Kaunis ihminen

Bättre liv

Kävin eilen pitkästä aikaa Yin-joogassa ystävän kanssa. Viime aikoina keho ei ole voinut niin kovin hyvin flunssan ja kolhujen keskellä joten kotijoogakin on jäänyt vähemmälle. Menomatkan sekoilujen jälkeen olin lopulta perillä, levitin mattoni ja aloitin harjoituksen. Aivan ensimmäisten asanoiden aikana kyyneleet pyrkivät silmäluomieni läpi. Koin vahvasti kuinka kaipasin saada laskea pääni äidin syliin, tuntea rakkauden, huolenpidon, käden joka silittää hiuksiani. Tunne oli niin pakahduttavan vahva. Silti tiesin etten koskaan saa sitä kokea. Päässäni pyörähti, miksei mieheni huolenpito riitä minulle, mutta mikä voisi korvata elämän pituisen oman äidin huolenpidon kaipuun?

Annoin ajatukseni liitää hengitykseni mukana luoltani. Ohjaaja kehoitti kokeilemaan Happy baby -asanaa jos se vaan tuntuisi omasta itsestä hyvältä, juttelemaan sisäisesti itselleen kuin pienelle ihanalle vauvalle, lepertelemään sille rakastavasti. Mietin kuinka rakastavasti puhun lapselleni, kuinka ihana, ihmeellinen, taitava, upea ja rakas hän on. Ja pienen hetken tunsin miltä äidin rakkaus tuntuu.

Tänään kävelin merenrantaan lähes juoksuaskelin, nojasin kaiteeseen ja itkin. Vierelläni ystävä yli kymmenen vuoden takaa, rakas vanhuskoirani. Korvissani soi Happoradion Kaunis ihminen:

"Ja sattumaan taas sun täytyisi luottaa. Tapahtuu, mitä tapahtuu, muista että oot kaunis ihminen. Vielä, kasvaa kuu, juuret vahvistuu, taivaankantta päin kätes ojentuu. Kyllä usko niin tai vähitellen lakastut."

Et ehkä tiedä kuka olen, en ehkä tiedä itsekään. Onneksi mieheni, lapseni ja koiramme tuntevat sen. Vahvan rakkauden. Olen kaunis ihminen. Vielä joskus uskon sen itsekin.

<3 Syksy, väsymys ja jotain säröjä sisälläin jotka tulevat näkyväksi

<3 Eerika

Share

Kommentit

Tuulia9 (Ei varmistettu)

Oon lukenut nyt Irene Kristerin kirjan Vahvaan vanhemmuuteen jossa on juurikin näistä tunnoista, että millaista olla vanhempi kun ei itse ole saanut kokea vahvaa äidin rakkautta. Olen itse sitä kaivannut ja välillä koen vaikeuksia olla läsnä omalle lapselleni ja vastata ehdottomasti hänen tarpeisiinsa. Luotan että lapseni myötä minä opin ja kasvan.

Eerika
Bättre liv

Ihanasti sanottu. Lapsi ja äitiys kyllä tuntuvat työntävän ihmisenä eteenpäin, halusi tai ei. Pakottaa käsittelemään itseään, menneisyyttään, tunteitaan ja tekojaan. Onneksi tunnun osaavan olla rakastavasti läsnä, antaa hellyyttä ja olla pitkäjänteinen pienen kanssa. Ainakin vielä ennen kaikenmaailman uhmaikiä ja muita kompastuskiviä matkalla :) Kun tiedostaa ja kovasti haluaa, niin ehkä voi olla toistamatta oman äitinsä ja hänen äitinsä virheitä ja tehdä vaan ihan omansa <3

Kommentoi