Jaksaajaksaa ja pärjää?

Bättre liv

Tsemppiä, pärjäile, jaksaajaksaa! Pitää olla reipas, painaa vaan menemään, olla niin sumussa ettei tajua tästä hetkestä mitään. Niinhän se menee tässä kauniissa maailmassa. Muiden tuoreiden äitien postauksia, kommentteja ja instagrammailuja seuratessani huomaan, että meillä on oikeasti asiat kovinkin iisisti. Vaikka välillä onkin tiukempia paikkoja ja pitää pyytää naapurin mammaa vauvansa kanssa katsomaan pikkutyyppiä hetkeksi jotta koirat pääsisivät iltapisulle. Sitä naapurin mammaa joka harmiksemme muuttaa muutaman viikon päästä. Vaan silti, on mies joka tekee osansa ja elämäänsä kovin tyytyväinen vauva joka nukkuu pitkiä pätkiä. Vauva jonka kanssa voi katsoa vaikka leffaa illalla höpötellen, pussaillen ja torkahdellen. 

Mutta se pärjääminen, se jaksaminen. Jos yhtään tuntuu siltä, että hittolainen tää hetki tuntuu raskaalta niin ainahan toinen voi sanoa, että odotapas vaan kun se alkaa "lisää joku vaihe tähän". Tai että kuule meillä herättiin/huudettiin/syötiin/.. tuossa vaiheessa "lisää määrä tähän" kertaa päivässä/yössä. Tai arvaa vaan, tuossa vaiheessa minä "lisää supersankaritarina tähän" samalla kuin "lisää lisää supersankaritarinoita tähän" eikä siinä paljoa apua pyydetty! Meillä on ihan julmettu pärjäämisen kulttuuri, oli kyse mistä tahansa. Päässäni kaikuu lapsuudesta saakka kuinka pitää olla reipas. Se aerobic-ohjaajien "jaksaa jaksaa!" ei ole mikään vitsi, sitä huutaa puoli maailmaa! Viis siitä ollaanko tässä hetkessä, tiedetäänkö mitä ollaan tekemässä tai välitetäänkö edes. 

Mutta minä, minä haluan elää hetkessä. Minä haluan muistaa jotain ensimmäisestä vuodesta pienen rakkaamme kanssa. Minä haluan elää sitä elämää minkä minä valitsen. Ja minä haluan olla muutakin kuin sumussa tai pöhnässä, haluan olla läsnä ja elää meidän näköistämme elämää. Sellaista mikä tuntuu meistä hyvältä. Sellaista missä voidaan skipata jumppa ja nukkua sylikkäin vähän pidempään ja herätessä höpötellä vähän ja antaa pusu maidon tuoksuiselle poskelle. Sellaista missä ei tarvitse saada hermoromahdusta siitä, että pienen iltapäiväunet jäivätkin lyhyiksi sillä ei pientä aina voi ennustaa. Sellaista missä päivänsä voi mennä pientä tutkaillen ja pienen kanssa touhuten. Sellaista missä ei tarvitse pärjätä ja jaksaa koska oikeasti uskalletaan elää tätä elämää. Olla läsnä. Hyvissä ja huonoissa hetkissä, siis niissä hetkissä, ei menneessä tai tulevassa tai huolessa tai kiukussa. Huonosti nukutun yön jälkeen loikoillaan pidempään sängyllä, kiukkufiilikseen käydään vaunukävelyllä ja juodaan pannutolkulla kamomillateetä. 

Ei sillä etteikö jokaisella olisi sitä pärjättävää ja jaksettavaa. Joskus on vaan mentävä ja tehtävä. Joskus huolet täyttää mielen. Mutta voitaisiinko me antaa itsellemme edes hieman anteeksi. Tehdä vähän vähemmän. Jaksaa vähän vähemmän. Pyytää apua hieman enemmän. Nauttia elämästä hieman enemmän ja olla läsnä ihan jokaisessa hetkessä. Sillä ehkä silloin se päivä mikä piti vaan jaksaa onkin se päivä mistä muistamme auringonpaisteessa kuultavan hangen ja sen maidontuoksuisen pehmeän vauvanposken ja ne säihkyvät pienet silmät jotka sinua innolla katsoivat.

Rakkautta ja jaksamista olla edes hetken läsnä,

<3 Eerika & Epeliina

Share

Kommentit

Tahiti

Niin totta. Tässä kiireisessä maailmassa unohtuu harvoin elää hetkessä, usein mieli valtaa jo seuraavassa tapahumassa tai hetkessä. Ihania päiviä sinne ja maailman tutkimista pienen kanssa <3

Lilleri78
Tuttitango

Niinpä, se "jaksaajaksaa" on kyllä niiiiiin syvältä että... Miksi ihmeessä pitäisi aina jaksaa kaikkea, mikä se tavoite on? Miettiikö "jaksaajaksaa"-ihminen omia tavoitteitaan ollenkaan, sitä mitä itse oikeasti haluaa ja arvostaa? 

Onneksi nämä pienet ihmiset ovat ihan loistavia opettamaan, miten eletään hetkessä! Mikäs tässä huippuseurassa ollessa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvin kirjoitettu, kiitos! Noiden samojen asioiden kanssa tasapainoillaaan täällä.
Tästä kirjoituksesta muuten tuli sellainen fiilis, että olet löytänyt tasapainon elämänmuutoksen ja siihen kuuluvien myllerrysten jälkeen. :)

Maarit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanasti ja osuvasti kirjoitettu!

Millla_ (Ei varmistettu)

Nyt mä täällä blogissakin kommentoin :)
Mutta niin totta tuo kirjoitus ja mä oon aivan samoilla linjoilla.. Mä en ole edes Espoosta keskustaan asti päässyt tänä vuonna, kun tuntuu että on vaan kivempi sylitellä, nauttia hitaista aamuista (mulle käsite aamu kattaa jo iltapäivänkin) ja yleensäkin iloita pienistä hetkistä.. Kun mihinkään ei ole kiire (paitsi aamulla huomenna neuvolaan, kääk) ja ei tarvitse suuria suunnitella :) parasta on vaan olla!

vauvalainen (Ei varmistettu)

Tosi hyvä kirjoitus!! Kiitos tästä muistutuksesta :) itsekin 2kk ikäisen pienen kanssa täällä!

Kommentoi