Kuin viimeistä (sairasloma)päivää!

Bättre liv

Ja niinhän se sieltä tuli. Nimittäin äitiysloma! Tänäiltana nautiskellaan itse tehdystä pitsasta kotikeittiössä naapuripariskunnan kera ja ehkä vähän jo haaveilen punaviinistä. Eikä siihenkään ole enää kauaa aikaa kun pystyn jo laittamaan normaalit toppahousut jalkaan ja lähtemään vaunukävelylle! Istumaan illalla ruokapöytään ja nauttimaan ruoan kanssa pienen lasillisen viiniä.. jos pieni tissisankari vaikka sen minulle soisi :) Onhan onnellinen äiti kuitenkin pienelle tärkeintä, eikös? Jossain vaiheessa, ei niin kaukana tulevaisuudessa, on siis aika jolloin masuepeli pyöriikin masun ulkopuolella ja koko (meidän) maailma menee ihan sekaisin! Mutta että jo nyt alkaa virallinen äitiysloma, elämäni ensimmäinen, ei jestas sentään! Olen todella astumassa uuteen ja tuntemattomaan.

Oli ihanaa piipahtaa töissä, nähdä ihania työkavereita jotka ihmettelivät jättimäiseksi paisunutta mahaani, käydä yhdessä lounaalla ja naureskella tiimin kanssa palaverissa. Saada suloisia lahjoja pienelle, jutustella, tehdä viimeiset työkirjaukset, palauttaa puhelin ja avaimet ja tyhjentää työpiste. Harmikseni tästä kaikesta touhuamisesta tulikin niin heikko olo, että meinasi jo tämä tyttö kipata nurin. Yöllä ei oltu paljoa jännitykseltä, lonkkakivuilta ja ties miltä muulta nukuttu ja kroppa joutui ilmeisesti vähän liian koville supistelujen kanssa kun tepsuttelin ympäri toimistoa ja kumartelin tavaroitani pakaten. Lopulta piti kutsua mies töistä taksilla apuun ja noukkimaan minut, tavarani ja automme työpaikalta, jotta pääsin kotiin asti. Silti oli kiva käydä, vaikka loppu menikin vähän pipariksi!

Oikealla uusi ihana body työkavereilta, ihan meidän näköinen!

Teki mieleni pyytää anteeksi mieheltäni vielä kun hän oli jo nukahtanut ja tuhisi vieressäni sängyssä. Että anteeksi kun aiheutin huolta ja vaivaa. Kun jouduit lähtemään kesken työpäivän, maksamaan taksin, jättämään fillarin duunipaikalle, olemaan huolissasi, pitämään minusta koko illan huolta, käymään yksin kaupassa ja tekemään jopa kauppalistan, hoitamaan koirat ja kodin, sumplimaan vielä bussilla aamuiselle hammaslääkärille ja sieltä töihin jotta pääsisit tulemaan pyörällä työpäivän päätteeksi takaisin. Mutta eihän se mies mitään anteeksipyyntöjä halunnut, pitikin pitää niistä suurin osa sisälläni. Se katsoi mua ihmeissään ja sanoi, että minähän sinut tuohon tilaan olen saattanut, että pötkötä nyt etkä nouse kyllä yhtään mihinkään tuosta sohvalta :) Rakas <3

Ihana peitto ja kortti <3

Ja ei, en tiedä yhtään mistä tämä jatkuva anteeksipyynnön tarve oikein nousi. En vaan jotenkin ollut osannut arvata, että töissä piipahtaminen kävisi näin raskaaksi, sillä minkäänlaista heikotusta en ole aiemmin kokenut. Jopa kipeiden supistusten keskellä pystyin aivan hyvin viemään itseni päivystykseen. No, onneksi tajusin olla lähtemättä yksin kotiin päin ajelemaan, tuli vaan sellainen olo että sitä riskiä ei kannata tässä olotilassa ottaa, ihan jo pelotti. Ja nyt on sellainen olo, etten uskalla lähteä mihinkään yksin kun ei vaan voi tietää! Lepoa, lepoa ja lisää lepoa siis ja josko aina välillä voisi jotain kivaa tehdäkin :)

Ja nyt on tuttikin jos meidän pieni tykkäisi sellaista imeä, toisin kuin äitinsä tai isänsä :)

Lueskelin tänään taas oikein rauhassa Hesaria, sitä eilistäkin, ja silmät olivat kostua ja sydän pakahtua Torstai-liitteen juttua lukiessani. Jutussa puhuttiin pitkään parisuhteessa pysymisestä ja jotenkin aihe olikin ollut jo mielessäni tämän viikkoisen Parista perheeksi -illan jälkeen. Miten ihanaa onkaan rakastaa toista niin vahvasti ja palavasti, samalla ollen vakaana ja pysyvänä elämänkumppanina toiselle yhteisestä vakaasta päätöksestä. Voida luottaa siihen, että tässä me vaan ollaan, come what may. Koska me ollaan päätetty tehdä mitä vaan sen eteen että tämä parisuhde kestää. Koska meillä on taustalla niin vahva rakkaus. Koska me ollaan ME, emme vain minä ja sinä. Miten ihanaa onkaan olla kanssasi jo kahdettatoistannetta vuotta, rakas. Miten ihanaa se onkaan, vaikkemme olekaan täydellisiä, vaikka meillä on vielä vaikka kuinka paljon opittavaa yhdessä olosta ja toisistamme, mutta eritoten itsestämme! Ja me kasvamme käsi kädessä tässä elämässä, toisiamme tukien.

Söpöysoverload mitkä töppöset!

Pieni möyryää masussa, yöllä se oli kääntynyt ihan kummasti päin kun olinkin nukkunut oikealla kyljelläni vasemman sijaan. Onneksi pienen jaloittelun jälkeen jalat löytyivät taas tutulta kohdalta ja pylly kyljestä :) Pieni alkaa jo olemaan niin iso, ettei tämä möyryäminen ole enää varsinaisesti söpöä.. Välillä melkein pelottaa, että mitä se nyt oikein tekee, mihin tunkee, mihin polkaisee! Tukaluus on myös jo aikamoista. Viimeisiä viikkoja siis odotellessa, vielä täällä varmaan toivotaan, että tulisipa jo! Mutta lähelle laskettua aikaa voisi toki odottaa :)

Paljon iloa viikonloppuun, täällä se aloitetaan pian pitsanteon merkeissä!

<3 Eerika & Epeliina (rv 34+5)

 

Share

Kommentit

esgert

Onnea äitiyslomasta! :) Kaikkea ihanaa oot vauvalle saanut! Mistähän tollasen söpön peiton vois hommata...? 

Eerika
Bättre liv

Kiitos :) Oli kyllä niin ihania ja ihan meidän näköisiä, että pitää ihan onnitella näitä valinnutta superlahjakkuudestaan lahjojen ostamisessa! Ja peitto on Lindexin valikoimista, noita taitaa olla paria eri väriäkin :)

esgert

Hyvä, että oli mieleisiä! Aina ei niin hyvä tuuri käy..

Oi, kiitos, pitääpäs käydä kurkkimassa. :) 

Silkkitassu

Onnea äitiysloman alkamisesta! <3

Eerika
Bättre liv

Kiitos! :)

Kommentoi