Kahtiajakoista elämää

Bättre liv

Huh! Jos lähtisin kertomaan mitä päässäni liikkuu, tulisi siitä ehkä sekavin ja pisin postaus ikinä. Mutta kokeillaan.

Elämä on todella kaksiajakoista tällä hetkellä. Välillä rakennan innoissani uutta elämää aurinkoisessa keväässä, näen ihmisiä ja hymyilen, välillä itken voimattomana, muistelen mennyttä, ikävöin rakkautta, tunnen toivottomuutta ja yksinäisyyttä. Viime viikolla olen touhunnut paljon ja palannut hyväntuulisena kotiin hajotakseni vaan atomeiksi ja itkemään. Joinain päivinä elän täyttä lapsiperhe-elämää nakkikeittoineen, kylpyhetkineen ja kurahousuineen. Toisina näen ystäviä ja lenkkeilen koirien kanssa.

Pääsiäisviikonloppuna pääsin ystävän kanssa nauttimaan sushi burritoista Ravintola Somaan, annokset olivat isoja (oltaisiin voitu ottaa puoliksi yksi), tilat pienet, maku hyvä. Eli vahva suositus! Paransimme maailmaa ja pohdimme, miten äideillä on aivan eri vaatimustaso kuin isillä. Vai onko isiltä tullut joku kysymään "Mihin sä nyt sen vauvan jätit? Ai äitilleen hoitoon? Ihan kahdestaanko? Pärjääköhän ne nyt siellä?" tai "Vauva-aika menee niin nopeasti, ehtii sitä myöhemminkin menemään kahville/kaljalle(!)/jokumuumikä ilman vauvaa". Puhumattakaan siitä, että sitä äitiäkin kiinnostaisi oma työnsä, opintonsa, ystävänsä tai harrastuksensa. Isiähän tietenkin kiinnostaa, jos isi jää harrastuksista tai jätkien illasta pois niin se kotityranni äiti varmaan ei ole antanut sille lupaa lähteä mihinkään. Vanhemmaksi tuleminen pistää myös käsittelemään omaa lapsuuttaan ja suhdetta vanhempiinsa. Aikamoinen henkisen kasvun ydinräjähdys tämä vanhemmaksi tuleminen oikestaan.

Kävimmepä myös ystävän ja meidän parivuotiaiden tyttöjemme kanssa brunssilla ja Lelumuseossa. Ystävät! Nuo pienet ja me isommat <3 Taikurin talo oli hitti, junat myös jotka lähtivät liikkeelle nappia painamalla ja sirkusvälineet joita sai kokeilla. Vitriineissä oli myös paljon hienoja leluja eri vuosikymmeniltä ja tytön lemppareita nalleja.

Tuli oltua myös kotona, käytyä aamusaunassa ja kylvyssä ja nautittua auringosta ja keväästä ulkoillen. Paras tuliainen Thaimaasta olivat nuo muutamat pikkukolikot mitkä jätin käyttämättä joku pieni kolikkotyttö mielessäni.

Kotona illat rauhoittuivat hetkeksi kun tyttö meni vuorostaan isälleen. Vaikka koirien kanssa on ihanaa käydä lenkillä ja köllötellä sohvalla, heitellä frisbeetä ja palloa, sitä huomaa jäävänsä yhtäkkiä yksin ajatustensa kanssa. Ja sehän on tässä tilanteessa hieman hazardia, sillä kaikki mielen möröt hyökkäävät samantien kimppuun. Miksi sitä, miksi tätä, mitä ihmettä silloin, tällöin ja nyt? 13,5 vuoteen mahtuu aika monta tilannetta ja hetkeä. Aika monta asuntoa, opintoja, työpaikkoja, ystäviä, matkoja, kaupunkeja, remonttia, monenlaista arkea, kriisejä ja hyviä hetkiä. Niihin sitä mielessään hyppää ja ihmettelee mitä silloin oli aivan uusin silmin.

Töiden jälkeen ehdin käydä ystävän kanssa tapaksilla ja viinilasillisilla, vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin bisset ja burgerit. Mutta emme valita, ai että ja namnam! Löysimme myös toisaalle jälkiruokateelle ja paransimme maailmaa. Jännitimme myös tuloksia ystävän työhaastattelusta ja seuraavana aamuna sain kuulla että hän oli saanut uuden työpaikan. Asiat menevät niinkuin niiden on tarkoitettu, hän sanoi viitaten useaan peräkkäiseen työpaikan menetykseensä. Uusi työpaikka tuntui enemmän omalta kuin nämä menetetyt. Toivon hänelle parasta ja yritän uskoa kohdallani samaan <3

Tälle viikolle oli kasaantunut melkein joka päivälle jotain kivaa, joten kävin seuraavana päivänäkin töiden jälkeen kahvilla (teellä) ja salaatilla kaverin kanssa. Hän oli myös tehnyt suuria muutoksia, hypännyt yli kymmenen vuoden vakityöstä ja perustanut oman yrityksen. Muutosten tuulet tuntuvat todellakin puhaltavan! Lopulta päätin päiväni Sokoksen 3+1:llä ja hyppäsin bussiin ja kotiin lenkittämään koirat (ja itkemään, se tuntuu olevan jokaisen iloisen päivän vakilopetus).

Tällä viikolla olen myös ottanut askeleen kohti sinkkuelämää ja liittynyt Tinderiin. Alkuun olin siellä hetken ja nappasin profiilini peloissani äkkiä näkyvistä. Että voi luoja mitä mä täällä teen! Suurimman osan kohdalla pyyhkäisen vasemmalle (Tinder-kielellä ei kiinnosta), mutta muutamien kohdalla olen pyyhkäissyt oikealle ja saanut matcheja. Lopulta olen jutellut neljän mukavan oloisen miehen kanssa ja avot, käynyt perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Tinder-treffeillä! Kävimme töiden jälkeen Kiasmassa ja syömässä, juttua riitti ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita myös. Hyvin menneet treffit siis, vaikka  jännittikin niin pirkuleesti että teki mieli viime hetkellä jänistää! Jotenkin huojentavaa, sillä peli on nyt avattu. Olen sinkku, olen Tinderissä ja käynyt treffeillä, ei se nyt niin kamalaa ollutkaan. Tulevat viikot taidan kuitenkin keskittyä oman elämäni rakentamiseen. Miehet ovat viimeisimpien kokemuksieni mukaan trouble, trouble, trouble!

Tulin hyvillä mielin treffeiltä kotiin ja lähdin vanhuskoiran kanssa metsään. Siellä minä kallioilla itkin kipeää sydäntäni, sillä olisin halunnut käydä niillä treffeillä aivan toisen miehen kanssa. Sen keneen rakastuin ja kenen kanssa seurustelin pari kuukautta eron jälkeen. Mieli kävi kierroksilla, sydämeen sattui. Tyttö tuli illan päätteeksi luokseni ja meni aika pian unille. Istuin ja kirjoittelin ajatuksiani ylös. Itkin ja join teetä. Laitoin viestin ex-seurustelumiehelle että haluaisin puhua ja mennessäni unille hän viestitti voivansa nyt jutella. Lopulta keskustelimme melkein tunnin. Joihinkin asioihin tuli ehkä selvyyttä, joihinkin ei. En edes tiedä olisinko pystynyt luottamaan sydämeni vielä hänen käsiinsä, mutta halusin tietää voisimmeko kokeilla vielä rauhassa mennä treffeille ja katsoa mihin tästä olisi. Vai päästänkö irti siitä pienestäkin toivonrippeestä, mikä sydämeeni oli jäänyt. Mutta ei. Taidan olla hänelle vain elävä muistutus siitä, kuinka hän jätti pitkäaikaisen kumppaninsa rakastuttuaan toiseen. Se sai hänet kyseenalaistamaan sen millainen ihminen hän todella on. Kahdesta pariskunnasta tuli lopulta neljä yksinästä sinkkua. Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa. Tällä puhelulla se näköjään oli lähes olemattomat levottomat ja katkonaiset yöunet ja äärettömän väsynyt lauantai. 

Tajuan muutenkin miten järjettömän iso juttu tämä perheellisenä sinkkuna oleminen on. Siis aivan älytön. Ensinnäkin oma elämä on aivan omituista ja kahtiajakoista. Toisekseen perheettömälle kolmekymppiselle miehelle voisi olla aika vaikeaa sopeutua tällaiseen perheellisen elämään, hypätä vaikkapa kantakaupungin sykkeestä ja urakeskeisestä elämästä lähiöön ulkoilemaan koirien ja lapsen kanssa ja tekemään ruokaa. Vain toinen perheellinen voi todella tajuta millaista tämä pikkulapsiperheen arki ja vanhemmuus oikein on. Mitä sitä on käynyt läpi saadakseen lapsen ja lapsen saatuaan. Ja toinen perheellinen sinkku sitten, no ohhoh. Minun lapsi, sinun lapsi/et, ne lasten toiset vanhemmat ja ties kuinka monet mummit ja kummit. Siis huhhuhhuh. Että jätetäänkös niihin ensimmäisiin treffeihin, vai kuinka? Eli vaikeuksia tulossa jossain vaiheessa, sillä koko elämääni en sinkkuna ajatellut olla. Onnellisia uusia liittoja on varmasti vaikka kuinka, mutta helppoa se ei varmastikaan ole.

Uusi koti odottaa meitä kuitenkin pikkumurun kanssa, kolmen viikon päästä olisi muutto mitä pitäisi hiljalleen alkaa valmistelemaan. Hakea laatikot lainaksi ystävältä, varata paku, pyytää muuttoapua ja alkaa hiljalleen pakkailemaan (ja heivaamaan turhaa kamaa samalla pois). Uusi koti ja asuinalue ovat ihania ja välillä en malttaisi odottaa kevättä ja kaikkea uutta. Ja sitten väsymykseni keskellä vaivun epätoivoon jälleen yhden muuttoprojektin edessä. Tällä kertaa ihan yksin.

Lauantaina käytiin koeajamassa autoja jotta pääsen tuolta vähän kauempaa liikkumaan töihin ja päiväkodille julkisia nopeammin. Ex-aviomies ja tytär olivat myös mukana ja olipahan outoa. Tuli niin kotoisa olo kinastella tutuista asioista pitkästä aikaa. Ajatella, kaikkeen sitä sitten tottuukin, jatkuvaan kinaamiseen. Mietin vaan, että tällaistahan se oli tosiaan. Leikittiin perhettä, joka hankkii kakkosautoa äidille. Jäin vielä miettimään autovalintaa ja käyn ehkä ensi viikonloppuna koeajolla tai sitten neuvottelen hyvän diilin tämän lauantain parhaasta yksilöstä. Tavalla tai toisella meillä tytöillä on kuitenkin kohta uusi koti, asuinalue ja auto. Kevät ja uudet alut tulevat, olin siihen sitten valmis tai en!

Elämä on kyllä aika värikästä eikä tylsää laisinkaan. Tätäkin harmaata päivää on piristänyt pieni kuralätäköissä pomppiva pörriäinen! Saas nähdä millaista tunteiden vuoristorataa ensi viikko tuo tullessaan. Mietin, että tämä on varmastikin tässä tilanteessa ihan normaalia, iloita ja hajota vuorotellen. Kuitenkin pitää olla onnellinen siitä, että pärjään ja koen myös onnellisia valoisia hetkiä ja olen nähnyt ystäviä! Välillä uppoan ja sitten taas haukkaan happea ja näen auringon.

Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta,

<3 Eerika & Epeliina (2v 3kk äiti ja tytär)

Share

Kommentit

Laitoin muutama postaus sitten,että itse vähän saman edessä. Vielä ei ole mitään tapahtunut,mutta vitsit että sä saat mut epäilemään aina että siitä ei tulisi mitään... muuhun niin tarttuu sun fiilikset ja meinaan heittää hanskat tiskiin. Voi kun olis malttia katsoa mitä elämä tuo tullessaan enkä stressaisi etukäteen. Mutta juuri tuo lopuksi kaikkien eläimen sotkeminen tuntuu raskaimmalta :(

Eerika
Bättre liv

En mä millään muotoa sano, että ero olis helppoa, mutta joskus se on vaan väistämätöntä. Eroaminen ja jääminen ovat molemmat mielestäni valintoja. Toivon, että teillä päästäisiin parempaan päin, tavalla tai toisella! Kuuntele sydäntäsi, uskalla elää <3

Malttia (Ei varmistettu)

Toisten elämien järkyttäminen ei kannata. Tällaiset sotkut saattavat aiheuttaa pahoja traumoja ihmisille. Ihastumiset hiipuvat ajan kanssa, mutta ajan kuluessa muodostunut rakkaus on vahvempi. Jos ei pysty elämään puolison kanssa (fyysinen/henkinen väkivalta, päihteet), on erottava. Muutoin on aina mahdollisuus. Pitkässä suhteessa muodostuu usein ainutlaatuinen side ja syvä rakkaus kumppaniin, mikä on elämän parhaimpia asioita. Joskus tämä rakkaus hukkuu arjen alle, mutta se on löydettävissä, jos vain itse haluaa. Usein keskusteluapu ammattilaisen kanssa auttaa.

Eerika
Bättre liv

Mutta onko aina mahdollisuus? Eikö myös rakkaudettomassa liitossa kinaaminen aiheuta pahoja traumoja ihmisille? Ja muodostuuko kaikissa pitkissä suhteissa ainutlaatuinen side ja syvä rakkaus kumppaniin? Jos niin monentenako vuonna tämä muodostuu eli mitä ennen voi vielä erota? Entä jos ollaan vaan kavereita? Entä jos vain toinen tahtoo ja yrittää? Mihin se riittää? Mikä lasketaan henkiseksi väkivallaksi? Riittääkö jos riitaisen suhteen saa vähemmän riitaiseksi jos lämpöä ei muuten ole? Voiko terapeutti pelastaa minkä tahansa suhteen keiden tahansa kahden toistensa kanssa yksiin päätyneiden ihmisten välillä? 

On aivan pakko kyseenalaistaa sillä asiat ja varsinkaan ihmissuhteet eivät ole mustavalkoisia. Asia voi olla niin tai voi olla näin tai joskus sekä että. Rakkaus saattaa olla mahdollista elvyttää uudelleen eloon tai sitten ei. Tahtoa tarvitaan, mutta että tahto aina riittäisi, se on jo aika paljon sanottu.

Mielestäni jokainen ihminen ja suhde on ainutlaatuinen. Kukaan ei voi todella ymmärtää ja kokea toisen elämäntilannetta, vaikka hänelle olisikin tapahtunut jotain samankaltaista. Jokaisella on oma menneisyytensä ja nykyisyytensä, rakkaus ja riidat ovat ja tuntuvat erilaisilta. Ei ole vain yhtä ainoaa ratkaisua ja neuvoa. Muutenhan me kaikki olisimme samassa duunissa ja asuisimme samanlaisessa kodissa, seurustelisimme samalla tavalla ja ostaisimme samoja perunoita. Ero ei ole helppoa, eikä mikään quick fix vaikeaan tilanteeseen tai elämään. Tottakai sitä haluaisi että kaikki menisi hyvin, rakkaus ja tahto riittäisivät ja kaikki olisi hyvin. Silti itselleen ja toisille on turha valehdella jos niin ei olekaan. Joskus pakonomaisen yrittämisen jatkaminen tekee enemmän vahinkoa kuin irti päästäminen. Eikä sitä tiedä oikein kukaan milloin se hetki on.

Voimia ja itsensä kuuntelua kaikille parisuhdeongelmien kanssa painiville <3 Toivoa on!

Tulin vielä palaamaan aiheeseen kuinka kävi :) kohtalo oli tällä kertaa jäämisen puolella, sillä tämä "uusi" oli jo etsinyt uuden.. toisaalta huokaisin helpotuksesta, että asiat ratkesivat näin. Itselle on tullut uudestaan olo, että haluan koittaa korjata vanhaa enemmin. Itseasiassa sydämestäni toivon, että onnistumme♡. Paljon on matkaa,mutta eipä tässä ole kiire mihinkään. Kiitos vertaistuesta ja aurinkoisia päiviä♡

Eerika
Bättre liv

Oi vitsi, tsemppiä parisuhteen fiksaamiseen! Kun kummallakin on tahtoa mukana niin toivoa varmasti on! <3

Kommentoi