Imetysvaatteita, tsek!

Bättre liv

No nyt on imetysvaatteita! Jo aiemmassa postauksessa tuli mainittua hillitön shopping spriiiii viikonlopulta. Käytiin siis kahdessa ihanassa äitiysliikkeessä, Lapsenpäästäjän Puodissa ja Bebesissä ostoksilla. Ihan ilman mitään taka-ajatuksia täytyy kehua kumpaakin hyvästä palvelusta ja laadukkaasta valikoimasta. Kokeiltavaa siis todellakin riitti myös siirryttäessä raskausmahavaiheesta tähän tissittelyvaiheeseen. Molemmilla on myös valikoimissaan jonkin verran vauvanvaatteita ja -tarvikkeita sekä kaikkea tarpeellista äidillekin vaatteiden lisäksi. Ainakin tämä äiti on aina pyörällä päästään tällaisiin liikkeisiin päästessään, valikoimaa on niin paljon pieneen liikkeeseen, että aina jää jotain huomaamatta!

Kuvissa seikkaillaan Lapsenpäästäjänpuodissa, mikä uutena tuttavuutena ihastutti samantein ihanalla oleskelutilallaan. Oli kahvia, teetä ja keksejä, pehmeitä penkkejä ja lehtiä. Kun pienelle tuli nälkä, istuuduin nojatuoliin imettämään ja minulle tultiin heti tuomaan sermiä näkösuojaksi ja mehua juotavaksi. Nakersin keksejä ja join teetä sekä katselin pientä hetken silmiin. Hetken päästä olikin jo aika palata pukukopin syövereihin.

Vaikka vähän epäilin etukäteen tuollaista ensimmäisessä kuvassa näkyvää mallia, missä imetysluukku on vaakatasossa, päädyinkin sitten ostamaan vain sen mallisia paitoja. Lapsenpäästäjänpuodista löysin kauniisti laskeutuvan neuleen luukulla plus siinä oli vielä erillinen kietaistava läppä minkä saa imetyssuojaksi. Lisäksi löysin aivan ihanan neulemekon talveen. Molemmissa on mukana myös villaa eli lämpiminä pysytään! Bebesistä puolestaan löysin kaksi Boobin paitaa (ensimmäisen kuvan paita on Boobin mallistosta). Lyhythihainen v-kauluksinen toimii loistavasti arjessa ja minkä tahansa neuleen tai pusakan kanssa, pitkähihainen laskeutuu kauniisti ja toimii sellaisenaan. Nämä ovat myös kevyempiä, eli käyvät myös keväällä ja kesällä neuleiden jäädessä liian lämpiminä kaappiin. Meninpä hankkimaan vielä toiset imetysliivitkin, mikä olikin hieman haastavampi tehtävä tällä mitoituksella. Onneksi yhdet Bravadon liivit löytyivät ja nyt on päiväkäytössä nämä hieman tukevammat Bravado Essential Embracet ja toiset jäivät yö- ja kotikäyttöön.

Että kyllä nyt kelpaa lähteä kylille vauvan kanssa kun asusteet on kunnossa eikä tarvitse paljastaa koko rintaa imettäessään, livauttaa vaan tisun pienen suuhun paidan välistä, eikä tämän jälkeen ole mitään näkyvissä :) Bebesistä löytyi muuten villanhoitoainettakin eli pääsin lanoliinittamaan pienen villikset ja tänään onkin kokeiltu näitä kestovaippojen kanssa (ImseVimsen sisävaipat käytössä). Tähän mennessä on toiminut loistavasti! Testing testing..

Ihania aurinkoisia pakkaspäiviä,

Eerika & Epeliina

Kuvat: Ensimmäinen Boob, loput TheMies.

Share

Kommentoi