät yhtä vaipanvaihtoa, aamutoimia, pukemista, puistoilua, itseään toistavia leikkejä, sotkuja, kiukkuitkuja, lounasta ja välipalaa, päiväunia ja höpötystä? "

On. Mä oon opiskellut päätoimisesti siitä lähtien kun lapsi täytti 1v, mutta se on silti ollut kotihoidossa. Mies tekee vuorotöitä. Tosta kaikesta "älyllisestä" ja omista jutuista huolimatta välillä pimahtelen ihan huolella lapsen kanssa olemiseen.

Toisaalta kuitenkin, taaperon/leikki-ikäsen kanssa oleminen on tosi erilaista kun vauvan. Lapsi alkaa leikkiä itekin, on omatoiminen, tajuaa asioita, ymmärtää puhetta, alkaa itekin jutella, sen kanssa voi seurustella eikä vaan hoitaa. Tästä syystä en myöskään haluais olla "koko ajan" pois, siis kokoaikaisessa työssä joka vie ison osan päivistä. Mahdollisista aikaisista hoitoaamuista puhumattakaan, huh mikä stressikäyrä jo sellasten ajattelemisesta... kokonaisuutena siis, jos vaan mitenkään on mahdollista osaviikkoon tai osapäiviin, niin miten paras vaihtoehto se oliskaan :)

Eerika
Bättre liv

Isomman lapsen kanssa voisi varmaan yrittää yhdistellä jotain kerho/puistontätihommia ja työprojekteja, mutta olisihan siinäkin säätämistä että sellaisia pieniä työhommia löytäisi jostain. Itselläni odottaa kuitenkin täyspäivätyö joten päiväkodilla mennään kun töihin palaan. Mutta eiköhän ne päiväkoditkin kivoja paikkoja ole, vaikka siellä paljon virikkeitä ja touhua onkin. Kotona voi sitten halia ja rauhoittua <3 Itsekin hieman pelkään ja kammoan työelämän, päiväkodin ja muun elämän yhdistelemistä, mutta pakko kai senkin on jotenkin onnistua? Nelipäiväinen ainakin onnistuu työpaikallani eli sillä nyt ainakin mennään töihin palatessa vaikka tuo 50-50 aloitus ei onnistuisikaan :)

Miuta harmittaa, että joudun tammikuussa jatkamaan koulua. Tai eihän kukaan pakota, mutta muut ratkaisut oisivat meidän tapauksessa vain tyhmiä. Vauvan kanssa kotona olo oli välillä karmeaakin, jos suoraan nyt puhutaan, mutta tän vuoden ikäisen kanssa meno on aivan eri! Nyt ihan oikeasti nautin kotona pikkuisen kanssa olemisesta :) Meinaan kuitenkin tehdä ensi kevään sen minimäärän opintopisteitä, jotta ei Ukkelin tarvitse heti olla hoidossa mitään 9-tuntisia päiviä, ja saan olla hänen kanssa mahdollisimman paljon.

Toivottavasti saat sovittua työhommat, tuo 50%- ja 80%-työaika kuulostaa omaan korvaan ihan täydelliseltä ratkaisulta! ;)

Eerika
Bättre liv

Jes, toivottavasti tuo kevyt aloitus onnistuu ja isikin saa ottaa päävastuuta pienestä :) Ja toivottavasti meilläkin arki tuntuu taas nautinnollisemmalta kun pieni kasvaa seuraavan hyppäyksen! Ihanaahan se on nytkin, mutta jotenkin olen ihan poikki ja kaipaan vähän etäisyyttä tähän pyöritykseen.

EMerituuli
Loxodon

Mä aloitin opiskelut lapsen ollessa 1,5v. Oon poissa kotoota yleensä 1,5 - 3 h päivässä. Pakon sanelemana joudun myös tekemään töitä 1-2 vuoroa viikossa, mutta ajoitan ne mahdollisuuksien mukaan yöaikaan, jolloin en menetä yhteistä aikaa lapsen kanssa. Toimii hyvin!! Tykkään siitä kun saan tehdä älyllisiä asioita muutaman tunnin joka päivä, mutta on se aivan toisenlaista roikkua kotona yli puolitoistavuotiaan kanssa. Ihan hurjan mukavaa! :)

Eerika
Bättre liv

Voi hitsi, puolitoistavuotias olisi meillä näiden suunnitelmien mukaan jo isin kanssa, meitsi olisi töissä ja kesälomien jälkeen pienikin aloittaisi hoidossa. Mutta ehkä sekin sitten toimii, onhan se toisaalta tosi mahtavaa että minulla se työpaikka on siellä odottamassa (ja uusia mielenkiintoisia kuvioita vielä kaiken lisäksi!). Mahtia, että teillä on toiminut tuo kombo niin saat kaikesta parhaat puolet, kirsikat kakun päältä :)

MillaHH (Ei varmistettu)

Musta on hirveää, kun tämä sama aihe ja vaihtoehdot pyörivät mielessä päivittäin.
Meillä neiti nyt tasan (tänään!) 9kk ja töihin olen ilmoittanut palaavani 80% maaliskuun alussa... Kääk! Vaihdan ajatusta päivittäin, toisaalta kaipaan töihin ihan älyttömästi (tosin haluisin kovasti vaihtaa toimipistettä), ja toisaalta toinen on niiiin pieni. Mutta nyt tässä painaa aika paljon täällä pääkaupunki (ipad ehdotti sanaa paskaduuni tähän :D)-seudulla raha. Valitettavasti. Hirveää tuntuu "verrata" lasta ja kotonaoloa rahaan. Mutta no can do, tietyistä asioista en ole valmis kuitenkaan luopumaan (esim ruokakaupassa) ja näin ollen lapsikin voi paremmin.
Meillä mies ei oikein duunista voi jäädä pois (tai no lain mukaan tottakai voi, mutta moni asia painaa siinäkin kupissa) hoitovapaalle. Pitää isyysvapaita nyt, että lähdetään reissuun ja sit ens kesänä myös lomien yhteydessä. Lapsi olisi tarkoitus ottaa hoidosta pois kesäksi... Eli tehdään vähän "tyhmästi", että toinen laitetaan hoitoon muutamaksi kuukaudeksi ja otetaan pois. Onneksi kaveripiirissä on muutama muukin näin tehnyt ja lapselle on tehnyt hyvää sekin; on tullut paljon omatoimisuutta. Toisaalta, ehkä mä perustelen näin, että mun omatunto tuntuisi paremmalta laittaa pieni päivähoitoon :D
Argh, on tää hankalaa, mutta jokainen joutuu tekemään omat ratkaisut. Onneksi ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka ovat palanneet työelämään lapsen ollessa 10kk ja sitten niitä jotka ovat kotona seuraavat sata vuotta lasten kanssa. Itse putoan johonkin väliin, mutta näiltä ystäviltä saa silti tukea :))

Eerika
Bättre liv

No niinpä, hitsi kun saisi nämä ajatukset pois päästä pörräämästä! Näiden lisäksi mietin missä me oikein haluttais asua ja miten ja mitä haluais tehdä työelämässä ja mikä on itselle tärkeää..  niiden sormiruokailulounaiden ja päivärytmien pohtimisen lisäksi ;)

Ja juu-u näillä asuntojen hinnoilla ei kovin pitkään pääkaupunkiseudulla olla kotihoidontuella. Täälläkään ei oikein haluttaisi määräänsä enempää elää pennosilla ja kaurapuurolla, kauheaa sanoa, mutta näin se vaan on. Itsekin olen haaveillut reissusta lämpimään tässä talvella, juuri laskeskellaan onko säästöistä varaa napata reissurahoja vai ollaanko sitten ihan kusessa kun rahat loppuu kesken. Itsekin monesti huomaan olevani enemmänkin sekä-että kuin joko-tai enkä oikein kuulu mihinkään leiriin. Välillä se oma valinta löytyy sieltä jostain keskeltä.

Meilläkin mammakavereiden keskuudessa on yksi laittanut 10kk pikkuisen hoitoon (3pv/vko), toinen on laittamassa 14kk ikäisenä, joku 1,5v, 2v, 3v... onhan näitä ikiä! Ja sitten on niitä, joilla on vaihdettu komentoa lapsen ollessa 9kk eli isi on jäänyt vuorostaan kotiin. Perheiden tilanteet vaikuttaa niin paljon, samoin lapset. Jotenkin vaan tuntuu, että teet niin tai näin niin aina on vähän huono ratkaisu joltain kantilta. Toivottavasti ei ratkaisu tuntuu oikealta sittenkin kun sen aika tulee että töihin paluun aamu on edessä! Näitä kun pitää miettiä niin aikaisessa vaiheessa ja sopia hoidot ja paluut. Tsemppiä sinne!

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse lähdin töihin kun esikoinen täytti vuoden. Mies jäi kotiin, mutta silti jäi takaraivoon vähän kaivertamaan, että kyllä mä ehkä sittenkin olisin halunnut olla pidempään kotona. Kuopus on nyt kaksi ja tällä kertaa aion olla kotona siihen asti, että lapsi täyttää kolme. Koska ensimmäisellä kerralla jäi haikailuttamaan, että olisi pitänyt olla kauemmin.

Mutta jos ihan ihan totta puhutaan, niin en mä tiedä olisiko mulla pää hajonnut kuinka pahasti olla yhden lapsen kanssa kotona. Nyt on ollut niin erilaisesta, kun kuitenkin on myös esikoinen kotona ja sen kanssa voi jo keskustella ja touhuta.

Tsemppiä pähkäilyyn ja toivottavasti työelämässä joustetaan teidän perheen tarpeiden mukaisesti!

Eerika
Bättre liv

Niin, ehkä se oli kuitenkin hyvä ratkaisu silloin ja nyt voit olla kotona ihan eri tavalla kahden kanssa? Tosin miten saitkin sen kuulostamaan noin virkistävältä? Ooh, onneksi en sentään pohdi "pitäisiköhän toista lasta jossain vaiheessa ajatella vai ei", siinäpä vasta uusi pähkinä purtavaksi jossain vaiheessa! Ainakin aion ehtiä takaisin sinne töihin ensiksi! Iloa kotielämään, toivottavasti rahallisesti on mahdollista olla kotona niin kauan kuin tuntuu hyvältä :)

Eerika
Bättre liv

Ihanaa kuulla, että ratkaisu tuntuu oikealta kun kaikki ovat tottuneet uuteen arkeen :) Se alku taitaa aina olla vähän vaikeata vaikka kuinka hyvin menisi. Ja me äidit tunnutaan ottavan huonoa omatuntoa joka asiasta.. miten ne isit on jotenkin siinä parempia? Ehkä pitää sitten laittaa isi viemään pieni alussa hoitoon niin äiti voi vaan tyytyä vilkuttamaan kotiovella ilman pienen itkun näkemistä (omat itkut onkin sitten asia erikseen). Iloa arkeen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onhan se arki puolitoistavuotiaan kanssa erilaista kuin alle vuoden ikäisen, mutta paljon riippuu vauvasta ja sen persoonasta. Oma lapseni oli alle vuotiaana melko rauhallinen tapaus ja tykkäsi matkustaa autossa, retki keskustaan tai kauppakeskukseen oli hänelle tyytyväisyydestään päätellen ihan mieluista vaihtelua kotipäiviin. Toki kävimme myös usein vauvaharrastuksissa ja treffailtiin muita äitejä ja lapsia, lenkkeiltiin paljon ym.
Mutta rauhallisuus loppui kun tuo maaginen yksi vuotta tuli täyteen ja vauvavuosi päättyi. Liikkumaan päästyään hetkeäkään ei sopinut olla paikoillaan, autossa matkustamista protestoidaan huutoälämölöllä, leluista hän ei ollut kiinnostunut, eikä halunnut leikkiä hetkeäkään itsekseen (no ok, ehkä joskus kolme minuttia). Vanhat vauvaharrastukset ei enää kiinnostanut koska siellä piti olla välillä paikoillaan tai keskittyä tiettyyn asiaan, ruokaa tai pyykkejä laittaessa lapsi kirjaimellisesti roikkui puntissa ja kitisi. Ulkona puistossa kyllä viihdyttiin, ja erityisesti paikoissa jossa oli muita lapsia, mutta melko harvoin puistossakaan leikkikavereita oli . Sitten käytiin puistossa kolmesti päivässä ja päiväunet yritettiin saada sopimaan johonkin väliin kaupassakäynnin ja ruuanlaiton ohessa. Kaupassa tuli kiukkku kun ei saanut repiä tavaroita hyllystä.
Itselleni tuli todella riittämätön olo siitä, miten ihmeessä saan, ehdin, ja pystyn antamaan lapselle niin paljon aktivitetteja kun hän tarvitsee. Välillä kotihommia kitinän säestyksellä tehdessäni ajattelin että "kyllä lapsen tarvitsee oppia pieniä aikoja leikkimään itsekseenkin", mutta samalla huono omatunto kolkutteli että pitäisikös sitä nyt lähtee ulkoilemaan vielä neljänneksi tunniksi tänään... Kyllä päivät tosi työläitä on, ja illalla kun lapsi nukahtaa on itsekin niin väsynyt että heippa vaan, taisi täällä asua joku mieskin kai. Tykkään kyllä olla kotona ja pidän lapsen kanssa touhuamisesta, mutta välillä mietin että tekisinkö lapsellekin palveluksen jos hän pääsisi hoitoon jossa on leikkikavereita ja tekemistä päivän joka tunnille.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan samat kokemukset kuin edellisellä. Palasin töihin kun lapsi oli 1,5v ja se oli todella hyvä päätös! Lapsi nautti hoidossa olosta ja heti ekasta päivästä lähtien jäi hoitoon mielellään, päivät meni hyvin ja iltapäivällä oli iloinen taapero vastassa. Kotona ollessakin lapsi kaipasi jo enemmän aktiviteettia ja seuraa kuin äitiä, mut nää pienet on niin erilaisia persoonia kaikki.

Eerika
Bättre liv

Meillähän liikutaan jo kovasti, vaikka ensiaskeleita ei vielä (onneksi) olekaan otettu. Touhua siis on tässä syksyn aikana ollut aikalailla kun pieni on yksi ikiliikkuja! Onneksi leikkii ja touhuaa myös itsekseen. Tietty pitää katsoa perään ettei ole luvattomissa puuhissa ja vähänkin nälkäisenä, väsyneenä tai muuten huonotuulisena tai halipulaisena kitisee lähinnä puntissa. Sillä äiti onkin täällä ollut jo vähän väsynyt ;)

Tyyppi on ihan supertyytyväinen kun mennään avoimeen päiväkotiin tai leikkipuistoon ja nähdään muita vauvoja/lapsia ja pääsee leikkimään uusia leikkejä ja olemaan muiden lasten seurassa. Niinpä varmaan aika samoja touhuja on edessä kun pieni kasvaa! Avoin päiväkoti taitaa tulla vakipaikaksi talven tullessa..  ehkä se töihin paluu, isin hoitovastuun lisääntyminen ja ensi syksynä päiväkodin alkaminen 4-päiväisenä voisikin siis olla ihan hyvä juttu vaikka välillä mietinkin että toivottavasti en sitä sitten kadu!

Muitakin tapoja (Ei varmistettu)

Tämä on jännä aihe ja aika paljon kulttuurisidonnainen. Yllättävän läheltä löytyy maita kuten Norja, jossa lähes kaikki äidit palaavat töihin lapsen ollessa joko 9kk tai 12kk. Tämä siksi, että isien on tavallaan pakko jäädä kolmen kuukauden vapaalle, jos joku ylipäätään jää, sillä tuosta korkeamman tuen kaudesta on kiintiöity 3kk toiselle ja sitä ei voi siirtää äidille, jos jo käyttänyt omansa (tai ei ainakaan ennen suunnitteilla olevaa lainmuutoata voinut). Täällä on paljon sosiaalisesti hyväksytympää kärrätä vauva päiväkotiin alle vuoden ikäisenä. Jotkut jopa ajattelevat, että lapsi jää kehityksestä jälkeen, jos on kotona. En sano, että asia näin on mutta tietysti vallitsevat käytännöt ohjaavat osittain sitä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttynä tai lapsen kannalta parhaimpana pidetty vaihtoehto. Suomessa ei ole kovassa huudossa aloittaa päiväkotiuraa mahdollisimman aikaisin, vaikka se joissakin tapauksissa voisi olla jopa parempi perheen kannalta.

Kommentoi