Ihanuutta ja täydellisyyden tavoittelua

Ladataan...
Bättre liv

Puuroa ja lepoa, ihanan kaunis ruska, pieniä koiria, pehmeä sohva. Näitä minä rakastan juuri nyt. Jostain syystä tosin vedän taas puoleeni pöpöjä ja flunssainen olo nostaa päätään. Yritän sopia itseni kanssa diilin, jos pidän itsestäni hyvin huolta ja lepään, saisinko vain pienen niiskutuksen ja väsyn eikä tarvitsisi maata sängyn pohjalla viikkoa? Ihanaa tänään oli kun hain vihdoin tapetit postista, ihanaa saada jotain niin kaunista seinille! Eksyin samalla myös ihan vähän hulluille päiville, nimittäin akateemisen puolelle hamstraamaan ihania kirjoja. Parit pokkarit hintaan 3,90€, mukaan lähti myös anopille joululahjaksi historiallinen teos sekä siskolle joululahjaksi pokkari. Ja uusi Deco hintaan 3,50€. Sekä Tigeristä niitä lanttisipsejä joihin olen jäänyt ihan koukkuun. Ihanaa käydä ihan vaan ihmisten ilmoilla hengailemassa omaksi ilokseen. Ilman että täytyy ja pitää hoitaa asioita ihan hirveästi. Tosin päädyin hakemaan kaupasta pari kassillista ruokaa, mutta nyt voi leipoa pari piirakkaa ja tehdä paljon hyvää ruokaa! 

Olen miettinyt viimeaikoina sitä, miksei minulle kelpaa mikään. Ei mikään muu kuin paras. Tämä pätee niin itseeni kuin muihinkin, työhön kuin kotiin. Siihen laitanko ruoan jämät pestyyn voirasiaan vai täydelliseen purkkiin josta ei tule yli tippaakaan vaikka sitä roikottaisi ylösalaisin (Oi!). Siihen voinko syödä eripariastioista tai pitää biojätteitä pöydällä. Kelpaako minulle töissä toimeksiannot joita ei ole kukaan ajatellut tai semmonen perustoiminta surkean sisäisen tiedotuksen saralla. Ostaessani mitä vaan, tahdon hyvää laatua kohtuu hintaan. Käytettävyyttä, esteettisyyttä, luotettavuutta, kestävyyttä. Niin takista kuin pesukoneestakin. Mieluummin olen ilman kuin ostan jotain heikkolaatuista. En kuitenkaan halua maksaa ilmasta tai designerin nimestä, minulle kelpaavat edullisemmatkin tuotteet kunhan laatu on kohdallaan. Ei surkeille saumoille, toimimattomille hupuille, viimeistelemättömille kulmille, kahvoille joihin ei kädet mahdu. Mutta pitääkö tästä potea vielä huonoa omatuntoakin? 

Olin ystäväni luona eilen. Ollaan niin erilaisia siinä miten ollaan ja eletään. Täydellisestä boheemiudesta ja rentoudesta minun ehdottomaan vaativuuteeni. En vaan pysty tyytymään. Toisaalta katson tiskikasoja, sotkua ja tavaranpaljoutta hieman kulmieni välistä, en millään pystyisi viihtymään sellaisen keskellä. Toisaalta olen hieman kateellinen siitä tyytyväisyydestä itseensä ja elämään mitä hänellä tuntuu riittävän. Mikään ei tunnu liian vaikealta, asiat vaan ovat näin, asiat vaan tehdään näin. Toisaalta välillä tuntuu, että liian hankalia asioita väistellään, ei haluta mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Itse tunnun haastavan itseäni välillä liiankin hankaliin tilanteisiin. Pusken ja pusken, haastan ja haastan. Sanon itselleni, että hei, katotaan vaan niin kyllä sä pystyt tähänkin. Epävarmuudestani huolimatta pusken vaan eteenpäin ja heilun mukavuusalueeni rajalla kaatuen välillä sinne epämukavuuden puolelle päin pläsiä. Mutta etten minä vaan jäisi loukkoon tähän paremmuuteeni. Etten vaan luulisi, että saavutukseni olisivat vieneet minua jotenkin eteenpäin. Sillä monella tavalla olen jäänyt ystävästäni jälkeen. Minulla on ehkä hieno auto, koti ja tavarat. Ura ja avioliitto, tietoa ja taitoa, matkoja ja kokemuksia. Mutta hänellä on kaiken ylittävä tyytyväisyys itseensä ja elämään. Enkä minä tule sitä tällä tavoin saavuttamaan.

Mutta missä on keskitie omana itsenään olemisen ja elämän hyväksymisen suhteen? Kai saan saavuttaa, ympäröidä itseni esteettisillä toimivilla asioilla joista nautin, oppia lisää, haastaa itseni ja muut, pyrkiä parantamaan tekemistä ja asioita? Eikö siinäkin ole arvoa, että kehittää itseään ja ympäristöään? Aina en kuitenkaan ole varma kuka olen ja kuka haluan olla. Ja pystynkö joskus olemaan itselleni tarpeeksi. Ja sitten mietin, ajattelenko taas ihan liikaa omaksi parhaakseni, ja lähden viemään koiraa ulos rapsakkaan syysiltaan.

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Joillekin se voi olla mukavuusaluetta, että asiat ovat vaikeita. Ja silloin asioista tehdään hankalampia kuin ne muuten olisivat. Mitä jos sinä olet siellä mukavuusalueellasi, kun taistelet ja pusket? Olisiko asiat jotenkin vinksallaan, jos niistä tulisikin helpompia?

Itsensä kehittäminen on aika kielteinen viesti itselle: en kelpaa tällaisena. Jos hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on, mitä virkaa itsensä kehittämisellä sitten on? Eihän se tarkoittaisi kuitenkaan sitä, että asiat eivät muuttuisi paremmaksi eikä sitä, että lakkaisi oppimasta. Päinvastoin - sillä että lisää hyväksyvää asennetta elämäänsä, saa usein lisää voimavaroja.

Kommentoi

Ladataan...