Kauas karkaileva loma ja ajatukset

Bättre liv

Loma. Siis minne se karkasi? Katson lähestyvää ukkosrintamaa ja mietin menisinkö itsekin sohvalle kun lapsi kerrankin nukahti päiväunilleen ja kanapata muhii uunissa. Vaikka lomanloppumisangsti nostaakin jo päätään, pitää muistaa, että olen lopulta tehnyt jo vaikka mitä..

  • nauttinut hitaista aamuista ja aamupaloista, haleista sohvalla ja yhteisistä hetkistä tytön kanssa
  • pöristellyt tytön mahaa, leikkinyt kiireettömästi leikkejä
  • syönyt lähes joka päivä jäätelöä
  • käynyt tytön kanssa pari kertaa thaimaalaisessa lounaalla (tytön lemppari!)
  • nähnyt tosi montaa ystävää lapsineen heillä, meillä, puistoissa ja rannalla
  • askarrellut ja piirtänyt tytön kanssa
  • hyvästellyt rauhassa vanhuskoiran ja surrut

  • käynyt mustikkametsässä ihan oman kodin lähimetsissä
  • tehnyt pari ale-löytöä (Revolin pata -60% ja farkut kympillä!)
  • viettänyt tytön ja ystäväperheen kanssa päivän Hangossa
  • käynyt tytön ja ystävien kanssa Korkeasaaressa
  • käynyt vihdoin suppailemassa!
  • käynyt Eiran Sandrossa lounaalla ja kierrellyt Eiran rantoja

  • tsekannut Löylyn ja Hernesaarenrannan terassit
  • käynyt junalla kotikaupungissani ystävien luona tytön kanssa, käytiin myös papan luona ja mummin luona samalla reissulla
  • majoittanut ex tempore kahteen otteeseen ystäviäni matkalla pääkaupungista lennolle/laivaan
  • sisustanut vähän ja käynyt tytön kanssa Ikeassa ihan kaksin
  • lukenut neljänneksen dekkarista
  • tehnyt lettuja iltapalaksi
  • upottanut varpaat hiekkaan ja touhunnut paljain varpain (tai kuten tyttö sanoo: ilman varpaita)
  • ehtinyt kasvatella kynsiä (viilaaminen ja kovettava lakka ovat tässä välttämättömiä apureita)
  • tutustunut tytön kanssa uuteen päiväkotiin
  • leikkinyt aika monessa leikkipuistossa!

Isin kanssa tyttö on myös tehnyt jos jonkinmoista alkukesästä, käynyt rannalla ja maauimalassa, mummin ja ukin luona, harjoitellut potkupyöräilyä, syönyt thaimaalaista ja nepalilaista ja älyttömästi jäätelöä ja tehnyt ties mitä muuta!

Toiveena olisi vielä loppukesän aikana:

  • loikoilla riippukeinussa lukemassa
  • käydä tytön kanssa Lintsillä
  • kierrellä Helsingin kantakaupungin katuja, puistoja ja putiikkeja
  • osallistua puistojoogaan

Tuollainen pieni 2v 7kk lapsi on aikamoinen pakkaus. Niin ihana, fiksu, jutteleva, osaava ja hauska! Niin tahtova, eieiei ja hermoja koetteleva. Tutista luovuttiin heti loman alkuun ja se meni lopulta kivuttomammin kuin kuvittelinkaan. Vain muutaman päivän sen perään itkettiin, sitten muistettiin äidin selitys siitä kuinka oravavauvat tarvitsivat niitä tutteja ja juteltiin asiasta aina välillä. Tutin puuttuminen, lomarytmit ja no, tuo ikä, ovat varmastikin kaikki vaikuttaneet siihen, ettei uni ole oikein meinannut tulla silmään. Ei päivällä eikä oikein helposti illallakaan. Niinpä meillä on taisteltu toista tuntia päiväunille menon kanssa ja nukahdeltu autoon viideltä illalla. Uhmaa on ollut tavattavissa aiempaa useammin ja voimakkaammin. Ehkäpä tutista luopuminenkin on vaikuttanut, sillä tuttu rauhoittaja puuttuu. 

Vaipoista toivoimme myös pääsevämme hiljalleen eroon, mutta lopulta ollaan oltu niin paljon liikkeellä, ettei olla oikein ehditty keskittyä pottatreeneihin. Kotona pidetään kuitenkin välillä pikkareita tai kestovaippoja ja harjoitellaan potalla/pöntöllä käymistä. Josko päiväkotirytmi taas auttaa asiaa, siellä kun käydään pisulla joka välissä eikä vaippaan ehdi välissä välttämättä tullakaan mitään. Josko vuodenvaihteeseen mennessä oltaisiin jo pitkällä tässäkin asiassa? Sitten kolmevuotiaana! Niiden asioiden lista, mitä tyttö jo osaa, on lähes loputon. Hän yllättää minut lähes joka päivä nokkeluudellaan ja osaamisellaan! On ihanaa nähdä kuinka toinen riemuitsee uusista taidoistaan ja siitä kuinka hän osaa tehdä asiat ihan itse. Siihen on ihana kannustaa!

Aloitimme uuteen päiväkotiin tutustumisen eilen. Päiväkoti on tässä aivan naapurissa joten sinne pääsee kävellen. Tytön isä on myös muuttamassa loppukuusta parin talon päähän, joten kohta meillä on kaikki lähellä. Päiväkoti, molemmat kodit, leikkipuistot ja hyvät lenkkeilymaastot. Ja pian uudet ystävätkin? On niin kätevää kun pystytään hoitamaan vaihdot ilman autorumbaa ja toisen luota voi käydä lainaamassa potkupyörää tai matkavaunuja ihan vaan varaston avainta kääntämällä ja toista häiritsemättä. Arjen apuakin pystyy pyytämään ja antamaan entistä helpommin, jos joskus tuleekin jotain yllättävää. Me ollaan kuitenkin yhä toistemme tärkein tukiverkko. Toivottavasti viihdytään alueella, vaikkei enää niin lähellä palveluita ja loistavien yhteyksien varrella asutakaan kuin ennen. Onneksi täällä on rauhallista ja viihtyisää ja autolla kaikki on tietty lähellä.

Niin, siihen päiväkotiin. Ensimmäisestä tutustumispäivästä jäi vähän huono maku kun paikalla olevat hoitajat tuntuivat olevan hieman pihalla. Ehkä he olivat melko uusia tai muuten vaan epävarmoja, heillä ei ollut tietoa tytön omasta hoitajasta ja tutustumissuunnitelman tekeminen tuntui jäävän omalle kontolleni. Olo jäi hieman epävarmaksi joten soitin päiväkodin johtajalle, joka johtaa tätä pientä yksikköä läheisen ison lisäksi. Selvisi, että uuden lastentarhanopettajan rekrytointi on vielä kesken pienten ryhmään ja hänestä tulee tyttömme oma hoitaja. Sovimme samalla kuinka tutustumme tällä viikolla ja aloitamme ensi viikolla hoidon sekä hän lupasi sopia päiväkodissa kuka vastaa tytöstämme kunnes hän saa oman hoitajan. Tänään ryhmässä olikin toinen hoitaja paikalla, joka oli ollut talossa pidempään ja otti ohjat käsiinsä. Hän oli ihana ja minulle tuli varmempi olo siitä, että kaikki menee tässä uudessakin päiväkodissa hyvin. 

Tänään tyttö sai oman kaapin sekä kuraeteisestä paikan kengilleen ja siellä hän jo meni itse laittamaan sisätossuja aamu-ulkoilun jälkeen. Eilen hän vielä istui äidin sylissä lounaalla, mutta tänään hän söi reippaasti omalla paikallaan. Pienten ryhmässä suurin osa oli alle 2-vuotiaita ja leikkikaveriksi löytyi ensimmäisenä päivänä lähinnä yksi saman ikäinen tyttö. Kun eilen isot ja pienet leikkivät eri pihoilla, oli portti tänään auki ja tyttökin sai lisää leikkikavereita juuri isompien ryhmään siirtyneistä 3-vuotiaista. Hän kun on tottunut leikkimään pienessä sisaruspäiväkodissa 4-5 vuotiaiden kanssa, siellä kaikki 1-5 vuotiaat leikkivät sulassa sovussa vaikka osan päivästä viettivätkin pienryhmissä. Kaikki alkoi sujumaan mukavasti ja tutustuin myös isojen puolen hoitajiin.

Huomenna olemme taas vähän pidemmän pätkän, ihan aamusta lounaaseen ja sitten lähdemme taas kotiin päiväunille. Käyn myös tunnin ajan asioilla ja jätän tytön siksi aikaa päiväkodin hoitajien huomaan. Toivottavasti huomenna saadaan aloitettua päiväunet taas vähän aikaisemmin, jotta päiväkodissakin unet tulisivat jo kahdeltatoista. Perjantaina kokeillaan jo päikkäreitäkin päiväkodissa kun tytön isi menee hänen kanssaan päiväksi ja jättää hänet myös hetkeksi hoitajien kanssa. Ensi viikolla sitten tositoimiin, tosin lyhyillä päivillä aloitellaan. Tytöllä on tapana kysyä, jännittääkö äitiäkin. Sitten vielä varmistetaan, että jännittääkö isosti vai pienesti. Nyt kyllä pitää myöntää, että äitiä jännittää tällä kertaa isosti! :)

Uusi arki alkaa hiljalleen uudessa päiväkodissa ja uudella alueella. Ensi viikolla töihin, loppukuusta tytön isin muutto naapuriin, totuttelemista elämään yhden koiran kanssa. Kesä meni jonnekin ilman, että ehdin viettää rauhallisia rantapäiviä riippukeinussa tai hengailla turistina Helsingin kantakaupungissa. Loma alkoi pätkällä tytön kanssa, vanhuskoiran lopettamisella ja suremisella, olen nähnyt ystäviä, käynyt kotikonnuillani ja ollut suurimman osan ajasta kahdestaan tytön kanssa. Omaa aikaa on siis ollut aika nirkoisesti.

Olin aivan uuvuksissa ennen loman alkua ja jotenkin tuntuu, että tarvitsisin perään toisen kolmen viikon loman minkä vaan nukkuisin ja makaisin auringossa. Toivon hyviä kelejä lopuille lomapäiville, varsinkin siihen väliin kun tyttö on puolitoista päivää isällään :) Arjen alkaessa myös vuorottelu tasaantuu ja tyttö on taas 3-4 yötä vuoroin kummallakin. Arkirytmi tulee tekemään itsellenikin hyvää. Kunhan nilkka paranee, voin käydä tyttökoiran kanssa juoksemassa ja tytön kanssa pyöräilemässä vielä lämpimissä syysilloissa. Ruokarytmikin tasaantuu ja syön toivottavasti vähemmän jäätelöä ja enemmän terveellisiä välipaloja. Jotta hyvä elämä olisi kasassa, voisinpa vielä saada itseni joogaamaan kotona sekä käymään ystävien kanssa taidenäyttelyissä. Siinä olisi aika täysi paketti. Treffailu saa nyt kyllä odottaa, että saan oman elämäni kasaan. Käytän ajan ja energiani itseeni, tyttöön, koiraan ja ystäviin.

Olen ottanut asiat viime aikoina melko raskaasti ihan jo väsymyksen ja koiran kuoleman aiheuttaman surun vuoksi. Mutta myös siksi, että syytän herkästi itseäni milloin päiväkodin vaihdosta, avioliiton hajoamisesta tai oikeastaan kaikista tytön elämän vastoinkäymisistä ja kiukuista. Tunnen olevani se hirveä eronnut ihminen, jolle ei kelvannut se elämä mikä toisille on hyvää. Joka halusi jotain enemmän ja kaatui naamalleen. Sillä lapsiperheissähän aina riidellään, ollaan väsyneitä, ei ole omaa aikaa ja pistetään parisuhde hyllylle ja se pitäisi vaan kestää? Jatkuvat riidat, erillisyys ja rakkauden puuttuminen. En vaan enää pystynyt siihen. Sillä rajansa on kai tyytymiselläkin? Pinnistelyllä? Yrittämisellä? Kestämisellä?

Parisuhteita on niin vaikea pistää vertailuviivalle keskenään. Eikä siihen ole tarvettakaan. Parisuhteessa on kaksi ja he keskenään miettivät miten siinä ollaan ja ollaanko. Ulkopuolisen on niin vaikeaa sanoa millaista toisen parisuhteessa on, miltä kotona tuntuu, taivaalta vai helvetiltä? Ja kuinka juuri me kaksi voimme vaikuttaa siihen? Luulenpa, että tätä kaikkea pohtiessa sitä on nähnyt asioita eri silmin kuin silloin parisuhteessa ollessaan. Pystynyt näkemään kaiken kuin ulkoapäin. Samalla sitä ei oikein ymmärrä miten sellaiseen pisteeseen päädyttiin, kaksi mahtavaa ihmistä jotka haluavat vain hyvää, tekivät toisilleen niin paljon pahaa. Ja nyt voimme taas olla ystäviä. Välillä mietimme, miksei tästä voisi tulla pienen breikin jälkeen vielä jotain. Ja sitten taas, huhhuh. Elämästä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Silti veikkaan, että se on jotain uutta, vaikka kuinka pahaa tekee.

Kauniita loppukesän päiviä ja rentoa uuteen arkeen astumista toivottelevat,

Eerika & Epeliina (2v 7kk äiti ja tytär vielä puoliksi lomalaitumilla)

TallennaTallenna

Share

Kommentoi