Imetyksestä johtuva väsymys ja imetyksen lopettaminen

Bättre liv

Olen ollut jo syksystä asti väsynyt. Välillä on toki parempiakin päiviä, mutta jotenkin on tuntunut etten jaksa kuten ennen. Välillä tyttö on heräillyt, mutta vaikka olisin saanut nukkua useammankin täyden yön, en ole ollut sen levänneempi. Olen lisännyt liikuntaa, syönyt vitamiineja, syönyt mahdollisimman monipuolisesti, ulkoillut, ollut kirkasvalolampun äärellä, levännyt, nähnyt ystäviä, yrittänyt ottaa omaa aikaa, mutta mitä vielä. Liikunnasta palautuminen ottaa 3-4 päivää entisen enintään kahden sijaan. Kevät toi myös tullessaan useamman pöpön putkeen. Ja väsymys vaan jatkuu.

Ystävä ehdotti lääkäriä ja verikokeita. Jäin pohtimaan hemoglobiinia, kilpirauhasarvoja sun muita. Mutta sitten tänään toinen kysyi, että imetänkös vielä? Olin vähän että joo, mutta enää niin vähän ettei se haittaa elämää. Mutta eipä hän sitä ajatellutkaan, vaan tätä väsymystä. Hän oli itse ollut väsynyt ja sumussa kun tyttönsä oli reilun vuoden. Siinä vaiheessa neuvolassa oli sanottu, että kokeilepas lopettaa tuo imetys. Tässä välissä hän lisäsi olevansa erittäin imetysmyönteinen ja imettäneensä tätä nuorimmaistaankin 1v 4kk ikään. Mutta silloin tuli stoppi, imetyksen lopettamista oli kokeiltava jotta äiti jaksaisi paremmin. Ja jo parin viikon päästä tuntui kuin joku olisi sytyttänyt valot. Hormonit kai olivat vaikuttaneet niin paljon. 

Tätä olen epäillyt itsekin. Meillä siis imetetään vielä 3-4 kertaa päivässä. Tyttö herää viiden maissa, tulee viereen ja vetäisee maidot. Kuuden jälkeen hän herää ja hörppäsee ehkä vielä vähän. Päiväuniltaan heräillessä otetaan sylissä maidot. Joskus illalla tulee tarve, mutta yleensä otetaan enää yhdet maidot nukkumaan mennessä. Tyttö ei halua tissiä kun ollaan menossa, joten imettämistä ei tarvitse silloin ajatella. Näistä imetyksistä siis olisi vallan helppoa vähentää ja lopettaa. 

Jotenkin olen vaan ajatellut imetyksen olevan niin helppoa, että voin hyvin jatkaa sitä pienenä vitamiini- ja läheisyyslisänä vaikka ravintonsa tyttö kyllä saa kiinteästä ruoasta (mitä meneekin aikamoiset määrät). Lisäksi mietin, että rintamaito pitäisi sitten korvata jollain muulla maidolla. Olen vaan epäillyt maidon sopimista tytön vatsalle emmekä haluaisi muutenkaan juottaa hänelle lehmänmaitoa. Ruokajuomana on vesi ja tyttö syö jonkun verran hapanmaitotuotteita. Lisäksi käytössä on kauramaito ja kaurajogurtti (joihin on lisätty kalsiumia ja d-vitamiinia). Kauramaitoa olemme koettaneet hänelle tarjota, mutta sitä hän en juurikaan juo. Siihen meillä aiemmin jäikin vähän pysähdyksiin tämä imetyksen lopettamisen harkitseminen. 

Mutta nyt. Onkohan tämä se päivä kun päätin lopettaa imetyksen? Taitaapi olla. Jos on pienikin mahdollisuus, että väsymykseni voisi imetyksen lopettamisella helpottaa, haluan kokeilla! Tiedän, että sieltä ei ole sitten paluuta. Mutta olen tainnut olla valmis tähän jo tovin. Tytön imiessä rintaani ja hampaiden osuessa hieman inhottavasti ihoon mietin että onko ihan pakko. Välillä imetys on puolestaan aivan ihana läheisyyden hetki <3 Ja sitten taas mietin, että eihän tässä nyt ole mikään kiire, vähennetään ja lopetetaan tytön tahdissa. Se vaan on kovin hidas tie.

Olen herkkä hormoneille, hormoniehkäisy ei sovi minulle, raskausaika oli aikamoista hulabaloota ja aina ennen menkkoja muutun hirviöksi. En siis epäilisi yhtään etteivätkö nämä kaikki äitiyden ja imetyksen mukanaan tuomat hormonit vaikuttaisi minuun vahvasti. En ole pystynyt katsomaan tai lukemaan jännäreitä, kunnon rikossarjoja ja dekkareita sitten ensimmäisen raskauteni. Olen herkistynyt entisestäni näiden hormonien myötä ja odotan, että voisin jatkaa kunnon dekkareiden lukemista ilman ahdistusta ja kirjan sulkemista.

Haluan että kroppani ja hormonini palautuvat omiin uomiinsa ja ovat aivan täysin minun. Imetyksen lopettamisen jälkeen voin pienen odottamisen jälkeen mennä taas näöntarkastukseen (raskaus ja imetys vaikuttavat myös näköön) ja vihdoin hommata uudet aurikolasit oikeilla voimakkuuksilla ja piilarireseptin. Voin käydä ostamassa kasan uusia rintaliivejä juuri oikean kokoisina. Olenpa myös kuullut, että lantion luut voivat jatkaa vielä palautumistaan imetyksen päätyttyä. Eli ympyrä vihdoin sulkeutuisi. En olisi enää raskaana, juuri synnyttänyt tai imettämässä. Olisin vain minä itse, jonka elämässä tosin olisi aivan ihana tyttö, vieläkin <3

Nyt siis otetaan kokemuksia ja vinkkejä vastaan. Olen siis jo tehnyt päätökseni, nyt vaan suunnitellaan vähentämistä ja lopullista lopettamista askel kerrallaan. Miehellä on viikon päästä polvileikkaus, joten hän on kyllä kotona, muttei hetkeen pärjää ilman keppejä. Pitänee siis vähentää ja kun hän tuntuu pärjäävän polvensa kanssa voidaan ottaa se iso askel ja lopettaa myös nuo aamuiset imetykset niin että äiti nukkuu sohvalla hetken aikaa ja isi hakee tytön sängystään viereensä aamu-unille ilman tissin tissiä :)

Hieman sekava postaus, mutta niin on pääkin. Tässä olen vähän innoissani sillä todellakin toivon että joku laittaisi täällä päässä valot takaisin päälle :) Aloitetaan tästä ja jos ei auta, niin kävelen lääkärin vastaanotolle ja pyydän ottamaan minusta sen verran verikokeita että pahaa tekee tällaisen piikkikammoisen. Hjälp! Kylläpä tuntuu nyt isolta askeleelta tämä imetyksen lopettaminen. Vaan kyllä nyt on aika.

Onko teillä muilla pitkä imetys aiheuttanut väsymystä? Helpottiko imetyksen lopettaminen? Miten ja milloin teillä lopetettiin imetys? Ja miten se meni!

<3 Eerika & Epeliina (1v 3kk äiti ja tytär)

Share

Kommentit

riik
3h+kasvimaa

En tiedä, kävikö lopettaminen meillä jotenkin tavallista helpommin. V oli täyttänyt puoli vuotta, kun imemiseen keskittyminen alkoi olla tosi hankalaa. Se vaan venkoili ja pyöri ympäriinsä. Ajattelin, että tämä oli nyt sitten tässä ja siirryttiin korvikkeeseen (kun oli kuitenkin vielä noin nuori). Kerrasta poikki, eikä lapsikaan haikaillut tissin perään kertaakaan. Vähän vanhemman lapsen kanssa on tietty haasteellisempaa, kun ymmärryksen taso on jo vähän erilainen.

Tsemppiä, hyvin se varmasti menee teilläkin! On varmasti ihanaa saada oma keho takaisin noinkin pitkän laina-ajan jälkeen :)

Eerika
Bättre liv

Kuulostaa siltä, että aika helposti meni :) Joillain taitaakin käydä juuri noin, ettei lapsi enää ole niin kiinnostunut tissistä. Sama kävi tytön serkkupojan kanssa, siellä poika ei enää suostunut tissille ja siirryttiin kokonaan korvikkeeseen. Meillä sellaista hetkeä ei ole tullut ettei tissi olisi maistunut. Kun muut eivät enää pystyneet imettämään seurassa,tyttö vaan veti pikaisesti eväät ja jatkoi touhujaan. Vasta vuoden iän lähestyessä imetykset harvenivat hieman tähän vain muutamaan päivässä.

Meillä ollaan tällä hetkellä muutenkin äidissä roikkuvia ja joka asiasta itkuraivareita saamassa joten tosi kivaa yrittää saada tyttö irti tissistä, mutta ei nyt vaan auta. Tänään jätin jo päivällä tissin pois, tyttö siis sai maitoa vain aamulla ja nyt nukkumaan mennessään. Mennään nyt hetki näin aamu- ja iltatisseillä ja sitten olisi tarkoitus jättää iltatissi pois. Aikamoista suunnittelua ja sitoutumista tämä kyllä vaatii sillä tuo meidän tahtotyttö on koko ikänsä vaatinut tissiä :) Tarkoitus olisi, ettei mitään pulloa otettaisi tähän mukaan vaan ruoat tarjotaan normaalisti ja ruoan kanssa välillä vettä, välillä kauramaitoa. Tutti on toki käytössä lohdutuksena :)

Tattis ja juu, vaikka iltaimetyksen aikana tulikin aivan älyttömän haikea olo ja teki mieli peruuttaa koko juttu niin kyllä tämä äiti alkaa olemaan valmis saamaan oman kroppansa takaisin!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Täällä toinen hormoniherkkä, jota imetys väsyttää! Tuli oikein ahaa-elämys tätä sun juttua lukiessa. Itse asiassa nyt kun mietin esikoisen vauvavuotta niin mulla rupesi helpottamaan jo se, että imetyskerrat vähenivät vuoden kohdalla aamu- ja iltamaitoon ja sitten kun ne loppuivat kokonaan esikoisen ollessa 1 v 2 kk niin ehdin nauttia suht virkeästä olosta muutaman kuukauden, kunnes tulin uudelleen raskaaksi.

Mä just pohdin miettiessäni kulunutta vuotta ja mun sokerittomuusprojektia, että vaikka oonkin tavallaan paljon virkeämpi nyt kun en ole suklaakoomassa koko ajan niin tietynlainen väsymys on jatkuvasti päällä kuitenkin, vaikka meillä nukutaankin ihan kohtuullisesti. Mä imetän edelleen n. 8 - 10 x vrk, vaikka meidän 8 kk -kuopus opetteleekin pikkuhiljaa syömään isompia määriä kiinteitä. 

Mä oon myös herkistynyt ensimmäisen raskauden jälkeen ihan valtavasti!! Siitä ei ole kauan, kun päivittelin miehelleni, että miten mä en enää yhtään pysty katsomaan mitään väkivaltaista tai jännää ja miksi mun mieleen jää pyörimään täysin ulkopuolisillekin tapahtuvat kurjat jutut pitkiksi, pitkiksi ajoiksi niin etten välillä meinaa saada unta! En ollut osannut ajatella, että syy voisi löytyä hormoneissa, joiden vaikutukselle oon kyllä aina ollut tosi altis.

Eerika
Bättre liv

Hitsi, mahtavaa kuulla etten ole ainoa! Taino, ei sulle nyt niin mahtavaa tietty. Itse olin ensimmäiset puolisen vuotta virkeä, mutta sen jälkeen alkoi hiljalleen jaksamishormonit kaikota ja väsymys tulla esille. Tuntuu, että mitä vähemmän imetän, sitä enemmän väsyttää. Toivon tuota suht virkeää oloa! Itse en siis edes herkuttele tai mitään ja syön tosi tasaisesti 2-3 tunnin välein ja yritän juodakin riittävästi, mutta ei tässä oikein mikään auta. Toivottavasti imetyksen lopettaminen tekee temput!

Ja hitsi tää herkistyminen on kyllä ihan kamalaa, mua odottaa kasa useammalta joululta lahjaksi saamiani dekkareita hyllyssä. Olen paria yrittänyt aloittaa, mutten vaan pysty! Suurimmasta osasta telkkariohjelmia tulee paha mieli ja pitää vaihtaa kanavaa. Niin monesti tehdään toisille pahaa :( Olen kyllä niin pistänyt tämän hormonien piikkiin, sillä ennen raskauksia olin kyllä herkkä enkä voinut katsoa esim. kauhuleffoja tai pahimpia trillereitä, mutta rikossarjat ja dekkarit kyllä upposivat raaempinakin. 

Toivottavasti saat pidettyä itsesi suht virkeänä siellä kun imetys on vielä selvästi tarpeen. Aika menee kyllä ihan hirmu nopeasti näiden pienten kanssa. Toivon saavani itseni takaisin ennen töihin paluuta joten eiköhän se tästä hiljalleen. Iltaimetyksellä tuli aivan mahdottoman haikea olo ja teki mieli jo perua koko juttu, mutta josko tässä hiljalleen ajettaisiin maidontuotantoa alas ja totutettaisiin tyttöä vähemmälle tissille ja mielikin saa aikaa päästää irti. Sniff!

Torey
Näissä neliöissä

Itse en esikoista saanut imetettyä kuin ihan aluksi, sen jälkeen mentiin vastikkeella. Sillä mentiin sitten yksivuotiaaksi asti, mukista pillillä juoden. Pullo jäi täysin pois puolivuotiaana kun yösyötöt loppuivat. Lehmänmaidolla sitten onkin menty jo muistaakseni hiukan ennen 1-vuotissynttäreitäkin. :)

Eerika
Bättre liv

Meillä ei muuten olla vielä opeteltu pillillä juomista, pitääkin kokeilla kun meillä on pari pillillä juotavaa smoothieta tuolla kaapissa odottamassa :) Toivottavasti tuo kauramaito maistuu niin on sitten jotain mitä voi tarvittaessa hörppiä, sitäkin taitaa olla niissä pillitetroissa niin saa helposti reissuille mukaan. Meillä siis on käytetty nokkamukia kokoajan :)

Torey
Näissä neliöissä

Meillä skipattiin nokkamukit koska neiti ei niistä tykännyt juoda. Kokeiltiin erilaisia versioitakin. Lopulta ostettiin kasa pillejä ja niistä tuli ihan lemppareita. :D

Eerika
Bättre liv

Hih, meillä taas on vaan lähinnä pureskeltu pilliä kun olen antanut kokeilla ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Me lopetettiin, kun yksi vuotta tuli täyteen. Kaipasin niin sitä, että voin tehdä pieniä 1-2 yön irtiottoja perhearjesta ja olla muutenkin vähemmän sidottu lapseen. Lopetettiin siis niin, että ensin jäi välipalamaidot pois muutamaksi pväksi, sitten päivällismaito, sitten lounasmaito, sitten iltamaito ja lopulta aamumaito. Prosessiin kului noin kolme viikkoa. Lapsi protestoi aluksi repimällä paitaa, mutta huomion pystyi aika nopeasti kiinnittää muualle. Lopulta protestoi sillä, että tisseistä ei saanut puhua eikä niitä saanut tuoda paljaana näkyville. Kääntyi heti poispäin. Noin kuukauden kuluttua viimeisestä imetyksestä ei ollut enää havaittavissa mitään protestia. Kyllähän se kirpasi, kun toinen näytti niin rintaruokintaa kaipaavan, mutta syyllisyys meni ohi, kun arki ja läheisyys palautui uomiinsa.

Nyt kun ollaan miehen kanssa molemmat oltu vuorollaan lapsen kanssa kotona, eikä imetys kuulu enää kuvioihin, on ihanaa huomata, kuinka ollaan molemmat aivan yhtä tärkeitä lapselle. Lapsi ei preferoi kumpaakaan aikuista, vaan turvautuu ja tukeutuu aina siihen kumpi on lähempänä. Se on mulle tosi tärkeetä. Toki siihen on vaikuttanut myös miehen toiminta, joka asettaa aina lapsen omien menojen, toimien ja harrastusten edelle.

Eerika
Bättre liv

Itsekin ajattelin vähentää aluksi päivät, sitten illat ja lopuksi aamut. Tänään oltiin jo ilman päivätissiä eli päiväunilta mentiin suoraan ruokapöytään ja myöhemmin annoin tutin tissin sijaan ja olin illalla pari tuntia lenkkeilemässä koirien kanssa "poissa silmistä, poissa mielestä". Toivottavasti homma etenee iisisti. Olisi kyllä kiva jos tyttö olisi enemmän myös isissä kiinni eikä vain äidissä, tällä hetkellä on vielä joku mahdoton äitivaihe päällä ja pitää roikkua huutavana lahkeessa vähän väliä.. josko se isi kelpaisi paremmin kun tissi on poissa :)

paulahelena
ALUAP

Kauramaito on meilläkin kotona käytössä kun pojalla epäiltiin maitoallergiaa, alussa tyyppi joi ihan tosi pieniä siemauksia aina sillon tällön mutta nykyään jo isoja mukillisia. Kyllä lapsi siihen tottuu! Ja ehkä myös äidinmaidon saannin loppuessa vaistomaisesti lähtee hakemaan kalsiumia enempi muualta.

En ite ollut noteerannut erityistä väsymystä mutta kyllä mä jollain tasolla sain itteni takasin kun lopetin imetyksen pojan ollessa reilu vuoden vanha. Meillä oli vielä tosi paljon yötisseilyä, jonka pistin lopulta melkein kerrasta poikki. Sen jälkeen koitti ihana vapaus, kun toisen saattoi laittaa yökylään. :)

Eerika
Bättre liv

Okei, jatketaan siis kauramaidon tarjoamista sillointällöin niin ehkä se alkaa maistumaan :) Meillä siis tyttö kyllä pärjäisi yön yli ilman äitiä nytkin, mutta kyllä elo varmasti helpottaa kun imetys lopulta loppuu. Meillä ei tosin yökyläpaikkoja ole eli sellaista helpotusta ei ole luvassa, mutta toisaalta ehkä tyttö lopettaa nuo aikaiset heräämiset kun tissiä ei enää ole tarjolla ja äitikin saa nukkua paremmin..

MillaCC (Ei varmistettu)

Meillä imetys lopetettiin vuoden iässä. Itseasiassa tasan vuoden iässä :)
Sattui just sopivasti, että mies oli viikon lomalla tuolloin. Mäkin mietin aluksi, että KÄÄK miten tää lopetetaan, itselläni siis duunin puolesta imetysohjaajan koulutus, mutta en mä hei lopettamisesta mitään tiedän (enkä aloituksesta, kun omalle kohdalle sattui :D heh). Mutta tosiaan olin jo vähentänyt kerrat pelkkiin ilta- ja aamuimetyksiin. Sitten loppui iltaimetys ja mies nukutti illat, koska muuten tyttö repi paidan mun päältä :D, noin 4-5 illan jälkeen sovittiin, että mies nukkuu seuraavat yöt tytön kanssa samassa huoneessa ja minä sohvalla. Huudettiin kaksi yötä (meillä siis siihen aikaan sama klo 05-07 välillä imetys) ja sitten tadam! Ei imetystä sen jälkeen. Ja ei tyttö enää mitenkään sitä kaivannut, päinvastoin. Ja yöt ollaan sen jälkeen nukuttu heräämättä 20-09... Tosin tarha kun 1v2kk alkoi niin sen jälkeen 20-07.15 about...
Siinä vaiheessa kun iltaimetykset jäi pois, niin siirryttiin jo ihan normimaitoon ruokailujen yhteydessä, jota tyttö veti ihan minimaalisia määriä... Mutta pissaa tuli ja mahavaivoja yms ei tullut mitään. Meni ehkä 1-2kk ja sen jälkeen maito alkoi maistua huomattavasti paremmin, ja nyt sitä menee jo 1-2dl/ruokailukerta... Tai en mä mitään tarkkoja lukuja tiedä, mutta hyvin kuitenkin. Eli otti pienen aikansa ennenkuin alkoi kunnolla maistumaan :)
Tsemppiä, varmasti sujuu hyvin :))

MillaCC (Ei varmistettu)

Lisäyksenä vielä, että meni siis mun mielestä helposti koko homma. Vaikka imetys oli ihanaa ja helppoa, niin loppuaikoina meidän tyttö ei ainakaan ei suostunut kuin aamuisin ja iltaisin syödä rauhassa, muuten oli pelkkää venkoilua, joten senkin puolesta oltiin molemmat "valmiita" lopettamaan. Ja kertaakaan niiden viimeisten öiden jälkeen ei tyttö tisseihin enää vilkuillut :)
Ja hei, on se vaan huippua et kroppa on nyt taas mulla itsellään. Vaikka muutama lisäkilo heti tuli takaisin imetyksen lopettamisen jälkeen ;) mutta muuten ei tunnu enää oli kuivan kesän oravalta...

Eerika
Bättre liv

Oi mikä stoori, toivottaasti menee yhtä hyvin meilläkin! Tosin kahden yökoulun kokemuksella se muutos voi todellakin olla noin nopeaa. Ajatuksena olisi tehdä saman tyyppinen lopetus. Tänään aloitin jo jättämällä päivätissin pois, tällä mennään tovi ja sitten jätetään iltatissi pois. Lopulta mies saa hoitaa nuo yöt niin että aamutissikin jää pois. Pitää tosiaan vähän sumplia, että mies on polvileikkauksen jälkeen kunnossa hoitamaan homman (ja roudaamaan tyttöä huoneestaan viereensä tms.) ja toisaalta yritetään myös hoitaa homma pois alta ennen meidän reissua (kuukauden päästä lähdetään Kroatiaan). Ehkä tässä 2-3 viikon aikajänteellä saataisiin homma pois päiväjärjestyksessä siis? Paree pitää tissit piilossa sit reissussa eikä sit mitään bikineitä! Haha :D

Meillä mentiin esikoisen kanssa lapsentahtisesti loppuun asti. Aamuyösyönti loppui 1v9kk ja maito loppui osaksi uuden raskauden myötä viikko ennen 2v päivää. Silloin vähän tyttöä harmitti iltamaidon puute. Tytöllä on maitoallergia mutta alpro soija original juoman hän hyväksyi äidinmaidon jälkeen. Makeanhimo väheni huomattavasti imetyksen jälkeen muuta en huomannut. 

Eerika
Bättre liv

Oi, olisin jotenkin toivonut että olisin jaksanut odottaa kunnes tyttö lopettaisi ihan itse, mutta nyt on vaan ajateltava omaa jaksamista. Toisaalta tyttö pärjäisi aivan hyvin ilman tissiäkin, vaikka itkua varmastikin on tiedossa tässä lopettamisvaiheessa. Iso tyttö hän kuitenkin jo on ja syö tosi hyvin. Toivottavasti meilläkin maistuu kaurajuoma tms. edes jossain määrin, vaikka saahan sitä ruoastakin aika hyvin kalsiumia. Raportoin sitten millaiset vaikutukset täällä tulee lopettamisesta :)

-mimmu- (Ei varmistettu)

Onneksi olkoon tästä päätöksestä! On hienoa ja tervettä haluta olla omaitsensä ja vain itselleen!
imetin 10kk ja lopetus kävi luonnostaan, tyttö puri ja "leikki" ollessaan rinnalla joten ajattelin, että Se siitä sitten ja jopas kuule helppas! :) edelleen annetaan tytölle nukin juomapullosts iltamaito (lehmänmaito) ja hän nukahtaa tyytyväisenä siihen, Se juomapullo on ihan lemppari! (pehmeä juomanokka). Esikoista imetin 11kk.
koin että imetys vei minusta kirjaimellisesti mehut! Tuntui etten osannut itse syödä niin että olisin saanut tarpeeksi ravintoaineita vaikka vitamiinit oli lisänä. Olin oikeasti tosi väsynyt, ahdistunut, uupunut jne. Olo helpottui pikkuhiljaa imetyksen lopettamisen myötä.
tuo väsymys...sen kanssa oppii elämään, minun mielestä Se vain kuuluu pikkulapsi aikaan...valitettavasti. Tsemppiä!!!

minun vinkkini on läheisyys, hyvä juomapullo (meillä tosiaan nuk ja aivan paras!) ja tiukka kaula-aukko äitin paitaan;):D Voihan Se olla että tyttö hoksaa että on kiva juoda pullosta ja itse!

Eerika
Bättre liv

Kiitos! :) Ja kuulostaa kovin tutulta tuo "Tuntui etten osannut itse syödä niin että olisin saanut tarpeeksi ravintoaineita vaikka vitamiinit oli lisänä. Olin oikeasti tosi väsynyt, ahdistunut, uupunut jne." Toivottavasti imetyksen lopettaminen auttaa, vaikka meneehän tässäkin nyt hetki. Pari-kolme viikkoa varmaan lopettamisessa ja senkin jäkeen saa odotella muutaman viikon mahdollisia muutoksia olossa. Kiitos vinkeistä :)

Vau mikä vauva!

Mä en muista havainneeni väsymystä tai muutosta, joten siihen en osaa sanoo. Mut imetyksen lopettaminen voi käydä helpostikin, toivottavasti teilläkin! Mä imetin 1v 2kk, lopussa aika harvakseltaan mut kuitenkin, ja sit kun se lopetettiin niin se vaan... loppu. En saa puhelimella linkattua, mut (oletettavasti) loka-marraskuulta 2013 löytyy mun oma kirjotus aiheesta :)

Eerika
Bättre liv

Kiitos, pitääkin käydä lueskelemassa! Luulenpa, että meillä homma ei ihan itsestään lopu, mutta eiköhän tässä määrätietoisesti edeten päästä hyvään lopputulokseen. Ja pian sitä ihmettelee kun lapsi ei enää edes muista joskus syöneensä tissiä :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Lopetin just hetki sitten imettämisen, kun tyttö oli 1v2kk. Siinä meni vajaa pari kuukautta, kun kerrat väheni kuudesta nollaan. Meillä tehosi: mies vei tytön aamupuurolle niin ettei tyyppi nähnyt mua ennen ku oli syönyt puuronsa, ja kun herätään päikkäreiltä, A) ei olla himassa niin että voi heräillä rauhasta vaunuissa eikä tarvitse heti tulla syliin rinnan lähelle, tai B) ruoka heti valmiina, jos ollaan kotona. + ei avonaista paitaa :) Smoothietruutat on hyviä, kun niitä voi imeä, jos sellaiselle on tarvetta! Viimeiseksi jäänyt aamuimetys jäi pois, kun oltiin matkalla, ja rutiinit oli eri. Tsemppiä!

Eerika
Bättre liv

Onneksi meillä on saatu vähennettyä parhaimmillaan kolmeen päivässä, nyt pidin eilisen jo kahdella ja tänään olisi myös tarkoitus mennä kahdella imetyksellä (aamu + ilta). Tuon aamuimetyksen kanssa voi olla tiukinta, tyttö kun herää viiden maissa sitä vaatimaan.. Sitten herätessä pystyn kyllä eväämään tissin ja antamaan muuta aamupalaa. Joudutaan hetki odottamaan että mies on polvileikkauksen jälkeen kykenevä hoitamaan aamuyön tissittömän unikoulun. On kyllä niin hyvä mieli siitä, että päätös on tehty ja lähdetty jo viemään suunnitelmia käytäntöön, vaikka toisaalta varsinkin iltaimetyksen loppuminen tuntuu tosi haikealle. Hyvä kuulla muiden onnistumiskokemuksia, valaa uskoa siihen että tämä homma saadaan vietyä loppuun täälläkin! Kiitos :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä se onnistuu :) Mäkin ihmettelin pitkään, tuleeko hommasta mitään, mutta hyvin se siis lopulta meni!

LiinukkaM. (Ei varmistettu)

Onnea hienosta imetystaipaleesta :) meillä kävi niin että olin vuoden iässä lopettelemassa imetystä kun olin jotenkin väsymykseen niin mitta täysi ja kuukautisetkaan eivät olleet alkaneet(toiveissa uusi raskaus). Noin kahden vk tauon jälkeen ryhdyin kuitenkin uudelleen antamaan rintaa ja imetys jatkui 1,5 v asti, jolloin olinkin jo raskaana. En kai ollut valmis lopettamaan silloin 1v iässä kun siitä jäi jotenkin paha mieli ja lapsi tuntui vielä niin pikkuiselta... Rauhallisempi lopetus sopi meille kun lapsi alkoikin itse jättämään joitain päiviä välistä ja pikkuhiljaa imetys tyssäsi. En siis tarjonnut enkä kieltänyt maitoa.

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Meilläkin on jo pidempään menty niin, että imetetään vain kun tyttö sitä itse pyytää (poikkeuksena ehkä nukkumaan meneminen joka aloitetaan tissiltä). Imetystä ei siis ole yhdistetty ruokailuihin tms. Välillä meillä on jo nyt jäänyt päivällä imetykset kokonaan välistä, mutta nyt pidän itse huolen että mennään ilman. Hiljalleen siis vähennetään yksi imetyskerta kerrallaan kunnes homma tyssää täysin. En olisi tainnut olla myöskään valmis lopettamaan vielä 1v iässä, mutta nyt tämä alkaa tuntumaan oikealta hetkeltä. Varsinkin kun epäilen hormonien heittävän minua kokoajan kanveesiin :) Itselläni muuten kuukautiset alkoivat kun tyttö oli noin 7kk ja imetys vähän vähentynyt, vaikka silloin vielä syötiin tissiä tosi monta kertaa päivässä. Kyllä nämä kropat vaan toimivat niin eri tavoin! 

Kommentoi